Minäkin sitten hurahdin orkideaan. Se kukki kauniisti n. 3,5 kk, ja tiputti sitten kukat. Nyt hoidan sitä entiseen malliin, ja odottelen uusia kukkasia... Kauanko kestää, että se alkaa kukkimaan uudestaan? Ja kasvattaako se uudet kukkavarret, vai tekeekö kukat niihin vanhoihin? (joista toinen surkastui pois, miksiköhän?)
Orkidean uusi kukinta
6
11359
Vastaukset
- sirkka
Vanhoihin kukkavarsiin voi tulla uudet nuput ja orkidea voi myös kasvattaa uuden kukkavarren. Minun orkideani on kahden vuoden ajan joko ollut kukassa tai kasvattanut uutta kukkavartta. Vain kerran on vanhaan varteen tullut uudet nuput ja kukat. Johtunee kasvuolosuhteista. Jos vanhan varren latva näyttää kuivalta kukinnan jälkeen, leikataan sitä 3-4 nivelen verran pois ja odotetaan tuleeko jäljelle jääneisiin nuppuja. Jos kuivuu edelleen, leikataan koko varsi pois. Orkideani on joka kerran kukinnan päätyttyä alkanut heti kasvattaa uutta lehteä ja kohta on myös uusi kukkavarsi alkanut työntyä näkyville. Nyt on juuri tämä vaihe menossa, tuli kiire vaihtaa isompaan ruukkuun, kun uusia ilmajuuriakin tekee runsaasti.
Laita orkideasi näin pimeimpänä vuodenaikana mahdollisimman valoisalle paikalle ja odottele rauhassa uutta kukintaa. Jos kasvisi voi hyvin, kyllä se ennemmin tai myöhemmin ilahduttaa sinua kukinnallaa! - sirkka
Huomasin, että nyt orkideani parhaillaan kasvattaessaan uutta kukkavartta tekee nuppuja myös kolmeen vanhaan kukkavarteen. Niiden ylimmät kukkavanat ovat kuivuneet, mutta alempana oleviin näyttää tulevan nuppuja. Ruukun vaihto tekikin vain hyvää, vaikka epäilinkin sen häiritsevän samaan aikaan alkanutta uutta kukintaa :))
- sinttu
Olet Sirkka ilmeisestikin (palstaa lueskeltuani jo pitempäänkin) melkoinen orkideojen kukittaja. Millaiset valaisuolosuhteet kukillasi on näin "pimeän aikaan"? Kasvilamppuhan ei ole oikea valonlähde, loisteputki paljon parempi. Valon aallonpituus pitäisi olla oikea, mutta millaista lamppua sinä käytät? Ja lannoitatko tähän vuodenaikaan enää kukinnan aloittanutta orkideaasi ja millainen ilmankosteus ja lämmitys yleensäkin huoneessa on. En voi kuin ihaillen ihmetellä, kuinka joku saa orkideansa kukkimaan "koko ajan". Omanikin kyllä kukkivat, mutteivat kuin n. kerta vuoteen ja vain yhdellä kukkavanalla kerrallaan. Jospa minäkin saisin omani ohjeillasi parempaan kukintaan :)
Kiitos jos viitsit vastata. - sirkka
sinttu kirjoitti:

Kiitos jos viitsit vastata.Tämä minun jatkuvasti kukkiva orkideani vaihdettiin heti kaupasta tuonnin jälkeen läpinäkyvään lasiruukkuun ja orkideamultaan (kuoriketta). Siinä oli silloin vain yksi kukkavarsi ja vasta yksi kukka oli auennut. Se viihtyy parhaiten itä/kaakko -ilmansuunnassa olevalla ikkunalla. Nyt pimeimpänä vuodenaikana se saa suoraan kaiken valon, mitä luoja suo, kesäaikaan varjostan aurinkoisimpina päivinä ikkunaa bambuverholla (aurinkohan ei tässä ilmansuunnassa paistakaan siihen koko päivää). Minusta tuntuu, että se pitää erityisesti varhaisesta aamuauringosta.
Huone on hieman muita huoneita viileämpi talvella, n. 19-20 C. Suihkutan lehtiä ja kasvualustan pintaa joka päivä keitetyllä, vähäkalkkisella vedellä. Silloin tällöin nostan sen lähelle astianpesukonetta, kun avaan luukun pesun jälkeen; näin se saa lämpimän höyrykykvyn, josta se tuntuu pitävän (tämä on ihan oma keksintöni). Upotuskastelun keitetyllä vedellä teen kesäaikaan kerran viikossa, talvella kahden viikon välein. Tavallista Substral-lannoitetta reippaasti laimennettuna olen antanut noin kerran kuussa, kukkavarsien kasvattamisen aikaan ehkä useamminkin. Nyt aion jatkaa lannoittamista kunnes se alkaa avata nuppujaan. Voit ehkä pitää hoito-ohjeitani työläinä, mutta eivät ne siltä minusta tunnu - ehkä siksi, että orkideani palkitsee vaivani upealla kukinnallaan. Onnistumisen iloa myös sinun orkideaharrastuksellesi! - sani
sirkka kirjoitti:
Tämä minun jatkuvasti kukkiva orkideani vaihdettiin heti kaupasta tuonnin jälkeen läpinäkyvään lasiruukkuun ja orkideamultaan (kuoriketta). Siinä oli silloin vain yksi kukkavarsi ja vasta yksi kukka oli auennut. Se viihtyy parhaiten itä/kaakko -ilmansuunnassa olevalla ikkunalla. Nyt pimeimpänä vuodenaikana se saa suoraan kaiken valon, mitä luoja suo, kesäaikaan varjostan aurinkoisimpina päivinä ikkunaa bambuverholla (aurinkohan ei tässä ilmansuunnassa paistakaan siihen koko päivää). Minusta tuntuu, että se pitää erityisesti varhaisesta aamuauringosta.
Huone on hieman muita huoneita viileämpi talvella, n. 19-20 C. Suihkutan lehtiä ja kasvualustan pintaa joka päivä keitetyllä, vähäkalkkisella vedellä. Silloin tällöin nostan sen lähelle astianpesukonetta, kun avaan luukun pesun jälkeen; näin se saa lämpimän höyrykykvyn, josta se tuntuu pitävän (tämä on ihan oma keksintöni). Upotuskastelun keitetyllä vedellä teen kesäaikaan kerran viikossa, talvella kahden viikon välein. Tavallista Substral-lannoitetta reippaasti laimennettuna olen antanut noin kerran kuussa, kukkavarsien kasvattamisen aikaan ehkä useamminkin. Nyt aion jatkaa lannoittamista kunnes se alkaa avata nuppujaan. Voit ehkä pitää hoito-ohjeitani työläinä, mutta eivät ne siltä minusta tunnu - ehkä siksi, että orkideani palkitsee vaivani upealla kukinnallaan. Onnistumisen iloa myös sinun orkideaharrastuksellesi!orkideani, kukkivat myös.
Saivat kahdenkuukauden kidutuskuurin, kun en ollut kotona ja äijä ei niistä piitannut.
Nyt sitten kuudesta orkideastani 4 kukkii.
Olen antanut biolanin kanankakkaa suojaruukuun tiputettuna vain muutaman rakeen kerrallaan ja keitettyä vettä perään 2cm verran.Siitä nouseva kosteus on näemmä riittänyt, suihkuttelua en harrasta.Omat kukkani eivät pidä "räpläilystä" joten annan niiden olla ikkunalla aivan rauhassa.
Välillä saavat kuivuakin niin, että lehdet alkavat ryppyillä.ilmansuuntana on southeast.Ei aavistustakaan mikä se on suomeksi, mutta vino aurinko on omiaan kukille. Talvi ei tuota ongelmia, koska pitävät viileähköstä ilmasta, ei siis vedosta, vaan että ikkunalla on viileämpää tiettynä vuodenaikana ja taas lämmintä toisena.
En siis ylihoida orkideoitani ja se tuntuu olevan paras ratkaisu. - sirkka
sani kirjoitti:
orkideani, kukkivat myös.
Saivat kahdenkuukauden kidutuskuurin, kun en ollut kotona ja äijä ei niistä piitannut.
Nyt sitten kuudesta orkideastani 4 kukkii.
Olen antanut biolanin kanankakkaa suojaruukuun tiputettuna vain muutaman rakeen kerrallaan ja keitettyä vettä perään 2cm verran.Siitä nouseva kosteus on näemmä riittänyt, suihkuttelua en harrasta.Omat kukkani eivät pidä "räpläilystä" joten annan niiden olla ikkunalla aivan rauhassa.
Välillä saavat kuivuakin niin, että lehdet alkavat ryppyillä.ilmansuuntana on southeast.Ei aavistustakaan mikä se on suomeksi, mutta vino aurinko on omiaan kukille. Talvi ei tuota ongelmia, koska pitävät viileähköstä ilmasta, ei siis vedosta, vaan että ikkunalla on viileämpää tiettynä vuodenaikana ja taas lämmintä toisena.
En siis ylihoida orkideoitani ja se tuntuu olevan paras ratkaisu.on juuri tuo kaakko, jonka olen myös todennut ihanteelliseksi orkidealle. Aamuaurinko paistaa vinosti kasviin nähden eikä porota täydeltä terältä. Ja sopiva kosteus, antoi sen sitten missä muodossa hyvänsä, välttämätöntä. Lepoaikana kasvien on saatava olla rauhassa ja kastelu ym. hoito minimiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455130Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1191626Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151459Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501376- 131183
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4107081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60817Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27793