Stalingrad

Stalingradin taistelu
Wikipedia.
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Stalingradin taistelu
Sota Toinen maailmansota
Aika 28. kesäkuuta 1942–2. helmikuuta 1943
Paikka Stalingrad, Neuvostoliitto
Tulos Puna-armeija tuhosi Wehrmachtin armeijaryhmän
Taistelevat osapuolet
Neuvostoliitto Saksa
Komentajat
Vasili Tšuikov Friedrich Paulus
Miesvahvuus
600 000 (taistelun alussa) 250 000 saksalaista 250 000 liittolaista ja neuvostoliittolaista vapaaehtoista
Tappiot
1,1 miljoonaa sotilasta
noin 100 000 siviiliä 500 000 (koko vahvuus)

Stalingradin taistelu oli toisen maailmansodan käännekohta ja yksi ihmiskunnan verisimmistä taisteluista. Taistelu koostuu etelävenäläisen Stalingradin (nykyään Volgograd) kaupungin piirityksestä saksalaisten toimesta, kaupunkitaistelusta ja venäläisten vastahyökkäyksestä. joka aikanaan saartoi ja tuhosi saksalaisjoukot. Miestappiot ovat arviolta noin 1–2 miljoonaa. Akselivallat menettivät noin neljänneksen itärintaman miesvahvuudestaan, eivätkä koskaan toipuneet menetyksestä. Venäläisille, joiden sotilaita kaatui noin miljoona, voitto merkitsi Neuvostoliiton vapauttamisen alkua, joka lopulta johti natsi-Saksan kaatumiseen vuonna 1945.

Kun Saksa aloitti suurhyökkäyksensä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941, sen päätavoitteena oli Leningradin, Moskovan ja Ukrainan valloitus yli kolmen miljoonan sotilaan voimin. Alun perin Stalingrad ei ollut tärkeä kohde Hitlerin sotasuunnitelmassa, mutta kun puna-armeija onnistui torjumaan Saksan hyökkäyksen joulukuussa 1941, suunnitelmat menivät uusiksi. Seuraavana kesänä Hitler päätti aloittaa suurhyökkäyksen etelässä ja idässä tavoitteenaan vallata Kaukasuksen öljykentät ja vehnävarat ja katkaista Volgan liikennereitit. Huhtikuussa 1942 Hitler määräsi, että Stalingrad oli joko vallattava tai eristettävä tämän suurhyökkäyksen yhteydessä. Tästä kolme kuukautta myöhemmin kaupunki oli jo Saksan tärkein valloituskohde. Stalingradin tehtaissa valmistui myös suuri osa Neuvostoliiton sotatarvikkeista, joten sen valloittaminen oli strategisesti kannattavaa.

Saksan armeija sai 13. heinäkuuta käskyn hyökätä Stalingradiin. Neljä päivää myöhemmin Hitler kuitenkin käski kenraali Hothin 4. panssariarmeijan Kaukasuksella olevien joukkojen tueksi ja heikensi näin hyökkäyksen tehoa merkittävästi. Stalingradin puolustus oli tässä vaiheessa heikko, joten panssarivaunujen avulla kaupunki olisi voitu vallata verraten helposto venäläisiltä. 29. heinäkuuta Hitler määräsikin panssarivaunut takaisin kaupunkiin, mutta tähän mennessä Neuvostoliitto oli jo ehtinut tehostaa puolustustaan.

Neuvostosotilaat pitivät huolen siitä, että saksalaiset joutuivat taistelemaan oloissa, joihin eivät olleet tottuneet ja joissa he eivät voineet hyödyntää perinteistä taktiikkaansa. Puolustajat pysyttelivät niin lähellä vihollistaan, etteivät saksalaiset lentokoneet voineet pommittaa venäläisten etulinjoja. Pommittaessaan kaupunkia saksalaiset myös vaikeuttivat omaa taisteluaan, sillä kun sortuneet talot tukkivat tiet, eivät hyökkääjien panssarivaunut pystyneet etenemään. Ahtailla kaduilla panssarivaunut ja kaupunkisotaan tottumattomat saksalaiset olivat helppoa saalista neuvostosotilaille ja näiden taitaville sala-ampujille.

Saksalaisten ainoa mahdollisuus oli valloittaa koko kaupunki pala palata ja rakennus rakennukselta. Neuvostoliiton pienet kivääriryhmät tekivät tästä huomattavan vaikeaa, sillä sotilaat puolustivat kaupungin jokaista tuhoutunutta rakennusta tarmokkaasti ja saattoivat jopa kivittää saksalaisia. Ainoa tapa vallata rakennus oli murtautua sisään ja puhdistaa se huone huoneelta neuvostosotilaista ja usein nämä palasivat myöhemmin uudestaan ja valtasivat menetetyt alueet takaisin.

Stalinin ensimmäinen sijainen sotatoimien johtamisessa, kenraali Georgi Žukov valmisteli suurta vastahyökkäystä Stalingradin vapauttamiseksi, mutta se sai odottaa marraskuulle asti, jolloin pakkasen kovettama maa helpottaisi tankkien liikkumista. Sillä aikaa kenraali Vasili Tšuikov joukkoineen joutui olemaan Stalingradin raunioissa syöttinä, jolla pyrittiin houkuttelemaan kaupunkiin lisää saksalaisia.

Hitler epäili Neuvostoliiton suunnittelevan vastahyökkäystä ja määräsi 22. panssaridivisioonan Stalingradin joukkojen vahvistukseksi, mutta puolet tankeista ei toiminut ja suunnitelma takerteli pahasti. Muun muassa panssarivaunujen suojana ollet oljet aiheuttivat sen, että niihin kylmää pakoon kerääntyneet hiiret olivat nakertaneet sähköjohtojen kuoria ja saaneet aikaan oikosulkuja.

Neuvostoliitto oli koonnut vastahyökkäykseen 500 000 miestä, 900 panssarivaunua ja 1 100 lentokonetta. Kun hyökkäys viimein alkoi 19. marraskuuta 1942, kuudennen armeijan avuksi lähetetyt saksalaisjoukot karkoitettiin. Muutamassa päivässä kenraali Friedrich Paulus ja hänen 250 000–300 000 miestään olivat saarroksissa. Paulus lähetti Hitlerille sähkeen, jossa hän pyysi vetäytymislupaa, mutta tämä ei suostunut hyväksymään tappiota, ja määräsi 6. armeijan pysymään asemissaan ja odottamaan apua. Sotilaille oli määrä toimittaa tarvikkeita lentoteitse, kunnes panssaridivisioonat onnistuisivat tunkeutumaan kaupunkia piirittävien neuvostojoukkojen läpi. Luftwaffe kuitenkin menetti huoltoyrityksissään 500 konetta ja Hothin panssarivaunut pysäytettiin noin 50 kilometrin päässä kaupungista.

Stalingradiin piiritetyt saksalaiset joutuivat kohtaamaan Venäjän talven kesävarusteissa. Miehiä kuoli punatautiin, pilkkukuumeeseen ja nälkään. Rotat järsivät nukkuvien sotilaiden paleltuneita jalkoja. Armeijan 4 000 hevosta syötiin ja lihan loputtua sotilaan päiväannos oli määräyksen mukaan kulhollinen keittoa ja 60 grammaa leipää.

Puna-armeijan lähestyessä Paulus joutui hylkäämään Gumrakissa, 10 kilometrin päässä kaupungin keskustasta olevan päämajansa, mutta Hitler ei vieläkään antanut lupaa antautumiseen. Lopulta sotamarsalkaksi ylennetty Paulus päätti antautua ilman johtajansa lupaa. 31. tammikuuta 1943 Venäläiset saapuivat hänen Univermagin varastorakennuksessa sijaitsevaan päämajaansa. Tuolloin hän tervehti näitä sanoen "Hyvää päivää", kohottamatta kättään natsitervehdykseen.

Saksalaiset menettivät Stalingradin taistelussa noin 147 000 miestä. Neuvostoliitto puolestaan 470 000 miestä. Neuvostoliiton ilmoituksen mukaan 91 000 saksalaista joutui Neuvostoliiton vankileireille, joista vain noin 6 000 heistä selvisi hengissä. Stalingradin tappio oli käännekohta Saksan sodankäynnille, sillä sen jälkeen sen eteneminen itärintamalla vaihtui jatkuvaksi perääntymiseksi.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Stalingradin_taistelu