Minusta tähän ei ole mitään lisättävää. Mielestäni avoin kirje ei ole asiaton eikä pahansuopa, vaan soittajien hätähuuto orkesterin puolesta.
"Hyvä Tarja,
Olemme tulleet sen tien päähän, jossa meidät on pakotettu valitsemaan loppuuko Nightwishin tarina loppuvuoteen 2005 vai jatkuuko se vielä määräämättömän ajan. Minä en ole vielä valmis tätä luomusta kuoppaamaan, niin paljon olemme sen eteen tehneet töitä viimeisen 9 vuoden aikana. Nightwish on elämäntapa, henkireikä, josta emme pysty luopumaan.
Yhtälailla varmaa on ettemme pysty jatkamaan bändiä sinun tai Marcelon kanssa. Viimeisen vajaan vuoden aikana tapahtui jotain surullista, jota olen pohtinut joka ikinen päivä, aamu ja yö. Sinun asenteesi ja käytöksesi ei enää sovi Nightwishin piiriin. Sinusta on tullut esiin sellaisia piirteitä, joita en olisi uskonut vanhassa rakkaassa ystävässäni näkeväni.
Ihmiset jotka eivät puhu toisilleen vuoteen, eivät kuulu samaan bändiin.
Olemme mukana alalla jossa bisnespuoli on välttämätön paha ja jatkuva huolenaihe. Olemme myös bändi, joka on aina tehnyt musiikin sydämellä, musiikin itsensä ja ystävyyden takia. Henkisen korvauksen pitäisi aina olla maallista korvausta arvokkaampi! Nightwish on bändi, se on tunnetila.
Sinulle business, raha ja ulkomusiikilliset tekijät merkitsevät valitettavasti nykyään niin paljon enemmän kuin nuo tunteet. Koet uhranneesi itseäsi ja omaa laulu-uraasi Nightwishin hyväksi, sen sijaan että katsoisit taaksepäin sekä nykyisyyteen, mitä se on sinulle antanut.
Tästä asenteesta on osoituksena kaksi lausetta jotka minulle sanoit lentokoneessa Torontossa:
”Minä en tarvitse enää Nightwishia.” sekä ”Muista Tuomas, että voin jättää tämän bändin milloin vaan, päivän varoitusajalla.”
Minä en pysty enää yksinkertaisesti tekemään biisejä laulettavaksesi.
Olet itsekin sanonut olevasi Nightwishissa vain vierailija. Nyt tuo vierailu päättyy, ja me jatkamme Nightwishia uudella naisvokalistilla. Tämä on varmasti yhtä suuri helpotus sinulle kuin meillekin. Olemme kaikki nielleet pahaa oloa ihan tarpeeksi.
Olet sanonut seuraavaan levyn olevan joka tapauksessa viimeisesi. Me haluamme kuitenkin jatkaa niin kauan kuin paloa riittää.
On siis aivan turhaa enää kituuttaa sitä yhtäkään levyä yhdessä.
Me neljä olemme pohtineet asiaa jatkuvasti ja ymmärtäneet, että muuta emme halua elämässä tällä hetkellä tehdä, emmekä muuta osaakaan. Joulukuun 2004 lopussa Saksassa sanoit lopettavasi seuraavaan levyyn. Sanoit myös ettet koskaan lähtisi enää kiertueelle, joka kestäisi pidempään kuin 2 viikkoa. Ilmoitit senkin, että USA:n ja Australian voimme tulevaisuudessa käytännössä unohtaa, koska keikkapaikat ja liksat ovat liian pieniä.
Olen haastatteluissa sanonut että Tarjan lähtö olisi Nightwishin loppu. Tulen ymmärtämään ihmisten reaktion että asia olisi näin. Tämä on kuitenkin minun sielunkuvani enkä ole valmis päästämään siitä irti yhden ihmisen takia. Ihmisen, joka haluaa keskittää luovuutensa muualle, jonka arvomaailma ei kohtaa omaani.
Meitä ei koskaan haitannut se, että et koskaan osallistunut sävellys/sovitustyöhön, ettet koskaan ennen levynauhoituksia käynyt laulamassa treeneissä kertaakaan. Ei se, että halusit matkustaa keikkamatkat lentokoneilla meistä erossa, aviomiehesi kanssa. Ei se, että olet bändin ehdoton keulakuva.
Kaiken paitsi ahneuden, fanien aliarvostamisen, ja lupausten rikkomisen hyväksyimme hyvillä mielin. Sovimme että Nightwish on kaikille prioriteetti vuoden 2005 loppuun asti. Silti moni asia meni sen edelle. Huippuesimerkkinä Oslon jo loppuunmyyty keikka, joka olisi pitänyt peruuttaa sen takia että sinun pitäisi treenata joulukonsertteihin, tavata ystäviä ja mennä elokuviin. Tähän sananmuotoon Marcelo peruutuksen syyn sähköpostissa laittoi. Ja tämä vain yhtenä esimerkkinä monista. Itse en suurempaa itsekkyyttä ja fanien laiminlyöntiä voi kuvitella.
Nightwish on elämäntapa ja työpaikka, johon sisältyy myös paljon velvollisuuksia. Niin toisiamme kuin fanejakin kohtaan. Kanssasi noiden velvollisuuksien täyttäminen ei enää onnistu.
Syvällä sisimmässämme emme edelleenkään tiedä kumpi teistä meidät tähän ajoi. Jotenkin Marcelo on saanut sinut muutettua siitä herttaisesta maalaistytöstä diivaksi, joka ei ajattele eikä käyttäydy enää kuten ennen. Tuntuu että olet liian varma omasta korvaamattomuudestasi ja statuksestasi.
Syytät selvästi meitä neljää pahasta olostasi ja siitä että emme kunnioita tai kuuntele sinua. Usko, että olemme aina kunnioittaneet sinua, upeana vokalistina ja ystävänä. Pitkälti sinun ehdoillasi tässä on viime vuodet menty. Sinä olit aina ainoa joka asetti keikoille lähtemisen ehdoksi suuremman keikkaliksan. Tämä ”kaikesta korvaus ja lisää rahaa” – asenne on se mihin kaikkein eniten petyimme!
Toivomme että jatkossa ajattelet enemmän oman sydämesi ehdoilla etkä kuuntelisi Marceloa. Kulttuurierot yhdistettynä ahneuteen, opportunismiin ja rakkauteen on vaarallinen yhdistelmä. Älä kuihduta itseäsi.
Tämä ei ole asia mistä olemme erityisen ylpeitä, mutta et antanut meille vaihtoehtoa. Kuilu on liian leveä. Ja päätös yksimielisesti meidän neljän. Olemme kulkeneet sen hetken ohi jossa asiat voidaan selvittää puhumalla.
Kaikkea hyvää urallesi ja elämääsi,
Tuomas
Emppu Jukka Marco
Ps. Tämä kirje on täysin avoin kaikille."
Kirje bändiltä
7
1435
Vastaukset
- Masa
Monet hienot ja viattomat asiat voivat nousta päähän. Harmi kun kävi näin. Autotallista pääsy suurille lavoille onnistuu todella harvoilta. Lavalla pysyminen onkin aivan erityinen harvinaisuus luokassaan. Liian monella asiat nousevat päähän, joka tappaa terveen ihmisyyden ja heikkouden. Miksi niin harva osaa olla tavallinen ihminen - heikko ja tavallinen. Puuteri ei aina riitä peittämään kuolevaisuuttamme ja epätäydellisyyttämme, vaikka yrittäisimme kuinka!
- Soettaja Savosta
Muistan kun Mr. Bonolle nousi kusi tukkaan ja mies julisti olevansa yksin U2....kokemus ja ikä tuo nöyryyttä kovemmallekin kukolle.
Toki Tarja voi valita oman tiensä viihdelaulajana, mutta hän ole Nightwish eikä Bono U2. - ...
Soettaja Savosta kirjoitti:
Muistan kun Mr. Bonolle nousi kusi tukkaan ja mies julisti olevansa yksin U2....kokemus ja ikä tuo nöyryyttä kovemmallekin kukolle.
Toki Tarja voi valita oman tiensä viihdelaulajana, mutta hän ole Nightwish eikä Bono U2.No joo, mutta jos tälle linjalle lähdetään, niin onhan se selvää että
Bono on enemmän U2 kuin Tarja Nightwish.
- eiköneikinäopi
Kaikkea se lipevä etelän gigolo teettää...
- sallinappanahka
Tarja vaikuttaa hyvin mietteliäältä uusimman levynsä haastatteluissa. Hän tunnustaa pimeän puolensa. Ihminen alkaa iän myötä itsetutkiskelun ja Tarja on tullut siihen elämänvaiheeseen. Tutkiskelun alusta on yleensä pitkä taival rehelliseen omakuvaan, katumukseen ja matkan varrelle osuneiden sattumusten anteeksipyyntöön.
Tarja about "The Shadow Self" Part 1 of 4
https://www.youtube.com/watch?v=E9UB04MhEYY
Tarja Turunen - Diva (Subtítulos Inglés & Español)
https://www.youtube.com/watch?v=VF7SV5q8R9c- enkatsokumpaakaan
Tuollaista paskamusiikkia en suostu kuulemaan...
- sallinappanahka
enkatsokumpaakaan kirjoitti:
Tuollaista paskamusiikkia en suostu kuulemaan...
Linkit onkin suunnattu sellaisille, jotka eivät ole vielä ehtineet tutustua niihin. Shit happens, manasi Tarjakin yhdessä konsertissaan.:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605173Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163457Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370