Kamala tilanne, minä

Suomalaismies

joudun täyshunnutetun musliminaisen kanssa samaan hissiin kahdestaan.

Voiko ikimaalimassa tällaista tilannetta muualla syntyä kuin minun mielikuvituksessani?

Jospa kuitenkin jostain sattuman oikusta noin hirveästi kävisi ja kun hissin ovi yhteisen matkan päätyttyä avautuisi ja siellä olisi musliminaisen ikioma Mohamed odottamassa. Mitä minulle tapahtuisi???

4

347

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eipä tuo ollut sen kummempaa. Nyökkäsin ja tuijotin vaiti ollen seinää, kuten muulloinkin joutuessani tuntemattoman ihmisen kanssa hissiin. Kun hissi oli tullut alas, avasin oven, nyökkäsin uudestaan ja jatkoin matkaani.

      Eli ei ongelmia Mohammedin kanssa.

    • Ranyaa

      Mikäli kyseessä on täyshunnutettu (oletan tarkoitettavan kasvohunnullista) nainen, niin luultavasti hän on todella uskonnollinen muslimi, ja noudattaa myös sitä islamin säädöstä, ettei vieraan miespuolisen kanssa saa olla kahden suljetussa tilassa. Koskee muuten myös molempia sukupuolia.
      Joten tuskin joudut haaveilemaasi tilanteeseen.

      ;o)

      • Suomalaismies

        taas käyttää Itäkeskuksen hissejä kevein mielin.

        Tuo tilanne oli lähes syntyä, mutta nainen todella pyörähti takaisin nähtyään minut hississä.


      • arabityttö
        Suomalaismies kirjoitti:

        taas käyttää Itäkeskuksen hissejä kevein mielin.

        Tuo tilanne oli lähes syntyä, mutta nainen todella pyörähti takaisin nähtyään minut hississä.

        olla edes hunnutettu tai huivitetty muslimi, en minäkään mielelläni mene yksin hissiin vieraan miehen kanssa,vaikka ei minusta päältä näe uskontoa. vältän sellaisia tilanteita kyllä mutta joskus on kyllä sattunut samaan hissiin, mutta eihän tuo nyt niin paha ole :)


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5140
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      124
      1643
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1479
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      50
      1406
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1205
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1110
    7. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      999
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      827
    10. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      16
      827
    Aihe