Terve!
Olen 7 vuotiaan Laura tytön äiti.
Meillä on Lauran tutkimukset aloitettu syksyllä 2004 ja tämänviikon tiistaina saatiin Lauralle diagnoosi...AD/HD sekäå lapsuusiän trauma.
Kerron trauman synnyn koska itse olen sitä ollut osana aiheuttamassa.
Elikkä Laura syntyi -98 kun olin itse kuukauta vajaa 17v.
Itseolen ollut kamala tapaus nuorena mutta Lauran syntymän jälkeen alkoi arki.Ymmärsin koulutuksen tarpeen.
Mieli kuohui itsellä edelleen(tappeluita koulussa opettajien kanssa ymsyms)
Sopeutumattomuutta mitä silloin tällöin edelleen esiintyy minun omassa käytöksessäni aikas usein.
Asun pienelläpaikkakunnalla ja tottakai kylän villikakarateiniäiti sai huomiota osakseen ja paljon.
no Laura kasvoi mutta osoitti jo pienenä tempperamenttisuutensa ja kovaa...no Laura leimattiin tottakai "äitiinsä tulee"ymsyms
Laura on siis ikänsä kuunnellut sekä vieraitten että sukulaisten päänaukomista äidistään sekä itsestään.
Lauran biologinen isä ei ole koskaan kuulunut meidän elämään ja aloinkin seurustellemaan nykyisen ex-mieheni kanssa kun Laura oli 1,5kk ja hän ja hänen sukulaiset ottivat Lauran omakseen.
No kaikkea tapahtui vuosien aikana(aloitimme prosessin jotta mieheni olis adoptoinut Lauran omakseen kokonaan,asiaa ei koskaan saatu päätökseen)
No Lauran kanssa elettiin niinkuin kyettiin.Mieheni piti suunnattoman suurta kuria (ei itkemistä,tunteien näyttämistä ymsyms.jotkut voisi sanoa ja sanoivatkin että liian tiukkaa kuria)
Laura silti osoitti monin eritavoin rajuutensa ja sai monien lapsien sekä vanhempien vihat niskaansa,harva äiti jaksoi ymmärtää Lauraa.
Ninpä Lauralta evättiin pääsy kavereiden koteihin koska noh myönnän kyllä,häpesin omaa lastani ja hänen käytöstään.
Meille syntyi 2002 kesällä maailman suloisin Jesse poika.odotettu rakastettu,varmaan kotiin ja kaikki kliseet mitä halusin omille lapseilleni tarjota koska toivon ettei heidän tarvise koskaa päättää elämäänsä niinkuin minä teiniäitiyteen tai isyyteen.
Laura osoitti rajuutensa vauvan kanssa alusta alkaen.
Monen mutkan kautta päädyttiin siihen että Jesse joutui sairaalaan kylkiluita murtuneena.Itseäni jokaikinen päivä loppuelämäni syytän siitä että mihin väliin on lapset olleet niin että näin pääsi käymään.seuraava kuukausi kun oltiin sairaalassa on minulta sumun peitossa...valvoin jesse sängyn äärellä nukkumatta syömättä.
Kotiin kun päästiin oli normaali olotila,vahdin Lauraa kyyläkin kuin haukka...saatuani Lauran "kiinni"kurkistamasta Jessen sänkyyn,höykytin lapsen kunnolla,otin tukasta kiinni,riepotin,tunteet olivat niin katossa että e edes tajunnutmitä tein.
Siitä päivästä lähtien olen käynyt vaihtelevalla menestyksellä puhumassa ongelmistani esim kirkon työntekijän kanssa.
Ja ah tuon armaan sosiaalitoimston kanssa.
Olen pyytänyt apua anellen,karjuen,itkien,nätisti kysymällä,kirjeitse,puhelimitse ihan joka tavalla.
Aina minulle on sanottu että itse olen lapseni huonosti kasvattanut,kärsi ja pala,ja on sosiaalityöntekijällä on TÄRKEEMPIÄ asioita kun meidän perhe.
Aina ,uudestaa ja tuontui ikuisuudelta ja se jäi päähän soimaan.
No Lauran koulun alku alkoi lähestymään ja pitkien mutkien kautta on tultu tälle viikolle jolloin se vapautus tuli..lapsi ei voi itselleen mitään,ei ole koskaan voinut eikä koskaan tule voimaan omalle käytökselleen.
Ja voi kuinka minä itkin itkin kaikkia paskoja olotiloja untemuksia ihan kaikkea viimevuosien tapahtuneita asioita.
Laura ja minä oloitetaan THERAPLAY-terapia tammikuussa ja aletaan korjaamaan 7 vuoden väärin kasvaneita välejämme.
TOivottavsti en ketään loukkaa tällä kirjoituksellani mutta jos joku haluaa vaihtaa kokemuksiaan (tosiaan tässä oli tiivistetty versio tapahtuneista)
Jos jollain on tuosta terapia muodosta kokemuksia ihan mitä vaan niin ottakaa yheyttä.
Ja kirjoitusvirheet ovat tässä mahdollisia ja kyllä minä elätän itseni käyn vakityössä sekä opiskelen kokoajan lisää,ettei kenenkään tarvitse vinkua teiniäitiydstä ymsym mitänn.mitä näillä palstoilla harrastetaan yleisestoi
Olen 7 vuotiaan Laura tytön äiti.
Meillä on Lauran tutkimukset aloitettu syksyllä 2004 ja tämänviikon tiistaina saatiin Lauralle diagnoosi...AD/HD sekäå lapsuusiän trauma.
Kerron trauman synnyn koska itse olen sitä ollut osana aiheuttamassa.
Elikkä Laura syntyi -98 kun olin itse kuukauta vajaa 17v.
Itseolen ollut kamala tapaus nuorena mutta Lauran syntymän jälkeen alkoi arki.Ymmärsin koulutuksen tarpeen.
Mieli kuohui itsellä edelleen(tappeluita koulussa opettajien kanssa ymsyms)
Sopeutumattomuutta mitä silloin tällöin edelleen esiintyy minun omassa käytöksessäni aikas usein.
Asun pienelläpaikkakunnalla ja tottakai kylän villikakarateiniäiti sai huomiota osakseen ja paljon.
no Laura kasvoi mutta osoitti jo pienenä tempperamenttisuutensa ja kovaa...no Laura leimattiin tottakai "äitiinsä tulee"ymsyms
Laura on siis ikänsä kuunnellut sekä vieraitten että sukulaisten päänaukomista äidistään sekä itsestään.
Lauran biologinen isä ei ole koskaan kuulunut meidän elämään ja aloinkin seurustellemaan nykyisen ex-mieheni kanssa kun Laura oli 1,5kk ja hän ja hänen sukulaiset ottivat Lauran omakseen.
No kaikkea tapahtui vuosien aikana(aloitimme prosessin jotta mieheni olis adoptoinut Lauran omakseen kokonaan,asiaa ei koskaan saatu päätökseen)
No Lauran kanssa elettiin niinkuin kyettiin.Mieheni piti suunnattoman suurta kuria (ei itkemistä,tunteien näyttämistä ymsyms.jotkut voisi sanoa ja sanoivatkin että liian tiukkaa kuria)
Laura silti osoitti monin eritavoin rajuutensa ja sai monien lapsien sekä vanhempien vihat niskaansa,harva äiti jaksoi ymmärtää Lauraa.
Ninpä Lauralta evättiin pääsy kavereiden koteihin koska noh myönnän kyllä,häpesin omaa lastani ja hänen käytöstään.
Meille syntyi 2002 kesällä maailman suloisin Jesse poika.odotettu rakastettu,varmaan kotiin ja kaikki kliseet mitä halusin omille lapseilleni tarjota koska toivon ettei heidän tarvise koskaa päättää elämäänsä niinkuin minä teiniäitiyteen tai isyyteen.
Laura osoitti rajuutensa vauvan kanssa alusta alkaen.
Monen mutkan kautta päädyttiin siihen että Jesse joutui sairaalaan kylkiluita murtuneena.Itseäni jokaikinen päivä loppuelämäni syytän siitä että mihin väliin on lapset olleet niin että näin pääsi käymään.seuraava kuukausi kun oltiin sairaalassa on minulta sumun peitossa...valvoin jesse sängyn äärellä nukkumatta syömättä.
Kotiin kun päästiin oli normaali olotila,vahdin Lauraa kyyläkin kuin haukka...saatuani Lauran "kiinni"kurkistamasta Jessen sänkyyn,höykytin lapsen kunnolla,otin tukasta kiinni,riepotin,tunteet olivat niin katossa että e edes tajunnutmitä tein.
Siitä päivästä lähtien olen käynyt vaihtelevalla menestyksellä puhumassa ongelmistani esim kirkon työntekijän kanssa.
Ja ah tuon armaan sosiaalitoimston kanssa.
Olen pyytänyt apua anellen,karjuen,itkien,nätisti kysymällä,kirjeitse,puhelimitse ihan joka tavalla.
Aina minulle on sanottu että itse olen lapseni huonosti kasvattanut,kärsi ja pala,ja on sosiaalityöntekijällä on TÄRKEEMPIÄ asioita kun meidän perhe.
Aina ,uudestaa ja tuontui ikuisuudelta ja se jäi päähän soimaan.
No Lauran koulun alku alkoi lähestymään ja pitkien mutkien kautta on tultu tälle viikolle jolloin se vapautus tuli..lapsi ei voi itselleen mitään,ei ole koskaan voinut eikä koskaan tule voimaan omalle käytökselleen.
Ja voi kuinka minä itkin itkin kaikkia paskoja olotiloja untemuksia ihan kaikkea viimevuosien tapahtuneita asioita.
Laura ja minä oloitetaan THERAPLAY-terapia tammikuussa ja aletaan korjaamaan 7 vuoden väärin kasvaneita välejämme.
TOivottavsti en ketään loukkaa tällä kirjoituksellani mutta jos joku haluaa vaihtaa kokemuksiaan (tosiaan tässä oli tiivistetty versio tapahtuneista)
Jos jollain on tuosta terapia muodosta kokemuksia ihan mitä vaan niin ottakaa yheyttä.
Ja kirjoitusvirheet ovat tässä mahdollisia ja kyllä minä elätän itseni käyn vakityössä sekä opiskelen kokoajan lisää,ettei kenenkään tarvitse vinkua teiniäitiydstä ymsym mitänn.mitä näillä palstoilla harrastetaan yleisestoi
Vastaukset 5
Vanhimmat
ja hyvä. Tuosta edellisestä asiattomasta viestistä lähetin ilmoituksen jo, ja poistuu varmaan viimeistään maanantaina kuin tuhka tuuleen.
Tsemppiä vain Lauran äiti! - Ajattele hyvää, pyri hyvään, niin kyllä kaikki lopulta järjestyy, uskon vakaasti.
Voimia!
Hieno tuo kirjoituksesi.
Mutta huomioni kiinnitti mainintasi:
"lapsi ei voi itselleen mitään,ei ole koskaan voinut eikä koskaan tule voimaan omalle käytökselleen.!
Ei se nyt noin mene. Tuo vaikuttaa vain hyvältä tekosyyltä nostaa kädet ylös ja antaa olla (et varmaankaan sitä tarkoita) Ei ADHD-ihmiset ole tyhmiä idiootteja, jotka eivät osaa ajatella. Toki heillä on katkos sosiaalisessa käytöksessä, mutta he ovat kyllä kykeneviä oppimaan elämään yhdessä toisten ihmisten kanssa. Ja hänelle voi ja pitää myös asettaa rajoja kuten muillekin lapsille. Keinot opettamiseen pitää toki valita hänen oireensa mukaan. Ja rakkauttahan he tarvitsevat ainakin yhtä paljon kuin muutkin lapset.
ADHD-ihmiset eivät ole aivottomia idiootteja, jotka vain kaikenlaista pahaa ymmärtämättä mistään mitään - eivätkä he ole toivottomia tapauksia.
Voi missään vaiheessa en ole lastani toivottamksi tai idiootiksi anonut tahi antanut ymmärtää.
Selvennän tuota lausettani hieman.Lauralle on ollut tahattomia naaman ilmeitä,nykimisiä ymsyms mitkä on aina leimanneet Lauraa.
Diagnoosin myötä sai lapseni oikeutuksen käytökselleen.siinä oli pointtini.
Missään nimessä en ole käsiäni nostamassa pystyyn vaan etsin ja haen hoitomuotoja, terapia muotoja (joillain auttanut esim ratsastus joillain auttanut esim.paini)jotta lapseni saisi mahdollisimman tasapainoisen lapsuuden,valuviastaan huolimatta.Olen lapseni kanssa elänyt 7 vuotta luullen käytösen johtuvan milloin mistäkin,nyt kun tiedän mitä olin voinut tehdä ja miten olisi voinut olla tekemättä on itsesyytökset aikas suuret.
Mutta ketään en halua suututtaa tai vihastuttaa...se jonkinverran helpottaa kun saa anonyymisti leimautumatta kertoa asiaansa.
Anteeks, en oikeastaan sinua tarkoittanutkaan, että ajattelisit Lauran olevan jotenkin tyhmä. Et varmasti ajattele enkä minä.
Minua vain häiritsee nykyisessä adhd-keskustelussa vähän sellainen piirre, kuin tuo diaknoosi olisi jotenkin lupa antaa olla. Aivan kuin adhd-lasta ei tarvitsisi kasvattaa, kun se ei kuitenkaan auta, kun "niiden aivot ei toimi oikein".
Kyllähän adhd-ihminen ymmärtää ja yleensä aistiin tuntoja jopa erittäin herkästi. Hän ei tarvitse mitään pehmoiluja ja lepsua kasvatusta, päinvastoin. Mutta hän tarvitsee ymmärryksen sille, ettei aina tiedosta tekojaa ja tarvitsee niihin ohjausta. Ja paljon rakkautta.
Koko sydämestä haluan toivottaa teille Lauran kanssa parempaa tulevaisuutta.
Eikö Lauran diagnoosin pitäisi olla sitten jotain: Touretten oireyhtymä + tarkkaavaisuushäiriö. Muistaakseni n. 40%:lla TS:stä on myös ADHD.