Reppurille lyötiin kovat verot!

Juutila

Verojen ja matkakulujen jälkeen miehelle jäi kokonaiset 7 euroa kuukaudessa!

Tämä on nyt siis uuden KHO:n päivärahatulkinnan jälkeen!

Lienee turha lisätä, että asentaja lopetti siltä seisomalta työt ja siirsi perheensä ja itsensä sosiaalitoimen elätettäväksi.

Suosittelen kaikkia verottomia kulukorvauksia nauttivia lopettamaan välittömästi työteon.
Verottaja kokoaa parhaillaan viiden vuoden tietoja, jotta mahdollisimman moni reppuri saadaan takautuvasti jälkiverolle.

Suuruudeltaan jälkiveroja voi tulla 100.000 euroon asti!

Jos omalla paikkakunnalla ei ole töitä, on silloin tyydyttävä elämään työttömänä!

Suurin typeryys on lähteä työkomennukselle naapurikaupunkiin!

5

220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jokamies

      Kyllä tässä itsekukin saa pelätä, mitä rakas verottaja vielä keksii. Olen 10v ollut reissuhommissa ja voinkin sanoa, että työnteko loppuu sillä hetkellä kuin seinään jos päivärahoista joutuu jälkeenpäin verot maksamaan!
      Kuinkahan on, onkohan kansanedustajilla pelko persiissä, kun heillähän on hyvät kulukorvaukset päivärahat, ja HUOM! Kiinteä ja varma työpaikka ainakin neljä vuotta...?

      • reppureiden

        omaisuuden.

        Omat verottomat kansanedustajan päivikit ovat erillislailla suojattu. Tietenkin.

        Risaperse reppureista tehdään nyt selvää!

        Myy ja "hävitä" omaisuutesi. Ja siirry sosiaalitoimen elätiksi. Näin voit vielä pelastaa jotakin.


    • vie tuhkatkin pesästä

      tätä tämä SDP vetoinen banaanivaltiopolitiikka on!

    • Seurailijainen

      Kuten itsekin toteat, viimeinen pakokeino täysin kohtuutonta käyttäytymistä kohtaan on monelle ollut töiden lopettaminen.

      Ei enää. Uuden lakiesityksen mukaan työtön menettää oikeuden työtömyyskorvaukseen, jos kieltäytyy "työmarkkinatoimenpiteistä".

      Ne ovat taas tapoja, joilla sinut voidaan sijoittaa täyspäivätyöhön työmarkkinatuella ja kahdeksan euron bussi- ja ruokarahalla.

      Näin ollen voit - vapaassa maassa - täysin vapaasti valita: teetkö työtäsi oikeasta palkasta ja maksat kiltisti kaiken mitä valtio sinulta vaatii... vai teetkö työtä noin kuudensadan euron "liksalla" verotaakka hartioillasi.

      Saatat vielä vähän aikaa onnistua sitten sossun rahoilla: kietäytyminen orjatyöstä rokottaa kuitenkin sinulle maksettavaa tukea joko kaksikymmentä tai neljäkymmentä prosenttia lakiin kirjatusta toimeentulominimistä.

      Eli eiköhän ole fiksumpaa niellä vaan kiukku ja pysyä töissä, kunnes ilmaistyöntekijä sen sinulta vie. Ehdit hieman maksella vero"rästejäsi" ennen potkuja "tuotannollisten ja taloudellisten syiden" vuoksi.

      Näin siis maassamme, jonka BKT on puolet suurempi, teollisuustuotanto kaksinkertainen ja vienti kolminkertainen "köyhään" 1980-lukuun verrattuna.

      • Ernest

        Mikään muu tuskin korjaa nykyistä rosvojen politiikkaa!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2040
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1716
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1375
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1180
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1173
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1026
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      950
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      942
    Aihe