kohta se alkaa

Kohta täytyy taas alkaa varoa oikein tosissaan. Maalta stadiin päin aamulla töihin pudottavat landet kun eivät millään osaa pitää väliä tai oikeaa tilannenopeutta. Rumaa jälkeä tulossa. Kesällä nää kukkahatut vantaalta, keravalta, kirkkonummelta, espoosta jne... jotenkuten pärjää. Illalla sitten taas mennään kotiin miljoona lasissa. Maalla on varmasti mukavaa, mutta ajaa siellä ei osata.
391648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Tarkoitat sii että pääkaupunkiseudun autokuskit ovat todella pelle kuskeja, eikös HELLsinki ole pääkaupunkiseudulla?

Äänestä

mä tuun aamulla slikseillä. Ja lujaa!

Äänestä
  • Riittävä ajoetäisyyden merkitys tieliikenteessä korostuu erityisesti liukkaalla kelillä.

    Takapuskurissa roikkuva ei ehdi reagoida tarpeeksi nopeasti, jos edessä kulkeva joutuu äkkiä jarruttamaan. Takaa tullaan toisen päälle, kun jarrutusmatkaa ei ole riittävästi.

    Keliä ei osata ottaa huomioon tarpeeksi. Helsingin seudulla sattui viime maaliskuussa parin sadan auton ketjukolari liukkaalla ja lumisateessa. Moottoritiellä ajettiin keliin nähden aivan liian kovaa ja aivan liian lähellä edessä kulkevaa.

    Liikennemittausasemien tietojen perusteella onnettomuusaamuna ajettiin tiellä keskimäärin 108 - 109 kilometrin tuntivauhdilla, vaikka lunta tuli taivaan täydeltä ja näkyvyys oli olematon.
    Ajoneuvoväli oli onnettomuuspaikalla 1 - 2 sekuntia. Nämä onnettomuusautot ajoivat vain noin 28 metrin etäisyydellä edellä kulkevaasta. Monet ajoivat jopa alle 0,5 sekunnin päässä toisesta.

    Monelle on tullut lähellä ajamisesta tottumus, eivätkä liukkaus tai huono näkyvyys siihen paljon vaikuta.
    Ylinopeus on liikenteen suurin ongelma, sillä siitä seuraa ohituksia, tieltä suistumisia ja liian lyhyitä turvavälejä.
    Lumipölyssä ajaminen on hankalaa, joten kannattaa jättää reilu väli ja ajella omassa rauhassaan.

    Vuonna 2003 sattui suomessa 17500 peräänajovahinkoa. Henkilövahinkoja näissä peräänajoissa tuli 2252 ja 32 kuoli peräänajojen seurauksena.
    Joten ei tässä aivan turhasta asiasta paasata.

    Äänestä

  • Äijälä kirjoitti:

    Riittävä ajoetäisyyden merkitys tieliikenteessä korostuu erityisesti liukkaalla kelillä.

    "Ylinopeus on liikenteen suurin ongelma"

    ...eiköhän se tilastojen valossa suurin ongelma ole rattijuopomus. Kolmasosa kuolonkolareista on tehty alkoholin vaikutuksen alaisena, puhumattakaan muista kolareista.

    "Joten ei tässä aivan turhasta asiasta paasata."

    Ylinopeus ei ole ongelma, vaan liian suuri tilannenopeus.

    Vaikka kiire on niin tosiaan ei sieltä maalta kannata kaupunkiin toisten tai oman henkensä kaupalla rynnätä.

    Kyllä taas sisääntuloteillä paukkuu kun landelta kohti keskusta pudotellaan... huoh

    Äänestä

  • Kissa kirjoitti:

    "Ylinopeus on liikenteen suurin ongelma"

    ...eiköhän se tilastojen valossa suurin ongelma ole rattijuopomus. Kolmasosa kuolonkolareista on tehty alkoholin vaikutuksen alaisena, puhumattakaan muista kolareista.

    "Joten ei tässä aivan turhasta asiasta paasata."

    Ylinopeus ei ole ongelma, vaan liian suuri tilannenopeus.

    Ja liian suuri tilannenopeus on sama kuin ylinopeus, so, ajetaan ylitilannenopeutta niin sanoaksemme.
    Tietysti rattijuopus on osasyy ylinopeusonnettomuuksiin, sillä se juopunut kun ajaa aina ylinopeutta. Jos se tajuais humalansa läpi ajaa oikeaa humalaisen tilannenopeutta, hän todennäköisesti selviäisi hyvin.

    Äänestä

että nämä avuttomat stadilaiset ajaisivat liukkailla keleillä motarilla muiden joukossa. Autonkäsittelytaito kun teillä on käytännössä nollatasoa. Ettehän te onnettomat kynäniskat edes tiedä miten luisu oikaistaan.

Äänestä
  • TODELLA rumaa jälkeä jos stadin nyhveröt joutuisivat liukkailla keleillä ajamaan.

    Äänestä

  • Kateelliselle yksinkertaiselle juntille:

    Ne työpaikoilleen jne. sisääntuloväyliä köröttelevät tulevat muilta paikkakunnilta, naapurikunnasta tai kauempaa maalta!
    HELSINKIIN ÄNKEÄJILLE PITÄISI OLLA RUUHKA-AIKOINA TIETULLIT!
    Ei stadilaisten tarvi ajaa maalta töihin Helsinkiin! Helsingissä voi liikkua julkisillakin...

    Fakta nro 1 on, ettei junttien kateus lopu ikinä ;)

    Fakta nro 2 on, ettei pk-seudulla tapahdu onnettomuuksia muuta maata enempää LIIKENNEMÄÄRIIN SUHTEUTETTUNA.

    Fakta nro 3 on, että etelärannikolla on eniten liukkaita kelejä kosteuden ja 0-rajan molemminpuolisen säänvaihtelun takia! Sisämaassa ja pohjoisempana on useimmiten kuivempi lumikeli... et ymmärtänyt? Ei se mitään - ei sinunlaiselta paljoa voi odottaakaan :DD

    Äänestä

  • LOL! kirjoitti:

    Kateelliselle yksinkertaiselle juntille:

    URPO, että JOS stadilaisten pitäisi ajaa motarilla niin sitten jälki olisi vasta todella hirveää. Ajotaitoa kun teiltä ei löydy.

    Luetun ymmärtäminen ei sinulta tunnu sujuvan.

    Luuletko tosissasi, että teille avuttomille stadilaisille olisi joku kateellinen? No ei varmasti ole. Säälimme teitä.

    kannattaisi käydä vaikka ulkomailla niin tietäisi mikä on ruuhka. Helsinki on pieni ja likainen kaupunki.

    Ajelehan sinäkin vaan maltillisemmin, kun olet vielä elävien kirjoissa. Siellä maan alla kerkiää kyllä olemaan, joten kannattaa ajaa niin, ettei joudu kuolon kolariin. AMEN

    Äänestä

  • LOL! kirjoitti:

    Kateelliselle yksinkertaiselle juntille:

    Ne työpaikoilleen jne. sisääntuloväyliä köröttelevät tulevat muilta paikkakunnilta, naapurikunnasta tai kauempaa maalta!
    HELSINKIIN ÄNKEÄJILLE PITÄISI OLLA RUUHKA-AIKOINA TIETULLIT!
    Ei stadilaisten tarvi ajaa maalta töihin Helsinkiin! Helsingissä voi liikkua julkisillakin...

    Fakta nro 1 on, ettei junttien kateus lopu ikinä ;)

    Fakta nro 2 on, ettei pk-seudulla tapahdu onnettomuuksia muuta maata enempää LIIKENNEMÄÄRIIN SUHTEUTETTUNA.

    Fakta nro 3 on, että etelärannikolla on eniten liukkaita kelejä kosteuden ja 0-rajan molemminpuolisen säänvaihtelun takia! Sisämaassa ja pohjoisempana on useimmiten kuivempi lumikeli... et ymmärtänyt? Ei se mitään - ei sinunlaiselta paljoa voi odottaakaan :DD

    >>Fakta nro 3 on, että etelärannikolla on eniten liukkaita kelejä kosteuden ja 0-rajan molemminpuolisen säänvaihtelun takia! Sisämaassa ja pohjoisempana on useimmiten kuivempi lumikeli

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    Hesan ja rannikkoseudun keliolosuhteet. Mitä ihmeellistä niissä on ? Vettä, loskaa, joskus jopa lunta ja jäätä.
    Talvella hyvät ihmiset on vaan sellasta.
    Hyvin siellä pärjää, kitkarenkailla, kelissä kuin kelissä.
    Ainut mitä ei voi ennakoida on ne hesalaiset.
    Se tai ne, on se ainut tuntematon tekijä, mihin ei voi varustautua, kuin pienellä pelolla.

    Äänestä

  • tarkoitettiin kirjoitti:

    URPO, että JOS stadilaisten pitäisi ajaa motarilla niin sitten jälki olisi vasta todella hirveää. Ajotaitoa kun teiltä ei löydy.

    Luetun ymmärtäminen ei sinulta tunnu sujuvan.

    Luuletko tosissasi, että teille avuttomille stadilaisille olisi joku kateellinen? No ei varmasti ole. Säälimme teitä.

    Mikä siinä on ettei suomea ymmärretä. Jos ja jos mutta kun ei pidä. Miksi kiertää eirasta ruoholahteen lahden motarin kautta.

    Joten te kukkahatut kolaroikaan vain keskenänne. Vituttaa vaan kun teidän ajotaidon puutteen takia vakuutusmaksut nousevat ja sairaalat täyttyy.

    Äänestä

  • Äijälä

    sinivilkku kirjoitti:

    >>Fakta nro 3 on, että etelärannikolla on eniten liukkaita kelejä kosteuden ja 0-rajan molemminpuolisen säänvaihtelun takia! Sisämaassa ja pohjoisempana on useimmiten kuivempi lumikeli

    Äänestä

  • Äijälä kirjoitti:

    >>Sinivilkku ei koskaan tästä asiasta muistuta, siksi pitää Äijälän puuttua asiaan.

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    >>Sinivilkku ei koskaan tästä asiasta muistuta, siksi pitää Äijälän puuttua asiaan.

    osaa koskaan kirjoittaa mitään järkevää. Aina pelkkää sontaa.

    Äänestä

  • ei kyllä kirjoitti:

    osaa koskaan kirjoittaa mitään järkevää. Aina pelkkää sontaa.

    se hyvä, että voit itse loistaa noin fiksuilla kannanotoilla aiheesta LIIKENNE ;)

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    >>Sinivilkku ei koskaan tästä asiasta muistuta, siksi pitää Äijälän puuttua asiaan.

    Pisteet sinivilkulle. Aivan loistava kommentti. Ei tuohon jää enää lisättävää.

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    >>Sinivilkku ei koskaan tästä asiasta muistuta, siksi pitää Äijälän puuttua asiaan.

    Pohjois-Karjalassa asuu tosimiehet niinkuin vaikka Seppo Räty. Hinurit asuu etelässä.

    Äänestä

  • siellä kirjoitti:

    Pohjois-Karjalassa asuu tosimiehet niinkuin vaikka Seppo Räty. Hinurit asuu etelässä.

    mieltähän minä kanssasi olen, onhan minulla siellä sukulaisiakin, enkä ole siellä(kään) huomannut mitenkään omituista menoa liikenteessä.

    Äijälän jutuista vaan saa aivan toisenlaisen kuvan ;)

    Äänestä

  • pojalla luulot kirjoitti:

    kannattaisi käydä vaikka ulkomailla niin tietäisi mikä on ruuhka. Helsinki on pieni ja likainen kaupunki.

    ...Suomen SUURIN kaupunki,eli hajoo siihen lantajuntti.

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    mieltähän minä kanssasi olen, onhan minulla siellä sukulaisiakin, enkä ole siellä(kään) huomannut mitenkään omituista menoa liikenteessä.

    Äijälän jutuista vaan saa aivan toisenlaisen kuvan ;)

    Parjaat minua ja kirjoituksiani koko ajan.
    Etkö ole löytänyt kirjoituksistani vielä yhtään positiivista asiaa.

    Vai on sinulla sukulaisia täällä. Minähän olen harrastanut sukututkimusta viimeisen parin vuoden aikana. Mites sitten suu pannaan Sinivilkku, jos olemmekin jotain kautta sukua.

    Mun sukuni tulee Urho Kekkosen sukuun, tosin hyvin kaukaa, mutta kumminkin.
    Sukuni kun on lähtöisin Pielavedeltä.

    Eikä liikenne täällä ole omituisempaa kuin muuallakaan. Yksi Äijälä ei paljon liikenteeseen voi vaikuttaa.
    Jutut on jokaisella erilaiset, samanlaisia ei ole.

    Mutta nyt toivomus:" Sinun pitää puhutella minua vähän fiksummasti !" En tykkää yhtään tuollaisista ininöistä.

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    >>Sinivilkku ei koskaan tästä asiasta muistuta, siksi pitää Äijälän puuttua asiaan.

    Tehdäänkö jo kättä päälle sopimus, ettei kiukutella. Minua alkaa jo tosissaan pänniä sun kanssa. Minä olen kyllä joskus täällä sinua kehaissutkin, mutta enpä ole saanut vastakaikua.

    Jos nyt sanoon: OI HYVÄ SINIVILKKU, pannaan riita puoliksi, niin sopiiko se sinulle, vai pitäiskö minun rukoilla polvillaan edessäsi.

    Äänestä

Asustelen maalla, mutta olen ajanut autoa
-4 vuotta Moskovassa
-7 vuotta Pariisissa
-3 vuotta Roomassa
ja lisäksi ½-1 vuoden periodeja Hesankokoisissa pikkukaupungeissa useassakin...

ja väitän ettei ajotaito niin kovin häävi helsingissä ole...

Äänestä
  • Hesalaiset luulevat itseään suurkaupungin asukeiksi, vaikka Helsinki itsessään on yksi kärpäsen paska verrattuna oikeisiin suurkaupunkeihin ja varsinkin niitten liikenteen määriin.

    Menkää tosiaan koettelemaan ajotaitojanne vaikka Roomaan, Madridiin, Barcelonaan, Pariisiin, Berliiniin tai lähimpään Moskovaan. Voi ylpeys kokea suuren kolauksen sen jälkeen! On nimittäin ruuhkatkin erilaisia, koska siellä on aina ruuhka... ainakin teidän mittapuun mukaan.

    Äänestä

  • Mutta mitä tämä liittyy siihen, että kukkahatut rynnätessään ensiliukkailla stadiin aiheuttavat paljon turhia onnettomuuksia. Jos heistä kaikki olisivat sinun kaltaisia rattimiehiä, niin onnettomuuksia ei sattuisi.

    Äänestä

  • valitettavasti on kirjoitti:

    Hesalaiset luulevat itseään suurkaupungin asukeiksi, vaikka Helsinki itsessään on yksi kärpäsen paska verrattuna oikeisiin suurkaupunkeihin ja varsinkin niitten liikenteen määriin.

    Menkää tosiaan koettelemaan ajotaitojanne vaikka Roomaan, Madridiin, Barcelonaan, Pariisiin, Berliiniin tai lähimpään Moskovaan. Voi ylpeys kokea suuren kolauksen sen jälkeen! On nimittäin ruuhkatkin erilaisia, koska siellä on aina ruuhka... ainakin teidän mittapuun mukaan.

    Miksi mä kiusaisin itseäni Nykin, Lontoon, Pariisin tai Berliinin ruuhkissa? Siellä ei yksinkertaisesti liikenne kulje, mutta julkinen toimii, jos ei lakkoilla.

    Vittu miten typerää perustelua.

    Stadissa ei ole juuri ruuhkaista. Ruuhkapaikkoja tulee väkisin noille sisääntuloteille landelta tultaessa, landelle taas palatessa. Eteläisestä kantakaupungista starttailen ja koskaan ole vituttanu ruuhkat. Ei sellaisia ole. Tottakai sitä pitää ottaa huomioon minne milloinkin noi landet paukkaa ja väistää ne kohdat. Muutenkin se on ihan tervettä, sillä sitä näkee päivittäin kukkahattujen ihan sekopäistä poukkoilua...

    Äänestä

  • kuskeja kuin stadilaiset ovat. Sitten ne vielä luulevat tuota haisevata koloaan suurkaupungiksi, heh. Eipä Hesassa ole enää aikoihin asunutkaan juuri muita kuin köyhiä luusereita.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Miksi mä kiusaisin itseäni Nykin, Lontoon, Pariisin tai Berliinin ruuhkissa? Siellä ei yksinkertaisesti liikenne kulje, mutta julkinen toimii, jos ei lakkoilla.

    Vittu miten typerää perustelua.

    Stadissa ei ole juuri ruuhkaista. Ruuhkapaikkoja tulee väkisin noille sisääntuloteille landelta tultaessa, landelle taas palatessa. Eteläisestä kantakaupungista starttailen ja koskaan ole vituttanu ruuhkat. Ei sellaisia ole. Tottakai sitä pitää ottaa huomioon minne milloinkin noi landet paukkaa ja väistää ne kohdat. Muutenkin se on ihan tervettä, sillä sitä näkee päivittäin kukkahattujen ihan sekopäistä poukkoilua...

    Joo no tuolla ajattelulla en yhtään ihmettele miksi helsinkiläisiä pidetään hölmöinä!

    Minusta kaikki lähikaupungit ja kunnat kyllä lasketaan suur-Helsingiksi varsinkin, kun puhutaan liikenteestä sillä alueella. Eli kyllä Espoo, Vantaa, Kerava, Järvenpää yms. lähellä olevat paikat laskisin ihan samaan soppaan teidän hesalaisten kanssa. Ja kaikkia teitä yhdistää huono ajotaito ja järjen puute liikenteessä.

    Taidat lisäksi olla varsinainen teini, kun jokaiselle pitää samaa kukkahattutäti ja lande sitä sun tätä juttua sepustaa. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa...

    Äänestä

  • paitsi hesan keskusta kirjoitti:

    huonon provon. Tähän kuitenkin sattunut hiven totuuttakin.

    Äänestä

  • yhtä huonoja kirjoitti:

    kuskeja kuin stadilaiset ovat. Sitten ne vielä luulevat tuota haisevata koloaan suurkaupungiksi, heh. Eipä Hesassa ole enää aikoihin asunutkaan juuri muita kuin köyhiä luusereita.

    ...perseaukisten maataloustukiaisilla elävien, pahalle haisevien ja tyhmien maalaisten vihan. Tyylikkäät,rikkaat ja älykkäät Helsinkiläiset ovat kuin toinen rotu, verrattuna näihin hampaattomiin yhteiskunnan loisiin,MAALAISIIN!!

    Äänestä

  • juuso kirjoitti:

    Olitko siellä leipäjonossa taas koko päivän? Vai ankeassa lähiöpubissako istuit narkkareiden kanssa?

    Äänestä

Mua ainakin jurppii jos joku ajaa edessä hiljempaa. Kostoksi ajan kiinni takapuskuriin ja laitan sumarit päälle! Sitäpaitsi puheet jostain kelin huomioon ottamisesta on ihan typeriä. Kyllä kenen tahansa pitäisi pystyä ajamaan vähintään nopeusrajoitus 20km/h missä vaan kelissä ja tilanteessa. Ja jos ei pysty niin pysyy kotona!

Äänestä
  • minkäs sille mahtaa, että taaskin pyydettiin Helsinkiin töihin. Olisin mielelläni täällä väljemmillä vesillä rauhassa ajelemassa.
    Vaikka nuorena rallia ajoinkin niin ei huvita rallia ajaa liikenteessä tavallisella autolla ilman lisäturvapalkkeja yms.

    Äänestä

omia kasvatteja pääsääntöisesti jotka muuttaneen sinne landelle ja työpaikat on jääneet sinne missä ennen asuttu...kunnon muakki (lue etelän pelle lande paukku )ei tarvii tulla töihin sinne stadiin koska ei ole mitään tarvetta vaan ne työn on muakin* omassa pihassa
* etelän pellelle että taas puhutaan siitä lande mikä se nyt oli vai oliko se broidi vai broileri

Äänestä

Ehdotan, että sattumanvaraisesti jarrutellaan paniikkijarrutuksia eri nopeuksissa ihan vaan huvin vuoksi. Tämän tarkoituksena on vain saada takana olevat perskärpäset ottamaan etäisyyttä.

Tiedän, että tahallinen jarruttelu on laitonta, mutta niin on tahallinen puskurissa roikkuminenkin. Jarruttelu olisi pienempi paha, jolla kitkettäisiin isompi paha.

Pitänee laittaa tämä aloite liikenneministeriöön. Jos saisi aikaan sellaisen lain, että koulutusmielessä on sallittua sattumanvaraisesti harjoitella paniikkijarrutusta, jos takana joku näyttää ajavan turhan lähellä.

Alkuvaiheessa koulutusta ei ehkä kannata aloittaa esim. Nissan micran kokoisilla autoilla. Vanha TVH:n Jyry-Sisu olisi sopivampi.

Äänestä
  • Parempi tapa on kytkeä hätävilkut päälle. Se on tehonnut, koska se saa roikkujan hölmistymään.
    Tietysti olisi kuorma-autoilla mukavaa jarrutella, kun ei itseään haittaisi, vaikka sinne perään sukellettaisiinkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

stadilainen kirjoitti:

Kohta täytyy taas alkaa varoa oikein tosissaan. Maalta stadiin päin aamulla töihin pudottavat landet kun eivät millään osaa pitää väliä tai oikeaa tilannenopeutta. Rumaa jälkeä tulossa. Kesällä nää kukkahatut vantaalta, keravalta, kirkkonummelta, espoosta jne... jotenkuten pärjää. Illalla sitten taas mennään kotiin miljoona lasissa. Maalla on varmasti mukavaa, mutta ajaa siellä ei osata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu