Tuli katsottua tuo Euroviisujen 50-vuotisjuhla telkusta. Saa nähdä tuleeko uni lainkaan tänä yönä. Waterloo voitti odotetusti. Minun suosikkini oli Volare ja seuraavaksi Vahanukke. Mutta miten kauniisti soi vielä Lys Assian ääni; hänen joka oli ensimmäisen viisukilpailun voittaja. Ensimmäisinä vuosina tuli kuunneltua viisut vain radiosta.
Nykyään kappaleista ei löydy sellaista melodisuutta kuin ennen. Pääpaino lavashowssa. Vieläkö viisut kiinnostaa?
Muistoja ja nostalgiaa
10
787
Vastaukset 10
- Laritsa M
Täytyypä päivällä asettua nauttimaan ohjelmasta.
ole niin "innostunut" alussa laulajalla oli pääpaino, nyt "rekvisiitta" on saanut valtavan osan ja minua häiritsee.
Tässä on jonkun aikaa haikailtu entisiä ja tämänkin asian kohdalla, kaikki oli ennen parempaa, kultaantuuko muistot joka asian kohdalla.- Suvi2
valita edustajaksi huonoimman kappaleen,
kuten esim. "Pylly vasten pyllyä pum pum"!
Vaikka yleisöltä kysyttäisiinkin, ei mielipiteellämme lie minkäänlaista merkitystä.
Nykyiset kilpailut eivät liioin kiinnosta. Itse laulu hukkuu kuitenkin kaiken hörsylän, lameen ja hölynpölyn alle.
Jos saataisi sinne Carita Mattila laulamaan, mutta mitä, keksikää te hyvä laulu.
Niin johan rupeaisi sijoitus nousemaan.- Satu
on niin hyviä laulajia ja kapellimestareita, niin EUROVIISUISSA ei ole ikinä pärjätty.
Onkohan kansanäänestykset huono tapa?
(Muuten hauska seurata eri kapellimestareiden erilaisia johtamistyylejä, ennen muuta Leif Segerstamin suuret liikkeet, valtavat käsien kaaret.)
- matteus
ovat jossakin menneisyydessä. Lasse Mårtensonin Laiskotellen, ja tämän... (no, kohta saan nimen kielelleni) esittämä Tipitii. Viulu-ukko. Ja vielä muutama ulkomainen samoilta ajoilta. Muistan Katleijan mainitsematkin.
Myöhempien aikojen metelit ja hyppimiset jätän suosiolla katsomatta. Vaimo seurasi viisuja eilen ja jälkikäteen manasi turhaa valvomista. omalla kohdallani Fredi, joka kävi tanssimassa Hämeenkaaressa samoihin aikoihin kun itsekin olin tanssi-iässä. Kun Fredi tuli hakemaan tanssimaan niin hän lauloi koko ajan :-)
- Katleija
Eilinen ohjelma tuleekin uusintana tänään kakkosella 23.15-1.45, joten pitääkin nauhoittaa se. On siinä kuitenkin niin paljon vanhoja hyviä esityksiä halki vuosikymmenten.
- fiiulin.
Minäkin laitoin menemään nauhalle, kiitos kun muistutit. En itse edes huomannut että se tulee tänään uusintana. Eilen hieman harmitti kun en huomannut nauhoittaa, enkä katsonutkaan.
- Katleija
Kuuntelin radio Suomea klo 23:n jälkeen eilen illalla. Toimittaja Telle Virtasen haastateltavana oli laulaja Timo Turpeinen. Muistattehan hänet ja Sonja Lumpeen duettolaulut 90-luvun jossain viihdeohjelmassa. Nyt ohjelmassa käytiin läpi hänen laulajauraansa ja viimeistä albumia, jossa uusia sovituksia Olavi Virran kappaleista. Aika usein on nyt kuulunutkin radiossa Turpeisen esittämänä -Rakastunut nainen-, joka oli 50-luvun suosikkeja. Tuli eilen myös levy -Love me or leave me and let me be lonely.. kylläkin suomeksi. Muistatteko? Taitava esiintyjä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Harmittaa kun en saa edes tietää
miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää811059Teköäly löytää teidät
Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani188745- 40685
Miesten vs naisten älykkyys
Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br200661Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai160635- 100605
- 36529
- 40517
- 24498
- 34452