Normaalisti teen sen kerran päivässä. Ettei se olisi kokoajan mielessä. Mutta toisinaan ajatuksille ei voi mitään, silloin se tulee suoritettua kolmesti päivässä.
Olen ihmeekseni huomannut sen "toisinaan" ajan osuneen useasti täydelle kuulle.
En seuraa almanakasta kuun liikkeitä, kuun kulloinenkin tila tulee aina yllätyksenä, kun kävelen kuntosalilta kotiin iltaisin. Kuten taas kerran sain huomata.
Kuu on tähän asti tarjonnut selityksen lihan himon ajoittaiselle kasvulle.
Jos se vaikuttaa vuoroveteenkin, niin miksei sukupuolivietin vireyteenkin.
Valvottaa vaan ja panettaa.
Onko muita???
Värinää
Ariesman
2
404
Vastaukset
- keijutyttö89
mulla sama juttu, huomaa kiihottuvansa paljon herkemmin ja nopeammin kun on täysikuu.. eli kai se sitten pystyy ihmisiinkin vaikuttaa kuten vuoroveteenkin
- ariesman
Toiset puhuu vaeltelusta, mut ei mua kiinnosta lähtee hortoileen ympäriinsä. Mut kai se erilaisilla ihmisillä vaikuttaa erilailla. mistäs päin suomee keiju on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762087Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361737Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101426Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291219Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591209Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161055- 60966
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58965