Kukaan menetänyt pientä lasta kätkyt- tai tapaturmaisesti?

Voimia sinulle!
En osaa sanoa mitään mikä lohduttaisi....Sinulle on tapahtunut se jota olen kaikkien kolmen lasteni kanssa aina pelännyt kun he ovat pieninä sairastaneet. En osaa sanoa muuta kun koita jaksaa, vaikka ei varmaan elämänhalua olekkaan.

Kiitos...Kyllä tässä tosiaan voimia tarvitaan :( On niin syyllinen olo, ja tunnen itseni huonoksi äidiksi..Voit varmaan hiukan aavistaa, miltä tuntuu kun yhtäkkiä iloinen naurava vauva onkin pois, ja syli huutaa tyhjyyttä :´( Kaikella on varmaan tarkoituksensa, elämä ei aina mene niinkuin on suunnitellut. Nauti lapsistasi, meidätkin pitää pystyssä ja elämässä kuitenkin tiukasti kiinni vielä vauvan isosisko 2 1/2 vuotias.. Pärjäillään!

kohdallesi osui se mitä jokainen jollain ajatustasolla pelkää eniten. Pidä nyt itsestäsi huolta ja muusta mahdollisesta perheestäsi. Yhdessä pääsette asian kanssa eteenpäin eikä kananta pelätä ulkopuolistakaan apua. Ja kaikki tökerötkin - ja varsinkin ne - lohdutukset ovat kuitenkin aitoja tunnelmia ja niissä saattaa piillä suuriakin viisauksia ja lohtua. Päivä päivältä voi olla nyt pitkä aika, mutta mene vaikka hetki hetkeltä..

Syyllisyys on osa tietä matkalla surun läpi, mutta siihen ei kannata jumittua ja takertua sillä mitään et olisi voinut tehdä toisin jos syy ei ole selvillä!!

Kahdeksan ja puoli vuotta sitten.Syyllisyyden tunteista en ole vieläkään päässyt eroon ja ikävää ja surua tunnen päivittäin.joku on sanonut että aika parantaa haavat....Kyllä haavat paranee mutta arvet sulle jää muistuttamaan menetyksestä ja tuskasta ja niitä arpia sä tulet aina kantamaan sydämmessäsi,sun kuuluukin kantaa koska olet menettänyt jotakin todella kallisarvoista.Yhden neuvon haluan sulle antaa:Anna surullesi tilaa ja aikaa ennenkaikkiaan.Itke -purnaa-protestoi tuo ulos kaikki tunteet mitä sulla on sisälläsi.Ota ystäviäsi avuksesi,pommita heitä ajatuksillasi,jos he eivät jaksa kuunnella he eivät ole todellisia ystäviä.Älä häpeä ottaa avuksesi asiantuntija apua(itse kävin kuraattorilla yli vuoden)Siksi surutyö on niin vaikeata koska ei se ole luonnollista että me vanhempina saatetaan omat lapsemme hautaan,se sotii niin paljon sitä luonnollista elämänkulkua vastaan. ...Ei mikään voi kuolla,ei kukat ei tuuli ei rakkaus kuolla voi.Ohi polku vain kulkee ,kukat jää taakse ja muualla tuuli soi...Taistele,elä päivä kerrallaan taivaassa lapsesi sua odottaa....

Osanottoni. Ystäväni 4vuotias lapsi sairastaa kuolemaan johtavaa sairautta ja kuolema on ollut tiedossa jo sen lapsen eliniän. Sen äidin tuska on jo nyt melkein sietämätön. Elinikä ennuste 10-20 vuotta mutta tuskin elää niin kauan. Keuhkojen vaihto olisi aiheellinen jo nyt, mutta sitä ei voida tehdä kuin teini-ikäiselle. Olen ollut vierellä kulkija kokoajan. Ei ole helppoa ja pelolla vain miettii mitä sitten kun kohtalokas päivä koittaa... Vaikkei saisi miettiä niin väkisellä tulee mieleen.