Tiede, teknologia, kansanvalta

environment

Otsikon kolme sanaa sisältävät avaimet Suomalaisten menestymiseen.

Tiedeyhteisöjen suvereniteetti on syytä turvata nykyistä paremmin. Markkinavoimat kaventavat liikaa tieteenteon resursseja ohjaamalla niitä alueille, jotka tuottavat mahdollisimman nopean taloudellisen vasteen. Tällöin pitkäaikaisvaikutteinen perustutkimus kärsii. Samoin yliopistojen liiallisuuksiin paisunut ulkopuolinen rahoitus ohjaa liiaksi ja pahimmassa tapauksessa vääristää tutkimusten tuloksia. Oikea keino on a) lisätä yhteiskunnan rahoitusta yliopistoille ja b) rakentaa toimivammat tasomittarit opetukseen ja tutkimukseen, sekä c) ohjata rajalliset varat kohtien a) ja b) edellyttämillä tavoilla.

Teknologia, tieteen hyödyntäminen, realisoi tieteen saavutukset (karrikoiden ilmaistuna). Uusien innovaatioiden käyttöönoton resurssit määräytyvät mm. opetussektorin bkt-osuuden mukaan. Kaiken kaikkiaan juuri teknologia luo edellytykset kestävän kehityksen mukaisen hyvinvoinnin kehittymiselle.

Kansanvalta on kuitenkin kaiken menestyksellisen inhimillisen toiminnan perusedellytys. Tarkoitan tässä menestyksellisellä demokraattista yhteiskuntaa, jossa tuloerot pienenevät ja rajalliset resurssit jakautuvat tasaisemmin. Nyt olemme kulkemassa päinvastaiseen suuntaan, kohti Amerikkalaistyylistä sosiaalisen vastuuttomuuden ja taloudellisesti eriarvoisempaa yhteiskuntaa.

Vain tasa-arvoinen yhteiskuntamalli toimii ! Se on eduksi kaikille sosiaaliryhmille.

Kansanvalta edellyttää myös riippumatonta mediaa. Suomessa on marginaalisia ongelmia tiedonvälityksen kulussa, mutta uskallan kuitenkin väittää, että mediamme, niin lehdistö, Tv, radio kuin muutkin tiedon jakelukanavat ovat kansainvälisessä vertailussa aivan huippuluokkaa, mitä tulee tiedotuksen tasapuolisuuteen. Hyvä näin.

Vapaa media on tärkeä edellytykset sille, ettei kapitalistinen rahanvalta pysty orjuuttamaan enemmistöä kansalaisista. Niin USA:ssa kuin muissakin oikeistodiktatuureissa kapitalistinen järjestelmä kasvattaa ahneita yksilöitä ja yhteisöjä, jotka toimivat ikävällä tavalla sosiaalisessa mielessä vastuullisesti jäsentymään pyrkivän yhteiskunnan jarruna.

EU on omassa mittakaavassaan maailman demokraattisin yhteisö. Pitkällä matkallaan kohti liittovaltiota sillä on vielä paljon opittavaa, mutta jos ja kun tahtoa löytyy, EU:sta kasvaa maailmanpoliittisesti vaikuttavin länsimainen toimija. Myös Halosen vaikuttavuus korostuu seuraavalla vaalikaudella suunnannäyttäjänä kohti oikeudenmukaisempaa Suomea, oikeudenmukaisempaa Eurooppaa, oikeudenmukaisempaa maailmaa.


Hyvät keskustalaiset:

Suomi ei ole kapitalistinen maa, emmekä siitä sellaista halua.

Suomi ei myöskään ole puhdas markkinatalousmaa, emmekä siitä sitäkään halua.

Suomi on eräs maailman tasa-arvoisimmista ja kilpailukykyisimmistä demokratioista ja sellaisena haluamme sen myös säilyttää !

5

312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Painu siitä

      Mikäs "tutkija" Kotivalo af Oberscheisse siinä selittää kirjaviisautta, joka saa voimaan pahoin?

      • environment

        Leikkisä sarkastinen kommenttisi on hauska :)


      • Otsikossa vinkkaava hymelö ;)
        environment kirjoitti:

        Leikkisä sarkastinen kommenttisi on hauska :)

        environment sanoo:
        .
        .
        .
        !!!!!!!! Taas vapaa !!!!!!!!

        - suunta kohti uusia tyrskyjä -

        - mikä ei tapa, vahvistaa -

        ____________________________________


        Olen helevetin älykäs diplomi-insinööri, syön matoja ja harrastan syvämietteistä filosofiaa.

        ____________________________________


        Tänään unelma oikeudenmukaisesta ja tasa-arvoisesta maailmasta on taas askelen lähempänä. Tiedä, että hyvä voittaa lopuksi pahan, heikko voimakkaan ja oikea väärän. Väkivaltaa vastaan taistelemme parhaiten kasvattamalla. Nuorissa on toivomme; heihin luotamme, he tulevat korjaamaan tekemämme virheet.


        Kuuntele sydämesi ääntä, kanna vastuu ympäristöstä, älä koskaan alistu.


        Emme omista tätä maailmaa. Se on meillä vain ohikiitävän hetken lainassa lapsiltamme.


        Rakkaat Ystävät: Olemme kaikki yhtä suurta perhettä.


        Elämä on ihanaa ja niin sen kuuluukin olla.


        Mailit tänne:
        [email protected]

        ____________________________________


        Nato on tämän hetken suurin uhka maailmanrauhalle !

        ____________________________________

        p.s. Sinä nuori, lyhyt, rintava, hoikka, herttainen ja vähäpuheinen neito. Kutsu minut luoksesi, niin tulen oitis jakamaan vuoteesi ja hammasharjasi.


    • neutraalitarkkailija

      Lähde ennemmin noiden kolmen termin pohjalta rakentelemaan parempaa Suomea. Lopputulemat voivat osaltaan päätyä samaan kuin sinun kolmen käsitteenkin kautta, mutta lähtökohtasi on väärä.

      • environment

        Hyppäsit sitten aimo loikan teoreettisempaan suuntaan :) Mainitsemasi kolme tekijää 'sivistys, tasa-arvo ja suvaitsevaisuus' ovat erinomaisia indikaattoreita arvioitaessa kansakunnan kehittyneisyyttä. Ihminen on psykofyysinen olento, jonka elämänlaatu pohjautuu nimenomaan henkisille arvoille ja henkiselle hyvinvoinnille. Viestisi sanoma on oikeutettu, vaikka ammutkin tykillä kärpäsiä.

        Käytännön elämässä et nimittäin voi vaatia keltään, että sivisty, tasa-arvoistu tai muutu suvaitsevaisemmaksi. Itse väitin avauksessani, että kolme sanaa 'tiede, teknologia ja kansanvalta', sisältävät avaimet Suomalaisten menestymiseen ja olen edelleenkin sillä kannalla. Voimme nimittäin vaatia, että koulutuksen ja tutkimuksen määrärahoja lisätään sekä laatua nostetaan. Voimme myös vaatia, että yhteiskuntaa johdetaan kansanvaltaisemmin, edustuksellisen demokratian keinoin. Mielestäni oma esitykseni oli konkreettinen, omasi abstraktinen. Ero oli siis lähestymistavassa.

        Niukkenevien luonnonvarojen oikeudenmukainen jako ja ihmisarvoisen elämän edellytykset edellyttävät nimenomaan mainitsemiasi kolmea seikkaa, jotka ovat 'sivistys, tasa-arvo ja suvaitsevaisuus'.

        Semantiikkaan syvemmälle tunkeutuessamme voimme luonnollisesti sisällyttää kaiken inhimillisen toiminnan ja sen tulokset sanan 'sivistys' piiriin, mutta se onkin sitten jo toinen juttu.

        Summa Summarum:
        Kannanottosi oli tervetullut lisä niukkaan keskusteluun :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe