Jäbättäjähän kuumana käy

Hoover

Mikäs sen on pannut noin kiihkeeksi tänään?
Sekö, että Vanhanen ei ollutkaan puhunut sellaisia, joista mainosmaakari jo ehti Vanhasta ylistää?

36

605

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tupeksija..

      Vanhanen oli puhunut jotain sellaista, mistä kokoomusjäbä piti.
      Mutta sitten Vanhanen siloitteli sanomisiaan niin, ettei ollutkaan sanonut oikeastaan mitään kokoomusjäbää miellyttävää ja kokoomusjäbällä meni konseptit sekaisin omien sanomistensakin suhteen.

      Siitä se johtuu nämä Jäbän ylikierrokset, että joutuu selittelemään sekä omia, että Vanhasen sanoja Kokoomukselle edullisella tavalla.

      • viisaasti

        että tunnustaisi erehdyksensä yhtä miehekkäästi kuin JormaK, O.W.Kuusisen kadonneen puheenjohtajuuden tapauksessa.

      • oivakerimäkijäbä
        viisaasti kirjoitti:

        että tunnustaisi erehdyksensä yhtä miehekkäästi kuin JormaK, O.W.Kuusisen kadonneen puheenjohtajuuden tapauksessa.

        Joillain on kanttia myöntää erehdyksensä, joillain ei.
        Korhonen myönsi pakon edessä olevansa erehtyväinen ihminen.
        Jäbä ja Oiva ovat vielä siinä uskossa, että kuvittelevat olevansa erehtymättömiä.
        Tai ainakin haluavat antaa itsestään sen kuvan.
        No, mitäpä se haittaa, jos joku haluaa tehdä itsestään pellen, kuten kerimäki.

    • Jaba_43

      ...lukemalla kaikki juttuni, niin huomaat olleesi ihan pihalla, kun en ole vaatinut Vanhaselta muuta kuin johtajuutta ulkopolitiikan suhteen, ettei Tuomioja enää jatkossa töpeksisi yhtä pahasti kuin nyt.

      • Uupunut

        Kuka jaksaa lukea "kaikkia juttujasi" kun et ole jankutukseltasi päässyt edes siihen mistä itseasiassa ulkoministeriä syytät ?

        Vanhassa neuvostoliitossahan oli tärkeintä löytää syyllinen, se mistä häntä syytettiin olikin sitten sivuseikka.

        Kysynkin nyt näinpäin: Mitä "pahaa" Tuomioja on sanonut, että hänelle Vanhasenkaan tuomio kuuluisi ?

        Me kun elämme demokraattisessa oikeusvaltiossa.

      • Kirsi.

        Ainahan ne on kaikki ihan pihalla, jotka ihmettelevät sinun juttujasi.
        Ainakin, jos sinulta kysytään.

        Pitäisikö minun vielä lukea sinun kaikki (!) juttusi?
        Ei helvade, sitten vasta olisinkin pihalla.

      • taas..

        Etkös sää jo yhres viestis kehaissu Vanhasta, kun se oli mielestäs kerrankin uskaltanu jotain sanoo?
        Nmittäin demarimiministerin tekemisistä tai sanomisista?

        Nytkö sää vallan alat väittää, että sää olekki vaa vaatinu Vanhasta semmosia sanomaa, jonka sää jo aiemmin luulit sen sanonee?

        Sää vallan erinomaisen tuulella käypäne oot, em mää sua lainka ymmärrä.

      • näin on

        Yhtä en ymmärrä ja kahta en vaihda.

      • Jaba_43
        Uupunut kirjoitti:

        Kuka jaksaa lukea "kaikkia juttujasi" kun et ole jankutukseltasi päässyt edes siihen mistä itseasiassa ulkoministeriä syytät ?

        Vanhassa neuvostoliitossahan oli tärkeintä löytää syyllinen, se mistä häntä syytettiin olikin sitten sivuseikka.

        Kysynkin nyt näinpäin: Mitä "pahaa" Tuomioja on sanonut, että hänelle Vanhasenkaan tuomio kuuluisi ?

        Me kun elämme demokraattisessa oikeusvaltiossa.

        Olen muistaakseni aloittanut vain kolme-neljä viestiketjua kahden päivän aikana. Loput ovat kommentteja ja vastauksia muiden viesteihin sekä dialogia niiden kanssa, jotka ovat keskusteluun ryhtyneet.

        Palstan tarkoitus lienee keskustelu, joten mikä sinua siinä pännii, että osallistun keskusteluun?

        Jos sinulle ei "sata viestiä" luettuasi ole vielä selvinnyt, että ulkoministeri aikaansai Suomelle haitallisen kohun EU:ssa, jonka pääministeri joutui oikaisemaan, niin huonosti seuraat keskustelua.

        Syyllisiä en ole etsinyt muualta kuin ulkoministerin suunnasta, sillä riippumatta siitä, mitä hän sanoi, se muuttui pahaksi, koska se aiheutti Suomelle haitallisia tulkintoja EU:ssa.

        Demokraattiseen oikeusvaltioon kuuluu se, että ministerit eivät sooloille maalle vahingollisella tavalla, jos et tätä vielä tiennyt.

        Ulkopolitiikassa pitääedelleen olla tarkkana, ettei anna aihetta vääriin tulkintoihin. tätä linjaa ajoi ennen muuta Kekkonen, jos vielä muistat. neuvostoliittoa en enää niin tarkasti muista, mikä siellä oli tärkeää, mutta yleensä kepulaiset ovat innokkaimoia syyllisten jahtaajia, tällä ja kokoomuksen palstalla on tänään jahdattu Stubbia, ja aivan aiheetta.

      • lol
        Jaba_43 kirjoitti:

        Sinut on jo nähty, relaa..

      • parhaimmillaan

        "Ulkopolitiikassa pitää edelleen olla tarkkana, ettei anna aihetta vääriin tulkintoihin. tätä linjaa ajoi ennen muuta Kekkonen, jos vielä muistat."
        Jäbä elää vielä kylmänsodan ja suomettumisen aikaa. Hänen "taivaansa" vaan on Brysselissä johon pitää kumarrella ilman kritiikkiä valkoisissa vaatteissa ja palmunlehvät käsissä.

      • Etsin oikeaa tulkintaa
        Jaba_43 kirjoitti:

        Olen muistaakseni aloittanut vain kolme-neljä viestiketjua kahden päivän aikana. Loput ovat kommentteja ja vastauksia muiden viesteihin sekä dialogia niiden kanssa, jotka ovat keskusteluun ryhtyneet.

        Palstan tarkoitus lienee keskustelu, joten mikä sinua siinä pännii, että osallistun keskusteluun?

        Jos sinulle ei "sata viestiä" luettuasi ole vielä selvinnyt, että ulkoministeri aikaansai Suomelle haitallisen kohun EU:ssa, jonka pääministeri joutui oikaisemaan, niin huonosti seuraat keskustelua.

        Syyllisiä en ole etsinyt muualta kuin ulkoministerin suunnasta, sillä riippumatta siitä, mitä hän sanoi, se muuttui pahaksi, koska se aiheutti Suomelle haitallisia tulkintoja EU:ssa.

        Demokraattiseen oikeusvaltioon kuuluu se, että ministerit eivät sooloille maalle vahingollisella tavalla, jos et tätä vielä tiennyt.

        Ulkopolitiikassa pitääedelleen olla tarkkana, ettei anna aihetta vääriin tulkintoihin. tätä linjaa ajoi ennen muuta Kekkonen, jos vielä muistat. neuvostoliittoa en enää niin tarkasti muista, mikä siellä oli tärkeää, mutta yleensä kepulaiset ovat innokkaimoia syyllisten jahtaajia, tällä ja kokoomuksen palstalla on tänään jahdattu Stubbia, ja aivan aiheetta.

        Paljon näet taas vaivaa turhassa vatvovimessa ja yhä uusien syytösten esittämisessä.

        Täysin turhaa työtä, kun riittäisi, että kertoisit mitä kamalaa on tuomioja on tehnyt.
        Mitä hän on loppujen lopuksi sanonut ?

        Sitä et vieläkään kertonut ?

      • Jaba_43
        Etsin oikeaa tulkintaa kirjoitti:

        Paljon näet taas vaivaa turhassa vatvovimessa ja yhä uusien syytösten esittämisessä.

        Täysin turhaa työtä, kun riittäisi, että kertoisit mitä kamalaa on tuomioja on tehnyt.
        Mitä hän on loppujen lopuksi sanonut ?

        Sitä et vieläkään kertonut ?

        Olennaista ei ole, mitä Tuomioja sanoi. Sillä ei ole mitään merkitystä.

        Olennaista on se, miten hänen sanomiseensa reagoitiin EU:ssa kun siellä kyseenalaistettiin Tuomiojan kyky toimia Suomen ulkoministerinä Suomen EU-poheenjohtajakaudella.

        Se, että tällainen reaktio syntyi Tuomiojan puheiden perusteella - ei siis Stubbin aikaansaamana, vaan Tuomiuojan puheiden johdosta - on asia, johon on puututtava.

        On yksi lysti, mitä tuomioja puhuu, mutta se, mitä hän puhuu ei saa tulevaisuudessa aiheuttaqa samanlaisia väärinkäsityksiä Suomen EU-politiikan linjasta kuin hänen puheensa nyt aiheuttivat.

        Tämän selvemmin en enää osaa asiaa selittää, joten jos et vieläkään ymmärrä, niin älä enää kysele, koska parempaan vastaukseen en enää kykene.

      • Hämmästynyt

        Kovasti on maailmankirjat sekaisin.

        Mutta tuskimpa niin sekaisin, että EU meidän ulkoministerimme vaihtoon pistää ?

        Joten pistä hyvä mies suosiolla romukoppaan se "mallisi"

        Ja käy nukkumaan !

      • Jaba_43
        Hämmästynyt kirjoitti:

        Kovasti on maailmankirjat sekaisin.

        Mutta tuskimpa niin sekaisin, että EU meidän ulkoministerimme vaihtoon pistää ?

        Joten pistä hyvä mies suosiolla romukoppaan se "mallisi"

        Ja käy nukkumaan !

        Uskon, että maailmankirjasi ovat sekaisin, jos kuvittelet EU:n nimittävän Suomen ulkoministerit. Se mallisi on sinun omasi.

        hyvää yötä.

      • kolmen sedän patsas
        Jaba_43 kirjoitti:

        Uskon, että maailmankirjasi ovat sekaisin, jos kuvittelet EU:n nimittävän Suomen ulkoministerit. Se mallisi on sinun omasi.

        hyvää yötä.

        Mattikin sanoisi sinulle jo tässä Tuomioja-asiassa, että olepas nyt Jäbä maltillisempi ja lakkaa hömpöttelemästä.
        Hanki itsellesi vaikka elämä.
        Noin sanoisi Matti sinulle, Jäbä, jos et rauhoitu.

      • huisia
        näin on kirjoitti:

        Yhtä en ymmärrä ja kahta en vaihda.

        > Olennaista ei ole, mitä Tuomioja sanoi. Sillä ei ole mitään merkitystä.

      • Sanasta miestä
        Jaba_43 kirjoitti:

        Uskon, että maailmankirjasi ovat sekaisin, jos kuvittelet EU:n nimittävän Suomen ulkoministerit. Se mallisi on sinun omasi.

        hyvää yötä.

        ...lue tuo edellisen viestisi (Rautalankamalli)
        toinen kappale.

      • Jaba_43
        huisia kirjoitti:

        > Olennaista ei ole, mitä Tuomioja sanoi. Sillä ei ole mitään merkitystä.

        Asiayhteydestään irroitettu lause menettää alkuperäisen merkityksensä ja tulee hyvin varmasti tulkituksi täysin väärin, kun muu teksti, johon tuo lause saumattomasti kuuluu, jätetään pois.

        Tekniikkana tuo on tuttu vain sellaista tapauksista, jossa inttäjällä on mennyt ns. jauhot suuhun eikä hän kykene toista kirjoittajaa enää millään muulla järkevämmällä tavglla kommentoimaan.

        Jokainen voi tarkistaa tuon "jauhohomman" tästä viestiketjusta.

        Vetäisit tuon ikimuistoisen kommentin sen, jälkeen kun Sinulta oli kymmenisen kertaa kysytty Tuomiojan kamalaa tekstiä, syytöstesi todisteeksi.

      • vaalitkin lähestyy
        huisia kirjoitti:

        > Olennaista ei ole, mitä Tuomioja sanoi. Sillä ei ole mitään merkitystä.

        Taitaa olla tämän punamullan aikana historiallinen tapaus, kun Matti vanhanen on puuttunut demariministerin töppäyksiin menemällä selittelemään ja sovittelemaan ulkoministeri Erkki tuomiojan harkisemattomista haastattelulausunnoista syntyneitä reaktioita:
        ''''''''''

        Siinä oli eilistä Jäbän kirjooitusta.

        Tänää Jäbä kertoo, ettei Tuomiojan lausunnot ole lainkaan oleellisia.

        Mikä sitten on oleellista Jäbän mielestä?
        Sekö, että Tuomiojan lausunnot, jotka eivät ole oleellisia, ovat kuitenkin "töppäyksiä", joita Vanhanen Jäbän mielestä on selvitellyt?

        Mutta Vanhanen itse kertoo, ettei niissä ole mitään selvitettävää ollutkaan ja perää jopa niitä henkilöitä, jotka ovat olleet Brysselissä kääntämässä Tuomiojan lausuntoja.

        Tietääkö Jäbä jo Vanhasta paremmin, mitä Vanhanen on sanonut ja tehnyt?

        Sen käsityksen voi saada eilisestä Jäbän avauksesta, jossa Jäbä kiitteli Vanhasen toimintaa, kun oli kerrankin puuttunut demariministerin sanomisiin.

        Puuttunut?
        Millä tavalla?
        Sillä tavalla, jonka jokainen voi lukea tältäkin saitilta.
        Kertomalla, ettei anteeksipyytelyihin ja muihin selityksiin ole tarvetta.

      • Olvimies
        Jaba_43 kirjoitti:

        Asiayhteydestään irroitettu lause menettää alkuperäisen merkityksensä ja tulee hyvin varmasti tulkituksi täysin väärin, kun muu teksti, johon tuo lause saumattomasti kuuluu, jätetään pois.

        Tekniikkana tuo on tuttu vain sellaista tapauksista, jossa inttäjällä on mennyt ns. jauhot suuhun eikä hän kykene toista kirjoittajaa enää millään muulla järkevämmällä tavglla kommentoimaan.

        Saadaanpa paskaa jauhamalla sinut pysymään netin ja tämän ketjun äärellä.
        Olet sitten muusta pahanteosta poissa.
        Eikö olekin ihmeellinen tämä nettimaailma?
        Tähän voi tulla melkein riippuvaiseksi, kun täällä on sinunlaisiasi höppänöitä, joita voi manipuloida sen mukaan mitä mieleen juolahtaa.

      • jfirh
        Jaba_43 kirjoitti:

        Asiayhteydestään irroitettu lause menettää alkuperäisen merkityksensä ja tulee hyvin varmasti tulkituksi täysin väärin, kun muu teksti, johon tuo lause saumattomasti kuuluu, jätetään pois.

        Tekniikkana tuo on tuttu vain sellaista tapauksista, jossa inttäjällä on mennyt ns. jauhot suuhun eikä hän kykene toista kirjoittajaa enää millään muulla järkevämmällä tavglla kommentoimaan.

        Ja otsikkokin oli sinua mairitteleva, etkö huomannut?

        Eli siinähän oli vain sinua tyhmemmälle kirjoittelijalle heitetty sinun oma lausumasi.

        Ja kehutu sitä vilä viisaaksi.
        Sinulle se ei taas mikään tänä iltana passaa.

      • omalla nimellä
        Sanasta miestä kirjoitti:

        Jokainen voi tarkistaa tuon "jauhohomman" tästä viestiketjusta.

        Vetäisit tuon ikimuistoisen kommentin sen, jälkeen kun Sinulta oli kymmenisen kertaa kysytty Tuomiojan kamalaa tekstiä, syytöstesi todisteeksi.

        Oletko luopunut periaatteistasi Tuomo Kankkunen ja ryhtynyt ampumaan puskasta kuin pikkupoika joka pissii naapurin portaille?

      • mitä...

        Vanhanen on sanonut ja lue sitten itse omat kirjoituksesi.
        ------------
        "Pääministeri Matti Vanhanen pitää ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) lausunnoista syntynyttä kohua "kokoomuslaisten operaationa".
        En ymmärrä tallaista toimintaa.
        "He ryhtyivät valittamaan Suomessa julkaistusta mielipiteestä ja vaatimaan, että parlamentin puhemiehistön pitäisi se käsitellä", Vanhanen sanoo Keskipohjanmaassa.

        Vanhasen mielestä kotimaan väittelyt täytyisi pitää kotimaassa.
        Myös monet europarlamentaarikot ymmärsivät hänen mukaansa kiistan sisäpoliittisuuden.
        ***********

        Nelosen teksti-tv.

    • City-Grilli
      • Jaba_43

        Millä tavalla minulla "koitti muunnellun totuuden aika ja uudet selitykset"?

        Millä tavalla olen "tarjonnut selitystä", etten olisi vastuussa kirjoituksistani?

        Voisitko selventää, sillä muuten en pysty kommentoimaan juttuasi?

      • kekuli

        Siinä jää toiseksi, jos alkaa vatvomaan Jäbän kanssa moista aihetta.
        Turhaan ei mies ole mainosalalla ollut, kun niin taitavasti sanojakin kääntelee.

        Hänen omien oppiensa mukaan vastuu hänen kirjoitustensa tulkinnasta on lukijalla, mutta itse hän ei voi ottaa vastuuta siitä, ettei osaa tulkita muiden kirjoituksia, jolloin onkin vastuu kirjoittajalla, kun Jäbä ei osaa
        tulkita muiden kirjoituksia oikein.

        Eli niin tai näin, Jäbä ei ilmeisesti ole koskaan mistään kirjoituksista tai niiden tulkinnoista vastuussa?

        Joo, ei se noin yksinkertaista ollut varmaan, mutta on niin hankala muistaa Jäbän kaikkia selityksiä kirjoittajan ja lukijan vastuista, kun Jäbä pistelee noita lorujaan aina tilanteen mukaan.
        Aina tuntee olevansa se vastuullinen henkilö, kn Jäbän kanssa alkaa saivartelemaan.

        Mutta en minä siltä mitään ostaisi, herraspojalta.

      • A. Stubbido

        Älä välitä, vaikka oletkin ainoa.

      • Jaba_43
        kekuli kirjoitti:

        Pahoittelen, etten osaa kirjoittaa sellaisella tavalla, että saisin sinut ymmärtämään, mitä tarkoitan.

        Vastuu tästä on kokonaan minun. Ei koskaan kenekään muun.

        Vastaavasti, kun EU:n parlamentissa tulkittiin Tuomiojan kirjoituksia - tulkittiin ne sinun mielestäsi oikein tai väärin - siitä on vastuu yksin Tuomiojalla, ei koskaan niillä jotka Tuomiojan kirjoituksia tulkitsevat.

      • satasen laina
        Jaba_43 kirjoitti:

        Millä tavalla minulla "koitti muunnellun totuuden aika ja uudet selitykset"?

        Millä tavalla olen "tarjonnut selitystä", etten olisi vastuussa kirjoituksistani?

        Voisitko selventää, sillä muuten en pysty kommentoimaan juttuasi?

        Millä tavalla olen "tarjonnut selitystä", etten olisi vastuussa kirjoituksistani?

        ********

        Ei kirjoittaja, jolle vastasit, väittänyt tuollaista, ettet olisi vastuussa kirjoituksistasi (toivottavasti olet).
        Kirjoittaja minun mielestäni heitti vain heiton, että ehkä se on seuraava siirtosi, että väität, ettet ole vastuussa kirjoituksistasi.

      • se oli
        Jaba_43 kirjoitti:

        Pahoittelen, etten osaa kirjoittaa sellaisella tavalla, että saisin sinut ymmärtämään, mitä tarkoitan.

        Vastuu tästä on kokonaan minun. Ei koskaan kenekään muun.

        Vastaavasti, kun EU:n parlamentissa tulkittiin Tuomiojan kirjoituksia - tulkittiin ne sinun mielestäsi oikein tai väärin - siitä on vastuu yksin Tuomiojalla, ei koskaan niillä jotka Tuomiojan kirjoituksia tulkitsevat.

        Aleksandra Stuppi toimi hännystelevänä mainosmiehenä ja sai aikaan kärpäsestä härkäsen.

      • Mulkki
        Jaba_43 kirjoitti:

        Pahoittelen, etten osaa kirjoittaa sellaisella tavalla, että saisin sinut ymmärtämään, mitä tarkoitan.

        Vastuu tästä on kokonaan minun. Ei koskaan kenekään muun.

        Vastaavasti, kun EU:n parlamentissa tulkittiin Tuomiojan kirjoituksia - tulkittiin ne sinun mielestäsi oikein tai väärin - siitä on vastuu yksin Tuomiojalla, ei koskaan niillä jotka Tuomiojan kirjoituksia tulkitsevat.

        Mutta, jospa kirjoittelisitkin tosiaan seuraavan kerran tänne sitten, kun arvelet, että lukijat ymmärtävät, mitä tarkoitat.
        Ja hyvä olisi myös, jos itse tietäisit, mistä kirjoitat, silloin ei tarvitsisi alkaa selitellä aiempia söpötyksiään uusilla söpötyksillä.
        Nythän sinulle kävi pääsi käymään Annelit.
        Jouduit selittelemään itsesi selitysten suohon.

      • Jaba_43
        Mulkki kirjoitti:

        ---
        Tuon suhteen olen aina tehnyt parhaani ja koettanut kykyjeni mukaan kirjoittaa selvästi ja mielipiteeni perustellen. ilmeisesti joskus on käynyt niin, että lukija on ollut eri mieltä eikä haluakaan ymmärtää, mitä tarkoitan?

        Olen koettanut välttää aiheita, mistä en tiedä mitään, mutta tunnustan usein kirjoittavani ajankohtaisista aiheista vain sen tiedon perusteella, minkä mediasta saan. Tässä suhteessa otan mielelläni vastaan uutta ja oikeampaa tietoa, ja myönnän olleeni väärässä jos niin käy.

        Tuota sinun pitäisi enemmän perustella että osaisin vastata. Viitsisitkö perustella?

      • kun..

        luet po. aiheesta kaikki viestit.
        Eli lueppa lue.
        Niin sinäkin kehotit tuolla aiemmin lukemaan kaikki aiemmat viestisi.
        Minä en vaadi sinulta niin paljoa.
        Lue vain po. aihetta koskevat viestit.
        Kyllä asia sinulle selviää, jos vain haluat suhtautua siihen neutraalisti.
        Neutraalisti kuten vaikkapa Nato-jäsenyyteesi.

    • A . Stubido

      Ja juhlatunnelmaa latistaa se, ettei Vanhanen toimi niin kuin Jäbä tahtoisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      1989
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1705
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1332
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1155
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1153
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1020
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      933
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      922
    Aihe