Hei!
Minut adoptoitiin pienenä vauvana. Nyt minua on ruvennut kiinnostamaan taustani ja biosukuni, onko minulla sukulaisia, missä he asuvat jne... Olen siis ajatellut ottaa asiasta selvää.
Olisin myös halukas tapaamaan bioäitini mikäli hän siihen suostuisi. kysyisinkin teiltä biologiset äidit, jotka olette antaneet lapsenne adoptioon, miltä teistä on tuntunut kun adoptioon annettu lapsenne ottaa teihin yhteyttä?? Herättääkö se pelkoa, kaipausta, kauhua, iloa...??
Biologisille äideille kysymys?
adoptoitu
47
15425
Vastaukset
- äiti useammalle
Minun esikoinen asuu adoptioperheessä ja hänen täysi-ikäisyytensä lähestyy. Annoin esikoisen adoptioon koska olin alaikäinen ja olisin jäänyt yksinhuoltajaksi ilman tukijoukkoja. Ikävä on ollut suunnaton ja odotan päivää jolloin saisin tavata lapsen. Aluksi monta vuotta yritin unohtaa lapsen. En lasta ikinä voinut unohtaa, mutta en siitä puhunutkaan. Ei semmoista kukaan ymmärrä ja asia on liian kauhea monille kuultavaksi! Tätä yksinäistä surua kerin sisälleni. Myöhemmin avioiduin ja sain lisää lapsia. Eräässä vaiheessa menin psykologin luokse sillä kerä sisälläni oli niin suuri ja raskas kantaa. Psykologin avulla olen kerinyt surun kerää ja valmistautunut lapseni yhteydenottoon. Yhteydenotto esikoiseltani on suuri unelmani ja haaveeni. Ei enää salainen haave, sillä olen kertonut siitä luottoihmisille. Psykologin rohkasemana olen kertonut esikoisesta nuoremmille lapsilleni. Se oli hyvin vaikeaa... en osaa kuvitella miltä lapsen yhteydenotto tuntuisi. Ehkä tuntisin surua, iloa, pelkoa, kauhua, vanhojen muistojen paluuta, ikävää, kaikkea. Silti sitä kohti on pakko mennä ja haluan sitä TODELLA. Toivon, että asiat voisivat mennä hyvin. Toivon että kaikki asiat järjestyisi. Pelkään miten nuoremmat lapseni reagoivat. Pelkään hullaantuvani. Pelkään vain itkeväni menetettyjä vuosia. Pelkään olevani riittämätön etten täytä lapsen kuvitelmia. Pelkään todella! Silti haluaisin niin kovasti kuulla lapsestani: nimen, elämän tarinan, kuulumisia ja voinnin. Biologisen äidin työtä on olla huolesta suunniltaan. Pelkään lapsen olevan minulle vihainen, sitä pelkään paljon. Pelkään että ollaan vieraita. Silti joka aamu ajattelen että on taas päivä vähemmän aikaa lapseni täysi-ikäisyyteen. Toivoisin että voisimme olla yhteydessä heti. Täältä palstalta olen saanut paljon. Pelkään satuttavani lasta enkä ehkä uskalla ottaa yhteyttä. Pelkään tunkeutuvani lapsen elämään. Pelkään loukkaavani adoptiovanhempia. Tätä myös muut ovat minulle sanoneet. En ole yhteydenottoa vielä kokenut. En voi sinulle asiaa kunnolla vastata. Uskon että äitisi osaa odottaa yhteydenottoa. Hän varmasti pelkää. Useimmat ovat varmasti iloisia. Häpeä ja syyllisyys on varmasti suurta sekä epävarmuus. Toivotan sinulle onnea.
- sinulle bioäiti
Ota yhteyttä adoption järjestäneen tahoon ja jätä sinne tieto/kirje, että olet kysellyt lapsesi kuulumisia ja olet valmis tapaamaan lapsesi jos hän sitä toivoo. Silloin se on lapsellesikin helpompi lähestyä sinua, ei tarvitse miettiä sitä sekoittaako sinun elämäsi tai torjutko hänet.
Kunnioita lapsen adoptioperhettä. Se on kuitenkin lapsen "oikea" perhe joka on hänelle yhtä todellinen kuin sinun nykyinen perhe sinulle. Älä siis väkisin tunkea itseäsi ja perhettäsi lapsen elämään vaan anna asian tapahtua omalla painollaan, kiirehtimättä.
Muista, että sinä olet käsitellyt ja miettinyt tätä asiaa jo 18 vuotta, hän ei välttämättä ole vielä juurikaan kerennyt asiaa syvällisesti pohtimaan.
Onnea matkaan! - vierestä katsellut
sinulle bioäiti kirjoitti:
Ota yhteyttä adoption järjestäneen tahoon ja jätä sinne tieto/kirje, että olet kysellyt lapsesi kuulumisia ja olet valmis tapaamaan lapsesi jos hän sitä toivoo. Silloin se on lapsellesikin helpompi lähestyä sinua, ei tarvitse miettiä sitä sekoittaako sinun elämäsi tai torjutko hänet.
Kunnioita lapsen adoptioperhettä. Se on kuitenkin lapsen "oikea" perhe joka on hänelle yhtä todellinen kuin sinun nykyinen perhe sinulle. Älä siis väkisin tunkea itseäsi ja perhettäsi lapsen elämään vaan anna asian tapahtua omalla painollaan, kiirehtimättä.
Muista, että sinä olet käsitellyt ja miettinyt tätä asiaa jo 18 vuotta, hän ei välttämättä ole vielä juurikaan kerennyt asiaa syvällisesti pohtimaan.
Onnea matkaan!Voi olla myös niin, että adoptoitu on prosessoinut adoptioasioita ja mahdollista tapaamista vuosien ajan ja syvällisesti. Adoptoitu on ehkä keskustellut asiasta muiden adoptoitujen, perheensä, ystävien ja ehkä ammattilaistenkin kanssa. Biologinen äiti saattaa olla ajatellut asiaa vain yksin. Biologisella äidillä ei kenties ole ollut mahdollisuutta tai uskallusta puhua asiasta oikein kenenkään kanssa. Yhteydenotto adoptoidulta voi olla bioäidille shokki, vaikka se olisikin odotettu ja kaivattu shokki.
- *****
vierestä katsellut kirjoitti:
Voi olla myös niin, että adoptoitu on prosessoinut adoptioasioita ja mahdollista tapaamista vuosien ajan ja syvällisesti. Adoptoitu on ehkä keskustellut asiasta muiden adoptoitujen, perheensä, ystävien ja ehkä ammattilaistenkin kanssa. Biologinen äiti saattaa olla ajatellut asiaa vain yksin. Biologisella äidillä ei kenties ole ollut mahdollisuutta tai uskallusta puhua asiasta oikein kenenkään kanssa. Yhteydenotto adoptoidulta voi olla bioäidille shokki, vaikka se olisikin odotettu ja kaivattu shokki.
enemmän nuo adoptiolapset taitaa tunkea biologisen vanhemman perheeseen kuin päinvastoin. Mutta onpa hyvä että bio-vanhemmista saadaan syntipukki jopa näissä tapaamis-asioissa :)
- Veljen saanut
***** kirjoitti:
enemmän nuo adoptiolapset taitaa tunkea biologisen vanhemman perheeseen kuin päinvastoin. Mutta onpa hyvä että bio-vanhemmista saadaan syntipukki jopa näissä tapaamis-asioissa :)
Adoptiolapset eivät tunge biologisiin perheisiin! Yhteydenottaminen vaatii tosi paljon rohkeutta adoptiolapselta. Biologisessa perheessä ainakin osa osaa odottaa yhteydenottoa ja sitä on usein odotettu. Turha on ketään nimitellä syntipukiksi. Olen aikuisena saanut itselleni ainoan sisarukseni eli rakkaan veljen, joka on kasvanut adoptioperheessä.
- kannustuksesta
Veljen saanut kirjoitti:
Adoptiolapset eivät tunge biologisiin perheisiin! Yhteydenottaminen vaatii tosi paljon rohkeutta adoptiolapselta. Biologisessa perheessä ainakin osa osaa odottaa yhteydenottoa ja sitä on usein odotettu. Turha on ketään nimitellä syntipukiksi. Olen aikuisena saanut itselleni ainoan sisarukseni eli rakkaan veljen, joka on kasvanut adoptioperheessä.
Tämä askel minkä tulen ottamaan on minulle todella suuri. Olen nyt parikymppinen ja valmis ottamaan asioista selvää. TOivon kovasti, että biologinen äitini haluaisi tavata minut.. Se tulee kyllä olemaan hurja päivä mikäli se joskus eteen tulee. Tarkoitukseni ei todellakaan ole tunkea hänen elämään tai häiritä hänen nykyistä perhettä, minullakin on perhe. Olisi kiva vain tavata, nähdä onko meissä samaa näköä ja samoja ominaisuuksia.
- Lapseton nainen
Lapsi, jonka synnytin & annoin adoptoitavaksi, tulee täysi-ikäiseksi ensi vuonna. Itse olen tietenkin asiaa ajetellut aina, eihän sellaista voi mielestä pyyhkiäkään ja kukapa haluaisikaan, mutta en ole katunut tai murehtinut, saati salannut tai 'mainostanutkaan'. Ratkaisu oli silloin oikea etenkin lapsen kannalta. En koe olevani äiti, äiti on hän, joka lapsen on hoitanut kaikki nämä vuodet. En erityisesti odota tapaavani lasta (nyk. aikuista siis), mutta ei minulla ole mitään sitä vastaankaan. Me olemme kuitenkin toisillemme vieraita ihmisiä, joiden elämät saattavat kohdata tai sitten eivät.
Mielestäni kaikki syyttelyt tms. ovat aivan turhia puolin tai toisin, sillä tehtyä ei saa tekemättömäksi ja varmasti ratkaisut ovat aikanaan olleet parhaita mahdollisia.- adoptioäidin tekstiltä
Toivon, että viestin kirjoittaja ei ole trolli. Hänen kirjoituksensa vaikuttaa kuitenkin kovin adoptioäitien ajatuksilta. Tähän adoptioon liittyy niin hirveästi syyllisyyttä ja syyllistämistä. On kamalaa antaa lapsi adoptoitavaksi, lapsettomuus on kamalaa, adoptoimistakin pidetään joskus kamalana, yhteydenotoista syyllistetään joskus lapsia, joskus biologisia vanhempia ja adoptiovanhempiakin. Adoptiossa on monien ihmisten primitiivisimmät tunteet mukana.
- Nimetön
adoptioäidin tekstiltä kirjoitti:
Toivon, että viestin kirjoittaja ei ole trolli. Hänen kirjoituksensa vaikuttaa kuitenkin kovin adoptioäitien ajatuksilta. Tähän adoptioon liittyy niin hirveästi syyllisyyttä ja syyllistämistä. On kamalaa antaa lapsi adoptoitavaksi, lapsettomuus on kamalaa, adoptoimistakin pidetään joskus kamalana, yhteydenotoista syyllistetään joskus lapsia, joskus biologisia vanhempia ja adoptiovanhempiakin. Adoptiossa on monien ihmisten primitiivisimmät tunteet mukana.
...asia on minun kohdallani juuri niin kuin kirjoitin. Mielipiteitä, tunteita & kohtaloita on juuri niin paljon kuin on adoptioäitejä, adoptoitavaksi lapsensa antaneita naisia & adoptiolapsiakin. -Lapseton nainen-
- lapseton nainen
Nimetön kirjoitti:
...asia on minun kohdallani juuri niin kuin kirjoitin. Mielipiteitä, tunteita & kohtaloita on juuri niin paljon kuin on adoptioäitejä, adoptoitavaksi lapsensa antaneita naisia & adoptiolapsiakin. -Lapseton nainen-
tuntuu adoäidin trollilta. Ei kukaan jolla on oma oikea lapsi sano noin. tai hyvä jos ajattelee noin niin ei sotke adoperhettä
- termi
lapseton nainen kirjoitti:
tuntuu adoäidin trollilta. Ei kukaan jolla on oma oikea lapsi sano noin. tai hyvä jos ajattelee noin niin ei sotke adoperhettä
Mitä on adoperheen sotkeminen?
- ei adoptioperheenjäsen
termi kirjoitti:
Mitä on adoperheen sotkeminen?
Adoperheen eli adoptioperheen sotkemisena pidetään varmaan sitä, että adoptiolapsen biologinen äiti ottaa yhteyttä lapseen ja "sotkee" tällä tavalla adoptioperheen rauhan. Ennen vanhaan ainakin lapsille ei edes kerrottu adoptiosta ja muutenkin koko asia pyrittiin pitämään salattuna. Nykyään olen kuullut korostettavan, että vain adoptiolapsella olisi oikeus etsiä biologisia sukulaisiaa ja tämäkin vasta täysi-ikäisenä. Totuus on kuitenkin se, että biologisilla perheenjäsenilläkin (isä, äiti, sisarukset ja ehkä muutkin???) on oikeus ottaa lapseen yhteyttä viimeistään lapsen täyttäessä 18v, mutta usein terveisiä välitetään jo aiemminkin.
Adoption päällä leijuu edelleen hyväntekeväisyyden myytti: adoptiovanhemmat ovat hyväntekijöitä ja biologiset vanhemmat ovat pahoja hylkääjiä. Jos biologiset vanhemmat pyrkivät saamaan yhteyttä lapsiin, niin heidän kai ajatellaan häiritsevän eli "sotkevan" hyväntekijävanhempien elämää.
Toisaalta monet adoptiolapset ovat täälläkin kirjoitelleet, että he ovat toivoneet tai heille on ollut helpottavaa se, kun yhteydenotto on tullut biologisten vanhempien suunnasta. Biologisten vanhempien yhteydenotto voi olla hämmentävä adoptiolapselle ja lapsi ei ehkä ole valmis yhteydenpitoon. Silti minusta ainakin tuntuu, että tällä "adoperheen sotkemisella" tarkoitetaan ennen kaikkea adoptiovanhempien elämän "sotkemista".
- hymyä
Sisarpuoleni oli äitini antanut kenenkään suvusta tietämättä adoptoitavaksi kun minä olin kuusi vuotias.Hän halusi yhteyden biol.äitiinsä itsekin äidiksi tultuaan.Pelastakaa lapset ry:stä olikin lähestytty äitiämme 20:n salailun vuoden jälkeen.Äitimme oli tänä aikana alkoholisoitunut ja häpesi tekoaan niin ,ettei halunnut kuulla puhuttavankaan asiasta.Onneksi hänen miesystävänsä oli löytänyt kirjeen ja toi sen minulle luettavaksi.Minä,joka olin koko ikäni toivonut sisaruksia olin asiasta onnellinen ja sain järjestöltä viimein siskoni yhteystiedot.Tapasimme pian,myös äiti ja ilo on ollut suuri,nyt jo 23 vuotta olemme tunteneet.Äitimme taakka salailusta putosi harteilta ja hän sai onnellisemman loppuelämän.Ole rohkea,onnea matkaan.
- kyynel~
Annoin sijaisperheen adoptoida lapseni. Sain lapsen nuorena opiskelijana enkä selvinnyt yksin vauvan kanssa. Annoin lapsen vapaaehtoisesti sijaisperheeseen, vaikka se tuntui pahalta ja väärältä. Nyt on minulla aviopuoliso ja kolme lasta kotona. Ensimmäistä lastani en koskaan unohda. Joka päivä mietin häntä ja välillä itkien kaipaan. Lapsellani on rakastava perhe ja saan kuulla hänestä. Odotan joku päivä meidän kohtaavan. Pelkään lapsen syyttävän minua, kun nuoremmat lapset olen pystynyt itse kasvattaa. Tiedän hänelle olevan hyvät vanhemmat. Äidin sydämmessä on aina huoli ja kaipaus.
- Nimetön
minulla on kotimainen adoptiolapsi. Toivoin aina että jos saisin lapsen niin haluaisin pitää yhteyttä biologiseen sukuun jo lapsen pieni ollessa, jotta asia ei olisi niin suuri möykky sitten lapsen kasvaessa ja identiteettiä etsiessä... ja näin on nyt. Tapaamme useita sukulaisia joitakin kertoja vuodessa...lapsi ei ole vielä koulussa. Minusta tämä on luonteva ja ennenkaikkea lapselle tärkeä asia.
Vaikka välillä mustasukkaisesti mietinkin että ei minun tarvitsisi..lapsihan on minun...mutta kun järjellä ajattelen tämä on ainoa oikea tapa.ja rakastavia sukulaisia ei lapsella ole koskaan liikaa. Toisaalta esim mieheni on ainut lapsi , samoin hänen vanehmpansa joten suku on tosi pieni...näin tuli luontevasti uusia sukulaisia...
Lähipiirini/jotkut ystäväni eivät ymmärrä minua miksi haluan tavata lapsen biosukua...mutta mitä sen on väliä... - ...muttei äiti
Asia on lähes päivittäin mielessä, mutten ole rohkaistunut vielä edes ottamaan yhteyttä adoption järjestäneeseen tahoon (Pelastakaa lapset ry). Mikäli sinne ottaisin yhteyttä, tekisin sen siltä varalta, että biologinen lapseni mahdollisesti tietoa hakiessaan näkisi että olen "ilmoittautunut" ja kynnys ottaa yhteyttä ei olisi niin korkea.
Siksipä tällekin palstalle eksyin, että asia on mielessä usein, vaikka adoptiosta on jo parikymmentä vuotta. Lapsen yhteydenotto olisi kai järisyttävimpiä tapahtumia elämässäni. Uskon kuitenkin että olisin tarpeeksi aikuinen "kestämään" sen. - minä au-lapsi vuosikymmente...
Äidin mies adoptoi minut ollessani alle 2-vuotias. Jollakin tasolla muistin. Jossain vaiheessa hain sitten "ranskalaista prinssiä" tai "norjalaista merikapteeni"isäni esiin. Löysin mummin. Ihanan harmaahapsisen, vanhassa murjussa asuvan naisen, jonka kanssa oli niin helppo olla. Näimme 4 -5 kertaa toisemme. Isääni en uskaltanut tavata. Syistä, että olisin kelpaamaton, että isäni oli kasvattanut muita lapsia mutta ei ollut edes yrittänyt etsiä minua. Tunsin itseni todellakin riittämättömäksi. Oman perheen perustettuani isäni yllättäen soitti, kertoi mummin kuolleen. Olin lukossa ja etäinen. Sitten meni taas aikaa... yritin lähestymistä itse ja kai hänkin tavallaan, mutta siinä kriittisessä vaiheessa kun minun olisi pitänyt uskaltaa, jänistin. Tunsin itseni tungettelijaksi, ikään kuin minun olisi ollut pyydettävä anteeksi hänen lapsiltaan olemassaoloani, tahtoani kuulua johonkin. JOS olisin ollut tervetullut joukkoon, he olisivat toimineet. Olen edelleen sitä mieltä. Heillä on toisensa ja olen aikaa myöten antanut haaveitteni mennä. ISILLE ja ÄIDEILLE sanoisin että olkaa aikuisia ja ottakaa ohjat käsiinne, ottakaa lapsiinne yhteys ja kuunnelkaa oletteko saaneet anteeksi. Menkää vain lähelle ja jättäkää ainakin yhteystietonne, sillä ankaraltakin tuntuvan lapsen tyynyn alta löytyy isän tai äidin puhelinnumero tai osoite.
- kyynelsilmä
Lähde rohkeasti selvittelemään asiaa ja etsimään äitiäsi. Jos minä olisen tuo nainen, juoksisin syli avoinna luoksesi, itkisin ja pyytäisin anteeksi. Tiedän, että oman lapsen adoptio tai muullainen menetys on elämän hirvittävin asia. Maaria Leinonen sanoo eräässä runokirjassaan: Sydänverelläni allekirjoitin lapseni luovutuspaperit, enkä ole unohtanut sitä hetkeksikään tässä helvetissä, jota muut sanovat yhteiskunnaksi. Ja muista vielä, lapsella EI KOSKAAN OLE KUIN YKSI AINOA ÄITI, ELI SE NAINEN JOKA HÄNET ON SYDÄMENSÄ ALLA KANTANUT JA SYNNYTTÄNYT. VAIN SILLÄ ÄIDILLÄ ON EHDOTON JA PUHDAS RAKKAUS LAPSEEN. Onnea matkalle!
- llista
kyynelsilmä kirjoitti:
Lähde rohkeasti selvittelemään asiaa ja etsimään äitiäsi. Jos minä olisen tuo nainen, juoksisin syli avoinna luoksesi, itkisin ja pyytäisin anteeksi. Tiedän, että oman lapsen adoptio tai muullainen menetys on elämän hirvittävin asia. Maaria Leinonen sanoo eräässä runokirjassaan: Sydänverelläni allekirjoitin lapseni luovutuspaperit, enkä ole unohtanut sitä hetkeksikään tässä helvetissä, jota muut sanovat yhteiskunnaksi. Ja muista vielä, lapsella EI KOSKAAN OLE KUIN YKSI AINOA ÄITI, ELI SE NAINEN JOKA HÄNET ON SYDÄMENSÄ ALLA KANTANUT JA SYNNYTTÄNYT. VAIN SILLÄ ÄIDILLÄ ON EHDOTON JA PUHDAS RAKKAUS LAPSEEN. Onnea matkalle!
ihme runo. kyllä adoäiti voi olla äiti. Itselläni ei ole tarvetta puolustaa ketään , olen normaali omabiolapsinen äiti
- --:--
kyynelsilmä kirjoitti:
Lähde rohkeasti selvittelemään asiaa ja etsimään äitiäsi. Jos minä olisen tuo nainen, juoksisin syli avoinna luoksesi, itkisin ja pyytäisin anteeksi. Tiedän, että oman lapsen adoptio tai muullainen menetys on elämän hirvittävin asia. Maaria Leinonen sanoo eräässä runokirjassaan: Sydänverelläni allekirjoitin lapseni luovutuspaperit, enkä ole unohtanut sitä hetkeksikään tässä helvetissä, jota muut sanovat yhteiskunnaksi. Ja muista vielä, lapsella EI KOSKAAN OLE KUIN YKSI AINOA ÄITI, ELI SE NAINEN JOKA HÄNET ON SYDÄMENSÄ ALLA KANTANUT JA SYNNYTTÄNYT. VAIN SILLÄ ÄIDILLÄ ON EHDOTON JA PUHDAS RAKKAUS LAPSEEN. Onnea matkalle!
kirjoituksesi oli täyttä faktaa, kiitos!
- adoptiolapsen vaimo
kyynelsilmä kirjoitti:
Lähde rohkeasti selvittelemään asiaa ja etsimään äitiäsi. Jos minä olisen tuo nainen, juoksisin syli avoinna luoksesi, itkisin ja pyytäisin anteeksi. Tiedän, että oman lapsen adoptio tai muullainen menetys on elämän hirvittävin asia. Maaria Leinonen sanoo eräässä runokirjassaan: Sydänverelläni allekirjoitin lapseni luovutuspaperit, enkä ole unohtanut sitä hetkeksikään tässä helvetissä, jota muut sanovat yhteiskunnaksi. Ja muista vielä, lapsella EI KOSKAAN OLE KUIN YKSI AINOA ÄITI, ELI SE NAINEN JOKA HÄNET ON SYDÄMENSÄ ALLA KANTANUT JA SYNNYTTÄNYT. VAIN SILLÄ ÄIDILLÄ ON EHDOTON JA PUHDAS RAKKAUS LAPSEEN. Onnea matkalle!
Mieheni on adoptiolapsi ja kyllä hänelle ainoat oikeat vanhemmat ovat olleet ja nyt aikuisenakin edlleen ovat adoptiovanhemmat, jotka ovat hänet vauvasta asti kasvattaneet ja häntä ehdoitta rakastaneet. Asiaa ei suvussamme sen tarkemmin edes pohdita, koska asia on niin selvä.
- Se toinen äiti
kyynelsilmä kirjoitti:
Lähde rohkeasti selvittelemään asiaa ja etsimään äitiäsi. Jos minä olisen tuo nainen, juoksisin syli avoinna luoksesi, itkisin ja pyytäisin anteeksi. Tiedän, että oman lapsen adoptio tai muullainen menetys on elämän hirvittävin asia. Maaria Leinonen sanoo eräässä runokirjassaan: Sydänverelläni allekirjoitin lapseni luovutuspaperit, enkä ole unohtanut sitä hetkeksikään tässä helvetissä, jota muut sanovat yhteiskunnaksi. Ja muista vielä, lapsella EI KOSKAAN OLE KUIN YKSI AINOA ÄITI, ELI SE NAINEN JOKA HÄNET ON SYDÄMENSÄ ALLA KANTANUT JA SYNNYTTÄNYT. VAIN SILLÄ ÄIDILLÄ ON EHDOTON JA PUHDAS RAKKAUS LAPSEEN. Onnea matkalle!
Olen lapselleni toinen äiti - adoptioäiti.
Vaikuttaa kummalliselta minustakin tuo runo... Ihmettelen suuresti, miksi jotkut lapsensa adoptioon luovuttaneet äidit pitävät kynsin hampain kiinni siitä, että olisivat ainoita oikeita äitejä lapsilleen, vaikka ovat luovuttaneet lapsensa adoptioon - tietäen, että hän saa uuden äidin? Kyllä minä biologisena äitinä toivoisin lapselleni onnellista elämää toisessa perheessä toisen äidin kanssa, jos en itse voisi häntä kasvattaa...
Adoptioäitinä näen asian niin, että olen ihan oikea äiti omalle lapselleni, mutta en ollenkaan kyseenalaista sitä faktaa, että lapsellani todellakin on kaksi äitiä - molemmat olemme ihan oikeita äitejä. Ensimmäinen äiti on antanut lapselleni elämän ja minä toisena äitinä saan antaa hänelle kodin ja yllin kyllin rakkautta ja huolenpitoa.
Jotenkin naivisti toivon, että myös lapseni biologinen äiti näkisi asian niin, että me molemmat olemme yhtälailla äitejä. Itse kunnioitan lapseni biologista äitiä suuresti, mutta en odota hänen kunniottavan minua. Toivon vain, että hän ymmärtää sen, että minäkin olen lapsen oikea äiti, vaikka en olekaan lasta sydämeni alla kantanut. Voin täysin allekirjoittaa sen tosiasian, että myös minulla on ehdoton ja puhdas rakkaus lapseeni.
Kun lapseni joskus haluaa etsiä biologista äitiään, olen siinä taatusti hänen tukenaan.
Toivottavasti näin on myös sinulla, joka tämän ketjun aloitit. Onnea matkaan! - kopeekka
adoptiolapsen vaimo kirjoitti:
Mieheni on adoptiolapsi ja kyllä hänelle ainoat oikeat vanhemmat ovat olleet ja nyt aikuisenakin edlleen ovat adoptiovanhemmat, jotka ovat hänet vauvasta asti kasvattaneet ja häntä ehdoitta rakastaneet. Asiaa ei suvussamme sen tarkemmin edes pohdita, koska asia on niin selvä.
En tiedä, millainen runo oikeasti on. Siteerasiko kirjoittaja sen kokonaan vai osittain?
Ehkä Maaria Leinosen tekstiä on ollut vain tämä: "Sydänverelläni allekirjoitin lapseni luovutuspaperit, enkä ole unohtanut sitä hetkeksikään tässä helvetissä, jota muut sanovat yhteiskunnaksi." Loppu voi olla viestin kirjoittajan omaa näkökantaa.
Jos tuommoinen runo on oikeasti olemassa, niin siitä olisi kiva kuulla lisää. Liittyykö se adoptioon, huostaanottoon vai johonkin muuhun lapsesta luopumiseen? Kieltämättä tämä yhteiskunta on ollut, on ja tulee olemaan erittäin raadollinen paikka monille äideille. Maailma monissa muissa maissa on äideille ehkä vielä Suomea raadollisempi paikka. Minusta tuo pätkä oli ajatuksia herättävä olipa se sitten Leinosen tai jonkun muun kynästä. - Äiti jonka veli adoptoitu
kyynelsilmä kirjoitti:
Lähde rohkeasti selvittelemään asiaa ja etsimään äitiäsi. Jos minä olisen tuo nainen, juoksisin syli avoinna luoksesi, itkisin ja pyytäisin anteeksi. Tiedän, että oman lapsen adoptio tai muullainen menetys on elämän hirvittävin asia. Maaria Leinonen sanoo eräässä runokirjassaan: Sydänverelläni allekirjoitin lapseni luovutuspaperit, enkä ole unohtanut sitä hetkeksikään tässä helvetissä, jota muut sanovat yhteiskunnaksi. Ja muista vielä, lapsella EI KOSKAAN OLE KUIN YKSI AINOA ÄITI, ELI SE NAINEN JOKA HÄNET ON SYDÄMENSÄ ALLA KANTANUT JA SYNNYTTÄNYT. VAIN SILLÄ ÄIDILLÄ ON EHDOTON JA PUHDAS RAKKAUS LAPSEEN. Onnea matkalle!
Kyllä adoptiovanhemmat ovat täysiä vanhempia ja rakastavat syvästi lastaan sillä kokemuksella ja kiintymyksellä joka on vuosien yhteiselon jälkeen kasvanut. Veljeni on adoptoitu kun asuimme pitkään ulkomailla ja tuntuu niin 'omalta' että joskus hätkähdän kun ihmiset kysyvät mistä hän on kun on niin tumma -hänhän on veljeni ja suomalainen! Vanhempani ovat aina tarjonneet hänelle mahdollisuuden etsiä juuriaan mutta tähän asti ei ole kiinnostanut. Itse aina ajattelin että ehkä en tekisi omia vaan adoptoisin mutta sitten ennätti sattua iloinen vahinko. Minulla on 2 biologista lasta. Heti äidiksi tultuani aloin tuntea huolta kaikista maailman lapsista. Se vanha afrikkalainen sanonta kuinka tarvitaan koko kylä kasvattamaan lapsen on totta.
- toimistonainen
Herättääpä tämä aihe kiinnostusta vastauksista ja etenkin lukujoiden määrästä päätellen. Osa kirjoituksista on varmasti trollien kirjoittamia. Tämä osoittaa sen, miten tunteisiin kolahtavan asian kanssa olemme tekemisissä. Adoptoidulle toivon rohkeutta, sillä jokaisen tilanne sisältää aina vähintään jotain aivan yksilöllistä ja yllättävää. Olen kokenut biologisen perheeni tapaamisen aikuisiällä, sillä kasvoin kasvattilapsena. Yhteydenotto oli hirveän rankkaa ja pelottavaa. Sitä oli edeltänyt parin vuoden pohtiminen ja valmistelu. Sinäkin vaikutat valmistautuvan asiaan. Se on hyvä. Etene oman aikataulusi mukaan. Minä olen tyytyväinen yhteydenottoon. Se merkitsi valtavasti identiteetilleni. Olen edelleen biologisiin sukulaisiin yhteydessä toisiin lähemmin ja toisiin etäisemmin.
- onnellinen
Olen ihanien kaksosten adoptioäiti,kerroin heille ihan pienestä ensin sadun muodossa äidistä ja isästä jotka halusivat kovasti pientä vauvaa. Omaa lasta ei kuulunut joten päädyimme adoptioon. Tämä satu jatkui ja aina siihen lisättiin jotain uutta. Kun tytöt olivat niin vanhoja että he ymmärsivät mitä adoptio tarkoittaa kysyin heiltä haluaisivatko he tutustua omaan biologiseen äitiinsä, vastaus oli kielteinen. He olivat sitä mieltä että heillä on äiti ja isä eivätkä kaipaa muuta.
He ovat jo aikuisia ja se asia ei ole edellenkään kiinnostanut heitä.
Kaikki adoptiolapset eivät kaipaa eivätkä halua tietää juuriaan.
Olen sitä mieltä että biologinen äiti jokaa antaa lapsensa pois on rohkea eikä tarvitse milloikaan ajatella että on tehnyt väärin.
Pois kaikki itsesyytökset. - nimmimerkki
onnellinen kirjoitti:
Olen ihanien kaksosten adoptioäiti,kerroin heille ihan pienestä ensin sadun muodossa äidistä ja isästä jotka halusivat kovasti pientä vauvaa. Omaa lasta ei kuulunut joten päädyimme adoptioon. Tämä satu jatkui ja aina siihen lisättiin jotain uutta. Kun tytöt olivat niin vanhoja että he ymmärsivät mitä adoptio tarkoittaa kysyin heiltä haluaisivatko he tutustua omaan biologiseen äitiinsä, vastaus oli kielteinen. He olivat sitä mieltä että heillä on äiti ja isä eivätkä kaipaa muuta.
He ovat jo aikuisia ja se asia ei ole edellenkään kiinnostanut heitä.
Kaikki adoptiolapset eivät kaipaa eivätkä halua tietää juuriaan.
Olen sitä mieltä että biologinen äiti jokaa antaa lapsensa pois on rohkea eikä tarvitse milloikaan ajatella että on tehnyt väärin.
Pois kaikki itsesyytökset.Miltä sinusta tuntuu se, ettei tytöt halua tutustua bioäitiin? Onko tästä aiheesta puhuttu tyttöjen ollessa aikuisia? Miten tytöt on muuten suhtautuneet omaan adoptioonsa? Onko ulkopuoliset tienneet tyttöjen olevan adoptoituja? Mietimme oman lapsen adoptiosta kertomista esim. opettajille, kun he tuntuvat niin kovin leimaavan erilaisia lapsia :( Lapsen kanssa tietenkin ollaan juteltu ja luettu adoptiokirjoja.
- Onnellinen
nimmimerkki kirjoitti:
Miltä sinusta tuntuu se, ettei tytöt halua tutustua bioäitiin? Onko tästä aiheesta puhuttu tyttöjen ollessa aikuisia? Miten tytöt on muuten suhtautuneet omaan adoptioonsa? Onko ulkopuoliset tienneet tyttöjen olevan adoptoituja? Mietimme oman lapsen adoptiosta kertomista esim. opettajille, kun he tuntuvat niin kovin leimaavan erilaisia lapsia :( Lapsen kanssa tietenkin ollaan juteltu ja luettu adoptiokirjoja.
Hei.
Jos luit kirjoitukseni huolella niin siinnä oli että tytöt ei aikuisenakaan ole haluneet mitään yhteydenottoa bioäitiin.
Olemme kertoneet kaikille sukulaisille, ystäville, opettajille, naapureille ja olemme muutenkin olleet hyvin avoimia asian suhteen.
Tämä oli meidän valinta ja siinnä ei ole milloinkaan ollut mitään vaikeuksia.
Tytöt ovat tasapainoisia ja tyytyväisiä.
Parasta oli kun tytöt olivat ehkä 6 vuotiaita ja olin kertonut heille että haimme heidät Tampereen sairaalasta niin he sanoivat että oli se hyvä että te tulitte hakemaan meidät ettei kukaan vieras vienyt meitä.
Olemme kaikenkaikkiaan puhuneet paljon tyttöjemme kanssa näistä asioista ja he ovat hyväksyneet asian niin kuin se on. - *****
Onnellinen kirjoitti:
Hei.
Jos luit kirjoitukseni huolella niin siinnä oli että tytöt ei aikuisenakaan ole haluneet mitään yhteydenottoa bioäitiin.
Olemme kertoneet kaikille sukulaisille, ystäville, opettajille, naapureille ja olemme muutenkin olleet hyvin avoimia asian suhteen.
Tämä oli meidän valinta ja siinnä ei ole milloinkaan ollut mitään vaikeuksia.
Tytöt ovat tasapainoisia ja tyytyväisiä.
Parasta oli kun tytöt olivat ehkä 6 vuotiaita ja olin kertonut heille että haimme heidät Tampereen sairaalasta niin he sanoivat että oli se hyvä että te tulitte hakemaan meidät ettei kukaan vieras vienyt meitä.
Olemme kaikenkaikkiaan puhuneet paljon tyttöjemme kanssa näistä asioista ja he ovat hyväksyneet asian niin kuin se on.Niinpä niin, meitä on moneen junaan, osa jää asemalle ja joku huoltoasemalle joku muulle asemalle kuten te.Luulen että ette ole edes puhuneet "tyttärillenne" asioitten oikeaa laitaa, haluatte pitää lapset "ominanne" kuten kaikki adoptiovanhemmat, mutte kunnes lapset kasvavat aikuiseksi huomaatte että olette pelkkä varjo heidän elämässänne, he tulevat etsimään biologiset vanhempansa, he kun ovat oikeasti heidän oikeita vanhempia, niitä jonka raaka-aineista he ovat, niitä jonka geenit he ovat perineet ja luonteenpiirteet, sori vaan! Joten herätkää purppuran punaisista haaveista todellisuuteen, muuten totuus voi tulla liian kovana teidän "täydelliseen perheeseen", en sano että olette huonoja vanhempia, vaan sitä että asiat ei ole välttämättä niinkuin te luulette.
- Onnellinen
***** kirjoitti:
Niinpä niin, meitä on moneen junaan, osa jää asemalle ja joku huoltoasemalle joku muulle asemalle kuten te.Luulen että ette ole edes puhuneet "tyttärillenne" asioitten oikeaa laitaa, haluatte pitää lapset "ominanne" kuten kaikki adoptiovanhemmat, mutte kunnes lapset kasvavat aikuiseksi huomaatte että olette pelkkä varjo heidän elämässänne, he tulevat etsimään biologiset vanhempansa, he kun ovat oikeasti heidän oikeita vanhempia, niitä jonka raaka-aineista he ovat, niitä jonka geenit he ovat perineet ja luonteenpiirteet, sori vaan! Joten herätkää purppuran punaisista haaveista todellisuuteen, muuten totuus voi tulla liian kovana teidän "täydelliseen perheeseen", en sano että olette huonoja vanhempia, vaan sitä että asiat ei ole välttämättä niinkuin te luulette.
Hei.
En tiedä miksi valehtelisin koko elämää kantavan asian edessä.
Kuulin ennen kuin saimme tytöt että tällaisia surullisia tapauksia on ollut kun ei ole uskallettu kertoa lapsille adoptiosta vaan on pidetty itsekkäästi lapset "omina" ja kuitenkin asia tulee julki jossain vaiheessa ja silloin on tehty suuri virhe lasta kohtaan. Tässä on kysymmys lapsen parhaasta eikä meidän aikuisien, moni aikuinen, kuten ehkä juuri sinä ajattelet, että mitä muut ajattelevat adoptiosta, mutta sen ei ole yhtään väliä.
Pääasia on että lapset tietävät adoptiosta - adoptiolapsi
***** kirjoitti:
Niinpä niin, meitä on moneen junaan, osa jää asemalle ja joku huoltoasemalle joku muulle asemalle kuten te.Luulen että ette ole edes puhuneet "tyttärillenne" asioitten oikeaa laitaa, haluatte pitää lapset "ominanne" kuten kaikki adoptiovanhemmat, mutte kunnes lapset kasvavat aikuiseksi huomaatte että olette pelkkä varjo heidän elämässänne, he tulevat etsimään biologiset vanhempansa, he kun ovat oikeasti heidän oikeita vanhempia, niitä jonka raaka-aineista he ovat, niitä jonka geenit he ovat perineet ja luonteenpiirteet, sori vaan! Joten herätkää purppuran punaisista haaveista todellisuuteen, muuten totuus voi tulla liian kovana teidän "täydelliseen perheeseen", en sano että olette huonoja vanhempia, vaan sitä että asiat ei ole välttämättä niinkuin te luulette.
Itse ainakin pidän adoptiovanhempiani vanhempinani, biologiset vanhempani ovat vain ihmiset, joiden geenit minulla on. Luonteessani on paljon samaa kuin äidissäni, ja kiinnostuksenkohteeni ovat hyvin samankaltaiset kuin isälläni. Muutenkin aina välillä kuulee, että näytän ihan isältäni. Niinno, onhan se ihan normaalia että lapsi muistuttaa isäänsä...
Vanhempani eivät todellakaan ole pelkkä varjo elämässäni.
En tiedä, en välttämättä edes halua muodostaa suhdetta biologisiin vanhempiini. Haluan tavata heidät, puhua heidän kanssaan biologisesta suvustani ja erityisesti haluan kertoa, että minulla on kaikki oikein hyvin. Mitään kiirettä ei asialla ole, aloitan hakuprosessin sitten kun tuntuu siltä. - angeliina.06
***** kirjoitti:
Niinpä niin, meitä on moneen junaan, osa jää asemalle ja joku huoltoasemalle joku muulle asemalle kuten te.Luulen että ette ole edes puhuneet "tyttärillenne" asioitten oikeaa laitaa, haluatte pitää lapset "ominanne" kuten kaikki adoptiovanhemmat, mutte kunnes lapset kasvavat aikuiseksi huomaatte että olette pelkkä varjo heidän elämässänne, he tulevat etsimään biologiset vanhempansa, he kun ovat oikeasti heidän oikeita vanhempia, niitä jonka raaka-aineista he ovat, niitä jonka geenit he ovat perineet ja luonteenpiirteet, sori vaan! Joten herätkää purppuran punaisista haaveista todellisuuteen, muuten totuus voi tulla liian kovana teidän "täydelliseen perheeseen", en sano että olette huonoja vanhempia, vaan sitä että asiat ei ole välttämättä niinkuin te luulette.
Kuulostaa oudolta nuo ajatuksesi vanhemmuudesta/äitiydestä.. Kyllä mielestäni vanhemmat ovat he jotka lapsen kasvattavat, ei se joka hänet siittää tai synnyttää. Itse olen kolmen pienen pojan äiti, olen heidät synnyttänyt mutta sen lisäksi heidät myös hoitanut, ruokkinut, vaatettanut, suukotellut, lohduttanut yhdellä sanalla ilmaistuna minä olen ollut läsnä ja mielestäni se on tärkein seikka joka tekee minusta lasteni äidin.
- nami
itse adobtoitu 7 vuotiaana hyvin toimeen tulevlle vanhemmille.no elämä siinä meni kunnes sain lopulta rikottua vanhempien kulissit muillekin.oli väkivaltaa ja pelottelua kun ei oltukkaan enää kiltisti ja hiljaa että ei kaikki ole miltä näyttää.kannattaii varmaankin seurata näitä adoptiolastenelämää aika ajoin ja kehitystä.siis kannattaisi kirjoitus virhe.
- sukututkija
Kokemus oma
On tärkeää selvittää oma biologinen mennisyys. Kukaan ei aseta sukututkimusta kyseenalaiseksi siksi, että siinä yksilö etsii biologista menneisyyttään. Samalla, luovuttamattomalla oikeudella me adoptoidut saamme ottaa selvää mennisyydestämme.- Sukututkija myös
Jokainen ihminen on linja-auto, jossa hänen esi- isänsä matkustavat.
-Oliver Wendell Holmes-
- Oman elämänsä sankari
...keskustelun viestejä, huomaa, että on muutamia hienoja ja avarakatseisia kirjoittajia, jotka ymmärtävät, että mielipiteitä ja tunteita ja ajatuksia on juuri niin paljon kuin on asiaan liittyviä lapsia ja äitejä/isiä. Joidenkin tuntuu vain olevan vaikea käsittää muunlaista totuutta kuin omansa ja tällaiset ihmiset tuomitsevat toisten kirjoitukset (lue: mielipiteet) trolleiksi tms. Jokainen adoption jollain lailla kokenut joutuu kuitenkin itse käymään asian läpi mielessään. Onnea siis niille lapsille, jotka haluavat löytää biologiset vanhempansa ja onnea myös lapsille, jotka ovat tyytyväisiä olotilaansa sellaisenaan. Henk.koht. en jaksa käydä inttämään asiasta kaikkitietävien kanssa.
- *näin*
Minusta taas tämä keskustelu on osoittanut, miten arka aihe tämä on VANHEMMILLE olkoo adoptiovanhempi tai biovanhempi. Kävi ihan sääliksi adoptiolasta, joka voi tämmöiseen kahden tulen pataan joutua. Toivon jokaiselle adoptiolapselle rohkeutta ja voimia seurata omaa sisintä ääntään.
- biotapaamisista
Löysin vanhoista viesteistä linkin sivulle, jossa on kuvia biojen tapaamisista. Hätkähdyttävän paljon samaa näköä monissa...! Siellä ei ole oikein tietoa eikä keskustelua vaikka vois olla. http://groups.msn.com/Adoptiotiimi/etusivu.msnw
- poisannettu
Kun nyt näin paljon jälkeenpäin ajattelen asiaa, niin minun biologisesta äidistäni huokuin sellainen varaukseton hyväksymininen minua kohtaan, jota todellakaan en koskaan adoptioäitini puolelta tuntenut.
Rakkaus adoptioäidiltäni oli täysin ehdollistettua, eli minun piti koko ajan ansaita se.
Bioäitini taas ilmaisi aivan varauksetonta hyväksymistä.
Enhän tietenkään voi tietää miten meidän suhteemme bioäitini kanssa olisi kehittynyt jos olisi aina asuut hänen kanssaan, mutta kuitenkin.
En kuitenkaan voinut hyväksyä sitä, että hän oli antanut minut pois, varsinkin kun sain oman lapsen tunsin suoranaista vihamielisyyttä bioäitiäni kohtaan. - sirkkhaaaa
Itse annoin lapseni adoptioon tultuani raskaaksi 16-vuotiaana.
Muutama vuosi sitten sain puhelun kaupan jonossa ja langan päässä oli biologinen tyttäreni, jonka olin nähnyt vain pienenä käärönä joskus kauan kauan sitten vauvana.
Kun naisääni langan päässä kertoi kuka oli, purskahdin aivan lohduttomaan itkuun.
Olin niin onnellinen kun hän otti minuun yhteyttä. Seuraavana päivänä tapasimme kahvilassa.
Olin niin äärettömän onnellinen, että lapseni halusi tavat minut sen sijaan, että olisi vihannut minua, kun annoin hänet pois.
Itselläni tunteet olivat aivan järjetön onnellisuus ja häpeä, kun annoin hänet pois, mutta hän sanoi ymmärtävänsä päätökseni.
Ota ihmeessä yhteyttä biologiseen äitiisi. Jos hän ei ole ilahtunut siitä, että otat häneen yhteyttä on hänellä päässä pahemman kerran vikaa.
Tsemppiä! :)- 1+4
Mikä onkaan turhauttavampaa kuin bioäiti, joka ei vastaa yhteydenottopyyntöön!
- Adoko
1+4 kirjoitti:
Mikä onkaan turhauttavampaa kuin bioäiti, joka ei vastaa yhteydenottopyyntöön!
Miten jollakin on varaa arvostella adoptioon lapsensa antanutta? Miten joku joka on itse antanut lapsensa adoptioon voi sanoa että toisella joka on tehnyt saman, on päässä vikaa?
Adoptioon lapsensa antanut tekee suuren päätöksen. Moni raskaana olevan joka ei halua itse kasvattaa lasta, tekee abortin ja minusta se on järkyttävää. Ei ole lapsen vika että hän syntyy naisella joka ei häntä sillä hetkellä halua. Jotkut äidit ajattelevat lapsensa parasta ja haluavat kuitenkin antaa lapselle elämän muualla.
Päätöksen tekeminen ei ole helppoa. Jos joku ei halua sen päätöksen jälkeen nähdä lasta tai pitää yhteyttä niin minusta äidin päätöstä pitää ymmärtää ja kunnioittaa.
Minun kohdalla mietittiin aborttia. Mutta sain elämän. Suurempaa lahjaa ei lapsi voi saada. Mutta myös sillä on merkitystä millaisen elämän lapsi saa. Tärkeintä on että lapsella on vanhempi / vanhemmat jotka haluaa rakastaa lasta omanaan ja pitää hänestä kaikin puolin huolta.
Adoptioon lapsensa antava ajattelee lapsen parasta. - lapsen oikeudet
Adoko kirjoitti:
Miten jollakin on varaa arvostella adoptioon lapsensa antanutta? Miten joku joka on itse antanut lapsensa adoptioon voi sanoa että toisella joka on tehnyt saman, on päässä vikaa?
Adoptioon lapsensa antanut tekee suuren päätöksen. Moni raskaana olevan joka ei halua itse kasvattaa lasta, tekee abortin ja minusta se on järkyttävää. Ei ole lapsen vika että hän syntyy naisella joka ei häntä sillä hetkellä halua. Jotkut äidit ajattelevat lapsensa parasta ja haluavat kuitenkin antaa lapselle elämän muualla.
Päätöksen tekeminen ei ole helppoa. Jos joku ei halua sen päätöksen jälkeen nähdä lasta tai pitää yhteyttä niin minusta äidin päätöstä pitää ymmärtää ja kunnioittaa.
Minun kohdalla mietittiin aborttia. Mutta sain elämän. Suurempaa lahjaa ei lapsi voi saada. Mutta myös sillä on merkitystä millaisen elämän lapsi saa. Tärkeintä on että lapsella on vanhempi / vanhemmat jotka haluaa rakastaa lasta omanaan ja pitää hänestä kaikin puolin huolta.
Adoptioon lapsensa antava ajattelee lapsen parasta.Lapsensa adoptioon antavia äitejä tulee kunnioittaa ja arvostaa, samoin pitää ymmärtää, jos äiti ei halua olla yhdeydessä lapseensa myöhemminkään.
Kuka ymmärtää lapsen tarvetta saada tietää alkuperästään ja rakentaa sitä kautta ehyttä identiteettiä?
Kuka ymmärtää ja kunnioittaa lasta ja lapsen tarpeita?
Jokaisen adoptioon lapsensa antaneen naisen (kuten myös miehen!) tulisi jättää lapselle tietoja itsestään, adoptioon johtaneista syistä jne. jotta myös lapsen oikeudet tietää taustansa tulisivat turvatuiksi. - Adoko
lapsen oikeudet kirjoitti:
Lapsensa adoptioon antavia äitejä tulee kunnioittaa ja arvostaa, samoin pitää ymmärtää, jos äiti ei halua olla yhdeydessä lapseensa myöhemminkään.
Kuka ymmärtää lapsen tarvetta saada tietää alkuperästään ja rakentaa sitä kautta ehyttä identiteettiä?
Kuka ymmärtää ja kunnioittaa lasta ja lapsen tarpeita?
Jokaisen adoptioon lapsensa antaneen naisen (kuten myös miehen!) tulisi jättää lapselle tietoja itsestään, adoptioon johtaneista syistä jne. jotta myös lapsen oikeudet tietää taustansa tulisivat turvatuiksi.Olisi varmasti hyvä jos jokainen saisi ainakin paperilla tiedot mistä kirjoitit. Mutta minusta on ymmärrettävää että joku ei pysty tai halua kohdata silmästä silmään adoptioon annettua lasta.
Adoptioon lapsensa antavan kannattaa miettiä mitä haluaa lapsensa aikanaan tietävän juuristaan.
- ....................
antaisin lapsen adoptoitavaks (mitä en koskaan vois kuvitellla tekeväni, ennemmin abortti) nii en kyllä koskaan haluais yhteydenottoakaan. jos on kerran jo antanu pois lapsen nii sit se on pysyvä päätös.
- hsfsdfsfdfs
tuo kuule on sellaista jossittelua.
Et ole ollut siinä tilanteessa. ja et ole bio
joten lopeta tuo - 1976--
luonteva, lapsen on itse valittava. Kaikki eivät vielä täysi-ikäisinäkään tee päätöksiä oman harkinnan perusteella.
Lapsi itsekin sanoisi, tunteilu pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1002896
Jotain puuttuu
Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu1042450- 912220
- 192049
Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.
Onko kenellekään yllätys?1711862- 421856
Hei A, osaatko
sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en451807- 781746
Synnittömänä syntyminen
Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.1341546Mitä tämä tarkoittaa,
että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?411314