VM on paras tapa päästä ystävistään. Voiko enää olla raukkamaisempaa ystävyyden väärinkäyttöä kuin houkutella ystävänsä johonkin näistä verkostomarkkinointihuijauksista.! En voi kuvitella kuin luonnehäiriöisen, tai pahimmillaan psykopaatin pystyvän menestymään verkostomarkkinoinnissa.
Verkostomarkkinointi on ihmissuhteiden pilkkaa
10
1370
Vastaukset
- valopää
Ystäviään hyväksi käyttävät ovat itse hyväksikäytettyjä ja luulevat tekevänsä suurenkin palveluksen. Muistaakseni Move-kirjassa sanottiin jotenkin niin, että ensimmäiseksi voit kiittää sitä, joka on saanut sinut mukaan tähän toimintaan tms. Korjatkaa jos olen väärässä.
- movettaja2
olet oikeassa, tuo lukee MOVEn esitteessä.
voin jossain vaiheessa laittaa tälle palstalle tärkeimpiä kohtia Manu Rekolan NWS - 1. oppitunti kirjasta. Eli siis esimerkkejä siitä miten uutta ihmistä lähdetään kouluttamaan sisään MOVEn ja Team Infinityn systeemiin.
- Movessa mukana
Olen saanut paljon uusia ystäviä. Ne ystävät joille olen esitellyt ovat kiittäneet kun olen tarjonnut heille mahdollisuutta, mutta jotku ovat todenneet että ei ole hännen alaa.
Yhtään ystävää en ole menttänyt mutta paljon olen saanut uusia.- harvinainen
tapaus. Yhtä harvinainen kuin movella oikeasti jotain tienaava.
- Eventti
harvinainen kirjoitti:
tapaus. Yhtä harvinainen kuin movella oikeasti jotain tienaava.
Sinulla vissiin on tietoa paljon tästä MOVESTA ainakin minä olen saanut ystäviä..paljonkin tehdessäni tätä pisnestä. Sinä lie tiedät meidän movelaisten tulotkin hyvin? Siksikö minunkin tilini viipyy matkalla 2 päivää kun kiertävät sinun kautta. Vai johtuisko että olen eri pankin asiakas kuin move? Kerro mulle ku tiedät paljonko minulle on huomenna tulossa? jos sen sanot niin myönnän että puhut poika asiaa! Taisit pallopää kohdata parempasi? Menehän kasvamaan!
- LJLJLJLJ
Saattaa olla että nuoret ihmiset, jotka kuvittelevat, että heitä yritetään huijata johonkin, lopettavat kaverisuhteitaan. Itse en kylläkään ole menettänyt yhtään ystävää. Päinvastoin. Olen saanut todella suuren määrän uusia ystäviä ja muutenkin positiivista palautetta.
- .Karolus
Vai nuoret ihmiset ovat ainoita viisaita tässä asiassa!? Mitähän tuonkin viestin taakse oikeasti kätkeytyy!?
- Indigolibra
Ystävyys on kestävää ehkä sen aikaa kun move on pystyssä tai porukkaa alkaa tippumaan verkostosta pois. Sitten ne ystävät katoaa. On aika kiusallista olla sen jälkeen olla tekemisissä näiden ystävien kanssa :). Silloin nämä ystävät kokevat tulleensa kusetetuksi.
- LJLJLJLJ
Indigolibra kirjoitti:
Ystävyys on kestävää ehkä sen aikaa kun move on pystyssä tai porukkaa alkaa tippumaan verkostosta pois. Sitten ne ystävät katoaa. On aika kiusallista olla sen jälkeen olla tekemisissä näiden ystävien kanssa :). Silloin nämä ystävät kokevat tulleensa kusetetuksi.
En pysty käsittämään tuollaista ajattelua. OLenkohan minä tehnyt jotain väärin kun en ole menettänyt ystäviäni, vaan saanut niitä paljon lisää.
- Indigolibra
LJLJLJLJ kirjoitti:
En pysty käsittämään tuollaista ajattelua. OLenkohan minä tehnyt jotain väärin kun en ole menettänyt ystäviäni, vaan saanut niitä paljon lisää.
Odota sen aikaa että se verkostoyritys kaatuu missä olet ja katso miten hyviä ne "ystävät sitten ovat"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762087Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361737Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101426Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291219Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591209Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161055- 60966
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58965