Onko ystäviä vai?

mirkku

Teeskenteleviä tuttavia muka ystäviä.
Tänään maailma näyttää mustalta.Minulle sanottiin tänään, että olen lapsellinen, kun itkin.
Nimittäin minusta tuntuu, että nykyisin ei minulle soita kukaan.
Eräs tuttava soitti kaverilleni ja kertoi hänelle uutisen mikä mielestäni olisi ollut mukava jos se olisi soitettu minulle. Koska kyse oli omasta kasvatistani. Siis koirasta joka on minun koirani jälkeläinen.
Aikaisemmin hän soitti aina minulle.

Mutta olenko tämän sairauteni myötä antanut itsestäni jotenkin sellaisen kuvan, etten jaksaisi keskustella. Vai pelkäävätkö ihmiset puhua kanssani. Pelkäävätkö he masennusta sairastavaa.
Nimittäin ei tämä ole ainut. Ennen oli monia jonka kanssa vaihdoin kuulumisia. Sanotaan ,että ainakin 4-6.Nykyisin on enää yksi joka soittelee ja jolle minä voin soittaa on asia sitten iloinen tai surullinen.
Nämä 4-6 soittavat nykyisin tälle mun kaverille.

Tänään kaverini sitten sanoi tästäkin ihmisestä,tästä yhdestä, että kun saamme velkamme maksettua (ei iso summa)tälle henkilölle niin sen jälkeen yhteydenpito lopetetaan. Elikkä sen jälkeen minulla ei ole edes tätä yhtä.
Minulle tuli niin paha olla, että poistin puhelimestani suurinpiirtein kaikki numerot.

Minulla on huomenna psykiatrin luo meno. Sekin jännittää. Kun en tiedä yhtään millainen ukkeli hän on.

Syön muuten Ixel nimistä lääkettä ja tuntuu ettei siitä ole ollut m itään apua.
Onkos kellään muulla saman nimistä ja onko ollut hyötyä?
Minulle määrättiin se masennukseen ja paniikkihäiriöihin.
Minulla ei ole usein paniikki kohtauksia. Masennus tuntuu olevan koko ajan.
Kaikesta huolimatta hyvää talven alkua.

3

310

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihmisiin pettynyt

      Olin ystävää yksinäisen naisen kanssa noin 13 vuotta. Tuimme toisiamme masennuksessamme. Löysin ihanan miehen rinnalleni ja ilmeisesti se oli hänelle liikaa. Hän alkoi kohdella minua kummasti, tuli rumia kommentteja asioista, vaatteistani, sisustuksestani yms. Naureskeli ivallisesti ja ei enää päästänyt kylään minua- itse tuli kylläkin ja käski kahvit keittämään. Alkoi olla palvelusten teko yksipuolista. Hän ei auttanut enää juuri missään tai se oli hyvin vaikeaa. Itselleen apu kelpasi kyllä ja vaati kaikenlaista lisää. Kertoi nähneensä eroottisia unia miehestäni. Lopulta pinna paloi ja panin välit poikki siihen saakka kun hän tajuaa pyytää anteeksi loukkaavan käytöksensä. Ei ole pyytänyt, joten emme ole enää ystäviä. Nyt minulla on enää mieheni, eikä enää naispuolisia kavereita, tuntuu että naiset ovat vain niinpetollisia ja kateita toisen onnelle. Jos mieheni menetän ei ole minulla ketään. Mutta parempi yksinkin kuin petollisten "ystävien " kanssa.

      • LoneSheWolf

        Tuntuu että masentuneita ja ahdistuneita kohdeltaisiin kuin heillä olisi vähintään rutto. :(

        Juttukaverin tarpeessa minäkin, mutta ihmiset pelkää(?) mua. :( Enhän mä ole kellekään mitään tehnyt? En edes ole (kai?) mitenkään pelottava, pieni surullinen naisihminen vaan. :/

        Melkein aina kun jollekin jostain mainitsee, on vastaus "siis mitä?" (samalla tavalla kuin jollekin joka on vähän hölmö eikä oikein osaa ehkä puhuakaan) -Aina joutuu toistamaan kovemmalla äänellä ja ilkeämmin, jotta saa nenänvartta pitkin katsomisen loppumaan...


    • llllonely

      ..itsekin uskon olevani jossain määrin synkkyyteen taipuvainen ihminen, eikä minullakaan ole erityisen paljon vilkkaita sosiaalisia suhteita, mutta silti aion jatkaa elämääni vaikkei aina (yleensä) ihmissuhteissa onnistakaan. Omaa oloani helpottaa, kun löytää asioita, joiden tekemisestä nauttii. Mukavaa talven alkua sinnekin päin :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5305
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      53
      1857
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      136
      1707
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1619
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1385
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1250
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      26
      1249
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1077
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1028
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      877
    Aihe