Hautaaminen "Kirkkomaahan"

Taito

Oletteko ajatelleet miksi VAIN valtion Kirkot Luterilaiset ja Ortodoksit saavat haudata ja heillä on nk. hautausoikeus joka sisältää hautausmaan omistusoikeuden. VASTAUS: Siksi, että sillä pidetään kuoleman pelokkaat ihmiset valtionkirkossa uskollisina veronMAKSAJINA. Tämä laki joka on 500 vuotta vanha on mieletön vääryys, ja tähän on saatava muutos. Onhan se tietenkin kamala ajatella että tämä ruumis lyödään ojaan ja soraa päälle. Mutta ruumiille se on yksi ja sama. Jos et kuulu kirkkoon, niin maksat kaksinkertaisesti hautapaikasta ja tämä on suuri vääryys. Minä kun olen vapaan suomen vapaa tasavaltalainen ja omistan maata johon haluan joskus Ruumiini haudattavan ja kun tiedän, että kirkon hautausmaa ei ole penninkään vertaa "Pyhempää" kuin omani sillä tämä maa on kirottu, vaikka monet siitä paratiisia rakentelevat niin katson että tässä rikotaan tasavallan perustuslakia ja evätään yksilön ja yhdistyksen itsemäärämisoikeus.
Lopuksi! Yhdistykset Miksi roikutte valtion kirkossa kun ette tarvitse sitä. Ottakaa sakramentit omaan hoitoon, perustakaa omat hautausmaat, suorittakaa vihkimiset, hautaamiset yms. toimitukset ja tienatkaa omat "kymmenykset" jolla rakentelette omat "systeemit". olettehan jo sata vuotta maksaneet "leipäpapeille" veroja jotka kumminkin pilkkaavat teitä.

20

1358

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tietoa

      Mitenkähän aiheesi liittyy lestadiolaisuuteen?

      Taidat sotkea vanhanaikaiset valtionkirkot kansankirkkoihimme.

      "Minä kun olen vapaan suomen vapaa tasavaltalainen ja omistan maata johon haluan joskus"

      Minäkin omistan maata ja olen juuri tekemässä OpM:ään hakemusta päästäkseni omaan maahani sitten, kun aika jättää minusta tai päinvastoin.

      • Taito

        Vastaa äläkä spekuloi.

    • taidoton

      Ja hautaa poppoosi sinne.

    • Taito

      Taidoton ja tiedoton todella olet!
      Uskominen ja uskovat eivät tarvitse yhdistystä. sen tarvii vain Suomen tasavalta.
      Huomautan, että seurakunta ja yhdistys on kaksi eri asiaa,tämä siksi, ettei puurot ja vellit menisi enempi sekaisin. Voisin halutessani osoittaa Amerikkalaisia ja Eurooppalaisia uskontoja tai pikemmin uskomuksia vaikka kuinka paljon, että ne eivät perustu ainakaan kirjoitettuun raamattuun vaan ovat paremminkin tarinoita "sormusten herrasta". Mutta tämä ei ole tarpeen ainakaan vielä, toivottavasti ei myös myöhemmin. Tiedän myös sen, että on oleva yksi raamatullinen seurakunta. Etsikää niin löydätte, kolkuttakaa niin teille avataan, anokaa niin teille annetaan.

    • maksa veroa!

      Mikä vääryys se on, jos ne jotka ovat vuosikymmeniä maksaneet veroa kirkolle, saavat haudata halvemmalla?
      Se on vääryys, että he joutuvat maksamaan, vaikka ikänsä ovat jo siitä maksaneet.Ne jotka eivät ole maksaneet ennakkoon, saisivat maksaa paljon enemmän kuin nykyään maksavat.

      • Taito

        Asiasi on periaatteelisesti oikein jokainen saa toimia parhaan ymmäryksensä mukaisesti,sillä Suomi on vapaa maa. Maksaa tai olla maksamatta.
        Kysymys on vain palvelun käyttöasteesta tai sen hyödyllisyydestä. Ja siitä, että kuka tämän vero-oikeuden on kirkolle antanut ja MIKSI?

    • Eliza

      Olin vajaa 10 v sitten hautajaisissa, jossa vainajan tuhka kaadettiin lampeen.

      • Barbarus

        Voi kauhistus mitä olette tehneet, ei siinä ole paljoakaan ihmisen maallisenmajan kunnioitusta, heitetty kuin roskat tunkiolle. Kaikkinainen arvokkuus puuttuu moisesta teosta hyi olkoon.

      • Eliza
        Barbarus kirjoitti:

        Voi kauhistus mitä olette tehneet, ei siinä ole paljoakaan ihmisen maallisenmajan kunnioitusta, heitetty kuin roskat tunkiolle. Kaikkinainen arvokkuus puuttuu moisesta teosta hyi olkoon.

        Tämä oli vainajan toivomus. Esim Englannissa monet toivovat tuhkansa levitettävän jalkapallokentälle. Manchester United on joutunut rajoittamaan tätä, sillä liika tuhka on haitannut nurmen kasvua kentällä.

        Lampeen tuhkan kaato oli moniuskonnollinen tilaisuus osanottajia katsoen, vaikka itse tilaisuus oli uskonnoton, jotta ei loukata ketään osalistujaa.

        Näin haudattiin halvalla.

      • Taito

        Semmoisetkin voi hautajaiset joskus olla. pahempaakin olen kuullut.
        Tämä polttorovio on vanha Roomalaisten tapa jolla he polttivat kristityitä, ja uskovien tuhkat ripoteltiin jordaniin ja pilkattiin heidän ylösnousemus-uskoa sanoen nouskoot sieltä jos voivat. Näillä toimilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä ylösnousemisen kanssa, sillä liha ja veri ei maasta nouse, niin raadollista kuin se onkin.
        Samoin Katolliset piispat polttivat Jan Hussin Prahassa hänen oppinsa tähden. Hänen päähänsä oli laitettu Hiippa jossa luki pääkerettiläinen ja Hus sanoi: Minä kannan suurimmalla ilolla tätä häpeäkruunua sinun asiasi tähden oi jeesus joka minun tähteni kannoit orjantappurakruunua.
        Kun Hus oli näin puettu, sanoivat papit Hussille nyt jätämme sielusi saatanan haltuun johon Hus vastasi kääntäen katseensa taivasta kohden annan henkeni sinun käsiisi, oi herra Jeesus, sillä sinä olet lunastanut minun. Näin martyyri vietiin polttopaikalle ja perässä kulki Piispojen ja pappien jono. Kun Hus oli sidottu Polttopaaluun anettiin hänelle vielä kerran kehoitus peruuttaa väärät opetuksensa ja säästää henkensä, johon Hus vastasi, mitkä väärät opetukset? Minä kutsun jumalan todistajaksi, että kaikki mitä olen kirjoittanut ja saarnannut olen tehnyt pelastaakseni sieluja synnistä ja kadotuksesta ja sen tähden mitä suurimalla ilolla vahvistan verelläni sen totuuden jota olen kirjoittanut ja saarnannut. Kun rovion liekit kohosivat hänen ympärillään hän alkoi laulaa Jeesus Daavidin poika, armahda minua ja jatkoi tätä kunnes liekit tukahduttivat hänen äänensä.
        Kun Hussin ruumis oli kokonaan palanut tuhkaksi koottiin tuhka ja maa, jossa se oli ja heitettiin Reiniin ja kuviteltiin, että ne totuudet joita Hus oli opettanut menisivät samoin kuin Hussin poltettu ruumis.
        Samoin kävi Hieronymukselle, ja Katollinen historia todistaa, että molemmat pysyivät järkähtämättöminä kun heidän viimeinen hetkensä lähestyi "Aivan kuin he olisivat menossa häihin"
        Näihin aikoihin hallitsi paavi Johannes XXIII.
        Tämä Jan Hus oli köyhän lesken poika, joka vapaa oppilaana otettiin prahan yliopistoon, jossa hän ahkerana ja tunnollisena oli kaikkien etevin ja nopeasti hän myös valmistui. Opintojen jälkeen hänet myös vihittiin papiksi. Hänet myös lahjakkuutensa ansiosta kiinnitettiin kuninkaan hoviin ja myöhemmin hänestä tuli professori ja rehtori yliopistoon,kunnes kävi kuin kävi hänen uskonsa tähden.
        Myös neljänellätoista vuosisadalla nousi Englanissa uskonpuhdistuksen "aamutähti" (ennen Hussia) John Wycliff joka oli aamutähti koko kristikunnassa. Hänen suotiin luojan armosta julistaa Roomaa vastaan niin voimakas vastalause, ettei se ole milloinkaan unohtuva. Tällä vastalauseella alkoi taistelu, joka oli tuova vapauden yksilölle, seurakunnille ja kansoille. Wycliff oli saanut hyvän kasvatuksen ja hänelle herran pelko oli viisauden alku. Yliopistossa olessaan hän herätti huomiota palavalla hurskaudellaan samoin kuin suurella lahjakkuudellaan ja perusteellisilla tiedoillaan. Tiedonhaluisena hän tutki skolastista filosofiaa, kirkon kanoonista lakia ja siviililakia, erikoisesti oman maansa lakia. Hänen myöhemmassä toiminnassaan tämän aikaisemman opiskelun arvo oli ilmeinen. aikansa teoreettisen filosofian perusteellinen tunteminen teki hänet kykeneväksi paljastamaan sen erehdyksiä. Kansallista ja kirkollista lakia koskevien opintojen kautta hän oli valmistunut alkamaan IHMISKUNNAN suurimman taistelun yhteiskunnallisen ja uskonnollisen vapauden puolesta. Samalla kun hän oli oppinut käyttämään Jumalan sanan aseita hän oli opinnoissa saanut järjen harjoitusta, ja tunsi skolastikkojen menettelytavat. Hänen älykkyytensä, sekä laajat ja perusteelliset tiedot herättivät kunnioitusta ystävissä ja vihollisissa. Hänen kannattajansa olivat tyytyväisiä nähdessään oman esitaistelijansa etevimmäksi kansakunnan oppineista miehistä ja Paavilaiset olivat estettyjä osoittamasta halveksintaa uskonpuhdistukselle, viittaamalla sen puolustajan tietämättömyyteen. Kuten myöhemmät uskonpuhdistajat ei Wycliffkään toimintansa alussa tiennyt mihin se hänet johtaisi Hän ei vapaaehtoisesti ruvennut vastustamaan Roomaa, Mutta Uskollisuus TOTUUDELLE vei hänet väistämättömästi taisteluun vääryyttä vastaan. Mitä selvemmin hän näki kirkon erehdykset sitä innokkaammin hän opetti raamatun oppia. Hän näki että Kirkko on hyljännyt Jumalan sanan ja syytti pelottomasti papistoa sen syrjäyttämisestä. Hän vaati, että Raamattu on jälleen avattava kansalle ja palautettava sen arvovalta. Moni oli tuolloin tyytymätön kirkon oppiin nähdessään ne vääryydet jotka siellä vallitsi ja he tervehtivät salaamattomalla ilolla niitä totuuksia joita Wycliff toi päivänvaloon. Wycliff oli rohkea erehdysten paljastaja ja hän taisteli pelottomasti monia kirkon vahvistamia väärinkäytöksiä vastaan. Hovi saarnaajana olessaan hän rohkeasti vastusti sen VERON maksamista jonka kirkko vaati Englannin hallitsijalta ja osoitti, että Paavin asettuminen maallisten hallitsijoiden yläpuolelle oli vastoin järkeä ja jumalan sanaa. Wycliffin opit tekivät suuren vaikutuksen kansakunnan johtohenkilöihin Kuningas ja aatelisto olivat yksimielisiä siitä, että KIRKKO ei saanut vaatia maallista valtaa, ja kieltäytyivät maksamasta veroa. Näin tehtiin voimakkain isku kirkon ylivaltaa vastaan Englanissa.
        Wycliff toimi Kirkkoherrana Lutterworthissa, jossa hän saarnasi evankeljumia köyhille ja Teologian professorina Oxfordissa missä hän opetti totuutta nuorille ylioppilaille, mutta hänen elämänsä suurin työ oli Raamatun kääntäminen Englanninkielelle. Näin hän antoi vahvimman aseen mitä milloinkaan oli ollut maansa vapauttamiseksi kirkon ikeestä.
        Miten Wycliffin lopulta kävi? Tämä mies joka koko elämänsä oli elänyt vainojen keskellä oli jumalan kaitselmuksesta saava suojansa. Hän kuoli vanhuuttaan alkaessaan jakamaan Ehtoolista Lutherworthin kirkossa, mutta kun paavilliset eivät kyenneet polttamaan häntä hänen elämässään, niin Konztanzin KIRKOLLISKOKOUKSEN johdosta yli neljäkymmentä vuotta hänen kuolemansa jälkeen hänen luunsa kaivettiin haudasta ja poltettiin julkisesti roviolla jonka jälkeen tuhkä heitettiin puroon. Tämä puro vei hänen tuhkansa Avoniin Avon vei sen Severniin, severn vei sen pieniin järviin ja niistä se kulkeutui mereen. Hänen tuhkansa kuvasi hänen oppiaan, joka nyt on levinnyt koko mailmaan.
        Nämä polttoroviot eivät voi estää ylösnousemisen ihanaa aamua ja Luther opettaa että silloin on ilma täynnä vanhurskaita ja enkeleitä.

    • Leeviläinen

      "Oletteko ajatelleet miksi VAIN valtion Kirkot Luterilaiset ja Ortodoksit saavat haudata ja heillä on nk. hautausoikeus joka sisältää hautausmaan omistusoikeuden. VASTAUS: Siksi, että sillä pidetään kuoleman pelokkaat ihmiset valtionkirkossa uskollisina veronMAKSAJINA. Tämä laki joka on 500 vuotta vanha on mieletön vääryys, ja tähän on saatava muutos. Onhan se tietenkin kamala ajatella että tämä ruumis lyödään ojaan ja soraa päälle. Mutta ruumiille se on yksi ja sama. Jos et kuulu kirkkoon, niin maksat kaksinkertaisesti hautapaikasta ja tämä on suuri vääryys. Minä kun olen vapaan suomen vapaa tasavaltalainen ja omistan maata johon haluan joskus Ruumiini haudattavan ja kun tiedän, että kirkon hautausmaa ei ole penninkään vertaa "Pyhempää" kuin omani sillä tämä maa on kirottu, vaikka monet siitä paratiisia rakentelevat niin katson että tässä rikotaan tasavallan perustuslakia ja evätään yksilön ja yhdistyksen itsemäärämisoikeus.
      Lopuksi! Yhdistykset Miksi roikutte valtion kirkossa kun ette tarvitse sitä. Ottakaa sakramentit omaan hoitoon, perustakaa omat hautausmaat, suorittakaa vihkimiset, hautaamiset yms. toimitukset ja tienatkaa omat "kymmenykset" jolla rakentelette omat "systeemit". olettehan jo sata vuotta maksaneet "leipäpapeille" veroja jotka kumminkin pilkkaavat teitä."

      Jos nyt ensinnä, suurena veronmaksajana ja yhteiskunnan ylläpitäjänä tilaisit kirkon rahoilla rakennetusta krematoriosta polttoajan ruhollesi, jottei maaperän saaste enää lisääntyisi, tekisit suuren palveluksen maapallon väestöongelmalle! Ollaksesi vapaan Suomen vapaa tasvaltalainen, niin voisitko ehkä vapaan Suomen vapaana kansalaisena hävittää ruumiisi niin, ettei sen hävittäminen tule saastuttamaan kirkon ylläpitämiä hautausmaita? Toivottavasti et jätä ruumistasi yhteiskunnan varoilla hävitettäväksi?

      • Taito!

        Katkeran leipäpapin takapuhetta.
        tiedän, että olet elämääsi pettynyt leipäpappi, mutta argumenttisi ei vastaa kysymyksiini. Leeviläisten taito on kateus ja omavanhurskaus.
        Kyllähän se hauta Leeviä kammottaa kun omavanhurskaus sen Leeville näyttää synnin palkkana kuten todellisuudessa olet sen saanut. (Leevi ja kaikki Leevin veljet). Toki tuohan se kirkon läheisyys Leeville turvan, sen ainoan mitä Leevi voi luojallensa ikusuudessa kerran esittää. Mutta kaikille oikeille uskoville (ei Leeviläisille) tämä kirottu maa jää kuitenkin kuolemassa jalkojen alle niikuin pieni pallo, sillä he ovat tulleet valmistetuksi sen viimeisen koettelemuksen edessä siten, että he jo mielellänsä jättävätkin tämän kirotun maan ja on yhdentekevää miten ruumiille käy kun vaan sielu pelastuu, sillä liha ja veri ei maasta nouse. Tämä pitäisi Leevinkin jo tietää.

        Lopuksi Leevi muista.
        Kumikuitti ei pure.

      • Leeviläinen
        Taito! kirjoitti:

        "Katkeran leipäpapin takapuhetta.

        Kumikuitti ei pure."

        Tiedät? Sinähän olet meedio! Kerrohan, mitä ne kysymyksesi olivat? Vastauksesi osoittaa sinun olevan psykiatrista hoitoa vaativa persoona. Oletko koskaan tiedostanut tilaasi? Tuskin et, mutta ainoan turvan sinulle tuo mielenterveyden hoito, jota yhteiskunnan varoin (olethan suuri veronmaksaja) kustannetaan jopa kaltaisillesi taitajille. Jos sinulle on yhdentekevää, miten ruumiillesi käy, niin tee nyt toki elintestamentti, mutta poissulje aivojesi (?) uusiokäyttö?

      • Taito
        Leeviläinen kirjoitti:

        Tiedämme motiivisi. Ne ovat katkeruus ja viha lisäksi tulee vielä kateus joten ymmärrän kantasi näistä näkökohdista. Mutta muista!
        Niillä et voita mitään ja palkankin saat vain työstäsi. Et Armosta, kuten kaikki oikeat kristityt.

      • Leeviläinen
        Taito kirjoitti:

        Tiedätte motiivini? Minkä populaation valtuuttamana puhut? Te siis tiedätte jopa motiivini? Ketkä Te? Mutta muista: palkkani saan työstäni, en sosiaalihuollosta, kuten sinä, armosta tosin et, mutta sosiaaldemokraattisen yhteiskunnan laatimin velvoittein, joka takaa kaltaisillesi luusereille jokapäiväisen leivän!
        Jopa oikeille kristityille?

        Kirjoitan Kristuksen valtuuttamana, En kenenkään muun.
        Sinä varmaan kirjoittelet sen pikku Leevin, joka oli pieni mies mutta suuret puheet, jonka
        tiedot ja taidot olivat vain vajaat.

      • Leeviläinen
        Taito kirjoitti:

        Kirjoitan Kristuksen valtuuttamana, En kenenkään muun.
        Sinä varmaan kirjoittelet sen pikku Leevin, joka oli pieni mies mutta suuret puheet, jonka
        tiedot ja taidot olivat vain vajaat.

        "Kirjoitan Kristuksen valtuuttamana, En kenenkään muun.
        Sinä varmaan kirjoittelet sen pikku Leevin, joka oli pieni mies mutta suuret puheet, jonka
        tiedot ja taidot olivat vain vajaat."

        Oho! Sinullahan on valtakirja? Onko allekirjoitus aito? Pikku-Leevi oli ehkä pieni mies, kuten Sakkeuskin, mutta taitojasa, kuten en myöskään sinun taitojasi, osaa määritellä! Tekstistäsi päätellen taitosi ovat tasolla..enpä sano, ettet loukkantuisi, sillä kaltaisesi imbesillit ovat arvaamattomia ollessaan näppiksien ääressä!

        Kirjoitan edelleen Kristukseni valtuuttamana. En Laestadiolaisten, en Leeviläisien en Körttiläisien enkä kenekään muunkaan. Ainoastaan Kristuksen, joka on uskoni alkaja ja myös päättäjä. Hän ei ainoastaan valtuuta vaan suorastaan vaatii muistuttamaan kaltaistasi Juudasta joka pilkkaa Kristusta ja hänen pyhää oppiansa. Muista myös minkäkaltainen oli Juudaksen loppu. Se oli hirsipuu omanvanhurskauden oksassa.
        Äläkä kuvittele että Kristus antaa veljiensä tulla häpeään.

        Itse olet todellinen valehtelija kun kirjoitat Leeviläisenä ja kiellät olevasi Leeviläinen ja haluat johdattaa ihmiset harhaan.

        Minulle se on yksi ja sama oletko Leeviläinen vai Hindu. Olet kuitenkin pettäjä ja Kristuksen ristin vihollinen kuten Juudas ja palkkasi saat töistäsi se on varma, kuten itse mainostit.

    • EI PIDÄ PAIKKAANSA

      "Jos et kuulu kirkkoon, niin maksat kaksinkertaisesti hautapaikasta ja tämä on suuri vääryys."
      Tuo väite ei pidä paikkaansa. Kirkko ei saa ottaa hautapaikasta suurempaa maksua kirkkoon kuulumattomalta kuin omilta jäseniltäänkään. Näin on nykyinen laki.
      Minusta tuollainen laki tosin on aivan persiestä, koska kirkon jäsenet yleensä maksavat veron, joten ilman muuta heidän tulisi saada hautaus ja hautapaikka edullisemmin kuin hautausmaasiipeilijöiden...

      • Taito

        Niimpä muuten onkin. HYVÄ. Oikeus on VOITTANUT.
        Sananlaskukin sanoo: Se ei ole tyhmä, joka turhasta pyytää vaan se on idiootti joka maksaa.
        Mistä kirkko on tämän vero-oikeuden saanut? He ovat sen vaatineet Suomen tasavallalta.
        Farisealaiset kiusoittelivat kerran Kristusta ja kyselivät häneltä verorahan maksusta. Kristus käski opetuslasten hakea raha kalan suusta, ja kun opetuslapset palasivat heillä oli raha. Kristus kysyi heiltä, kenen kuva rahassa on ja he vastasivat keisarin, johon Kristus vastasi: Antakaa keisarille se kuin keisarin on ja Jumalalle se kuin Jumalan on. Näin hän osoitti kenelle vero kuuluu maksaa eli vain Keisarille. Nykyään Suomen tasavallalle, jolla on kaikki valta sanan, puheen ja mielipide sekä uskonnon vapauden yli maassamme. Sillä on tämä valta joko se antaa tai olla se antamatta. Sen laillinen eduskunta ja hallitus päättää näistä. Ei kirkko eikä kuppikunnat. Kristus ei sanonut että maksakaa ylipapille tai farisealaisille vaan ainoastaan Keisarille. Sen sijaan hän sanoi heille: Te olette isästä perkeleestä, ja olette tulleet valkeaksi kalkittujen hautojenne kaltaisiksi, jotka päältä tosin ovat valkoiset, mutta sisältä mädät.

        Ja ettei totuus unohtuisi, niin kerronpa tositapahtuman historiasta.

        Elettiin vuotta n. 108 jälkeen Kristuksen ja Rooman valtakuntaa hallitsi keisari Trajanus ja hän oli matkalla sotaan Spartalaisia vastaan ja viipyi Antiokian kaupungissa Syyriassa niin hän kutsutti eteensä silloisen Antiokian seurakunnan johtajan uskovan Ignatiuksen.
        Hän sanoi Ingnatiukselle: Kuinka sinä paha henki uskallat olla kuulematon minun käskyjäni vastaan, ja sen lisäksi vielä viettelet muitakin tekemään samoin ja saatat heidät turmioon. Ingnatius vastasi: Minä kannan jumalaa sydämmessäni ja minä en ole paha henki, niin kuin te minua kutsutte. Minä pidän ja tunnustan Kristuksen minun kunikaakseni, ja hänen voimansa ja apunsa kautta pakenevat pahat henget kaikista hänen palvelijoistansa. Keisari kysyi: Mikä on Theophoros eli sellainen joka kantaa Jumalaa?Ignatius vastasi: Se on hän, kellä Kristus on sydämessä. Tähän Keisari: Etkö sinä luule meillä olevan jumalaamme sydämessä kun menemme sotaan, sillä heihin turvaamme. Ignatius vastasi: Te erehdytte surkeasti, kun kutsutte pakanallisia epäjumalia jumalaksi, sillä on ainoastansa yksi jumala joka on tehnyt taivaan ja maan ja kaikki niissä asuvaiset ja se on Jeesus Kristus joka on Jumalan ainoa poika jonka valtakunnan jäsen minä sydämmestä haluan olla. Keisari kysyi: Puhutko siitä, joka ristiin-naulittiin Pilatuksen aikana?Ignatius vastasi: Puhun sillä minä puhun siitä joka ristiin-naulittiin minun syntieni tähden. Keisari kysyi vielä: Onko sinulla ristiin-naulittu sydämessä? Ignatius vastasi On sillä kirjoitettu on, että minä tahdon teissä asua ja teissä vaeltaa.

        Tämän kuultuansa langetti hän tuomionsa Ignatiukselle. Hänet oli vietävä Roomaan ja leijonille syötettävä.

        Ignatius tuli iloon kun hän kuuli, että hän saa hyvän uskon kilvoituksensa päättää ja sauvan laskea. Silloin oli vai yksi kristukseen uskovien joukko, joka saarnasi evankeliumia köyhille. Sillä kuten kohta näemme, näiden Roomassa pidettyjen amfiteatteri esitysten edessä kaikki väärät "Leeviläiset" todistivat Keisarista ja kumarsivat häntä, koska rakstivat Ruumistansa enempi kuin Kristusta kun eivät edes tunteneet biologiaa, ja vielä vähempi Kristusta.

        Ignatius tuotiin Roomaan jossa hänet vietäisi Colosseumin amfiteatteriin leijonille syötettäväksi. Ignatius kyllä tiesi mikä hänen ruumistansa odotti. Olla leijonien ruokana ja tulla ulosteena ulos heidän vatsoistansa. Mutta Ignatius katseli uskon silmillä sitä uutta majaa joka ei ole käsillä tehty jossa ei synti asu ja joka on tallelle pantu kaikille uskoville.

        Ennen amfiteatteriin viemistään hän rukoili jumalaa, että hän muistaisi seurakuntaansa ja vahvistaisi uskovia rakkaudessa.Tämän jälkeen hän hyvästeli uskovat ja oli hengessä ja armossa vahva.

        Rooman Colosseum täyttyi juopuvista ihmisistä johon Keisari ja Senaatti saapui myöskin iloitsemaan tämän uskonsankarin kuolemasta. Meteli oli valtava kun ihmiset sekä piiskatut ja nälkäiset leijonat ulvoi. Uskonsankari laskettiin nyt Coloseumille. Ignatius oli täynnä uskoa ja pyhän hengen voimaa ja meni kuolemaa vastaan suurella rohkeudella. Silloin laskettiin kaksi leijonaa irti ja he repivät ja söivät hänet niin ettei jäänyt kuin vahvimmat luut. Nämä luut kerättiin ja lähetettiin uskovien johdosta Antiokiaan jonne ne myös haudattiin.

        Tälläisen lopun sai tämä uskonsankari joka oli kuin paistava kynttilä aikansa ihmisille. Nyt hän on kunnian kirkkaudessa ja hänellä on se uusi maja joka ei ole käsillä tehty ja siinä ei synti eikä kuolema asu.

        Perimätieto kertoo tästä Ignatiuksesta, että hän oli se lapsi jonka Kristus asetti opetuslastensa keskelle.
        Mutta siitä on vahva tieto, että hän oli Johanneksen opetuslapsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2099
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1741
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1441
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      231
      1228
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      60
      1212
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1060
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      972
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      969
    Aihe