Fortum näyttää tuoreessa osavuosikatsauksessaan ennätysmäistä voittoa, vaikka sähkön hinnankorotus 19% ei vielä vaikutakaan tulokseen.
Yhtiö myöntää arvonnoususta "n. 1/3-osan" olevan nk. ansiotonta arvonnousua.
Soini oli oikeassa: oikeustoimilaki antaa oikeuden kohtuullistaa optio-ohjelmaa vähintään kolmanneksella, eli 170 miljoonalla eurolla, Liliuksen osalta yksinään 4 miljoonalla.
Varsinainen uutispommi oli Liliuksen lausunto, että kurrsinousu johtuu yhtiön "onnistuneesta strategiasta ostaa markkinoilta hintaturvaa". Suomeksi sanottuna: yhtiö on manipuloinut sähköpörssin hintatasoa oman voittonsa maksimoimiseksi!
Lausunto antaa Kilpailuvirastolle perusteen ryhtyä toimiin Fortumia vastaan määräävän markkina-aseman hyväksikäytöstä. Perusteita löytyy tuosta lisää myös oikeustoimilain soveltamiseen.
Soini oikeassa Fortumista!
5
327
Vastaukset
- kaulaansa myöten
Fortum suossa. Siksi tekevät kaikkensa, ettei Fortumin optiosotkua selvitettäisi.
- Neste
1)Yhtiö on laillisesti sitovalla (=yhtiökokous päättänyt hallituksen esityksestä) tavalla tarjonnut avainhenkilölle optio-oikeuksia.
2) Avainhenkilö käyttää optio-oikeutta merkitsemällä 3,4 euron hinnalla yhtiön osakkeita (option arvo ratkeaa kun merkintäoikeutta käytetään)
3) Yhtiö saa rahaa 3,4 euroa/käytetty optio-oikeus (yhteensä 33,3 miljonnaa x 3,4 = 113 miljoonaa
4) Johto saa ansiotulona veronalaisen edun (arvioitu olevan määrältään 500 miljoonaa), josta se maksaa veroa 300 miljoonaa
5) Yhtiö maksaa sosiaaliturvamaksun 15 miljoonaa
6) Valtio menettää laskennallista arvoa Fortumista (koska optioiden merkintä tuo lisää omistajia yhtiöön alihintaan, eli optio-ohjelmassa sovittuun hitaan)
Varmasti:
1) Valtio saa 315 miljoonaa
2) Fortum saa 113 miljoonaa
3) Valtio ehkä menettää 250 miljoonaa jos osakkeiden arvon optioiden merkinnän takia laskee
4) Lilius ja kumppanit saavat 200 miljoonaa
5) Että optioilla voi olla tämä laskennallinen arvo, on yhtiön arvon pitänyt nousta 18 000 miljoonaa josta valtion laskennallinen osuus on 9000 miljonaa
Siis lisää ja reilumpia optioita, koska joka ohjelmasta valtio hyötyy enemmän kuin menettää.
Omat kysymyksensä on:
1) Olisiko Fortuminen pitänyt listautua aikoinaan pörssiin vai pitäisi tämäntyyppinen perusinfra hoitaa yhteiskunnan toimesta muuten, ehkä vähän tehottomammin
2) Onko optio-ohjelman laadinnassa ollut riittävän selvä näkemys tulevaisuudesta ja sen kehityksesä.
Näitä kysymyksiä on turha arvailla muuta kuin eteenpäin. Nyt optiot maksuun ja valtio jokatapauksessa hyötyy.- jaakko
Täällä se jka vastailee itselleen, että saa ketjuun edes jotain eloa! hahahahaha haa että osaa olla onneton sälli!
- Tutkiva journalisti
Tuolla oli pitkä keskustelu, jossa päätteeksi todetaan politiikkojen "taitavasti" kääntäneen syyttävän sormen Suomen talouselämän korkeimpaan johtajaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000019&posting=22000000011316195 - advokaatti
Sinun oudoista kirjoituksista.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762087Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361737Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101426Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291219Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591209Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161055- 60966
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58965