-
-
Asia olisi tullut/tuli siellä tietoon parlamentin oman lehdfistöpalvelun kauttakin
---------
Yle Teksti-TV Sivu 108/1
KOTIMAA YLE24 PERJANTAI
Kollegat suomivat euroedustaja Stubbia
Euroedustajat Reino Paasilinna (sd.) ja
Anneli Jäätteenmäki (kesk.) moittivat
Alexander Stubbia (kok.), koska EU-
parlamentissa on kohistu ulkoministeri
Erkki Tuomiojan (sd.) lausunnoista.
Paasilinnan mielestä kohu on keino-
tekoinen. Jäätteenmäen mielestä
"Brysseliin tehty kantelu tuo mieleen
pahimmat suomettumisen ajat."
Tuomioja kummasteli lehtihaastattelussa
viikonloppuna parlamentin intoa ottaa
kantaa "kaikkiin maailman asioihin".
Stubb otti asian esiin konservatiivi-
ryhmässä. Sen johto on mm. moittinut
Tuomiojan puheita vastuuttomiksi.
Ei pitäisi -puhun niin totta kuin osaan pääministerin- tehdä omaa politiikkaa
Arkadianmäen ääni
1
69
Vastaukset
- MiracleMike
puhuvat parempaa "totuutta" kuin mitä osaavat. Tekevät kaiken paremmin kuin osaavatkaan. Muut tekevät vain taitojensa mukaan - eivätkä heitä rehellisempinä muuta ole väittäneetkään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762005Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361706Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81345Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241164Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591161Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151020- 60940
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57926