Kävinpä A-klinikalla.

Eenokki.

Tässä on tullut vietettyä PC:n harjakaisia jo kai kolmatta viikkoa, ja kun äijänkäppyrästä alkoi jo virta loppumaan, niin viimeisillä voimilla tuli hilattua itsensä jalkaisin 3 km A-klinikalle.
Taas tuli empatiaa ja keskustelua, lopuksi pilli huuleen - 0.45 promillea, eli ei anneta mitään, aja itsesi nollille, ja huomenna uudestaan, kun ovet on auki vain puoleen päivään.
Olen katkera. Silloin kun on karmeinta, ei mitään apuja. Tässä kohtaa monet riemastuu, että eihän rauhoittavia voi antaa, jos on promilleja.
Kissan viikset, sanon minä. Tiedän paikkakuntia, joissa esim. poliisit voivat mennä suoraan terveyskeskukseen kuin pommin jäljiltä, ja heti tulee sellaiset tropit, että seuraavana päivänä sinilakki on töissä.
Samoin täällä voi rahalla tilata suoraan kotiin lääkärin, joka tyrkkää sellaiset piikit ja napit, että 15 tunnin tirsojen jälkeen ei tule kaljat mieleenkään.
A-klinikalla ei tajuta sitä, että jos on vetänyt pari viikkoa europullon päähän per päivä, niin tullaan tilaan, että promilleja voi olla vaikka 4, ja uusi pullo nenän edessä, niin se ei auta tippaakaan, vaikka kuinka vetäisi, ja olo sen kun pahenee. Siinä sitten haet apuja, ja tulee pilli huuleen.
Raha ratkaisee näköjään tässäkin.

4

760

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Heikki

      Oikein tekivät A-klinikalla. Pitäiskö heidän vain vauhdittaa alkoholisoitumistasi!??? Taidat olla kaveri, joka haluaa mennä aina sieltä mistä on aita matalin. Sitten itkettää, kun itse on ensin saattanut elämänsä kurjaan jamaan. Ja syy on tietysti aina muualla. Olet tyypillinen juova alkoholisti, jolla ei ole nöyryyttä eikä rohkeutta katsoa itseäsi peilistä...Tiedän todella, mistä puhun.

      • ap.

        että juova alkoholisti ei saa valittaa ja marista.
        Onko hänen siis iloittava tilastaan ja pidetttävä turpansa kiinni? Eli olla hakematta apua?


    • XXS

      Hyvin ottivat vastaan. Heti pääsin sinne ja lääkäri- ja terapia-aikaa oli heti tarjolla. Lääkettä vaikka minkälaista on valita. Sairaslomaa jne. Ei mitään ongelmaa.

      Oliko palvelu niin hyvää koska henkilökunta tuntee mieheni joka käy välillä siellä hakemassa kuntoa seuraavaan ryyppyputkeen..
      ..lääkkeillä krapulaan helpotusta ja muutamia päiviä lepoa niin taas jaksaa muutaman kuukauden kaataa viinaa kurkusta alas..

      Palvelu pelaa siis mainiosti!

      • Heikki

        Tuokin pitää paikkansa XXS. Alkoholismin todellinen hoito on nimenomaan monella A-klinikalla mennyt alaspäin kuin lehmän häntä. A-klinikat ovat hoitaneet hyvin huonosti suhteensa esimerkiksi raitistuneisiin ihmisiin ja henkilökunnassa on hyvin vähän oman kokemuksen omaavia...Siksikin touhu on vararikkoidealistista hetken helpotuksen tuomista, eikä todellista haastamista.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      108
      4711
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3443
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2400
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      49
      1524
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1423
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1246
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1162
    8. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      164
      1050
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1048
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      954
    Aihe