Ilmainen neuvo Kimmo Sasille.

Emeritus

Teit suuren luokan poliittisen munauksen, kun menit vaatimaan korvauksia Fortumin optioista syntyneille vahingoille.
Nyt on käynyt ilmi, ettei mitään vahinkoa ole tapahtunutkaan, päin vastoin, kaikki asianosaiset hyötyivät, valtio (veronmaksajat) eniten. Joidenkin mielestä jotkut hyötyivät liikaakin.

Nyt sinulla on tilaisuus paikata mokasi. Jouko Skinnari, joka tämän optiosekoilun aiheutti, on jo tähän mennessä aiheuttanut miljardiluokan vahingot. Esimerkiksi Fortumin pörssiarvo on pudonnut reippaasti, valtion omistaman osan osalta n. 2 miljardia euroa.
Samalla kun vaadit Skinnarilta vahingon korvauksia, voit vaatia itsellesikin menetetyn poliittisen maineesi johdosta jonkinmoista korvausta, ei kuitenkaan kovin suurta.

5

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yhtiömies

      -
      Muisteleppa, miten vääristelit vaalien alla pörssiyhtiön hallituksen roolia ja vaadit
      vastuuministeriä yhtiön operatiiviseen johtamiseen mukaan. Nyt Pekkarinenkin on ollut suu supussa. Pörssiyhtiön hallituksella on ratkaiseva rooli, valtio on vain osakkeenomistajan roolissa yhtiökokouksessa.

      Oikeastaan saat tuosta kirjoituksestasi
      pronssisen punamulkero -palkinnon lehvien kera.

    • tiedä sitä

      että, niinkauankuin osakkeita ei myydä, niin
      ei voida sanoa tulleen tappiota tai voittoa.
      Vasta myyntihetkellä mahdollinen voitto tai tappio
      konkretisoituu.
      Emeritukselta on muutenkin menneet jauhot ja
      vellit sekaisin, kuten kirjoituksesta näkyy.

    • oivahärkönen

      ... tuo Emerituksen kiivas into puolustaa noita Fortumin optioita, jotka ovat paremminkin hirvittävä skandaali. Emeritus on muuten vakaa keskustalainen niin kun minäkin, mutta tässä asiassa hän on jotenkin vinksallaan. Lieneekö itse tai joku hänen läheisistään tuossa joukossa, joka jakaa keskenään tuon 500 milj. euroa yhteiskunnan ja meidän osakkeenomistajien varoja ilman että heillä olisi ollut kummoistakaan osuutta yhtiön osakkeen kurssin nousuun.

      Voidaan sanoa, että nousu on tapahtunut johdosta huolimatta siitä syystä, että yhtiö on toiminut melkein monopoliasemassa, sen tuotteiden hinnat ovat määräytyneet maailmanmarkkinoilla ja erikoisesti sähkön hinta määräytyy pohjoisnmaisilla markkinoilla. Sitä ovat koroittanut kuivat kesät, jolloin vesivoimaa on ollut niukasti. Aivan viime aikoina energian hinnat ovat nousseet kun Meksikon lahdella tuulee. Myös Lähi-idän poliittinen levottomuus on viime vuosina pitänyt energian maailmanmarkkinahintoja korkealla. Kaikki tämä on luonut mahdollisuuden lähes monopoliasemassa olevan firman pitää ylisuuria myyntihintoja ja hyvin on firmaala mennyt ja optioista ropisee omaan kirstuun.

      • Keskustaporvari

        jokaisella puolueella on ristinsä kannettavana. Tietysti olisi suotavaa, että pysyisi ruodussa, mutta onneksi on demareilla on Tuomioja ja Kokoomuksella Sasi. Meillä tietysti Väyrynen ja Vanhanen, mutta perinteisesti Keskustassa puoluekuri on vahva. Älä Oiva hätäile.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4399
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3273
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      999
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      996
    7. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      25
      990
    8. 153
      985
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      914
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe