Lääkkeellisen jälkivuodosta

???

Minulle tehtiin viikko ja kaksi päivää sitten lääkkeellinen keskeytys. Vuoto rauhoittui viikossa ja muuttui "vanhaksi". Nyt kuitenkin 2 vk keskeytyksen jälkeen on taas kipuja ollut parina päivänä sekä vuoto on lisääntynyt, vuoto on ollut kirkasta ns. uutta verta.

Onko normaalia?

9

3444

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samoin vuotaa

      Ainakin minulla on ihan samanlaista ja aiemmassa jälkivuoketjussa erään vastanneen mukaan ihan normaalia. Lääkkeellinen minulle tehtiin kaksi viikkoa sitten torstaina ja pari kertaa vuoto on muuttunut ruskeaksi ja paksuksi, kunnes on alkanut tulla kipuja ja niiden jälkeen vuoto on taas muuttunut uudelleen ihan kirkkaaksi vereksi. Nyt on taas verikausi menossa toista päivää. Saisi jo alkaa loppua ihan oikeasti, eikä vain harhautella.

      • ???

        samaa mieltä olen. Alkaa kärsivällisyys loppua jo, jatkuisi kunnolla tai loppuisi kokonaan.


    • paikallaan?

      ootteko olleet yhteydessä vuodon suhteen kehenkään gynekologiin? Sen takia kysyn, koska mulla lääkkeellinen keskeytys epäonnistui. Vuosin keskeytyksestä seuraavan viikon ja kivut aika hirveet. Hakeuduin hoitoon ja selvisi, että oli jäänyt ns residuaalia kohtuun. Eli jälkihoitona oli kaavinta. Keskeytyksen jälkeen voi syödä ihan mitä tahansa särkylääkkeitä, kunhan helpottaa

      • 2 viikkoa sitten tehty

        En ole ollut yhteydessä lääkäriin, koska potilasohjeessa, jonka sain paperilla, lukee että joskus jälkivuoto kestää jopa 4 viikkoa. Mutta jollei tämä nyt ala tulevalla viikolla rauhoittua, niin sitten täytyy kyllä soittaa lääkäriin. Tai jos tulee jotakin muuta ihmeellistä, kuten hajuja tai kuumetta. Tähän asti harvat kivut ovat olleet lievien kuukautiskipujen tyyppisiä ja hyvin harvassa. Raskaustesti tehdään 1,5 viikon päästä.


    • normaaliakin on

      Vuoto voi kestää jopa kuusi viikkoa. Riippuu paljon mitä puuhailet eli jos urheilet voi vuoto alkaa uudestaan vaikka olisi ollut selvä tauko. Itse tehin raskaustestin heti kun vuoto loppui ensimmäisen kerran (2vk abortista) ja puhtaasti negaa näytti. Vuotoa tiputteli sen jälkeen vielä pari viikkoa. Kipuja voi olla kuukautisten tapaan ja menkat muutenkin sekasi pari kiertoa abortin jälkeen. Anna vain itsellesi aikaa toipua ja yritä levätä.

    • loppumassa...

      Itsellä vuoto oli aika runsasta 9 päivää ja nyt 2 päivää ollu aika niukkaa,oiskohan loppumassa...
      Kipuja ei itselläni ole ollut juuri ollenkaan,lieviä kuukautiskivun tyylisiä.Luulen myös,että vuodon kesto riippuu aika paljon siitä, kuinka aikasessa vaiheessa keskeytys on tehty.Itsellä vko:n 6 alussa...

    • huolitus

      Jouduin tekemään olosuhteiden pakosta lääkkeellisen keskeytyksen. Vuotoa kesti vain 5 vrk, jonka jälkeen ei edes tiputtelua. Onkohan tuo normaalia? Pelkään että kaikki ei ole tullut ulos...

    • hemps

      hakeudu lääkäriin mulla oli sama juttu ja huomattiin että raskausmateriaalia oli jäänyt kohtuun jos ei tätä asiaa hoida nopeasti pois voi sen seurauksena tulla verenhukka, asia hoidetaan sairaalassa kaavinalla jolloin vuoto ja kivut loppuu

      • paremmaks

        Oon repiny hiuksia tän vuodon takia jo 6 viikkoa. Ei enää paljoa lohduta et vuoto joskus loppuu....tuntuu että elämästä on menny jo "niin paljon" hukkaan et ihan sama. En oo hyvin voinu moneen kuukauteen. Ensin raskauden takia (rv 8 2)ja sen jälkeen tän vuodon ym. masennuksen takia. Aivan järkyttävää. Oon käyny kontrollissa ja sanovat et kohtuun jääny jotain. Sain uudet lääkkeet, mut ei muutosta. Materiaali kohdussa kuitenkin niin vähäistä, että ei kaavintaa. Sanoivat että pitäisi loppua seuraaviin kuukautisiin. Jos ei, niin sit kaavintaan. Vuoto ei loppunu, mut ei siltikään kaavintaa. Sanottiin, et odota seuraaviin kuukautisiin. Katsotaan sit. En suosittele lääkkeellistä kellekään. Ihan järjetöntä kidutusta kuukausi tolkulla ja odottelua, et joskohan voisi joskus taas palata normaaliin elämään. Monen kuukauden epätietoisuus stressaa hengiltä, enkä usko et enää ikinä voin olla ilman vuotavaa v....a. Viitti enää soittaakaan, et mitähän nyt kun vuoto ei tosiaan lopu. Pitäävät varmaan jo ihan vainoharhasena sairaalassa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2087
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1737
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1426
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      1219
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1209
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1055
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      966
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      965
    Aihe