Arvomaailmat muutuvat

Pössyttelijä

Ei kannattaisi tuijotella liikaa pelkästään jonnekin Amerikan mantereen suuntaan. Vaan kääntäkää katseenne kohti Aasiaa. Suurin osa kaadetuista puista kasvaa takaisin. Mutta Aasian talouskasvu tarkoittaa paljon pahempaa. Kuvitelkaapa jos kaikki kiinalaiset alkavat käyttämään saman verran paskapaperia kuin me eurooppalaiset. Tai vaikka lasten vaippoja. Siinä näen lyhyelläkin tähtäimellä sellaisen uhkakuvan jossa sademetsien hakkuut ovat pientä sen sen rinnalla mitä voi tapahtua. Samoin on laita Intian . Siinä on kaksi hyvin suurta valtiota joiden kehittyminen huimaa vauhtia kohti länsimaista kulutustasoa saa tälläisen "vihreänkin" miehen lirauttamaan lusikallisen housuunsa.

Suuret läsimaat ovat suuressa viisaudessaan keksineet Kioton sopimuksen jolla vähennetään päästöjä allekirjoittaneissa maissa johonkin tiettyyn tasoon. Tämän seurauksena teollisuustuotantoa on siirrettty pikkuhiljaa maihin joissa ei ole niin tarkkaa "pienten" päästöjen aiheuttamat haitat. Euroopassa ja jopa täältä meiltä myydään vanhanaikaiseksi käyneitä ja viranomaismääräyksillä käyttökieltoon laitettuja laitteistoja ja jopa kokonaisia tehtaita, kolmansiin maihin ns. kehitysmaihin, jotka eivät kuulu sopimuksien piiriin. Kaikki tämä tapahtuu koska me olemme huolissamme lähiympäristömme tilasta. Meidän riesaksi keksitään uusia ympäristö ja haittaveroja. Nämä verorahat kuitenkaan ei ole tarkoitettu ympäristöhaittojen korjaamisiksi tai minimoimiseksi. Vaan rahat käytetään aivan johonkin muuhun mm. Fortumin optioihin.

Meidän tekomme ympäristön hyväksi koituvat lähitulevaisuudessa(kymmenien vuosien) kuluttua kaukomaiden haitaksi. Tätä kautta ongelmat ovat siirretty toisaalle mutta myös samalla tänne jääneet ongelmat ovat jääneet korjaamatta. Ongelma on vain piiloitettu kasaamalla kaatopaikkojen päälle maata ja perustamalla uudempia ja hienompia keräilylaitoksia, anteeksi rahastuslaitoksia. Kaikki tämän ovat saaneet aikaiseksi ns. vihreät ihmiset. Heidän mielestään kun omat nurkat ovat puhtaat ei takapihoilla ole niin suurta merkitystä. Omasta mielestä meidän tulisi pikapikaa tarttua toimeen ja tarjota asiantuntemusta ja varoja näille kolmansille maille jotta hekin käyttäisivät parempia ja puhtaampia tekniikoita tuotteiden valmistukseen.

Lopulta kuitenkin ne kaukomaille siirretyt "paskaläjät" aiheuttavat meillekin yhtälailla ongelmia.

Ennenkuin näiden kolmansien maailmojen kansojen arvomaailmat ovat lähellä meidän, jossa olemme huolissaan ympäristön tilasta kun taas he jokapäiväisestä leivästään, meidän tulisi todellakin ohjata kehitystä näissä maissa nopammin oikeaan suuntaan. Kehitystä emme voi pysäyttää mutta ohjaamaan resurssimme riittävät.

1

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tarjasusanna

      ainoa mitä voimme,on vaikuttaa omaan käyttäytymiseemme.Aasialle ja Afrikalle tai Amerikalle emme voi yhtään mitään.

      Ympäristönsuojelu on syytä aloittaa ihan omasta itsestä.Suojella ensin vaikka oma itsensä.Kun suojelee itseään ympäristömyrkyiltä ja ylimääräisiltä kemikaaleilta ym.,on jo tehnyt aika paljon! - (siinäkin sitä hommaa riittää)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6636
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      88
      4271
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      45
      3599
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      2990
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      625
      1591
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1008
    7. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      993
    8. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      969
    9. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      198
      965
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      47
      939
    Aihe