Voi pyhä sylvi. Suomessa on pilvin pimein ongelmia, työttömyyttä, kuntapolitiikka katastrofitilassa, talous takkuilee, ulkovaltasuhteet tökkii jne jne.
Ja mitä tekee istuva presidentti.
Ihmettelee julkisesti sitä, että homot eivät tule ulos kaapista. Voi pyhä yksinkertaisuus.
Jos presidentin tärkein tehtävä on huolehtia kaapeissa majailevista homoista, ei tällaista henkilöä tule valita enää toista kertaa presidentiksi.
Äänestäkää Tarja ulos...
Halonen priorisoi
14
385
Vastaukset
- Tarjaa...
...toiselle kaudelle!
- kansalle
Iltasanomathan oli irrottanut yhden kohdan ja asian Tarjan vastajulkaistusta kirjasta ja koska lehtiä yritetään myydä, lööppi oli iltapäivälehtimäisen raflaava. Itse juttu meni näin:
-------------------------------------------------
Presidentti Tarja Halonen avaa sanaisen arkkunsa Seta-vuosistaan Hannu Lehtilän uudessa kirjassa Tarja Halonen - Yksi meistä. Halonen muistelee Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n puheenjohtajuusvuosiaan 1970-luvulla.
- Tunnen ison kasan kunniallisia virkamiehiä, jotka ovat kaappihomoja. Siis jotka eivät koskaan uskaltaneet tehdä itse mitään, mutta olivat tyytyväisiä, kun me hoidimme heidän asioitaan, Halonen sanoo kirjassa.
Hän kertoo olevansa pettynyt kaappihomoihin siksi, koska monet heistä olivat avusta tyytyväisiä, mutta eivät itse osoittaneet suvaitsevaisuutta.
Kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr) oudoksuu Halosen tapaa esittää asia.
- On vähän äidillistä suhtautua sillä tavalla, että kun ne pelokkaat homot ja lesbot eivät itse aja asiaansa, niin me hyvät ihmiset puolustetaan niitä, Tynkkynen ihmettelee.
Hänen mielestänsä on jokaisen oma asia, haluaako tulla kaapista ulos.
Itsekin aikoinaan homouttaan uransa takia piilotellut ex-kansanedustaja, Setan ex-puheenjohtaja Jorma Hentilä ymmärtää Halosen tietynlaista pettymystä.
- Hän laittoi itsensä likoon pienen lapsen äitinä, vaikka ei itse kuulunut siihen vähemmistöön, Hentilä sanoo.
-----------------------------------------------
Varsin kilttiä ja perusteltua kritiikkiä, vaikka lööppi antoi ymmärtää muuta.
Tarja ei siis priorisoinut yhtään mitään, vaan IltaSanomat rykäisi hiukan myyntiä itselleen. Miksi ette muuten hauku Erkko-mediaa nyt kun Tarjasta tehtiin myyvä otsikko? Repeileekö eri lehtien ja medioiden yhteinen demarisalaliitto?
Vai eläiskö se vain muutaman harhaisen mielikuvituksessa?- homofobia
Eihän tässä ole tarkoitus kritisoida mitään lehteä, vaan Halosta, joka on huolestunut kaappihomoista, vaikka yhteiskunta on vääryksiä täynnä.
Tuskin kuuluu presidentin toimikuvaan olla päällimmäisenä huolestunut ihan tyhjänpäiväisistä asioista.
Vaan eipä taida istuvalla presidentillä olla kanttia ottaa kantaa tosi ongelmiin.
Puoluetoveri heittää vaarallisia lausuntoja EU:lle ja meidän Tarja ihmettelee homoja...huh huh - irrallinen...
homofobia kirjoitti:
Eihän tässä ole tarkoitus kritisoida mitään lehteä, vaan Halosta, joka on huolestunut kaappihomoista, vaikka yhteiskunta on vääryksiä täynnä.
Tuskin kuuluu presidentin toimikuvaan olla päällimmäisenä huolestunut ihan tyhjänpäiväisistä asioista.
Vaan eipä taida istuvalla presidentillä olla kanttia ottaa kantaa tosi ongelmiin.
Puoluetoveri heittää vaarallisia lausuntoja EU:lle ja meidän Tarja ihmettelee homoja...huh huh...ote Halosen kirjasta, jonka IltaSanomat nosti esille. Lauantaiseurassa Halonen kommentoi mm:
------------------------------------------------
Halosen Nato-kanta pysynyt samana
------------------------------------
Julkaistu 22.10.2005
Presidentti Tarja Halonen katsoo, että Nato-jäsenyys on yhä mahdollisuus. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole tarvetta muuttaa tehtyjä päätöksiä, Halonen sanoi Ylen Lauantaiseurassa.
Uuden harkinnan paikka on hänen mukaansa silloin, kun laaditaan uutta puolustuspoliittista selontekoa. Päätös jäsenyyttä koskevasta kansanäänestyksestä on presidentin mielestä eduskunnan käsissä.
Halosen mukaan Ylen TV-uutisten kysely osoittaa, että kansa on seurannut turvallisuuspoliittista keskustelua ja että se luottaa poliittiseen johtoon. Kyselyn mukaan puolet suomalaisista on valmis tukemaan valtionjohtoa, jos se perustellusti esittää Natoon hakemista. Muussa tapauksessa yli puolet suomalaisista on yhä Nato-jäsenyyttä vastaan.
Halonen toppuutteli ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) lehtihaastattelusta syntynyttä kohua. Hän ei usko, että Suomen merkitys olisi niin suuri, että Tuomiojan lausunto EU-parlamentista vavisuttaisi sen paremmin konservatiivista ryhmää kuin Euroopan parlamenttiakaan.
Se, syntyykö sananvaihdosta säröä Suomen ja EU-parlamentin välisiin suhteisiin riippuu Halosen mukaan suomalaisten omasta käytöksestä. Hän huomautti, että suomalaiset ovat itse olleet asiassa aktiivisia ja vieneet sitä eteenpäin tarkoituksella. EU-parlamentti vastasi, kun siltä varta vasten kysyttiin kantaa Tuomiojan lausuntoon.
Tuomioja kummasteli viime viikonloppuna Turun Sanomien ja Aamulehden haastattelussa parlamentin innokkuutta ottaa kantaa "kaikkiin maailman asioihin". Hänen mielestään on myös vahinko, ettei jäseniä valita enää kansallisista parlamenteista, mikä hänestä tekisi EU:n parlamentista nykyistä edustavamman ja vastuullisemman.
Kokoomuksen euroedustaja Stubb otti Tuomiojan puheet esille konservatiivien ulkosuhderyhmässä. Sen jälkeen parlamentin konservatiiviryhmän puheenjohtaja Hans-Gert Pöttering moitti Tuomiojan puheita omituisiksi ja vastuuttomiksi. Pöttering myös vaati anteeksipyyntöä.
-------------------------------------------------
Se, että Niinistö tilaa Stubbilta EU-hässäkän onkin jo toinen juttu...omin päin ei Stubb kai olisi uskaltanut keikuttaa venettä? Mitäköhän Sauli tuolla saavutti? - kuten sanoit
irrallinen... kirjoitti:
...ote Halosen kirjasta, jonka IltaSanomat nosti esille. Lauantaiseurassa Halonen kommentoi mm:
------------------------------------------------
Halosen Nato-kanta pysynyt samana
------------------------------------
Julkaistu 22.10.2005
Presidentti Tarja Halonen katsoo, että Nato-jäsenyys on yhä mahdollisuus. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole tarvetta muuttaa tehtyjä päätöksiä, Halonen sanoi Ylen Lauantaiseurassa.
Uuden harkinnan paikka on hänen mukaansa silloin, kun laaditaan uutta puolustuspoliittista selontekoa. Päätös jäsenyyttä koskevasta kansanäänestyksestä on presidentin mielestä eduskunnan käsissä.
Halosen mukaan Ylen TV-uutisten kysely osoittaa, että kansa on seurannut turvallisuuspoliittista keskustelua ja että se luottaa poliittiseen johtoon. Kyselyn mukaan puolet suomalaisista on valmis tukemaan valtionjohtoa, jos se perustellusti esittää Natoon hakemista. Muussa tapauksessa yli puolet suomalaisista on yhä Nato-jäsenyyttä vastaan.
Halonen toppuutteli ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) lehtihaastattelusta syntynyttä kohua. Hän ei usko, että Suomen merkitys olisi niin suuri, että Tuomiojan lausunto EU-parlamentista vavisuttaisi sen paremmin konservatiivista ryhmää kuin Euroopan parlamenttiakaan.
Se, syntyykö sananvaihdosta säröä Suomen ja EU-parlamentin välisiin suhteisiin riippuu Halosen mukaan suomalaisten omasta käytöksestä. Hän huomautti, että suomalaiset ovat itse olleet asiassa aktiivisia ja vieneet sitä eteenpäin tarkoituksella. EU-parlamentti vastasi, kun siltä varta vasten kysyttiin kantaa Tuomiojan lausuntoon.
Tuomioja kummasteli viime viikonloppuna Turun Sanomien ja Aamulehden haastattelussa parlamentin innokkuutta ottaa kantaa "kaikkiin maailman asioihin". Hänen mielestään on myös vahinko, ettei jäseniä valita enää kansallisista parlamenteista, mikä hänestä tekisi EU:n parlamentista nykyistä edustavamman ja vastuullisemman.
Kokoomuksen euroedustaja Stubb otti Tuomiojan puheet esille konservatiivien ulkosuhderyhmässä. Sen jälkeen parlamentin konservatiiviryhmän puheenjohtaja Hans-Gert Pöttering moitti Tuomiojan puheita omituisiksi ja vastuuttomiksi. Pöttering myös vaati anteeksipyyntöä.
-------------------------------------------------
Se, että Niinistö tilaa Stubbilta EU-hässäkän onkin jo toinen juttu...omin päin ei Stubb kai olisi uskaltanut keikuttaa venettä? Mitäköhän Sauli tuolla saavutti?Ainoa irrallinen heitto on tämä sinun jostain syystä heittämä:
"Se, että Niinistö tilaa Stubbilta EU-hässäkän onkin jo toinen juttu...omin päin ei Stubb kai olisi uskaltanut keikuttaa venettä? Mitäköhän Sauli tuolla saavutti?"
Osoitat melkoista fanaattisuutta Halosasiasta.
Taidat olla joku "ammattivastaaja" puolueorganisaatiossa. Heh!!!! - Stone
Iltasanomien artikkelin ainoa tarkoitus on yrittää ohjailla kaikkialla villinä käyvää "Tarja Halonen on kaappilesbo" -keskustelua.
Nostamalla tällainen aihen, tässä muodossa ja tällä otsikoinnilla esiin, pyritään vahvistamaan mielikuvaa, että Tarja Halonen vain ajaa Homojen asemaa, olematta itse sellainen.
Oikeasti Halonen on itse kaappilesbo, sen näkee selvästi jokainen, joka nyt ylipäätään mitään näkee.
Jos Iltasanomat haluaisi oikeasti lisätä myyntiä, lööppi kuuluisi: Kansan vahva mielipide: Tarja Halonen on lesbo. Se myisi ihan SIKANA! Ja sisäsivuilla otsikoitaisiin: kansa vaatii: Tarja ulos kaapista!
Vapaassa demokratiassa valtaa pitävien kaikki todelliset ja mahdolliset taipumukset puitaisiin yhä uudelleen läpi niin lehdissä kuin televisiossakin. Suomessa, jossa media on suorassa kytköksessä vasemmistovaltaan, asiasta ei hiiskuta sanaakaan, vaikka siitä irtoaisi lukuisia meheviä ja MYYVIÄ juttuja. - tietysti...
Stone kirjoitti:
Iltasanomien artikkelin ainoa tarkoitus on yrittää ohjailla kaikkialla villinä käyvää "Tarja Halonen on kaappilesbo" -keskustelua.
Nostamalla tällainen aihen, tässä muodossa ja tällä otsikoinnilla esiin, pyritään vahvistamaan mielikuvaa, että Tarja Halonen vain ajaa Homojen asemaa, olematta itse sellainen.
Oikeasti Halonen on itse kaappilesbo, sen näkee selvästi jokainen, joka nyt ylipäätään mitään näkee.
Jos Iltasanomat haluaisi oikeasti lisätä myyntiä, lööppi kuuluisi: Kansan vahva mielipide: Tarja Halonen on lesbo. Se myisi ihan SIKANA! Ja sisäsivuilla otsikoitaisiin: kansa vaatii: Tarja ulos kaapista!
Vapaassa demokratiassa valtaa pitävien kaikki todelliset ja mahdolliset taipumukset puitaisiin yhä uudelleen läpi niin lehdissä kuin televisiossakin. Suomessa, jossa media on suorassa kytköksessä vasemmistovaltaan, asiasta ei hiiskuta sanaakaan, vaikka siitä irtoaisi lukuisia meheviä ja MYYVIÄ juttuja.....myisi, mutta edes "kansan vahva mielipide" ei tee kenestäkään lesboa tai homoa, edes Sinusta?
sitäpaitsi... kansa taitaa tehdä ratkaisunsa jonkun merkittävämmän asian pohjalta? sori
- kyllä
En näe ensimmäistäkään syytä äänestää Halosta, sen sijaan näen kymmeniä syitä miksi häntä ei pidä äänestää.
Ihmettelen, että kukaan ylipäätään edes äänestää häntä. Taitavat ollakin kaikki niitä Halosen kultaisella oksalla keikkuvia ja Fortumrahoilla rällääjiä, jotka putoa rysähtävät kaikki alas kun Presidentti helmikuussa vaihtuu.- Kummasteleva
Missä vaihtuu presidentti helmikuussa ? Ei ainakaan Suomessa, koska Halosen suosio on vakaa ja vankka.
Ja sekös harmittaa, ähäkutti ! - välttämätön
Kummasteleva kirjoitti:
Missä vaihtuu presidentti helmikuussa ? Ei ainakaan Suomessa, koska Halosen suosio on vakaa ja vankka.
Ja sekös harmittaa, ähäkutti !"Ja sekös harmittaa, ähäkutti"
Harmittaa varmasti jokaista maamme edun ja hyvinvoinnin eteen työtä tehnyttä ihmistä.
Ei pitäisi olla Sinullakaan syytä vahingoniloon. Huonosti menee asiat koko Suomessa, mikäli Halosen- Tuomiojan- Heinäluoman sossudiktatuuri saa vielä toiset kuusi pitkää vuotta maamme taloudellisten ja henkisten olojen kurjistamiseksi. - Max
Tämä juuri itseänikin ihmetyttää: Mikä saa ihmiset äänestämään sosialisti Tarja Halosta, vaikka Haloseen liittyy niin paljon negatiivisia asioita.
- hyvää!
Max kirjoitti:
Tämä juuri itseänikin ihmetyttää: Mikä saa ihmiset äänestämään sosialisti Tarja Halosta, vaikka Haloseen liittyy niin paljon negatiivisia asioita.
ja se saa äänestämään PARASTA ja pätevintä ehdokasta.
- jos vaihtuu?
Kummasteleva kirjoitti:
Missä vaihtuu presidentti helmikuussa ? Ei ainakaan Suomessa, koska Halosen suosio on vakaa ja vankka.
Ja sekös harmittaa, ähäkutti !HÄH? Varmoja ei olla kuin vasta vaalien jälkeen.
- esimerkiksi?
hyvää! kirjoitti:
ja se saa äänestämään PARASTA ja pätevintä ehdokasta.
Itse en ole löytänyt yhden yhtä syytä äänestää Halosta. Halosen on pitänyt löytää aikas tavalla uusia äänestäjiä niiden tilalle, jotka äänestivät häntä viimeeksi mutta ei enää. Viimeeksi läpimenohan oli parista prosentista kiinni. Itse en enää äänestä häntä!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h82768Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062611Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv182307Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.491894Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141463- 321453
- 1771173
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011154En vain unohda
Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.70986Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81948