Teeskenteleviä tuttavia muka ystäviä.
Tänään maailma näyttää mustalta.Minulle sanottiin tänään, että olen lapsellinen, kun itkin.
Nimittäin minusta tuntuu, että nykyisin ei minulle soita kukaan.
Eräs tuttava soitti kaverilleni ja kertoi hänelle uutisen mikä mielestäni olisi ollut mukava jos se olisi soitettu minulle. Koska kyse oli omasta kasvatistani. Siis koirasta joka on minun koirani jälkeläinen.
Aikaisemmin hän soitti aina minulle.
Mutta olenko tämän sairauteni myötä antanut itsestäni jotenkin sellaisen kuvan, etten jaksaisi keskustella. Vai pelkäävätkö ihmiset puhua kanssani. Pelkäävätkö he masennusta sairastavaa.
Nimittäin ei tämä ole ainut. Ennen oli monia jonka kanssa vaihdoin kuulumisia. Sanotaan ,että ainakin 4-6.Nykyisin on enää yksi joka soittelee ja jolle minä voin soittaa on asia sitten iloinen tai surullinen.
Nämä 4-6 soittavat nykyisin tälle mun kaverille.
Tänään kaverini sitten sanoi tästäkin ihmisestä,tästä yhdestä, että kun saamme velkamme maksettua (ei iso summa)tälle henkilölle niin sen jälkeen yhteydenpito lopetetaan. Elikkä sen jälkeen minulla ei ole edes tätä yhtä.
Minulle tuli niin paha olla, että poistin puhelimestani suurinpiirtein kaikki numerot.
Minulla on huomenna psykiatrin luo meno. Sekin jännittää. Kun en tiedä yhtään millainen ukkeli hän on.
Syön muuten Ixel nimistä lääkettä ja tuntuu ettei siitä ole ollut m itään apua.
Onkos kellään muulla saman nimistä ja onko ollut hyötyä?
Minulle määrättiin se masennukseen ja paniikkihäiriöihin.
Minulla ei ole usein paniikki kohtauksia. Masennus tuntuu olevan koko ajan.
Kaikesta huolimatta hyvää talven alkua.
Tänään maailma näyttää mustalta.Minulle sanottiin tänään, että olen lapsellinen, kun itkin.
Nimittäin minusta tuntuu, että nykyisin ei minulle soita kukaan.
Eräs tuttava soitti kaverilleni ja kertoi hänelle uutisen mikä mielestäni olisi ollut mukava jos se olisi soitettu minulle. Koska kyse oli omasta kasvatistani. Siis koirasta joka on minun koirani jälkeläinen.
Aikaisemmin hän soitti aina minulle.
Mutta olenko tämän sairauteni myötä antanut itsestäni jotenkin sellaisen kuvan, etten jaksaisi keskustella. Vai pelkäävätkö ihmiset puhua kanssani. Pelkäävätkö he masennusta sairastavaa.
Nimittäin ei tämä ole ainut. Ennen oli monia jonka kanssa vaihdoin kuulumisia. Sanotaan ,että ainakin 4-6.Nykyisin on enää yksi joka soittelee ja jolle minä voin soittaa on asia sitten iloinen tai surullinen.
Nämä 4-6 soittavat nykyisin tälle mun kaverille.
Tänään kaverini sitten sanoi tästäkin ihmisestä,tästä yhdestä, että kun saamme velkamme maksettua (ei iso summa)tälle henkilölle niin sen jälkeen yhteydenpito lopetetaan. Elikkä sen jälkeen minulla ei ole edes tätä yhtä.
Minulle tuli niin paha olla, että poistin puhelimestani suurinpiirtein kaikki numerot.
Minulla on huomenna psykiatrin luo meno. Sekin jännittää. Kun en tiedä yhtään millainen ukkeli hän on.
Syön muuten Ixel nimistä lääkettä ja tuntuu ettei siitä ole ollut m itään apua.
Onkos kellään muulla saman nimistä ja onko ollut hyötyä?
Minulle määrättiin se masennukseen ja paniikkihäiriöihin.
Minulla ei ole usein paniikki kohtauksia. Masennus tuntuu olevan koko ajan.
Kaikesta huolimatta hyvää talven alkua.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olin ystävää yksinäisen naisen kanssa noin 13 vuotta. Tuimme toisiamme masennuksessamme. Löysin ihanan miehen rinnalleni ja ilmeisesti se oli hänelle liikaa. Hän alkoi kohdella minua kummasti, tuli rumia kommentteja asioista, vaatteistani, sisustuksestani yms. Naureskeli ivallisesti ja ei enää päästänyt kylään minua- itse tuli kylläkin ja käski kahvit keittämään. Alkoi olla palvelusten teko yksipuolista. Hän ei auttanut enää juuri missään tai se oli hyvin vaikeaa. Itselleen apu kelpasi kyllä ja vaati kaikenlaista lisää. Kertoi nähneensä eroottisia unia miehestäni. Lopulta pinna paloi ja panin välit poikki siihen saakka kun hän tajuaa pyytää anteeksi loukkaavan käytöksensä. Ei ole pyytänyt, joten emme ole enää ystäviä. Nyt minulla on enää mieheni, eikä enää naispuolisia kavereita, tuntuu että naiset ovat vain niinpetollisia ja kateita toisen onnelle. Jos mieheni menetän ei ole minulla ketään. Mutta parempi yksinkin kuin petollisten "ystävien " kanssa.
Tuntuu että masentuneita ja ahdistuneita kohdeltaisiin kuin heillä olisi vähintään rutto. :(
Juttukaverin tarpeessa minäkin, mutta ihmiset pelkää(?) mua. :( Enhän mä ole kellekään mitään tehnyt? En edes ole (kai?) mitenkään pelottava, pieni surullinen naisihminen vaan. :/
Melkein aina kun jollekin jostain mainitsee, on vastaus "siis mitä?" (samalla tavalla kuin jollekin joka on vähän hölmö eikä oikein osaa ehkä puhuakaan) -Aina joutuu toistamaan kovemmalla äänellä ja ilkeämmin, jotta saa nenänvartta pitkin katsomisen loppumaan...
..itsekin uskon olevani jossain määrin synkkyyteen taipuvainen ihminen, eikä minullakaan ole erityisen paljon vilkkaita sosiaalisia suhteita, mutta silti aion jatkaa elämääni vaikkei aina (yleensä) ihmissuhteissa onnistakaan. Omaa oloani helpottaa, kun löytää asioita, joiden tekemisestä nauttii. Mukavaa talven alkua sinnekin päin :)