Vanhanen on demari

Vain demari voi puolustaa Tuomiojaa syyttämällä kokoomusta siitä, mitä Tuomioja sanoo.

Jos siis hakuatte demarivallan loppuvan, älkää ainakaan vanhasta äänestäkö. Halonenkin toimii ryhdikkäämmin kuin vetelä Vanhanen.
6188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Oli tosi raukkamainen teko Vanhaselta kaataa Tuomiojan saamat haukut kokoomuksen syyksi.

Äänestä

Vanhanen osoitti tervettä järkeä jättämällä politikoinnin väliin ja puolustamalla suomalaisten oikeutta ajatella omilla aivoillaan. Stubbin lapsellinen pelleily osoitti, että Kokoomuksen "kykypoliitikolla" on vielä korvantaukset märät. Stubbin pitäisi keskittyä asioiden ja politiikan opettelemiseen, politikointiin hänestä ei vielä ole.

Kokoomuksen omista riveistä kokenut Ben Zyskowicz asettui aivan oikein myös tukemaan Tuomiojan vapautta esittää asiallista kritiikkiä. Stubbia Ben ei tietenkään ryhtynyt moittimaan, vaan yrittää parhaan kykynsä mukaan isällisesti pelastaa typerehtävän Aleksanterin selittämällä, ettei Aleksanteri-poju ole tässä ilmiantaja, vaan suomalaistakin lehdistöä seurataan Euroopassa silmätarkkana omin päin.

Äänestä
  • Stubb ei oikein hallinnut tätä tilannetta. Onhan nimittäin niin, että kaikilla pitää olla oikeus mielipiteisiinsä, jopa ulkoministereillä. Konservatiivit kostavat Tuomiojalle hänen typerät lähi-itä-kommenttinsa taannoin. Tuomioja ei oikein ymmärrä demokratian sisintä olemusta. Israel on demokratia, islamilaiset "demokratiat" eivät sitä ole.

    Äänestä

  • Kun EU:n jäsenmaan ulkoministeri kritisoi EU:n parlamenttia sellaisella tyylillä ja sananvalinnoilla, jotka herättävät pahennusta kritiikin kohteessa, niin onko menettely mielestäsi viisasta poliittisesti tai diplomaattisesti?

    Zyskowicz totesikin aivan oikein, että kritiikki on sallittua, mutta sen pitäisi olla myös harkittua eikä varomatonta, kuten Tuomiojalla.

    Stubbin syyttelijät ovat iskeneet kirveensä kiveen, sillä ei kyse ollut todellakaan Stubbin aikaansaamasta kohusta, sillä Parlamentissa jaetaan käännökset jäsenmaiden hallitusten edustajien EU:ta koskevista puheista ja haastatteluista.

    Vanhasen ja muiden kepulaisten syytökset Stubbia kohtaan ovat enemmän kuin halveksittavia. Ne ovat raukkamaista demariministerin taitamattomuuden peittelyä.

    Äänestä

  • Kunhan kysyn kirjoitti:

    Kun EU:n jäsenmaan ulkoministeri kritisoi EU:n parlamenttia sellaisella tyylillä ja sananvalinnoilla, jotka herättävät pahennusta kritiikin kohteessa, niin onko menettely mielestäsi viisasta poliittisesti tai diplomaattisesti?

    Zyskowicz totesikin aivan oikein, että kritiikki on sallittua, mutta sen pitäisi olla myös harkittua eikä varomatonta, kuten Tuomiojalla.

    Stubbin syyttelijät ovat iskeneet kirveensä kiveen, sillä ei kyse ollut todellakaan Stubbin aikaansaamasta kohusta, sillä Parlamentissa jaetaan käännökset jäsenmaiden hallitusten edustajien EU:ta koskevista puheista ja haastatteluista.

    Vanhasen ja muiden kepulaisten syytökset Stubbia kohtaan ovat enemmän kuin halveksittavia. Ne ovat raukkamaista demariministerin taitamattomuuden peittelyä.

    ...on tuo Tuomioja, kun saa Turun Sanomissa julkaistulla kolumnilla koko EU-parlamentin horjumaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tosi on kirjoitti:

Vain demari voi puolustaa Tuomiojaa syyttämällä kokoomusta siitä, mitä Tuomioja sanoo.

Jos siis hakuatte demarivallan loppuvan, älkää ainakaan vanhasta äänestäkö. Halonenkin toimii ryhdikkäämmin kuin vetelä Vanhanen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu