Minulla oli asennettuna The Sims 2 ja Yliopisto -lisäosa kunnes nyt ostin ja asensin Yöelämää -lisäosan ja asentamisen jälkeen ongelmat alkoivat.
Kun otin ensiksi jonkin rakentamani talon, niin kaikki talon valot olivat sammuksissa.
Noh ne sai kyllä sytytettyä niin kuin ne yleensäkin saa.
Sitten vaikka sytytin valot, niin osa tavaroista esim. WC:ssä suihku, lavuaari ym. näkyvät mustina sillä tavalla kuin valo ei ikään kuin olisi päällä vaikka se on.
Lisäksi simini pään päällä kun on aluksi se vihreä juttu ja minulla kun on kokoajan platinataso niin sekin (norm. valkoinen) näkyy nyt ajoittain sellaisena mustana.
Lisäksi jos menen esim. yökerhoon suoraan kaunialasta, niin lataus ruudussa ne neliöt menevät siellä taustalla moneen kertaan alusta loppuun kun ne ovat menneet ennen tämän lisäosan asentamista vain kerran läpi ja sillä selvä.
Asensin siis tämän lisäosan ja käynnistin sen toki ensiksi, mutta sitten sammutin sen ennen kuin kerkesin pelaamaan yhtään ja hain pelin kotisivuilta myöskin tuohon Yöelämää -lisäosaan uusimman päivityksen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Heips.
Kai muistit sellaisen säännön, että lisäosat pitää tallentaa omiin kansioihinsa? Eli, tarkistapas oletko muistanut tallentaa Yöelämää-lisäosan omaan kansioonsa, koska ohjekirjanen varoittaa ongelmista, mikäli tallennat vahingossa samaan kansioon.
Toivottavasti ongelmasi ratkeaa!