Marian asema RKK:ssa?

harvest

http://koti.phnet.fi/elohim/marianasema

Kun aloitamme tutkimaan joitakin katolisen kirkon oppeja, on se hyvä aloittaa pyhimyksistä ja Mariasta, joilla on merkittävä asema tässä kirkossa. Ja erityisesti Maria on saanut sellaisen aseman, että hän on ylivoimaisesti tärkeämpi kuin muut pyhimykset, ja usein jopa tasaveroinen Kristuksen kanssa tai käytännössä vieläkin tärkeämpi. Häneen liittyen on myös nähty ilmestyksiä, joissa ns. "Maria" on pyrkinyt vahvistamaan omaa erikoista asemaansa ihmisten mielissä.

Joka tapauksessa tämä Marian asema käy hyvin ilmi mm. katolisesta rukouskirjasta, jossa puhutaan hänen synnittömyydestään, miten hän on ikuinen neitsyt ja taivaan kuningatar, miten hänet otettiin taivaaseen ja miten ihmisten on turvauduttava häneen kuolinhetkellään. Me huomaamme, että jos nämä asiat todella pitävät paikkansa, niin hänen on täytynyt olla ja täytyy olla todella merkittävä henkilö, aivan Jeesuksen veroinen:

"Vapahtajamme Äidille Neitsyt Marialle Jumala on suonut suuremman pyhyyden määrän kuin kenellekään muulle luodulle. Sitä vaati se ylevä tehtävä, johon Maria oli kutsuttu: olemaan ihmiskunnan lunastajan Äitinä. Jumala varjeli hänet perisynniltä: varusti hänet elämän ensi silmänräpäyksestä asti pyhittävällä armolla... Vähimmälläkään synnillä ei ole häneen pääsyä, hänen tahtonsa oli aina sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa ... Hän on täydellisin Neitsyt ja samalla Jumalan Pojan todellinen Äiti, neitsyt ennen ja jälkeen, ainainen Neitsyt... Hän on taivaan kuningatar, kirkkauden asuntoon otettu sieluinensa ja ruumiinensakin jo ennen yleistä ylösnousemusta ... Sen tähden turvautukaamme nöyrinä ja luottavaisina Marian puoltorukoukseen, varsinkin uskokaamme hänelle kuolinhetkemme, että silloin saisimme synnistä puhdistettuina siirtyä ajasta autuaaseen iankaikkisuuteen.

Seuraava kuvaus viittaa niinikään Marian erikoiseen asemaan katolisessa kirkossa. Se on katolilaisesta lentolehtisestä, jossa mainostetaan ihmeitätekevää medaljonkia. Siitä käy selville, miten Marian uskotaan mm. murskanneen käärmeen pään (Jeesuksestahan näin on todella kirjoitettu; Kol 2:15, Hebr 2:14, 1 Joh 3:8) ja olleen mukana jopa lunastustyössä, eli hänelle on tavallaan yritetty antaa roolia, joka kuuluu yksin Jeesukselle:

36

2794

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paraskeva

      Kyseisen sivuston luoja ei taida tuntea kristillisen uskon perusteita. Hän kirjoittaa sivuillaan roomalaiskatolisen kirkon "kummallisuuksista" mm. näin:

      "Katolisen kirkon ongelma onkin, että sen rituaalit ja oppi eivät juurikaan johda ihmisiä armon tuntemiseen ja pelastukseen Kristuksessa, vaan johonkin aivan muuhun. Itse asiassa vuosisatojen aikana tähän kirkkoon on tullut harhaoppeja yhä enemmän ja enemmän niin, että nykypäivänä ollaan melko pahasti harhassa. Mm. Maria, pyhimysten ansiot, hyvitysteot, sakramentit ja kiirastuli ovat esimerkkeinä tällaisista asioista."
      (http://koti.phnet.fi/elohim/Jeesusjakatoliset)

      Esimerkiksi sakramentit leimataan harhaopeiksi Mariasta puhumattakaan?!

      Suosittelisin jättämään Iivanaisen kotisivut ja siirtymään tutkimaan vaikkapa katolisen kirkon katekismusta, jos haluat tietää, mitä kyseinen kirkko itse opettaa Mariasta.

      • harvest

        Seuraavaksi muutama kohta englannin kielisestä katolisen kirkon katekismuksesta, joka on laajempi kokonaisuus kuin suomenkielinen katekismus.

        - 968 Her role in relation to the Church and to all humanity goes still further. "In a wholly singular way she cooperated by her obedience, faith, hope, and burning charity in the Savior's work of restoring supernatural life to souls. For this reason she is a mother to us in the order of grace."509

        - 969 "This motherhood of Mary in the order of grace continues uninterruptedly from the consent which she loyally gave at the Annunciation and which she sustained without wavering beneath the cross, until the eternal fulfillment of all the elect. Taken up to heaven she did not lay aside this saving office but by her manifold intercession continues to bring us the gifts of eternal salvation .... Therefore the Blessed Virgin is invoked in the Church under the titles of Advocate, Helper, Benefactress, and Mediatrix."510

        Suomennan muutama kohdan tuosta englannin kielisestä katekismuksesta koskien sitä, mitä katolinen kirkko opettaa Mariasta. Suomennos on kursiivissa.

        - 968 Maria rooli suhteessa kirkkoon ja koko ihmiskuntaan menee vielä pidemmälle. "Kerrassaan erinomaisella tavalla Maria teki yhteistyötä tottelevaisuutensa kautta, uskollaan, toivollaan, ja palavalla ihmisrakkaudella Pelastajan työssä palauttaen yliluonnollisen elämän sieluille. Tästä syystä hän on äiti meille armon järjestyksen mukaan .

        - 969 Taivaaseen otettaessa hän ei pannut syrjään pelastavaa virkaansa, vaan Marian moninkertaisten esirukousten kautta Maria tuo meille iankaikkisen pelastuksen lahjat. Siksi siunattua Mariaa huudetaan avuksi kirkossa näillä titteleillä Puoltaja, Auttaja, Hyväntekijätär ja Välittäjätär.

        Raamatun opetus Mariasta on erilainen kuin katolisen kirkon opettama kuva Mariasta. Maria ei ole ikuinen neitsyt, Raamatun mukaan Maria synnytti Jeesuksen syntymän jälkeen lapsia Joosefille. Marialla ollut mitään osuutta lunastuksessa, eikä Maria ole välittäjä, sillä yksi on välimies ihmisen ja Jumalan välillä, Jeesus Kristus. Raamattu opettaa, että Jeesus on ainoa välittäjä ja sovittaja.

        Raamattu ei myöskään opeta, että Maria otettiin taivaaseen ruumineen ja sieluineen eikä Raamattu opeta, että Mariasta tuli täysin Jeesuksen kaltainen. Maria on ihminen, mutta Jeesus on Jumalan Poika sekä Jumala.

        Katolisen kirkon mukaan Marialla on pelastava virka eli esirukous, jonka kautta Maria tuo pelastuksen lahjat. Siksi Maria on katoliselle Välittäjätär. Katolisen kirkon opetus Mariasta on toista evankeliumia; harhaoppia. Katoliset uskovat, että Maria välittää heidät Jumalalle, tämän harhauskon takia ne, jotka siihen uskovat eivät ole pelastettuja, sillä pelastuneilla on vain yksi Välittäjä, Herra Jeesus Kristus.

        Paavien ajatuksia Mariasta

        - Paavi Pius X: Eikö Maria ole Kristuksen äiti? Siksi hän on myös meidän äitimme. Kun Maria kantoi kohdussaan Vapahtajaa, hänen voidaan sanoa synnyttäneen myös ne, joiden elämä sisältyi vapahtajan elämään. Me kaikki olemme siksi syntyneet Marian kohdusta niin kuin ruumis on yhtynyt päähän. Hengellisessä ja mystillisessä mielessä meitä kutsutaan Marian lapsiksi, ja hän on meidän kaikkien äiti.

        - Paavi Pius X: Kristuksen ja Marian tahtojen ja kärsimysten yhteen liittymisen kautta Maria ansaitsi tulla kadotetun maailman korjaajattareksi kaikkein arvollisimmalla tavalla ja kaikkien niiden lahjojen jakajaksi, jotka Jeesus on hankkinut meille kuolemallaan ja verellään. Me emme kiellä, että näiden lahjojen jakaminen on ahtaasti ja asianmukaisesti ottaen Kristuksen oikeus… Kuitenkin … autuaalle Neitsyelle suotiin olla yhdessä ainosyntyisen Poikansa kanssa kaikkein voimallisin koko maailman Välittäjätär ja Sovittajatar. Kristus on lähde… mutta Maria, kuten Pyhä Bernhard huomauttaa on Kanava tai hän on kaula, joka yhdistää ruumiin Päähän ja jonka kautta Pää lähettää voimaa ja väkevyyttä ruumiin lävitse.

        - Paavi Johannes Paavali II: Ristin juurella Maria osallistuu uskon kautta tämän itsensätyhjentämisen shokeeraavaan mysteeriin. Tämä on ehkä ihmisen historian syvin uskon yhteys. Uskon kautta Äiti osallistuu Poikansa kuolemaan, hänen lunastavaan kuolemaansa.

        - Paavi Leo XIII: Totuutena voidaan vahvistaa, että Jumalan tahdosta siitä suunnattoman suuresta kaikkien armojen aarreaitasta, jonka Jumala on varannut, ei tule meille mitään muutoin kuin Marian kautta… kuinka suuri onkaan viisaus ja armo, joka on ilmoitettu, tässä Jumalan suunnitelmassa… Maria on meidän loistava välittäjämme, hän on kaikkivaltiaan Jumalan voimakas Äiti.

        Marialle kohdistuvat rukoukset

        Terve, Maria

        Terve Maria armoitettu,
        Herra sinun kanssasi.
        Siunattu sinä naisten joukossa
        ja siunattu kohtusi hedelmä Jeesus.
        Pyhä Maria, Jumalan äiti,
        rukoile meidän syntisten puolesta
        nyt ja kuolemamme hetkenä. Aamen.

        Sinun turviisi

        Sinun turviisi pakenemme, pyhä Jumalan synnyttäjä.
        Älä hylkää rukouksiamme,
        vaan varjele meidät kaikista vaaroista,
        kunnioitettu ja siunattu neitsyt Maria.

        Taivaan kuningatar - Regina cæli

        E(sirukoilija): Iloitse taivaan kuningatar - halleluja!
        V(astaus): Sillä hän, jonka synnytit - halleluja!
        E: Nousi kuolleista sanansa mukaan - halleluja!
        V: Rukoile puolestamme Jumalaa - halleluja!
        E: Iloitse ja riemuitse, neitsyt Maria - halleluja!
        V: Sillä Herra on totisesti ylösnoussut - halleluja!
        E: Rukoilkaamme:
        Kaikkivaltias Jumala, Poikasi Herramme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksella olet täyttänyt maailman ilolla. Anna meidän päästä hänen äitinsä, neitsyt Marian, esirukousten tähden ylösnousemuksen kirkkauteen. Tätä pyydämme saman Kristuksen, Herramme, kautta.
        V: Aamen.

        Salve Regina

        Salve Regína, mater misericórdiae,
        vita, dulcédo, et spes nostra, salve.
        Ad te clamámus, éxsules fílii Hevae.
        Ad te suspirámus,
        geméntes et flentes in hac lacrimárum valle.
        Eia ergo, advocáta nostra,
        illos tuos misericórdes óculos
        ad nos convérte.
        Et Jesum,
        benedíctum fructum ventris tui,
        nobis post hoc exsílium osténde.
        O clemens, o pia, o dulcis Virgo María.

        Terve, kuningatar, laupeuden äiti
        elämämme, suloutemme ja toivomme, terve.
        Sinulle huudamme, Eevan maanpakolaiset lapset,
        sinulle huokaamme
        vaikeroiden ja itkien tässä kyynelten alhossa.
        Eijaa siis, puoltajamme,
        nuo laupiaat silmäsi
        puoleemme käännä
        ja Jeesus,
        kohtusi siunattu hedelmä,
        tämän maanpaon jälkeen meille näytä.
        Oi lempeä, oi hellä, oi suloinen neitsyt Maria.

        Marian patsas

        Neitsyt Marian - Sovinnon Äidin patsas on aikanaan ollut GREVENSTEININ katolisessa kirkossa Sauerlandissa (Padebornin hiippakunta - Saksa), missä sitä oli pidetty suuressa kunniassa. Vuonna 1895 Conrad Peter Nagel lahjoitti sen entisen kotiseurakuntansa kirkolle. Toisen maailmansodan tuhosta osittain säilynyt Neitsyt Marian patsas joutui pappilan kappeliin. Vuonna 1995 Neitsyt Marian - Sovinnon Äidin patsas lahjoitettiin Autuaan Ursulan seurakunnalle. Korjauksen ja kunnostuksen jälkeen patsas asetettiin juhlallisin menoin kirkkoon 13.10.1996. Patsas on veistetty mahdollisesti jommassakummassa puunveistotaiteen silloisista keskuksista joko Oberammergaussa tai Etelä-Tirolin Grödnertalissa.

        Rukous neitsyt Marian patsaan edessä

        Pyhä Jumalansynnyttäjä, Neitsyt Maria. Poikasi Jeesus Kristus antoi Sinut meille Äidiksemme ja Puolustajaksemme. Sinun äidilliseen rakkauteesi turvaten pyydämme Sinua: rukoile puolestamme, että Poikasi Kalliin Veren tähden saisimme syntimme anteeksi, sieluillemme pelastuksen ja kaiken, minkä tarvitsemme Jumalan tahdon täyttämiseksi. Ano meille rakkaalta Pojaltasi sitä erikoisapua, jota tällä hetkellä erityisesti tarvitsemme (.....). Sinä, joka olet Hyvän Neuvon ja Sovinnon Äiti, auta meitä ymmärtämään paremmin, mikä on meille parasta ja vie meidät kerran Poikasi luo, jotta yhdessä Sinun kanssasi voisimme ylistää Jumalaa Sinun sanoillasi: "Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja". Aamen.

        Raamattu opettaa rukoilemaan Isää Jeesuksen nimessä. Raamattu opettaa Jumalan olevan palvonnan kohde. Katolinen kirkko palvoo Mariaa. Tällainen palvonta on epäjumalan palvelusta, josta on tehtävä parannus.

      • T. Ollo
        harvest kirjoitti:

        ei palvo Mariaa, vaan pyytää hänen esirukouksiaan. Etkö tajua eroa???

        Kirjoitit "Marialla ollut mitään osuutta lunastuksessa".

        Tuota noin. Kristus ei tullut maan päälle noin vain vaan hän syntyi neitsyestä. Siitä johtuu Marialle annettu nimitys Theotokos, Jumalansynnyttäjä.

        Marian ikuisella neitsyydellä on puolustajansa paitsi kirkkoisien myös jopa merkittävien protestanttisten reformaattoreiden joukossa. Luehan linkin http://www2.orthodoxwiki.org/Theotokos sisältö ;) Ajatus Marian muista lapsista on ihan viimevuosisatojen pohdintaa.

        Kommenttisi "Katolisen kirkon mukaan Marialla on pelastava virka eli esirukous, jonka kautta Maria tuo pelastuksen lahjat. Siksi Maria on katoliselle Välittäjätär. Katolisen kirkon opetus Mariasta on toista evankeliumia; harhaoppia. Katoliset uskovat, että Maria välittää heidät Jumalalle, tämän harhauskon takia ne, jotka siihen uskovat eivät ole pelastettuja, sillä pelastuneilla on vain yksi Välittäjä, Herra Jeesus Kristus" osoittaa, että et ihan taida tajuta, mikä on roomalaiskatolisen kirkon opetusta. Lisäksi teet itsestäsi Tuomarin väittämällä tietäväsi, kuka pelastuu.

      • harvest
        paraskeva kirjoitti:

        Ei Maria osallistunut synnyttämällä lunastukseen, vaan Jeesuksen syntymään.

        Mutta Jeesuksen kuolema tuo lunastuksen, eikä tähän ole Marialla mitään osuutta.

        Lue Raamattua, niin tiedät, että Jeesuksella oli sisaruksia:

        Mark 6:
        1 ¶ Ja hän lähti sieltä ja meni kotikaupunkiinsa, ja hänen opetuslapsensa seurasivat häntä.
        2 Ja kun tuli sapatti, rupesi hän opettamaan synagoogassa; ja häntä kuullessaan monet hämmästyivät ja sanoivat: "Mistä tällä on kaikki tämä, ja mikä on se viisaus, joka on hänelle annettu? Ja mitä senkaltaiset voimalliset teot, jotka tapahtuvat hänen kättensä kautta?
        3 Eikö tämä ole se rakentaja, Marian poika ja Jaakobin ja Jooseen ja Juudaan ja Simonin veli? Ja eivätkö hänen sisarensa ole täällä meidän parissamme?" Ja he loukkaantuivat häneen.
        4 Niin Jeesus sanoi heille: "Ei ole profeetta halveksittu muualla kuin kotikaupungissaan ja sukulaistensa kesken ja kodissaan".

        Tuo veli sana on adelfos kreikaksi ja tarkoittaa veljeä sekä sisarensa on adelfe, joka tarkoittaa sisarta.

        RKK opettaa selvästi toista evankeliumia ja sen huomaa jos lukee Raamattua eikä kirkkojen tunnustuskirjoja.

        Katolinen katekismus opettaa kirkosta seuraavaa;

        ”Jeesus Kristus perusti maailmaan, katolisen apostolisen Rooman kirkon. Kirkko on näkyväinen yhteys, johon kuuluvat kaikki oikeauskoiset kristityt maan päällä yhden ainoan päämiehen, Rooman paavin ja häneen yhdistettyjen piispojen alaisina. Rooman piispa on Jeesuksen Kristuksen maallinen sijainen, koko kirkon näkyväinen ylin pää, joka erehtymättömästi opettaa uskottavat ja tehtävät.”

        Raamatussa ei ole ollenkaan tällaisia opetuksia, eikä kirkko käsitettä löydy hebr. tai kreik. teksteistä. Raamattu opettaa Jumalan seurakunnan olevan Jeesukseen Kristukseen uskovien joukko, jotka kokoontuvat yhteen, rakentumaan yhteisestä uskosta.

        Kirkkolaitos on taas sellainen, johon liitetään ihmistekoisen lapsikaste rituaalin kautta. Kirkkolaitos alkoi muodostumaan kun Konstantinus Suuri sekoitti Roomassa vaikuttaneet uskonnot ja kristinuskon keskenään. Kirkko ja seurakunta ovat kaksi eri asiaa, joita ei saa sekoittaa toisiinsa. Rooma julisti kristinuskon vuonna 381 Rooman valtion uskonnoksi. Rooman uusi uskonto sai nimekseen Rooman katolinen kirkko. Kun taas Uuden Liiton Jumalan seurakunta syntyi helluntaipäivänä, jo yli kolmesataa vuotta aikaisemmin.

        Että he yhtä olisivat tuo yhtä sana on kreikaksi eis, joka tarkoittaa yksi. Jeesus ja apostolit julistivat yhtä seurakuntaa ei katholikos yleistä seurakuntaa, koska tuohon yhteen seurakuntaan päästiin jäseneksi vain parannuksen tekemisen jälkeen. Jeesus ja apostolit eivät käyttäneet seurakunnasta nimeä yleinen katholikos, katolinen, vaan Jumalan seurakunta: 2 Kor 1:1 Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, ja veli Timoteus Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle ynnä kaikille pyhille koko Akaiassa.

        Kreikkalaista sanaa Katholikos, katolinen sanaa ei edes löydy Uuden Testamentin kirjoituksista. Ei Jeesus eikä apostolit opettaneet katolisesta kirkosta yhtään mitään, vaan he opettivat yhdestä Jumalan seurakunnasta.

        Rooman katolinen kirkko on sekä valtionkirkkolaitos syntyi 381, mutta Uuden Liiton Jumalan seurakunta syntyi helluntaipäivänä. Jumalan seurakunta ei ole valtionseurakunta eikä kirkkolaitos, vaan Jumalan seurakunta. Jumalan seurakuntaan synnytään uudesti ylhäältä parannuksen teon jälkeen. Jeesus sanoi tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. Parannuksen teko on siis Jumalan armoteko, jonka kautta Hän pelastaa ihmisen sekä liittää hänet Jumalan seurakuntaan. Katolinen katholikos sanaa alettiin käyttämään vasta vuoden 150 tienoissa. Mutta ei Jeesus eikä apostolit käyttäneet sanaa katolinen katholikos, vaan Jumalan seurakunta, joka on yksi (eis). Kirkkolaitoksen juuret eivät ole kirjoitetussa sanassa, vaan isien perinnäis-säännöissä sekä Raamatulle tuntemattomissa käsitteissä sekä opeissa.

        Harvest, mikäli Maria ei olisi synnyttänyt meidän sielujemme pelastajaa, ei meillä olisi toivoa pelastuksesta, koska kukaan ei olisi noussut ristille.

        UT:n ajan perhekäsitykset olivat erilaiset kuin nykyään. Joko ehdit unohtaa, että monet myös ns. vapaiden suuntien teologit puolustavat Marian ikuista neitsyyttä pätevien argumenttien valossa?

        Raamatusta ei löydy sanaa kirkko. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kirkko olisi Jumalan "säätämys". Kaikkia maailman asioita ei voida mainita Raamatussa. Esimerkiksi sanat katuevankeliointi, herätyskokous, saarnastuoli jne. puuttuvat kokonaan Raamatusta. Siitä huolimatta kukaan ei varmaan kiistä niiden merkitystä kristinuskolle.

      • Sameli36

        ...meni 9 1/2 vuoden leskeyden jälkeen naimisiin leskimiehen kanssa, jolla oli yksi poika. Pariskunnalle syntyi yksi tytär. Nähdäkseni minua ei voida pitää valehtelijana, jos sanon, että minulla on "sisko ja sen veli" eikä myöskään siinä tapauksessa, että nimitän tätä sisarpuolen velipuolta, mitä hän siis tarkkaan ottaen on, veljeksi. Vai?

      • harvest
        paraskeva kirjoitti:

        Harvest, mikäli Maria ei olisi synnyttänyt meidän sielujemme pelastajaa, ei meillä olisi toivoa pelastuksesta, koska kukaan ei olisi noussut ristille.

        UT:n ajan perhekäsitykset olivat erilaiset kuin nykyään. Joko ehdit unohtaa, että monet myös ns. vapaiden suuntien teologit puolustavat Marian ikuista neitsyyttä pätevien argumenttien valossa?

        Raamatusta ei löydy sanaa kirkko. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kirkko olisi Jumalan "säätämys". Kaikkia maailman asioita ei voida mainita Raamatussa. Esimerkiksi sanat katuevankeliointi, herätyskokous, saarnastuoli jne. puuttuvat kokonaan Raamatusta. Siitä huolimatta kukaan ei varmaan kiistä niiden merkitystä kristinuskolle.

        ei löydy Raamatusta eikä Paavia, eikä kiirastulioppia, eikä messu-uhria.. jne ...

        Katolinen kirkko on täynnä ihmisten keksimiä juttuja.

        No itsekullakin olkoon vapaus uskoa joko Jumalaan tai ihmisten perinteisiin.

        Perinteet eivät vaan tuo pelastusta.....

      • harvest
        paraskeva kirjoitti:

        Harvest, mikäli Maria ei olisi synnyttänyt meidän sielujemme pelastajaa, ei meillä olisi toivoa pelastuksesta, koska kukaan ei olisi noussut ristille.

        UT:n ajan perhekäsitykset olivat erilaiset kuin nykyään. Joko ehdit unohtaa, että monet myös ns. vapaiden suuntien teologit puolustavat Marian ikuista neitsyyttä pätevien argumenttien valossa?

        Raamatusta ei löydy sanaa kirkko. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kirkko olisi Jumalan "säätämys". Kaikkia maailman asioita ei voida mainita Raamatussa. Esimerkiksi sanat katuevankeliointi, herätyskokous, saarnastuoli jne. puuttuvat kokonaan Raamatusta. Siitä huolimatta kukaan ei varmaan kiistä niiden merkitystä kristinuskolle.

        Jeesus ei olisi kuollut ristillä, niin meillä ei olisi pelastusta.

      • paraskeva
        harvest kirjoitti:

        Jeesus ei olisi kuollut ristillä, niin meillä ei olisi pelastusta.

        Tästä olemme täysin samaa mieltä. Jumalansynnyttäjän asemaa et vain taida ymmärtää.

      • harvest
        paraskeva kirjoitti:

        Tästä olemme täysin samaa mieltä. Jumalansynnyttäjän asemaa et vain taida ymmärtää.

        ei ole opetusta, että koska Maria synnytti Jeesuksen, niin Mariasta voi opettaa samoin kuin RKK tekee.

        RKK oppi Mariasta on epäraamatullinen.

      • paraskeva
        harvest kirjoitti:

        ei ole opetusta, että koska Maria synnytti Jeesuksen, niin Mariasta voi opettaa samoin kuin RKK tekee.

        RKK oppi Mariasta on epäraamatullinen.

        Raamatussa ei lue myöskään sitä, että Mariasta voisi opettaa jonkun muunkaan kirkkokunnan opetuksen mukaan.

        Dogmeja Mariasta pitää hakea jakamattoman kirkon opetuksista ja päätöksistä.

      • harvest
        paraskeva kirjoitti:

        Raamatussa ei lue myöskään sitä, että Mariasta voisi opettaa jonkun muunkaan kirkkokunnan opetuksen mukaan.

        Dogmeja Mariasta pitää hakea jakamattoman kirkon opetuksista ja päätöksistä.

        lukea Raamatusta eikä kirkon opista, joka opettaa väärin Mariasta.

        Oikeastaan Raamattu ei tunne sanaa uskonto, lähinnä uskonto sanaa vastaava alkukielen sana tarkoittaa Jumalanpalvelua sekä palvontaa. Jumalanpalvelu ei siis tarkoita kirkollista Jumalanpalvelusta, vaan tapaa elää eli palvella koko elämällään Jumalaa, niin elämän arjessa kuin juhlassakin. Raamattu puhuu uskosta Jumalaan, joka tarkoittaa henkilökohtaista suhdetta Jumalan kanssa. Uskonto ja usko on aivan kaksi eri asiaa. Uskonto on ihmisten keksimä ja formuloima järjestelmä. Kun taas usko on Jumalan teko, jossa ihminen elää yhteydessä Jumalansa kanssa. Usko on siis täyttä elämää eikä formuloituja kaavoja ja muotomenoja.

        Kirkko sanaakaan ei Raamattu tunne. Kirkko sana ja käsite tuli maailmaan Konstantinuksen perustaessa Roomaan yleisen (katolisen) uskonnon, kun hän ”kääntyi” kristityksi. Rooman kirkkolaitos sekoitti pakanuuden ja kristinuskon keskenään. Pakanallisille uskonnollisille menoille annettiin kristilliset nimet, joita pidettiin sitten Raamatun opetuksina, vaikka ne eivät sitä kuitenkaan olleet.

        Växjön tuomiorovasti, teologian tohtori Gustav Adolf Danell käsittele kirkko sanaa avoimen rehellisellä tavalla teoksessaan Vår allra heligaste tro, Växjö 1966.

        >>>Tuskin missään muussa kysymyksessä on vallalla niin suuri epävarmuus ja epäsel-vyys kuin tässä. Se koskee jo sanan alku-perää. Tavallinen käsitys on nykyään, että sana “kirkko” olisi peräisin kreikan kielen adjektiivista “kyriakon” tai “kyriake”, Her-ran (oma). Tätä etymologista selitystä asi-antuntijat eivät kuitenkaan pidä mahdol-lisena. On todennäköisempää, että sana tulee keltin kielen sanasta “kyrk”, joka on skotlantilaisten lähetyssaarnaajien kautta kulkeutunut germaanisiin maihin, missä sitä on alettu yleisesti käyttää. Ro-maanisissa kielissä on sitä vastoin säilynyt kreikan kielen, Uudessa Testamentissa esiintyvä sana “ekklesia”. On tuskin mah-dollista, että kreikan “kyriakon” olisi aivan kuin siirtynyt suoraan germaanisiin kieliin ohi romaanisten kielten. Keltin kielen sana “kyrk” merkitsee rajattua, aidattua, ja kie-lellisesti se liittyy latinan sanaan “circus”. >>>

        Raamattu ITSE käyttää nimitystä seurakunta eikä kirkko. Kirkko käsite ja sana ei siis kuulu Raamatun oman ilmoitukseen, vaan on ihmisten keksimä ja tekemä oppi.

        Raamattu itse opettaa: Jumalaan uskovia uskomaan Jeesukseen ja Jumalan sanaan, niin kuin Raamattuun on kirjoitettu. Tämä on ydinkysymys: USKOA Raamattuun niin kuin sinne on kirjoitettu. Kirkko uskoo Raamattuun niin kuin perinnäissäännöt opettavat eikä niin kuin Raamattuun on kirjoitettu.

        Kirkko virallisena instituutiona ei edusta Raamatullista seurakuntaa. Maailmassa on paljon uskovia, jotka eivät kuulu eivätkä ole milloinkaan kuuluneet kirkko-instituutioon. Sana kristillisyys ei siis aina tarkoita todellista uskoa Raamatun sanomaan. Kirkko on sotkenut todellisen evankeliumin perinnäissäännöillänsä, jopa suuri osa kirkon työntekijöistä ei edes usko Raamatun olevan Jumalan sanaa. Esimerkiksi: Lut. kirkon teologisessa tiedekunnassa, jossa valmistuu kirkon papit virkaansa on opettajina ihmisiä, jotka eivät usko Raamatun olevan Jumalan sanaa sekä he kieltävät Raamatun perustotuuksia.

        Todellista uskoa Raamatun ilmoitukseen esiintyy siis muissa herätysliikkeissä paljon enemmän kuin kirkon piirissä. Kuten kirjoitin, niin kirkon oppi on liian monin paikoin ihmisen keksimä. Todellinen kristinusko on siis jossain muualla kuin kirkossa. Toki se on totta, että kirkon sisällä on aitoja uskovia, mutta kirkko-instituutiona ei ole Raamatullinen seurakunta.

        Raamattu opettaa, että kun evankeliumia julistetaan, niin ihminen tekee parannuksen synnin ja saatanan vallasta Jumalan puoleen, jolloin hänestä vasta tulee kristitty.

        Kirkko tekee kääntymättömistä ihmisistä ”kristittyjä”, jotka eivät ole tehneet parannusta synneistään ja uskottelee heille, että he ovat nyt kristittyjä.

        Kirkko opettaa Raamattua perinteestä käsin, joka muuttuu yhteiskunnan muutosten myötä. Esimerkkeinä kun naisjohtajuus tuli yleisesti hyväksytyksi yhteiskuntaan, niin kirkko alkoi opettaa vastoin omaa tunnustustaan, että nyt tarvitaan naispappeja kirkkoihin. Toinen esimerkki: Kun yhteiskunta suhtautui kielteisesti homouteen, niin kirkko suhtautui myös. Mutta kun yhteiskunta on nyt yleisesti hyväksynyt homoseksuaalisuuden normaaliksi seksuaalisuuden harjoitusmuodoksi, niin kirkko on myös alkanut suhtautua homoseksuaalisuuteen samoin.

        Kirkon evankeliumi muuttuu yhteiskunnan muutosten ja virtausten mukana. Kirkko ei tunne Raamattua kovin hyvin, vaan se peesaa yhteiskunnassa tapahtuvia suuntauksia ja muutoksia. Raamattu opettaa homoseksuaalisuuden olevan syntiä, joten jokainen, joka uskoo todella Raamattuun, uskoo myöskin homoseksuaalisuuden olevan syntiä. Homoille kuuluu myös rakkauden evankeliumi, jossa on myös heille voima elämän muutokseen Raamatun osoittamaan terveeseen elämään.

        Raamattu tuntee vain miesten johtaman seurakunta mallin. Raamattu ei tunne muuta seurakunnan johtamistapaa. Tässäkin kirkko on lipsunut pois Raamatun totuudesta. Tällainen opetus ei halvenna naisen asemaa, vaan päinvastoin vapauttaa hänet siihen asemaan, johon hänet on kutsuttu. Raamattuhan opettaa apostolin ja vanhinten olevan vain miesten palvelutehtäviä, ja kaikki muu on yhteistä miehille ja naisille. Kyllähän naisille tehtävää riittää yllin kyllin seurakunnassa. Haastankin sinua joka olet nainen, ota rohkeasti paikkasi seurakuntaruumiissa ja ala rakentamaan ja rakentumaan yhteisestä uskosta, joka perustuu Jumalan sanaan.

        Suomalaisten muinaisuskonnossa oli monia jumalia, joiden pääjumala oli Ukko niminen jumala. Tässä uskonnossa uskottiin, että nämä monet eri jumalat pitivät huolta ihmisestä. Metsästäjien ja kalastajien sekä maanviljelijöiden menestys ja hyvinvointi riippui näistä jumalista. Muinaisuskonnossa uskottiin myös henkiin sekä jumaliin, joita rukoiltiin ja, joille suoritettiin uhrimenoja. Muinaisuskonto orjuutti ihmisiä palvelemaan näitä jumalia ja henkiä. Muinais-suomalaiset esi-isämme olivat, joka päivä jokaisessa toimessaan ja askaressaan sidottu tähän uskontoon. Muinais-suomalainen uskonto sisältää samoja piirteitä kuin babylonian uskonto, joka on kaikkien uskontojen ”äiti.”

        Kirkko on luonut sakramentti käsitteen kreik. sanasta mysterion, joka tarkoittaa salaisuutta. Latinaksi salaisuus on sacramentum. Sana mysterion eli salaisuus tarkoittaa salaisuutta, eikä sitä voida käsitellä sakramenttina, koska sanan tarkoittaa salaisuutta. Sakramentti on väännös latinan sanasta sacramentum, joka myös tarkoittaa salaisuutta. Sakramentti käsite on tullut pakanuudesta, jossa pakanauskonnollisten rituaalien kautta tultiin sisälle näihin pakanauskontoihin pyhien toimitusten kautta. Kirkon edustama asia on siis kuollutta muotomeno uskontoa.

        Uskonnossa ei löydetä Jumalaa, jossa jokainen uskonto määrittelee itse jumalansa ja elämän perusarvot. Raamatussa taas Jumala itse opettaa, millainen on Jumala. Raamattu opettaa myös sen miten voimme elää Jumalan yhteydessä ja mitkä ovat todelliset elämän perusarvot.

        Jeesus ei käskenyt valloittaa ihmis-sydämiä miekkalähetyksellä, vaan rakkauden evankeliumilla. Katolinen kirkko toimi Raamatun vastaisesti käännyttäessään kansoja ”Kristukselle” miekan voimalla. Osittain myös luterilaisuus käytti miekka-lähetystä, vastoin Kristuksen käskyä, joka oli evankeliumin saarnaaminen.

        Raamatussa ei ole opetusta kirkollisverosta, tämäkin on ihmisten keksimä opetus, joka on suora kopio maallisesta verotusjärjestelmästä.

        Kirkollinen virkahierarkia on Raamatun vastainen. Raamattu ei opeta mitään Arkkipiispasta tai Paavista, joiden alaisina on piispat. Raamattu ei opeta mitään kirkollisesta kirkkoherra käsitteestä eikä kirkollisesta pappisjärjestelmästä. Raamattu opettaa, että seurakunnan johtaja on Jeesus Kristus. Raamattu opettaa, että paikkakunnalla olevaa seurakuntaa johtaa ryhmä miehiä, joista Raamattu käyttää nimitystä vanhimmat, kaitsijat sekä paimenet.

        Synti sana ja käsite tuli maailmaan paratiisissa tapahtuneen syntiinlankeemuksen kautta. Raamattu opettaa, että koko maailma on pahan (saatanan) vallassa, josta seuraa synnin orjuus, jonka seuraus taas on iankaikkinen kadotus. Eihän kenenkään ole pakko päätyä kadotukseen, mehän saamme valita Jeesuksen Kristuksen elämämme Herraksi ja Vapahtajaksi.

        Raamatun Jumala ei vaadi mahdottomia ihmiseltä. Ihminen ei pysty noudattamaan täydellisesti Jumalan lakia ja opetusta, sen tähden Jeesus tuli ja täytti lain meidän puolestamme ja me pelastumme Jeesuksen ansiosta, jos uskon kautta vastaanotamme Hänet elämämme Herraksi ja Vapahtajaksi. Ajattele kuinka mahtavaa, Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta ihminen saa syntinsä anteeksi!!! Jeesus kehotti lihansa päivänä näin; Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. Jumalan armosta ihminen saa kuulla evankeliumia, sillä usko tulee Jumalan sana kuulemisen kautta. Jumalan armosta ihminen saa myös tulla uskoon ja vastaanottaa Jeesuksen elämänsä Herraksi.

        Jumala itse teki Golgatalla sen mihin me ihmiset emme pysty. Jumala antaa vielä Pyhän Henkensä avuksi ihmiselle, jotta hän pystyy ja voi ja osaa elää siten kuin ihminen on tarkoitettu elämään.

        Allah ja muslimiuskonto on eri asia kuin Raamatun opettama usko Jumalaan. Muutamia vuosia sitten keskustelin erään muslimin kanssa. Hän puhui minulle Allahista ja minä puhuin hänelle Jeesuksesta. Tämä muslimi sanoi, että minut tapettaisiin hänen kotimaassaan jos puhuisin siellä muslimeille Jeesuksesta. Minä sanoin, että minun Jumalani ei kehota tappamaan tätä muslimia, vaan rakastamaan häntä sekä kertomaan hänelle evankeliumia rakastavasta Jumalasta ja Jeesuksen lunastusuhrista, jossa on pelastus.

        Se on valitettavasti totta, että ns. ”kristityt” ovat polkeneet maahan todellisen Jumalan sanan opetuksen ja synnyttäneet sen tilalle omat organisaationsa ja kirkkonsa oppeineen, joilla ei ole mitään tekemistä Jumalan sanan kanssa.

        Kiitos Jumalalle, Jeesuksen sovitusuhrista, jonka kautta aukeaa ihmiselle pääsy iankaikkiseen elämään. Maan päällä on myös olemassa todellinen Jumalan seurakunta, joka on hajaantunut erilaisiin kirkkoihin ja herätysliikkeisiin, mutta kiitos Jumalalle, sillä Hän on luvannut Sanassansa koota kansansa yhdeksi laumaksi ennen kuin Jeesus tulee.

      • Filbert

        olet tähän keskusteluun lähettänyt useita aika pitkiä Neitsyt Mariaa koskevia puheenvuoroja, jotka ovat kertoneet, että tunnet katolista opetusta Mariasta hyvin vähän ja ilmeisesti vain katolisuuteen vihamielisesti suhtautuvien lähteiden perusteella. Paraskeva on vastannut sinulle kärsivällisesti, mutta sinä puolestasi et ole oikein jaksanut lukea ja miettiä hänen vastauksiaan, koska jatkat itsepäisesti julistavalla, ei keskustelevalla tyylillä.
        Nyt tämä viimeinen puheenvuorosi menee liian pitkälle ulos aiheesta. Sinä et usko kirkkoinstituutioon. Uskot toisin kuin katolilaiset, mutta uskoa sinunkin käsityksesi yhtä kaikki on. Et pysty vakuuttamaan katolilaisia oman uskosi paremmuudesta, enkä aio sallia sinun julistustasi tällä palstalla yhtään enempää. Keskustele asiallisesti tai poistan kirjoituksesi.

      • harvest
        Filbert kirjoitti:

        viesteissäni lainauksia RKK:n omista lähteistä mm. katekismuskesta sekä Paavien lausunnoista.

        Ei minun tarvitse vakuuttaa katolilaisia, se on Jumalan sanan tehtävä.

        ole siitä ettetkö lainaisi katolisia tekstejä, vaan siitä että ymmärrät ne aivan toisin kuin katolinen kirkko ne ymmärtää. Heikkohermoisempi väittäisi, että luet katolisia tekstejä kuin piru raamattua.

      • Jussi
        paraskeva kirjoitti:

        Kirjoitit "Marialla ollut mitään osuutta lunastuksessa".

        Tuota noin. Kristus ei tullut maan päälle noin vain vaan hän syntyi neitsyestä. Siitä johtuu Marialle annettu nimitys Theotokos, Jumalansynnyttäjä.

        Marian ikuisella neitsyydellä on puolustajansa paitsi kirkkoisien myös jopa merkittävien protestanttisten reformaattoreiden joukossa. Luehan linkin http://www2.orthodoxwiki.org/Theotokos sisältö ;) Ajatus Marian muista lapsista on ihan viimevuosisatojen pohdintaa.

        Kommenttisi "Katolisen kirkon mukaan Marialla on pelastava virka eli esirukous, jonka kautta Maria tuo pelastuksen lahjat. Siksi Maria on katoliselle Välittäjätär. Katolisen kirkon opetus Mariasta on toista evankeliumia; harhaoppia. Katoliset uskovat, että Maria välittää heidät Jumalalle, tämän harhauskon takia ne, jotka siihen uskovat eivät ole pelastettuja, sillä pelastuneilla on vain yksi Välittäjä, Herra Jeesus Kristus" osoittaa, että et ihan taida tajuta, mikä on roomalaiskatolisen kirkon opetusta. Lisäksi teet itsestäsi Tuomarin väittämällä tietäväsi, kuka pelastuu.

        "Katolisen kirkon opetus Mariasta on toista evankeliumia; harhaoppia."

        Unohtakaa nämä "toisesta evankeliumista" jauhavat turmiolliset lahkolaiset!

      • harvest
        T. Ollo kirjoitti:

        ole siitä ettetkö lainaisi katolisia tekstejä, vaan siitä että ymmärrät ne aivan toisin kuin katolinen kirkko ne ymmärtää. Heikkohermoisempi väittäisi, että luet katolisia tekstejä kuin piru raamattua.

        Katolisesta katekismuksesta:

        - 968 Maria rooli suhteessa kirkkoon ja koko ihmiskuntaan menee vielä pidemmälle. "Kerrassaan erinomaisella tavalla Maria teki yhteistyötä tottelevaisuutensa kautta, uskollaan, toivollaan, ja palavalla ihmisrakkaudella Pelastajan työssä palauttaen yliluonnollisen elämän sieluille. Tästä syystä hän on äiti meille armon järjestyksen mukaan.

        - 969 Taivaaseen otettaessa hän ei pannut syrjään pelastavaa virkaansa, vaan Marian moninkertaisten esirukousten kautta Maria tuo meille iankaikkisen pelastuksen lahjat. Siksi siunattua Mariaa huudetaan avuksi kirkossa näillä titteleillä Puoltaja, Auttaja, Hyväntekijätär ja Välittäjätär.

        Eiköhän tuo ole aika selvää tekstiä ilman minkäänlaista tulkintaa.

        Mutta Raamatussa ei kyllä ole tuollaisia opetuksia.

      • rousku

        Olet ollut täällä vuosia copypastettaen välillä metrin, välillä kilometrin pituisia kirjoituksiasi. Et keskustele mistään, ilmoitat vain että olemme väärässä. Ei kai ole mikään ihme että sinuun ei suhtauduta kovinkaan vakavasti? On aika absurdia yrittää kertoa että "katekismuksenne sanoo näin, Raamattu ei" kirkolle, jonka jäsenet ovat Raamatun kirjoittaneet, koonneet kirjaksi ja vuosisatoja siirtäneet uusille sukupolville.

        1) Missään päin Raamattua ei sanota, että jokaisen uskonopin kohdan tulee löytyä Raamatusta. Tämä on vasta 1500-luvulla keksitty harhaoppi.

        2) Missään päin Raamattua ei kerrota, mitkä kirjat Raamattuun kuuluvat. Kaanon on aivan samalla tavalla katolisen kirkon vakiinnuttama kuin oppi seitsemästä sakramentista, oppi kiirastulesta, oppi paaviudesta tai oppi mistä tahansa asiasta, jota sinun mukaasi "ei löydy Raamatusta". Eipä löydy sisällysluetteloakaan. Jos olet eri mieltä, minulla on siis tehtävä: perustele pelkästään Raamatun tekstin avulla, miksi juuri ne kirjat kuuluvat Uuteen testamenttiin, mitkä siihen kuuluvat. Älä käytä perusteena traditiota, kirkon opetusvirkaa tai samanlaista "sisäistä paloa", jolla vaikka mormonit voivat perustella Mormonin kirjan kanonisuutta. Jos et siihen pysty, on ajatus kaanonista logiikkasi mukaan harhaoppi, koska sitä ei löydy Raamatusta.

      • harvest
        rousku kirjoitti:

        Gal 1:
        11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
        12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.

        1 Piet 1:
        8 Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla,
        9 sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.
        10 ¶ Sitä pelastusta ovat etsineet ja tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne tulevasta armosta,
        11 ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi, edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta.
        12 Ja heille, koska he eivät palvelleet itseänsä, vaan teitä, ilmoitettiin se, mikä nyt on teille julistettu niiden kautta, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat teille evankeliumia julistaneet; ja siihen enkelitkin halajavat katsahtaa.

        Usein esitetään väite, että Uuden testamentin kaanon olisi vakiintunut
        vasta katolisen kirkon aikana. Silloisten
        kirkkoisien väitetään päättäneen, mitkä kirjat valitaan Uuden
        testamentin kokoelmaan. Tällainen väite perustuu siihen
        liberaaliteologiseen näkemykseen, että kyseiset kirjoitukset olisivat
        valmistuneet vähitellen vuosisatojen saatossa. Jos
        näin olisi, olisi myös selvää, että vielä 300-luvulla olisi vallinnut
        yleinen hämmennys ja epätietoisuus kirjoitusten
        jumalallisesta arvovallasta.

        Uuden testamentin kirjoitusten on täytynyt olla valmiita jo
        ensimmäisellä vuosisadalla. Jumalallista arvovaltaa nauttivat
        vain ensimmäisen vuosisadan apostoliset tekstit. Vaikka ne levisivät
        yksittäisinä pergamentteina ja papyruskääröinä,
        jokainen tiesi, mitkä kirjat ovat jumalallisia. Hitaasta
        kopioimiskäytännöstä johtuen kaikilla seurakunnilla ei voinut olla
        kopiota kaikista apostolisista kirjoituksista. Raamatusta käy kuitenkin
        ilmi, että esimerkiksi Paavalin kirjeet kiersivät
        seurakunnasta toiseen (esim. Kol 4:16). Siihen aikaan kaikki tiesivät,
        ketkä olivat Jumalan apostoleja, ketkä taas
        valheapostoleja. Seurakunnille oli samoin selvää, mitkä kirjoituksista
        olivat Pyhän Hengen synnyttämiä. Niitä kopioitiin
        nopeassa tahdissa, ja ne kulkivat paikkakunnalta toiselle. Meidän on
        turha kuvitella 2000-luvulla olevamme
        kanonisoinnin suhteen viisaampia kuin alkuseurakuntien jäsenet.

        Jo Uuden testamentin kirjoittamisaikaan esiintyi eksyttäjiä, mistä
        todistaa esimerkiksi 1 Joh. 2:26. Oli vedettävä selvä
        raja oikean ja väärän opin välille. Pian alkoi liikkua myös
        kirjoituksia, jotka levittivät harhaoppeja, esimerkiksi
        gnostilaisuutta. Seurakuntien oli tiedettävä, mitkä kirjoitukset olivat
        Jumalan Pyhän Hengen inspiroimia, mitkä eivät.

        Alkuseurakuntien ajoilta ei ole säilynyt mitään julkilausumaa, joka
        luettelisi uuden liiton pyhät kirjoitukset. Tämä on
        ymmärrettävääkin, koska sellaista ei tarvittu. Vasta myöhemmin syntyi
        epäselvyyttä Uuteen testamenttiin kuuluvista
        kirjoista. Vuodesta 144 lähtien Markion alkoi kieltää joidenkin Raamatun
        kirjojen arvovaltaa. On selvää, että 300-
        luvulla ei seurakunnilla ollut enää kaikkea sitä tietoa, joka oli selvää
        alkukristityille. 300-luvulla oli liikkeellä jo niin
        paljon tekstejä, että syntyi tarve valistaa kristittyjä arvovaltaisista
        kirjoituksista.

        Vasta vuoden 400 tienoilla määriteltiin tarkasti, mitkä kirjat kuuluvat
        Uuteen testamenttiin. Tämä johtui siitä, että
        vuosisatojen saatossa syntyi epäilyksiä muutamien kirjoitusten
        aitoudesta. Sellaisia olivat 2. Pietarin kirje, 2. ja 3.
        Johanneksen kirje, Jaakobin kirje, Juudan kirje, Hebrealaiskirje ja
        Johanneksen ilmestys. Tämä ei tarkoita, että
        ensimmäisellä vuosisadalla olisi ollut epäilyksiä näiden kirjojen
        aitoudesta. Hämmennys kirjojen arvovallasta oli syntynyt vähitellen
        historian kuluessa.

        Kirkkoisät eivät siis itse luoneet joillekin kirjoituksille arvovaltaa
        jättäen toiset sitä vaille. He vain pyrkivät
        hahmottamaan tilannetta, joka oli vallalla jo alkuseurakuntien aikana.
        He lausuivat varoituksen harhaoppisista ja
        jumalallista inspiraatiota vailla olevista kirjoituksista. He tuskin
        olivat ensimmäisiä ihmisiä kristikunnan historiassa,
        jotka hahmottivat rajaa oikean ja väärän välille, inhimillisen ja
        jumalallisen välille. Jokainen sukupolvi on saman
        kysymyksen edessä. Tämän osoittaa esimerkiksi uskonpuhdistuksen aika,
        jolloin Luther joutui jälleen antamaan
        lausuntoja Raamatun kaanonista. Luther käy myös esimerkkinä siitä, että
        myöhemmässä historian vaiheessa voi syntyä
        epäilyksiä Raamatun kirjojen aitoudesta, vaikka aikaisemmin on päädytty
        pitämään niitä aitoina. Luther epäili vahvasti
        Jaakobin kirjeen alkuperää, mutta ei onneksi niin paljon, että olisi
        uskaltanut poistaa sitä Uudesta testamentista.

        Jos lukee Uuden testamentin ulkopuolelle jääneitä kirjoituksia, voi
        aistia, että ne eivät ole samalla tavalla Pyhän Hengen
        inspiroimia kuin Uusi testamentti. Niistä joko löytyy jotakin väärää
        opetusta tai Pyhä Henki ei yhdy niihin samalla
        arvovallalla kuin Uuden testamentin virheettömiin teksteihin.

        Kun kirkkoisät laativat Raamatun kaanonia, se tapahtui perimätiedon
        valossa ja Jumalan Pyhän Hengen johdatuksessa.
        He määrittelivät kirjalliseen muotoon sen, mikä oli selvää jo
        alkuseurakunnille. Samat kirjoitukset ovat ohjenuorana
        myös kyseisten kirkkoisien muiden lausuntojen suhteen. Uusi testamentti
        ratkaisee, mikä heidän kirjoituksissaan on
        oikeaa ja mikä väärää.

        Argumenttisi voi summata seuraavasti:

        1. Ns. "alkuseurakunnan" aikana ihmisille oli selvää, mitkä kirjat kuuluvat Raamattuun, mutta siitä (tai edes käsityksestä muuttumattomasta kirjakokoelmasta) ei ole minkäänlaisia todisteita, koska listaa "ei tarvittu".

        2. Ajan myötä asiasta tuli epäselvyyksiä.

        3. Myöhemmin alkuseurakunnan tieto vahvistettiin uudelleen.

        Mutta tässä on kaksi vaikeutta. Ensinnäkin kohdasta 1 ei ole tosiaan minkäänlaisia todisteita. Päinvastoin, tiedetään että eri alueilla käytettiin ja pidettiin kanonisina eri kirjoja. Olet kuvitellut koko jutun.

        Toiseksi vaikka kohta 1 olisikin totta, ei se merkitse tämän asian suhteen yhtään mitään. Se ei sisälly Raamatun tekstiin, vaan on ihmisten tietoa (tiedettiin se sitten ensimmäisellä vuosisadalla tai 400-luvulla), ihmisoppia, Jumalan sanaan lisäämistä, harhaoppia.

        on tosiasia myös Raamattu itse sen todistaa:

        2Th 2:15 Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.

        Re 1:11 joka sanoi: "Kirjoita kirjaan, mitä näet, ja lähetä niille seitsemälle seurakunnalle, Efesoon ja Smyrnaan ja Pergamoon ja Tyatiraan ja Sardeeseen ja Filadelfiaan ja Laodikeaan".

        1Co 14:37 Jos joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen, niin tietäköön, että mitä minä kirjoitan teille, se on Herran käsky.

        1Th 5:27 Minä vannotan teitä Herran kautta, että luetatte tämän kirjeen kaikille veljille.

        2Pe 3:1 Tämä on jo toinen kirje, jonka minä kirjoitan teille, rakkaani, ja näissä molemmissa minä muistuttamalla herätän teidän puhdasta mieltänne,

        1Jo 5:13 Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.

        Jude 1:3 Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu.

      • rousku
        rousku kirjoitti:

        Argumenttisi voi summata seuraavasti:

        1. Ns. "alkuseurakunnan" aikana ihmisille oli selvää, mitkä kirjat kuuluvat Raamattuun, mutta siitä (tai edes käsityksestä muuttumattomasta kirjakokoelmasta) ei ole minkäänlaisia todisteita, koska listaa "ei tarvittu".

        2. Ajan myötä asiasta tuli epäselvyyksiä.

        3. Myöhemmin alkuseurakunnan tieto vahvistettiin uudelleen.

        Mutta tässä on kaksi vaikeutta. Ensinnäkin kohdasta 1 ei ole tosiaan minkäänlaisia todisteita. Päinvastoin, tiedetään että eri alueilla käytettiin ja pidettiin kanonisina eri kirjoja. Olet kuvitellut koko jutun.

        Toiseksi vaikka kohta 1 olisikin totta, ei se merkitse tämän asian suhteen yhtään mitään. Se ei sisälly Raamatun tekstiin, vaan on ihmisten tietoa (tiedettiin se sitten ensimmäisellä vuosisadalla tai 400-luvulla), ihmisoppia, Jumalan sanaan lisäämistä, harhaoppia.

        Kyse ei ole siitä, että ne kirjeet ovat olemassa. Mutta mistä sinä tiedät, että ne ovat Jumalan sanaa? Ei Raamattu ilmoita mitkä kirjat (Raamatussa on toki muutakin kuin kirjeitä!) ovat Jumalan sanaa.

        Jos äsken antamiasi jakeita pidetään kirjeiden kanonisuuden todisteena, on hyväksyttävä kaikki teokset, mihin Raamatussa viitataan. Äskeisten jakeiden perusteella Raamatussa siis pitäisi olla myös kirjeet smyrnalaisille, pergamolaisille, tyatiralaisille, sardeelaisille, filadelfialaisille ja laodikealaisille.

        Lopuksi mainitsen, että yksi antamasi jae itsessään jo todistaa, ettei kaiken uskonopin tarvitse löytyä Raamatusta:

        "2Th 2:15 Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet JOKO MEIDÄN PUHEESTAMME tai kirjeestämme."

        Ei Paavali sanonut, että "siitä tulee sitten sitovaa, kun minä kirjoitan sen paperille". Hän oli Herran määräämä paimen, kuten apostolit ja heidän seuraajinaan piispat.

      • taikku
        Filbert kirjoitti:

        olet tähän keskusteluun lähettänyt useita aika pitkiä Neitsyt Mariaa koskevia puheenvuoroja, jotka ovat kertoneet, että tunnet katolista opetusta Mariasta hyvin vähän ja ilmeisesti vain katolisuuteen vihamielisesti suhtautuvien lähteiden perusteella. Paraskeva on vastannut sinulle kärsivällisesti, mutta sinä puolestasi et ole oikein jaksanut lukea ja miettiä hänen vastauksiaan, koska jatkat itsepäisesti julistavalla, ei keskustelevalla tyylillä.
        Nyt tämä viimeinen puheenvuorosi menee liian pitkälle ulos aiheesta. Sinä et usko kirkkoinstituutioon. Uskot toisin kuin katolilaiset, mutta uskoa sinunkin käsityksesi yhtä kaikki on. Et pysty vakuuttamaan katolilaisia oman uskosi paremmuudesta, enkä aio sallia sinun julistustasi tällä palstalla yhtään enempää. Keskustele asiallisesti tai poistan kirjoituksesi.

        Olen kiinnostunut kuulemaan kuinka olette syntinne anteeksi saanut ja kuinka tulitte uskoon.Ja uskotteko Jeesukseen, Mariaan vai kirkkoon ja sen oppiin.Ja kuinka tärkeänä pidätte päivittäistä raamatun lukemista.
        Kertokaa oma tarinanne.
        Kiitos etukäteen

      • Tuomas
        taikku kirjoitti:

        Terve Taikku,

        Äitisi oli kiinnostunut kuulemaan tarinoitamme. Noita ei näy tulleen, mutta tässä omani. Uskoontulosta sen verran, että moni katolilainen ei koe äkillistä, erillistä uskoontuloa vaan katsoo juurtuneensa uskoon koko ikänsä. Sen vuoksi moni pitää uskoontuloja, varsinkin hyvin voimakkaissa ja äkillisissä muodoissa jopa lahkolaisina ilmiöinä. Joka tapauksessa minä koen "uskoontuloni" hiljalleen tapahtuneena juurtumisena niin, että olen etsinyt Jumalaa koko ikäni.

        Jeesukseen, Mariaan vai kirkkoon ja sen oppiin? Uskoni kohde on Jeesus Kristus, muuta tapaa olla kristitty ei ole. Marian ja kirkon uskon vähän samoin kuin tämän näppäimistön tässä, siis uskon niiden olevan olemassa ja uskon niiden tekevän omat tehtävänsä, mutta ne eivät ole uskonnollisessa mielessä uskoni kohde. Ilman Kristustahan sen paremmin Maria kuin kirkkokaan eivät olisi mitään, molemmat perustuvat Kristukseen eikä päinvastoin.

        Päivittäinen Raamatun lukeminen on omasta mielestäni tärkeää, vaikka on pakko tunnustaa että minä olen siitä lipsunut. Rukous on itsestäänselvyys, ja messussa käyminen myös. Jos ahkerasti messussa käy, tulee vuoden mittaan kuulleeksi läpi melkein koko Raamatun.

    • selvityksestä

      katolisen kirkon suhteesta Mariaan.
      Mariasta on tosiaan tehty kummallinen myytti
      jota kirkko vuosi vuodelta on vahvistanut aina viimeistä edelliseen paaviin asti.
      Nykyinen uusi paavi ei ole vielä ehtinyt lisäillä omia dogmejaan mutta kun aika kuluu saamme varmastikin lukea hänen Mariastaan.

      Uskoahan saa mihin vain mutta silti ihmetyttää katolilaisten lapsenomainen usko johtajiinsa.
      Näitä johtajia on ollut kaikenlaisia ja melkein jokainen on jättänyt puumerkkinsä katoliseen uskoon.
      On tietysti selvää että raamattu on jo ammennettu tyhjiin vuosisatojen aikana ja siksi täytyy uskoa uudistaa omin avuin.
      Mariasta on nyt sitten tehty aihe josta voi ammentaa loputtomasti uusia aiheita.
      Selvityksessäsi tuli hyvin esiin pääkohdat Marian palvonnasta ja Mariaan liitetyistä odotuksista.
      Maria on syrjäyttänyt suosiossaan jo aikaa sitten itsensä jumalan ja hänen poikansa Jeesuksen.
      Näin on valitettavasti päässyt käymään kiitos paavien rajattoman vallan uskon asioissa ja vähän muissakin.

      Kiitokset vielä kerran, teit hyvää työtä valistaessasi meitä epäröiviä.

      • Katolinen tyttö

        Pelkkiä ennakkoluuloja ja ulkopuolisen mielipiteitä ilman perusteluja. Mariaa ei edelleenkään palvota. Lue katekismusta!

      • jike
        Katolinen tyttö kirjoitti:

        Pelkkiä ennakkoluuloja ja ulkopuolisen mielipiteitä ilman perusteluja. Mariaa ei edelleenkään palvota. Lue katekismusta!

        Lue sinä raamattua.

    • Sameli36

      Rousku kirjoitti (viestihierarkian syvyyksissä):

      "Äskeisten jakeiden perusteella Raamatussa siis pitäisi olla myös kirjeet smyrnalaisille, pergamolaisille, tyatiralaisille, sardeelaisille, filadelfialaisille ja laodikealaisille."

      Mitäs ne nämä sitten ovat:

      Ilm. 2-3 ???

      • rousku

        ...erillisiä kirjeitä, jotka olisi erotettu omiksi kirjoikseen Uudessa testamentissa. Mutta on totta, että tavallaan olisi tullut vaatia myös toista Efesolaiskirjettä.

      • Turust

        katolisiin apokryfi kirjoihin kuulu keskeisenä osana myös Mormonin kirja?

        Turust

      • Sameli36
        Turust kirjoitti:

        katolisiin apokryfi kirjoihin kuulu keskeisenä osana myös Mormonin kirja?

        Turust

        ...sunkka senttä.

      • Turust
        Sameli36 kirjoitti:

        ...sunkka senttä.

        ku sää tommottos sano.

        Turust

    • jike

      Taidat seriffi olla piukkaoppinen katolinen, koska poistelet täältä kirjoitukset järjestään.Eikö rahkeet riitä muita mielipiteitä kuin katolisuuden ylistysveisut.Totuushan on ettei katolisuus pohjaa ramatun kirjoituksiin vaan demonisille harhaopeille, koska Marja on saanut Jeesuksen aseman teillä ja kukaan joka tekee sydämessään niin ei pääse taivaaseen, et edes sinä seriffi.Poista nyt äkkiä tämäkin kirjoitus.Näytä että olet heikolla itsetunnolla varustettu.

      • ihmeessä

        sinä niin kovasti haluat meidän mielestäsi harhaoppisten seuraan. Poistu nyt vaan pikaisesti, ettei "harhaoppisuus" tartu. Äläkä hyvä ystävä hauku meidän sheriffiä, hän on oikein hyvä sheriffi.

      • Filbert

        Olen piukkapipoinen tietyssä tapauksessa: silloin, kun palstalle tullut viesti rikkoo keskustelun ylläpitäjän määrittämiä sääntöjä. Säännöissä kielletään loukkaavien tekstien lähettäminen.
        Minä tulkitsen sen loukkaavaksi, jos joku kirjoittaa, että katolisuus pohjaa demoniselle harhaopille. Sellainen väite ansaitsee tulla poistetuksi myös siitä syystä, että se ei ole millään lailla omiaan innostamaan keskusteluun. Jos sinä ihmettelet jotakin katolisuuden oppia, tule kaikin mokomin keskustelemaan, mutta yksilöi se aihe, josta haluat kysellä tai väitellä. Ja perustele oma kantasi.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2074
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1733
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1412
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      1213
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1203
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1048
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      962
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      961
    Aihe