IS-uutiskeskustelun sensuurista

havainto

Kaikki ovat varmaan huomanneet kuinka välillä siellä on vaikeata saada Halos-kriittisiä kommentteja läpi, vaikka olisivat ihan asiallisia.

Viimeksi, kun osallistuin Haloskeskusteluun, 2 jo julkaistua liian Haloskriittistä kirjoitustani poistettiin väärien yhteystietojen vuoksi. Puolet aikaisemmista kirjoituksista oli juuttunut sensuuriin.

Tein sitten kokeen. Kirjoitin ääliömäisiä Halosta ylistäviä tekstejä aina eri feikkitiedoilla monta kappaletta. Kaikki ne julkaistiin VÄLITTÖMÄSTI eikä kukaan penännyt oikeita yhteystietojani.

9

257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Johnny Walker

      Ei kai me DDR:ssä eletä. Että mielipidepalstaa sensuroidaan. Kiinassa netti on sensuroitu, mutta Suomessa sensuuria! Onko Suomi24 Demarien tai SAK:n omistuksessa.

      • kaikki

        mediat olla enemmän tai vähemmän.

        Se selittää nuo ilmiselvästi tekaistut gallupitkin, joissa kaapissa piileskelevä tantta saa Suomesta murskaenemmistön äänestäjiä ja keskustan ja oikeiston kannattajatkin ryntäävät äänestämään tanttaa, vaikka molemmilla puolueilla on omat hyvätkin ehdokkaansa. Suomesta on Halosen ja Tuomiojan aikana tullut DDR! Älä usko sanaakaan mediasta. Halosen todellinen suosio on huvennut jo niin olemattomiin, että omatkin miettivät rintamakarkuruutta.


    • huvittunut.

      Ihanaa sanoa julkisesti vastustavansa Halosen uudelleenvalintaa. Se on vapauttava kokemus tässä asenneilmapiirissä.

      Mulkaisuja tai säikähtäneitä katseita ehkä kohtaa, mutta se on sen arvoista. Uskaltakaa tuoda esiin ajatuksenne, myös vastustajat. Meillä Suomessa tarvitaan kunnon taloudellista-, poliittista ja ennen kaikkea ASENNEremonttia.

    • efesolainen

      Minä osallistuin siellä keskusteluun hedelmöityshoitolaista kielteiseen sävyyn. Melko nopeasti viestit alkoivat kadota. Ja minulla on sielläkin aika lailla kiinteä nimimerkki.

      Halosen kohdalla olen keskittynyt vain kahteen kielteiseen asiaan:
      1. Halonen sanoi, että Suomella ja Venäjällä on yhteinen näkemys demokratiasta ja ihmisoikeuksista. Yksinkertaisempikin ymmärtää, että Venäjä ei tule muuttumaan.
      2. Halonen on antanut täyden tukensa lesbojen keinohedelmöitykselle ja joissakin mediakommenteissa myös suhtautunut myönteisesti näkemyksiin isän merkityksettömyydestä lapsen kehittymisessä. Eli hän kannattaa isätöntä perusperhettä (siis isä ei ole tarpeellinen, mutta ei kiellettykään).

      • T u t k a i n

        Kas, Iltalehti on palauttanut poistamansa keskustelun takaisin (että se siitä sersruroimattomuudesta).


      • Paljon

        Näissä sensuroimattomissa nettikeskusteluissa näkyy kaikissa sama ilmiö! Halosen 70 %:n kannatuksesta ei näy jälkeäkään :D


    • IS:n

      Tuomioja-keskustelussa sama ilmiö.

      Joskus turhauttaa, kun yrittää takoa samaa viestiä kymmenen kertaa, eikä mene läpi, joskus menee sitten kymmenennellä kerralla, kun sensori vaihtuu. Demarimafian sensuuri hyväksyy kritiikittömästi Halosta ja Tuomiojaa kannattavien mielipiteet ja päästää tiukan seulan läpi Halos ja Tuomioja-vastaiset mielipiteet. Näin saadaan vääristynyt otos, jossa yli puolet kannattaa Halosta ja Tuomiojaa ja vähemmistö tuntuu kannattavan muita puolueita, vaikka oikeasti tilanne on juuri päinvastoin. Tämä kuvastaa miten tämä vasemmistolaismedia toimii.

      Mikään näistä ei kelvannut IS:n uutiskeskusteluun:

      Stubb petti isänmaan(348): Ei Stubb pettänyt isänmaata, Stubb petti Tuomiojan. Sekoitatkohan vähän asioita keskenään?

      ***

      yht.yo(298): Mistähän tämä "murskaenemmistö" oikein löytyy? Vasemmiston toiveunista?

      Olisiko joskus syytä katsoa gallupien sijasta ihan ympärilleen? Missähän se Halosen ilmiömäinen suosio näkyy?

      Gallupeista vielä, jo vuoden 2000 vaaleissa povattiin Haloselle murskavoittoa. Halonen sai sitten 51% äänistä (sukupuolensa ansiosta)

      ***

      yht.yo(298): Miksi ihmeessä keskustan konservatiiviset naiset äänestäisivät entistä SETA-puheenjohtajaa, joka käyttää sellaista terminologiaa kuin "kaappihomo"?

    • mikään sdp-kritiikki ei men...

      Mikään kritiikki mikä koskee sdp:tä ei mene läpi.
      En enää edes seuraa niitä IS viestiketjuja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2051
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1718
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1389
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1187
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      1180
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1030
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      955
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      951
    Aihe