oli aito perusuomalainen...
Soini oli
loistava
21714
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
ja itsenäisyys on taas päivän lähempänä.
Kuka tuohon uskois. Ranska ja Englantikaan ei muka olis itsenäisiä. Koko Perset on täys nolla.
Joutaisi jo kaatumaan koko EU. Jos EU olisi oikeustoimikelpoinen henkilö, voisi EU haastaa oikeuteen sitä herjaavista lausunnoista. Rikollisjärjestökin vielä koko EU!
Ei mitään tekemistä demokratian kanssa. Muurareiden metkuja koko EU
jos voi vain hyväksyä toisten tekemät määräykset ilman oikeutta hylätä niitä. Niinhän se kävi tekijänoikeuslaissakin, että direktiiviä ei saa rikkoa. Perustuslaissa kyllä sanotaan, että kansanedustajia "eivät sido muut määräykset", mutta käytäntö näyttää olevan jotakin ihan muuta.
Vanhoille puolueille ja niiden hyönäyttämille saattaa tuollainen virtuaali-itsenäisyyskin riittää, mutta PerusSuomalaiset tarkottaa itsenäisyydellä ihan oikeaa itsenäisyyttä, sellaista "itsenäisyys-itsenäisyyttä", ja se on taas tänäänkin päivän lähempänä.
>Vanhoille puolueille ja niiden höynäyttämille voi tuollainen virtuaali-itsenäisyyskin riittää, mutta PerusSuomalaiset tarkoittaa itsenäisyydellä ihan oikeaa itsenäisyyttä, sellaista itsenäisyys-itsenäisyyttä, ja se on taas tänäänkin päivän lähempänä<
Voi yök, mikä perseennuolija olet uski. Sanasta sanaan kirjoitettu, mitä tuo sinun jumalkuvasi lovehti uutisvuodossa. Olet kyllä uskomattomin lipoja mitä maa on päällään kantanut.
Jos olisin Soini , niin potkisin perseelle tuollaista häntyriä. Johan tuo Soinin vähäinenkin uskottavuus kärsii tuollaisesta loismadosta. Hyi helvetti mikä sittiäinen sinä uski olet.
Timo Soini stumppasi Uutisvuodossa Stubbin toilailut lennokkaasti.
Tässä hieman sisäpiiritietoa europarlamentaarikko Stubbin (kokkari) ulostulosta. Sylttytehdas Stubbin takana on paljastunut Kirsi Pihaksi (ent kokkarien MEPpi ja kansanedustaja). Tämä Stubbin entinen vaalipäällikkö on ideoinut koko Stubbin surullisen kuuluisan kouhotuksen, jolla pisti ulkoministeri Tuomiojan ja pääministeri Vanhasen lahtauspenkkiin pyytelemään anteeksi EU Parlamentin puhemieheltä. Turun Sanomien artikkeli kertoo, että aina nokkela Kirsi Piha heitti pallon Stubbille, joka on ollut hautautumassa unohduksiin Brysselissä. Yllytyshullu Stubb pani tuulemaan ajattelematta nokkaansa pidemmälle.
Kokoomuksen johdossa kuulemma kirotaan Pihan ikuinen ylinokkeluus ja pyrky hallita kokoomuksen julkikuvaa kaikissa mediayhteyksissä. Vanhemmat kokoomusaktiivit eivät tiettävästi pidä Pihan sotkeutumista Niinistön vaalikampaniaan. He haluaisivat aikuisempaa ja asiallisempaa julkisuuslinjaa.
Piha haluttaisiin erottaa kokonaan kokoomusoperaatioista, mutta koska hänellä ei ole mitään virallista asemaa puolueessa, ei ole myöskään mistä erottaa. Lisäksi hänellä on kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ben Zyskovitzin kaltaisia suojelijoita, joita vastaan ei aleta kapinoimaan vielä, vaan vasta ensi vuonna eduskunnan joululoman jälkeen. Jos Ben ei jätä eduskuntaryhmän puheenjohtajan salkkua vihdoinkin muille, hänet kuulemma kannetaan ulos.
Pihan lähtölaskenta on kuitenkin jo alkanut. Pihaan, Stubbiin, Piituun ja muihin Brysselin teinipoliitikkoihin ollaan kokoomuksessa kuulemma lopen kyllästyneitä.
Kylläpäs EU:n direktiivitehtaan kaikki perseet tulivatkin puhdistettua oikein syvältä. Maistuuko kauankin suussa?
Jösses sentään, mikä pelle. Pyrkii presidentiksi, eikä osaa edes pukeutua. Kaulukset avoimina tule ihmisten olohuoneeseen silloin, kun muut esiintyjät ovat pukeutuneet.
Presidentiksi pyrkivän täytty ymmärtää pukeutua siten, että erottuu tyylikkäästi EDUKSEEN, eikä olla kuin lumppukopasta nostettu turhapuro.
sopii hyvin tähän muumimamma tyyliin eikä ole miestä karvoihin katsomista!
Presidentti-instituutio velvoittaa pukeutumaan.
Kaulukset auki höpöttävä sekoilija ei ainakaan minua vakuuttanut.
Minuutin puheenvuoro oli kuin 10-vuotiaan koulupojan esitelmä oravan pesinnästä. Luoja paratkoon millainen mies pyrkii presidentiksi.
Siinähän tekin löllöt katsoitte, Soini esiintyi. Soini on kansanedustaja ja presidenttiehdokas, te kirjoitatte puvusta ja paidasta. Kyllä mahtaa potuttaa maksaa tv-lupaa ja katsoa SOINIA!!Ääni itsenäisyyden puolustajalle. _Juppe Hoo.
Rauhoitu Timo, kyllä sut jo tunnistettiin nimimerkin takaa. Kyllä sut huomattiin, tosi on!
Soini oli tänään Kajaanissa...
Koskapa olisi ei-ihmisestä minkään kehittämisen takuuseen?
Naureskelee jo aidanseipäätkin tälle soinille ja koko perset-porukalle. "Rehellisyys-halmeellekin"
Niin auttamattoman populistisia ja vailla todellista johtajuutta ovat juttunne.
Paskanjauhajia potuttaa, kun Soini heittää läppää tvssa.-Valtuutettu, kansanedustaja , pressaehdokas ja ikä 43 vuotta. Ei onnistu monelta, vaikka paska jätkä onkin.
Ei Soini ole perussuomalaisten ainoa ravimies, meitä on aika paljon, joten turha vinoilla.
Ei ihme, että Perussuomalaisten rahat vei huijari, jos puheenjohtajakin antaa hevosten hoitaa talouttaan.
vastauksessasi Asiaa?
Et vastannut yhteenkään avoimeen kysymään. Kunhan - perset tapaan - mollaat muita Suomalaisia hekin.. Olisi melkoista diktatuuria JOS persetit olisivat valtaa pitämässä..
Halmeen tapaan nakkikioskilla - turpiin toisia
Aikoinaan äkkiväärät taistolaiskommunistit, yhteistyössä Kekkosen ajan maalaisliitto-kepun kanssa, vahtivat suomalaisten puhdasoppisuutta. Jos joku erehtyi lausumaan poikkipuolisen sanan sosialismista tai Neuvostoliitosta, siitä kanneltiin itään. Kreml ärähti ja julisti onnettoman pannaan. Hyvin alkanut ministeritie loppui niille kalkkiviivoille.
Fiksuna pidetty europarlamentaarikko Alexander Stubb (kok) on elvyttänyt henkiin vanhan käytännön, mutta juoksee eri suuntaan. Kun ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) kritikoi hieman europarlamenttia, Stubb kiirehti pikavauhtia kantelemaan. Parlamentin konservatiivi puhemies vaatii Tuomiojalta ja anteeksipyyntöä (jonka pääministeri Vanhanen (kepu) jo toteutti) ja uhkailee, että Suomen puheenjohtajakausi menee pieleen.
Noitarovion sytyttänyt Stubb itse hehkuttaa, miten suurta tuhoa Tuomioja on aiheuttanut Suomen asemalle EU:ssa. Ilman Stubbia europarlamentti ei olisi tiennyt Tuomiojan lausunnoista yhtään mitään.
Suomessa Tuomiojan sanat eivät ärsyttäneet ketään muuta kuin Stubbia. Täällä Tuomiojan kriittinen analyysi arvioitiin ilmeisesti aika lailla oikeaksi ainakin perussuomalaisten joukoissa. Suomessa jopa ulkoministeri saa lausua käsityksiään EU:sta ja europarlamentista. Eivät nämä instituutiot ole niin pyhiä ja koskemattomia kuin Stubb puolue- ja aatetovereineen kuvittelee.
Kun ei ole kylliksi mielekästä tekemistä, tehdään tikusta asiaa. Herkkähipiäinen joukko yrittää kahlita sanomisen vapautta muinaisen Nkp:n ja Kremlin tavoin. Se syö luottamusta europarlamenttiin ja uskoa unioniin, mikä epäluottamus toisaalta on hyvä asia, koska uskomme EU:n ajan myötä kaatuvan omaan mahdottomuuteen.
Tänään on uusinta parhaaseen katseluaikaan. Soini esiintyi kelvollisesti. 600 000 katsojaa on aika paljon.
Nyt tuntuu siltä, että Soinin kampanja on hyvässä myötätuulessa.