Nyt tulee pitkä tarina.. Toivon todella että joku vaivautuu vastaamaan minulle. Eli, noin 2 ja puoli vuotta sitten harrastin suuseksiä erään henkilön kanssa, olin silloin vielä nuori enkä edes tajunnut että myös suuseksin kautta on mahdollista saada sukupuolitauti. Hän sanoi olevansa puhdas, mutta en minä häneen niin paljoa luota että voisin uskoa tuon 100 prosenttisesti, ainakaan enää. Eli on siis mahdollista että hän ei ollutkaan sitä mitä sanoi olevansa.
Muutaman päivän kuluttua suuseksistä, minulle nousi korkea kuume ja sain jonkin viruksen kurkkuuni. Tähän tautiin sain antibiootin. Olen kuitenkin ymmärtänyt että lääkäri kyllä huomaisi jos kurkussa olisi ollut jotain sukupuolitautien aiheuttamaa vaivaa???
Tuolloin en vielä huolestunut, mutta viime keväänä minun alapääni alkoi kutista. Välillä kun ihan vain kävelin niin se ärsyyntyi ja alkoi kutista, paikallaan ei kutissut. Voiko siis tähänkin löytyä syy jostain ärsyttävästä housukankaasta?? Kutinaa kesti muistaakseni muutaman viikon.
En enää muista tarkalleen mutta ilmeisesti tämän jälkeen (tai ennen) alapäähäni, karvoituksen alle alkoi muodostua epämääräisiä kyhmyjä. (Ne olivat siis ihon alla) Välillä ne poistuivat ja välillä tuli taas takaisin. Niitä ei kuitenkaan ikinä ollut missään klitan, emättimen ym. alueiden lähellä. Vain tuossa pääliosassa, karvojen alla. Onko mahdollista että on vain ollut jotain kyhmyjä, joista ei tarvitse huolestua??
Olen reilu puoli vuotta harrastanut seksiä vakituisen poikaystäväni kanssa..Hänellä ei ollut aikaisempia kokemuksia seksistä/yhdynnästä, eli hänellä ei voi olla mitään tautia. Ja oireet tulivat minulle muistaakseni ennen kuin olimme alkaneet harrastaa seksiä ilman kondomia. Eli onko mahdollista että jokin sukupuolitauti olisi ollut piilevänä noin 1 ja puoli vuotta???
Kyhmyt alapäästäni lähtivät kokonaan muutaman viikon sisällä. Soitin silloin lääkärille, ja kerroin tilanteeni. Hän sanoi että on hyvin epätodennäköistä että olisin saanut tämän taudin siitä suuseksistä, jota olin harrastanut puolitoista vuotta sitten.
Kesän aikaoihin minulla oli virtsatietulehduksia noin kuukauden välein, mikä varmaankin johtui siitä että olin aloittanut e-pillerit joten sperma aiheutti näitä, siitä huolimatta että kävin pisulla aina yhdynnän jälkeen. Eli tämä asia tuskin liittyy tähän, mutta haluan nyt kertoa senkin.
Nyt minulla on alkanut esiintyä valkovuotoa enemmän kuin aikaisemmin. Se on valkoista, ei haise, mutta sitä tulee vain välillä hyvinkin runsaasti. Minun ei välttämättä tarvitse edes olla kovinkaan kiihottuneessa tilassa, niin silloinkin sormi voi olla kohtalaisen valkovuodossa jos sen laittaa alapäähäni. Onko tämä normaalia? Lopetin e-pilsut noin 2-3 kk sitten, olen kuullut että myös ne saattavat aiheuttaa valkovuodossa muutoksia. Vaikka olen ne jo lopettanut, onko mahdollista että niiden takia nyt tällaista? Epämiellyttävää kun poikaystävän sormetettua hänen sormensa ihan limaiset. Välillä myös kondomiin tulee yhdynnän aikana paljon valkovuotoa.
Muita oireita ei nyt tällä hetkellä ole. Tänään soitin perhesuunnitteluneuvolaan, missä minun pitäisi päästä ensimmäiselle gynegologiselle vierailulle, siellä oltiin kuitenkin lomalla ensi ti asti. Tämä painaa nyt mieltäni aivan hirveästi, ja pelkään ettei enää mitään muuta vaihtoehtoa ole kuin kondylooma?? Jos on kyse tästä, olen myös tartuttanut poikaystäväni, hänellä ei tosin ainakaan vielä ole ollut minkäänlaisia oireita. Minua pelottaa, itkettää ja hermotuttaa tämä asia. Poikaystävälleni olen kertonut asiasta, en kyllä heti ensioireiden jälkeen. Hän pitää tuota valkovuotoa ainakin ihan normaalina. Se ei kuitenkaan ole kokkareista, vaikka välillä vähän kiinteämpää onkin.
Jostain luin joskus että kondylooma voisi muka tarttua kondominkin läpi?? Olen hämmästynyt, onko muka mahdollista?
Kertokaa siis minulle, onko enää mitää muuta mahdollisuutta kuin että minulla on kondy. Pidän itseäni täytenä sikana jos sen olen saanut ja tartuttanut omaan kultaani. Itse sen kestän jos se minulla on mutta en anna ikinä itselleni anteeksi jos olen tartuttanut sen poikaystävääni.
Tuosta vielä kun tuo gynen aika venyy niin onko minun mahdollista päästä jonnekin muualle kuin perhesuunnittelluneuvolaan.
voiko olla jotain muuta kuin kondyloomaa?
3
6580
Vastaukset
- tyttönen
sama juttu :<
Olemme poikaystäväni kanssa toistemme ensimmäiset seksikumppanit.Poikaystävältä otti tosin noin 6 vuotta sitten eräs tyttö suihin(ei tietenkään seurusteltu vielä silloin),mutta muuten kummallakaan ei ole kokemuksia muista.
Olemme seurustelleet melkein 4 vuotta.
Mulla on tullut välillä haavoja alapäähän kun olemme olleet yhdynnässä(ei kumminkaan läheskään aina,mutta joskus).Haavoja ei siis tule muulloin kun vain sillä ensimmäisellä työnnöllä.Niinkuin nytkin minulla on "viilto" alapäässä sisemmässä häpyhuulessa.Sitä on kutittanut vähän(ei kumminkaan läheskään kokoaikaa),mutta voiskohan johtua siitä että mulla on nyt menkat ja side voisi hangata?Samoin alushousujen reunat(tai se kangas/pikkuhousunsuojat/side)tuntuvat jotenkin hiertävän ihoa(sitä kohtaa missä menee alushousujen rajat haaroissa)En tajua mistä tämä voi johtua?
Mullakin on runsas valkovuoto,joskus tosi runsasta,muttei ikinä mitenkään kokkareistä(kai?).
En tajua mistä tämäkin johtuu?
Mulla ei kumminkaan ole ollut mitään syylämäisiä muodostelmia tai mitään sellaisia kondyloomalta vaikuttavia muodostelmia,mutta jotain pientä punaista ihottumaa on ollut haarovälissä.Voisko johtua alushousujen/pikkuhousunsuojien/siteiden aiheuttamasta hiertämisestä tai pesuaineesta?Koska jotenkin tuntuu siltä että joku hiertäis/ärsyttäis ihoa.
Mulla on punaisen pienen ihottuman(?)lisäksi samassa kohtaa sellaisia ihan pieniä"reikiä" ihossa.Siis sellaisia että ihankun ois neulan kanssa pistelty.En osaa selittää mutta osaisko joku kertoa että mitä tämä sitten vois olla?
Ne "reiät" on olleet siinä jo kauan aikaa eikä siitä kohtaa kutita yhtään,eikä se ihottumakaan(?) kutia yhtään.
Voiko nämä olla yhteyksissä toisiinsa?Voiko olla kondylooma vai jokin ihan muu?mikä?Kertokaa eri vaihtoehtoja?
Kävin viime keväänä papassa ja tulos oli 1-luokka.
Anteeksi aloittajalle että laitoin tähän samalla omiakin kysymyksiä,mutta kun meillä taitaa olla aika sama vaiva.Ja muakin pelottaa ja masentaa ihan älyttömästä tämä asia :(
Toivottavasti tämä ei kumminkaan ole meillä kummallakaan mitään sellaista,mitä ei voisi hoitaa pois!
Koita jaksella!- sentää
Oma terveys kyseessä ja itkette ilmaisten hoitojen perään... HALOO!!!
Menkää lääkäriin, pyytäkää ottamaan testit.
Terveyskeskuksien lääkärit ovat syvältä.
Itse olen valmis tinkimään vaikka mistä, mut oma terveys... olen valmis maksamaan yksityisille, asiat otetaan vakavasti ja KUUNNELLAAN vaivaa.
Ja hoito on aina ollut todella hyvää.
Ajan saa nopeasti eikä tarvi jännittää vko kaupalla.
Tai sitten yksinkertaisesti kärsitte...
- Tanttaralla
Olen itse kokenut HIIVAN moneen kertaan nimenomaan kutinana joka tulee kävellessä. Hiiva ei sinänsä ole mitenkään vaarallista, mutta äärimmäisen ärsyttävää se toki on. Jos taikka kun sinulla ei ole sitä koskaan aiemmin ollut, on syytä toki käydä lääkärissä missä lääkäri kyllä helposti sen havaitsee. Ne joille hiiva on jo tuttu voivat hoitaa sen reseptittömillä lääkkeillä mitä saa apteekista, esim. vaginaan asennettavalla puikolla joka laitetaan nukkumaanmennessä, ja mahdollisesti voiteella mitä levitetään häpyhuulille ja mielellään peräaukkoonkin päin, varsinkin jos iho punoittaa välilihan alueella (vagina-aukon ja peräaukon välinen alue).
Jos lääkäri määrää hiivalääkkeen, sen voi saada suunkautta nautittavanakin. Joskus saattaa tulla runsaskin kutiseva valkovuoto sen jälkeen, mutta se vaan meinaa että kaikki se hiivasotku tulee ulos, ja sen jälkeen olet terve.
Joskus hiiva voi tarttua kumppaniin, mikäli seksiä harjoitetaan paljaaltaan. Silloin pitää miehen sivellä lääkevoidetta terskaansa. (Miehelle ei hiivasta välttämättä tule oireita.)
Hiivaa (esim. Candida albicans) on normaalista jokaisella naisella elimistössään, mutta hankalaksi se äityy mikäli sitä tulee liikaa. Ennaltaehkäisyyn tähtää puhtaus ja genitaaleille sopivan maitohapolla ryyditetyn pesuaineen käyttö, JOS nyt haluaa mitään pesuainetta käyttää. Paras pesuaine yleensä alapäälle on vesi! Kannattaa myös välttää hautovia tekokuituisia alushousuja, ja öisin nukkua mielellään alasti.
Paukamista en osaa sanoa, mikäli ne tosiaan ovat karvoituksen alla. Ajeletko karvojasi? Karvatupet voivat tulehtua ajelemisesta.
Häpyhuulissa on joskus finnimäisiä patteja jotka voivat olla tosi kipeitä. Haitallisia nekään eivät ole, ja tuntuisivat tulevan helposti jos hautoo paljon siteillä alapäätään. Niitä voi varovasti puristaa kuin finnejä, sitten kun ovat kypsiä.
Valkovuotohan voi nuorella ihmisellä olla välillä tosi runsastakin, mutta varsinkin jos on hiivaa.
Yksi keino tunnistaa (paha) hiiva on se että seksin jälkeen alkaa kutista ja/tai kirvellä, tuntuu kenties jopa kuin olisi hiekkaa "siellä".
Olen netistä joltakin tietosivulta lukenut että sperma voi toimia hiivan ravintona, joten ilmeisesti kannattaa siivota sperma tarkkaan pois sisältään (sikäli kuin se nyt onnistuu). E-pillereiden käyttö altistaa myöskin hiivalle kuulema.
Virtsatietulehdukset sensijaan eivät johdu spermasta, vaan siitä että hankauksessa esim. peräaukon seudulta siirtyy bakteereita virtsaputkensuulle, taikka miehen elimestä. Bakteereitahan on maailma täynnä, mutta virtsatiehyeisiin ne eivät kuulu, normaali virtsakin on steriiliä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762051Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361718Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101389Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591187Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2251180Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161030- 60955
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58951