"PYHÄN PIETARIN KIRKKO" SIJAITSI JERUSALEMISSA

historiaa

"PYHÄN PIETARIN KIRKKO" SIJAITSI JERUSALEMISSA, EI ROOMASSA

Katoliset papit väittävät että Rooman kirkon "ensimmäinen Paavi" olisi ollut Apostoli Pietari. Heidän mukaansa Paavin kirkko olisi apostolisen seurakunnan perinteen jatkaja. He perustelavat väitettään Raamatun ulkopuolisilla lähteillä, historiantutkimuksellisilla seikoilla, mm sillä että joidenkin antiikin kirjoitusten mukaan Pietari ristiinnaulittiin Roomassa.

Mutta sekä Raamatun tuntemus että katolisen kirkon verinen historia antavat aiheen epäillä ettei katolinen kirkko olekaan seurakunta jonka vanhin Pietari oli.

Ei ole olemassa yhtäkään raamatullista todistetta siitä että Apostoli Pietarin seurakunta olisi ollut Roomassa. Pietarin ei Raamatussa kerrota edes käyneen Roomassa.

Katolilaispappien satujen sijaan kannattaa mielummin tutkia Raamattua jossa kyllä kerrotaan missä Pietarin kirkko oli. Apostoli Pietarin vaikutusalue oli Juudean maakunta, ja erityisesti Jerusalem, jossa hän saarnasi evankeliumia juutalaisille.

Gal.2:7
minulle [Paavali] oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille - sillä hän, joka antoi Pietarille voimaa hänen APOSTOLINTOIMEENSA YMPÄRILEIKATTUJEN KESKUUDESSA antoi minullekin siihen voimaa pakanain keskuudessa

Gal.1:18
Sitten, kolmen vuoden kuluttua, minä menin ylös Jerusalemiin tutustuakseni Keefaaseen ja jäin hänen tykönsä viideksitoista päiväksi."

Keefas oli Pietarin kutsumanimi, tämä käy ilmi kohdasta Joh.1:42. Seurakunta jonka vanhin Pietari oli, sijaitsi siis Jerusalemissa. Voimme todeta että "Pyhän Pietarin kirkko" oli Jerusalemissa, ei Roomassa.

Pietari kirjoittaa (1.Piet5:13)

"Tervehdyksen lähettää teille Babylonissa oleva seurakunta, valittu niinkuin tekin, ja minun poikani Markus."

Pietari saarnasi evankeliumia juutalaisille juudean maakunnassa ja Jerusalemissa. Pietari kutsuu kirjeessään Jerusalemia Babyloniaksi! Tämä ei ole viittaus muinaiseen babyloniin, sillä Pietarin ei missään ole kerrottu perustaneen seurakuntaa nykyisen Irakin alueelle. Babylonian muinainen valtakunta tuhoutui ja hävisi jo 2500 vuotta sitten. Se hajosi ja tilalle tuli eri hallitsijoita ja kulttuureja. Muinaisella Babylonilla on uusi symbolinen merkitys uudessa liitossa: se on ihmisoppien ja uskonnon sekoitus, ja siksi Pietari kutsui Jerusalemia Babyloniaksi.

Se että Jerusalem on profetiaalinen Babylon käy yhä selvemmäksi jos vertaamme seuraavia kohtia:

Ilm.18:24
ja hänestä [Babylon] on löydetty profeettain ja pyhien veri ja kaikkien veri, jotka maan päällä ovat tapetut.

Ja Jerusalemista on sanottu:

Matt.23:37
Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt

Ja juutalaisista:

Luuk. 11:49
'Minä lähetän heille profeettoja ja apostoleja, ja muutamat niistä he tappavat ja toisia vainoavat, että tältä sukukunnalta vaadittaisiin kaikkien profeettain veri, mikä on vuodatettu maailman perustamisesta asti...

Irak ja irakilaiset ovat yksi kansa muiden maailman kansojen joukossa. He eivät yksin, tai erityisesti ole mikään profetioiden Babylon, vaan Pietarinkin mukaan Babylon josta joissakin profetioissa puhutaan viittasi vanhaan Jerusalemiin. Ja juuri Jerusalemissa Pietari saarnasi juutalaisten keskuudessa ja sielä oli hänen apostolintoimensa.

http://www.picknowl.com.au/homepages/rlister/cath/cath2.htm

1. Paul was converted about 37 A.D. He says in the first chapter of Galatians (Gal. 1:13-18) that after his conversion he went into Arabia, "then after three years I went up to Jerusalem to see Peter and abode with him 15 days." This takes us to 40 A.D. and Peter is still in Jerusalem.

2. Sometime during these days Peter made his missionary journey through the western part of Judea, to Lydda, to Joppa, to Caesarea, and back to Jerusalem (Acts 9, 10, 11 ).Then came the imprisonment under Herod Agrippa I and the miraculous deliverance by the angel of the Lord (Acts12). Peter then "went down from Judea to Caesarea and there ebode" (Acts 12:19). Hered Agrippa died not long after these events (Acts 12:20-23). Josephus says that the death of Agrippa occurred in the fourth year of the reign of Claudius. This would be about 45 A.D., and Peter is still in Palestine.

3. Paul writes in the second chapter of Galatians that 14 years after his first visit to Jerusalem to visit Simon Peter, he went again to see him, The first journey was 40 A.D., 14 years later brings us to 54 A.D., and Peter is still in Palestine.

Romans 1:13 shows that the Church at Rome was a Gentile church. At the Jerusalem conference (Gal. 2:9), it was agreed that Peter should go to the Jews and Paul to the Gentiles. The gospel ministry of Paul was motivated by a great principle which he clearly repeats in Romans 15:20: "Yea, so have I strived to preach the gospel, not where Christ was named, lest I should build upon another man's foundation."

2

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiinnostunuttt

      vai olenko ymmärtänyt väärin?

      • joo..

        Liittyy se sillä tavalla, että Pietarin Jerusalemissa johtama kristillinen lahko hajaantui 70-luvulla jkr, kun Rooman armeija valtasi ja hävitti Jerusalemin.

        Kuka tuosta eteenpäin edusti Pietarin kirkkoa?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2051
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1718
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1389
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1187
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      1180
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1030
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      955
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      951
    Aihe