tappeluista

Pekka Vähä-Vahe kysy kirjoituksessaan Helsingin Sanomissa (18.10) haluaako enemmistö nähdä sellaista liigajääkiekkoa jossa nyrkkitappelut ovat lisääntyneet. Oma vastaukseni on, että minä ja kaikki minun tuntemani jääkiekkoa seuraavat haluamme. Vähä-Vahe kehottaa Nelosta kiinnittämään huomion itse pääasiaan eikä katutappelijoiden surkeisiin suorituksiin. Omasta mielestäni oman ryhmänsä jäsenten koskemattomuutta puolustava mies ei ole koskaan surkea, tapahtui tämä sitten kaukalossa tai sen ulkopuolella.
8414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Luulisin, että normaalit ihmiset menevät katsomaan jääkiekkoa, eivätkä tappelua. Oman ryhmän jäsenen koskemattomuutta TAPELLEN puolustavan miehen toiminta kaukalon ulkopuollella on yleensä lainvastaista, rikollista toimintaa, josta rikoslaissa on säädetty rangaistus. Te varmaan ratkotte erimielisyydet aina tapellen, antaen loistavan esimerkin lapsille ja nuorille samalla kertoen, että näin ette te saa tehdä - vain me, tosi jääkiekkofanit.

Äänestä

Kun itse tuote on pilattu suljetulla sarjalla
sekä tolkuttomalla pelimäärällä joista liian
moni on merkityksettömiä.
Niin ei kait ole muuta tapaa saada mielenkiintoa
ja yleisöä kuin pikkuset nyrkkikärajät.

Äänestä

Suurin osa lätkäfaneista on kiinnostunut lätkästä, ei tappeluista. Kovemmat rangaistukset tappelijoille ja 2 päätuomaria käyttöön. Sitten ei tiputeta hanskoja liian helposti ja tuomarit kitkee koiruudet pois.

Äänestä

Naurettavaa pelleilyä jos ei osaa pelata niin pistetää turpaan. mun mielestä nyrkkeily ei kuulu jääkiekkoon ei myöskään muu tahallinen vahingoittaminen tai sen yrittäminen! jo nyt katsoo pelejä lapset jotka imee vaikkutteita joten pelaajilla pitäis tajuta että väkivalta vaikuttaa näihin lapsiin ja he eivät välttämätä ymmärrä että se on väärin jolloin lapset alkavat leikkimään tämmöistä touhua ja vähän vanhempana voi olla että se ei enää ole pelkästään leikkiä.

Äänestä

...ottaa rehellisesti yhteen, niin siitä ei pidä antaa mitää 5 20 ja automaattista pelirangaistusta, vaan NHL-tyyliin 5min molemmille boksissa ja sen jälkeen taas peliin mukaan, mutta jos sama mies tappelee 3 kertaa pelin aikana niin sitten suihkuun!

NHL ON YLIVOIMAISESTI MAAILAN PARAS KIEKKOSARJA

Äänestä
  • Mun mielestä tappelijoille kunnon rangaístukset niin ei lähdettäis liian helposti nyrkkihippasille. Useamman ottelun pelikielto olisi paras ratkaisu.

    Äänestä

  • Nyt puhutaan suomalaisesta jääkiekosta, NHL on ihan toinen juttu. Siellä ei kai testata dopingistakaan kun joskus ja jouluna. Pohjois-Amerikassa on muutenkin omalaatuisia tapoja ja harrastuksia.

    Äänestä

  • olla kirjoitti:

    Nyt puhutaan suomalaisesta jääkiekosta, NHL on ihan toinen juttu. Siellä ei kai testata dopingistakaan kun joskus ja jouluna. Pohjois-Amerikassa on muutenkin omalaatuisia tapoja ja harrastuksia.

    Sm-liiga onkin NEITILIIGA!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KL88 kirjoitti:

Pekka Vähä-Vahe kysy kirjoituksessaan Helsingin Sanomissa (18.10) haluaako enemmistö nähdä sellaista liigajääkiekkoa jossa nyrkkitappelut ovat lisääntyneet. Oma vastaukseni on, että minä ja kaikki minun tuntemani jääkiekkoa seuraavat haluamme. Vähä-Vahe kehottaa Nelosta kiinnittämään huomion itse pääasiaan eikä katutappelijoiden surkeisiin suorituksiin. Omasta mielestäni oman ryhmänsä jäsenten koskemattomuutta puolustava mies ei ole koskaan surkea, tapahtui tämä sitten kaukalossa tai sen ulkopuolella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu