mikä on kun meidän punakorvakilpikonna ui edestakasin lasia vasten?onko sillä tylsää?
terve
auttakaa
4672
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
itelläni oli kanssa punakorva tossa muutama vuosi sitten,mikä teki ihan samoin...sillä oli ainakin tekemisen puutetta ja liian pieni akvaario.
jos kilpikonna on teillä ihan uusi, on normaalia, että se muutaman vuorokauden ajan koluaa.
jo konna on ollut teillä pidempään, se on varmasti stressaantunut ja ahdistunut. akvaario voi olla liian pieni tai väärin sisustettu, liikuntaa liian vähän, valaistus liian kirkas tai elinympäristö rauhaton. naaraskilpikonna saattaa myös olla levoton ennen munintaa.
ihan ensimmäisenä kannattaa muistaa, ettei kolmen sadan litrankaan akvaario oikein tahdo täydellisesti riittää kattamaan liikunnan tarvetta. kilpikonnaa on hyvä laskea jaloittelemaan useita kertoja viikossa.
akvaarion sijoituspaikaksi mahdollisimman huono vaihtoehto on esimerkiksi vilkkaan lapsiperheen olohuone, jossa ramppaa jatkuvasti porukkaa ja televiio huutaa. esimerkiksi rauhallinen makuuhuone on hyvä vaihtoehto.
piilopaikat terraariossa ovat hyvin tärkeitä aralle tai ahdistuneelle konnalle. esimerkiksi isot saviset kukkaruukut käyvät ensihätään. osan akvaariosta voi myös peittää vaikkapa pyyheliinalla.
ylikierroksilla käyvän kilpparin valaistusta kannattaa laskea puolella joksikin aikaa ja pitää vuorokausrytmi selkeänä ja yöt todellakin pimeinä.
akvaarioon kannattaa laittaa myös tarjolle kovempaa tuoreruokaa, kuten porkkanaa raakana, se saattaa osaltaan antaa tekemistä.
usein stressissä käyvä kilpikonna silppuaa mielellään.
minulla konnaporukka on kyllä oppinut koluamaan ja kerjäämään halutessaan jotakin... sattavat pitää melko meteliä. kerjäämisen erottaa kuitenkin siitä, että konnat eivät metelöi itsekseen ollessaan vaan ainoastaan kun tulen huoneeseen, ja toisaalta ne kiinnittävät huomionsa minuun pomppimalla vedessä eivätkä niinkään hakkaa päätä lasiin.
isompi allaskin riittää rauhoittamaan konnia kun itselläni niitä 2kpl ja muusta on hulittu mutta ehkä liian pieni allas toistaiseksi. mutta minunkin konnat aina sillon riehuvat kun minut näkevät. (tietävät pääsevänsä kävelylle):D
Jos se on tylsistynyt ja kaipaa seuraa??? ehkä sillä on myös jokin sairaus mikä on todella epänäköistä.....