Saarakkalan Housut

Tämän palstan perusteella Suomen suurimmat ongelmat ovat: Saarakkalan housut, Soinin paita ja koulujen uskonnon tunnit.
Hetki sitten TV yhdessä päättyi Arto Nybergin ohjelma, jossa esiintyi Kim Vatanen, tuo kohuttu Ari Vatasen poika, joka kitui aikoinaan Englannin sisäoppilaitoksissa. Yllätys, yllätys! Kim Vatanen oli pukeutunut kuin Saarakkala: Liituraitapuvun takkiin ja farkkuihin. Onko Vesa-Matti siis loppujen lopuksi edellä aikaansa muodin sarallakin? Taitaa Vesa-Matista tulla vielä miesmannekiinikin, raketin lailla nousseen poliittisen uran jatkoksi. Ainakin Ähtärin äm...naiset ovat jo lääpällään!
431411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

kotikunnassaan josta hänelle kymmenen pointsia ja papukaijamerkki!

Äänestä
  • Saarakkalan valtaannousu Kurikassa on lisännyt huomattavasti nitrojen ja unilääkkeiden menekkiä paikallisessa apteekissa. Mielialalääkkeiden tarvekin on kepulaisissa perheissä kaksinkertaistunut. :D

    Äänestä

  • Kuntapamppu kirjoitti:

    Saarakkalan valtaannousu Kurikassa on lisännyt huomattavasti nitrojen ja unilääkkeiden menekkiä paikallisessa apteekissa. Mielialalääkkeiden tarvekin on kepulaisissa perheissä kaksinkertaistunut. :D

    heikoimmat tippuivat jo alkumetreillä :D

    Äänestä

  • Kuntapamppu kirjoitti:

    Saarakkalan valtaannousu Kurikassa on lisännyt huomattavasti nitrojen ja unilääkkeiden menekkiä paikallisessa apteekissa. Mielialalääkkeiden tarvekin on kepulaisissa perheissä kaksinkertaistunut. :D

    Kauhava elää pelon ja epätietosuuden vallassa kun V-M.S. kävelee kylänraitilla. Siinä se hurjapää taas menee. Kukahan Kepulainen isäntä tai emäntä on tänäpäivänä klopin hurjan koston kohteena. Kohta avautuu jo lakeuden tie kohti eduskuntataloa ja ministeriksikin on jo kyselty sähköpostitse. Ehkäpä oikein pääministerin paikka. Kyllä Kauhavalta nousee suuruuksia aina korkeimpiin valtionvirkoihin saakka.

    Äänestä

  • Pohjanmaan tiikeri kirjoitti:

    mutta tapahtumapaikkana oli Kurikka

    Äänestä

  • Kuntapamppu kirjoitti:

    Saarakkalan valtaannousu Kurikassa on lisännyt huomattavasti nitrojen ja unilääkkeiden menekkiä paikallisessa apteekissa. Mielialalääkkeiden tarvekin on kepulaisissa perheissä kaksinkertaistunut. :D

    maataloustukiaisetkin perittiin takaisin!!!

    Äänestä

  • suuruuksia kirjoitti:

    mutta tapahtumapaikkana oli Kurikka

    Detaljeilla ei ole merkitystä. Silloin kun kloppi riehuu siinä menevät porsset ja jaguaarit, puurot ja vellit, kauhavat ja kurikat sekaisin.

    Vain Hesan Koplan perspektiivistä ei ole tietoa.

    Äänestä

  • köpelösti kirjoitti:

    maataloustukiaisetkin perittiin takaisin!!!

    Tuet takaisin kurikkalaisviljelijältä

    Etelä-Pohjanmaan TE-keskus on hylännyt kurikkalaisen viljelijän valituksen tukien takaisinperinnästä. Kurikan maataloustoimiston virkailija oli todennut, että viljelijä oli saanut perusteetta LFA- ja ympäristötukia vuodelta 2001.

    TE-keskuksen mukaan virkailijan päätös oli oikea. Viljelijä oli saanut tukea reilun 20 hehtaarin alalta. Ympäristötukea oli maksettu noin 100 ja luonnonhaittakorvausta noin 200 euroa hehtaarilta. Korvaukset oli maksettu, koska viljasato oli pilaantunut peltoon. Viljelijän katsotaan aiheuttaneen sadon menetyksen omilla toimenpiteillään eli toimineen hyvän maatalouskäytännön vastaisesti.

    Tapaus on herättänyt huomiota eikä vain tapauksen harvinaisuuden takia. XXX on ollut Kurikan keskustan merkittävimpiä vaikuttajia monta vuotta. Hänellä on ollut tapana kylvää myöhemmin kuin yleensä on tapana Kurikassa, vastaavasti korjuun aloittaminen on viivästynyt XXX:llä.

    Äänestä

  • Kuntapamppu kirjoitti:

    Saarakkalan valtaannousu Kurikassa on lisännyt huomattavasti nitrojen ja unilääkkeiden menekkiä paikallisessa apteekissa. Mielialalääkkeiden tarvekin on kepulaisissa perheissä kaksinkertaistunut. :D

    Saarakkala on Kurikan varmin läpimenijä kunnallisvaaleissa jatkossakin. Pysyy valtuustossa, vaikka pelkkien jyrkkää linjaa kannattavien islamilaisten äänillä!

    Äänestä

Taustalla täytyy olla salaliitto, kadonneet rahat ja kuitit, linkki Bärreen ja Moskovaan. Onneksi Jerry Cotton on jo jäljillä ja punainen Porche kiitää Hesan yössä.....

Äänestä
  • seuraa Hesan Koplan ja sen kätyreiden juonenkehittelyjä. Psycko-Alfredkin palkkaisi nämä pojat, jos vielä hengittäisi.

    Äänestä

  • Jerry Cotton ei aja porchella, vaan Jaguar E-Typellä.. Punaisella kylläkin.

    Äänestä

  • jagge kirjoitti:

    Jerry Cotton ei aja porchella, vaan Jaguar E-Typellä.. Punaisella kylläkin.

    Oli synkkä ja myrskyinen yö. Lisäksi sumu haittasi näkyvyyttä. Keskiketterälläkin saatoi olla osuutensa, sillä mäyräkoira meni häntää myöten. Siksi autot näyttivät niin erehdyttävästi muistuttavan toisiaan. Meni jagget ja porchet sekaisin. Pahoittelen!

    Äänestä

  • jagge kirjoitti:

    Jerry Cotton ei aja porchella, vaan Jaguar E-Typellä.. Punaisella kylläkin.

    Laulu kyllä menee: "Kuka ajaa punaisella Porcella jee jee Jerry Cotton, on naama kuin John F. Kennedyllä jee jee Jerry Cotton."

    Äänestä

  • JCat kirjoitti:

    Laulu kyllä menee: "Kuka ajaa punaisella Porcella jee jee Jerry Cotton, on naama kuin John F. Kennedyllä jee jee Jerry Cotton."

    auto on ehdottomasti Jaguar E-Type !

    Äänestä

  • jagge kirjoitti:

    auto on ehdottomasti Jaguar E-Type !

    Voisiko Hesan Koplan optioselkärankaiset tukijat vähän sormeilla tämän palstan laskuria notta saataisiin kävijämäärä yli sadan. Saisivat vanhat puolueet huomata notta meidän klopilla on vahva kantoaalto alla ja se sunami pyyhkäisee nämä vanhojen puolueiden tulokkaat afrikkaan saakka.

    Äänestä

  • kampanjaan kirjoitti:

    siirtyvät kohta tänne hekin myös

    Kiitos Hesan Kopla sehän on jo semmoisissa luvuissa kävijälaskuri jotta kannattaa lähteä raitille älä-mölö-möi-mään. Sitten jos vielä vähän pientä sponsorirahaa pyytäisin seteliselkärankaisilta rappareilta, kun pitäs päästä käymään vähän tallinnassa ja pietarissa notta sais noi idänsuhteet kuntoon jos aivan sitä korkeinta virkaa silmällä pitäen.

    Äänestä

  • Tuli kun tilattiin kirjoitti:

    voisi vähän floodata että päästään kepujen ohi

    Äänestä

  • tasoissa kirjoitti:

    siirtyvät kohta tänne hekin myös

    Nytkin ovat jo aloittaneet laittoman tienvarsimainonnan Vanhasen puolesta. Hävetkööt petturi kepulaiset!

    Äänestä

  • alvariinsa kaikkialla kirjoitti:

    Nytkin ovat jo aloittaneet laittoman tienvarsimainonnan Vanhasen puolesta. Hävetkööt petturi kepulaiset!

    ihmisiä enempää häiritsemästä?

    Äänestä

  • tienvarsikeput kirjoitti:

    ihmisiä enempää häiritsemästä?

    pitää tiestö puhtaana kepuista tänä syksynä

    Äänestä

  • nörtti kirjoitti:

    voisi vähän floodata että päästään kepujen ohi

    Jos minulla on jalassani Saarakkalan housut, pääsenkö silti Koplan juhliin?

    Äänestä

  • Muotitiedoton kirjoitti:

    Jos minulla on jalassani Saarakkalan housut, pääsenkö silti Koplan juhliin?

    On sen verran Hesan Koplan mielestä muotitiedottomat, vaikka kantaja ei olisikaan muotitiedoton.

    Äänestä

  • ei pääse kirjoitti:

    On sen verran Hesan Koplan mielestä muotitiedottomat, vaikka kantaja ei olisikaan muotitiedoton.

    pääsee ohi jonon. Arska tenkasen näköisille on varattu VIP-paikat

    Äänestä

  • vetimillä ... kirjoitti:

    pääsee ohi jonon. Arska tenkasen näköisille on varattu VIP-paikat

    Vesa-Matin housut eivät ole edes nähneet parempia päiviä. Johtuu siitä, ettei niitä ollut vielä SMP:n aikaan! :D

    Äänestä

  • Mopoton kirjoitti:

    Vesa-Matin housut eivät ole edes nähneet parempia päiviä. Johtuu siitä, ettei niitä ollut vielä SMP:n aikaan! :D

    Onko Suomessa muka tärkeämpiäkin ongelmia, kuin Saarakkalan housut? :D

    Äänestä

Saarakkala esittää usein asioita ominaan,vaikka ovat muitten aikaisemmin esittämiä asioita ja näkökantoja.

Äänestä
  • Uski ei kuulemma uskalla öiseen aikaan liikua Helsingissä kuin joulupukiksi naamioituneena. Vesa-Matti kulkee sentään pää pystyssä ja housunlahkeet käärittynä. Ei ole rautasaappaita jalassa, eikä rapparit maksa ravintolaskuja.

    Äänestä

  • on Saarakkala kirjoitti:

    Uski ei kuulemma uskalla öiseen aikaan liikua Helsingissä kuin joulupukiksi naamioituneena. Vesa-Matti kulkee sentään pää pystyssä ja housunlahkeet käärittynä. Ei ole rautasaappaita jalassa, eikä rapparit maksa ravintolaskuja.

    ei ole Kurikan Velli Munan ajatusmaailmassa muuta kuin iso ego. Usein on häntä kuultu ja aina yhtä tyhjää - valtava innostus päästä esiin! Ei pojassa muuta

    Äänestä

  • yx heilee kirjoitti:

    ei ole Kurikan Velli Munan ajatusmaailmassa muuta kuin iso ego. Usein on häntä kuultu ja aina yhtä tyhjää - valtava innostus päästä esiin! Ei pojassa muuta

    louskuttavat täällä leukojaan lämpimikseen

    Äänestä

  • junttieinarit kirjoitti:

    louskuttavat täällä leukojaan lämpimikseen

    Koplalla riittää optioita niin paljon, että osa käytetään pyyhkimiseen ja 500 euron seteleistä tehdään sätkiä. Hyvin pyyhkii ja antaa palaa! ;D

    Äänestä

Saarakkalaa Vatevan supertähdeksi. On pannut ihastuneena merkille, ettei Vesa-Matti ole koskaan käyttänyt valkoisia tennissukkia frakin kanssa. (Onneksi Lenita ei tiedä, ettei V-M ole frakkia koskaan käyttänytkään). Tosin, tulevissa linnanjuhlissa sekin kohokohta saatetaan nähdä.

Äänestä
  • Rovaniemellä levitettiin huhua, että Saarakkala tulee käymään, jos ei muuten saada kepua kuriin. Heti alkoi kepun kannatus alueella laskea. Eivät uskaltaneet kepulaiset poistua edes kodeistaan, kun pimeäkin laskeutui niin äkkiä. :D

    Äänestä

Hesan Kopla on keksinyt ovelan juonen: Saarakkalan puheet tai teot eivät enää kiinnosta, kaikki tarkkailevat vain hänen housujaan. Siinä jää esim. nuorten kasvaneet tuloerot käsittelemättä. Hesan kolleillahan on oikein tutkimustenkin mukaan rahaa käytössä enemmän kuin kehä kolmosen ulkopuolella olevilla vesaisilla. Rappariteineillä on millä pröystäillä!

Äänestä
  • Hesan Koplan näennäisestä hiljaisolosto huolimatta Hesan Kopla työskentelee maanalla.

    Hesan Koplahan tämän kaiken takana on!

    Hesan Kopla on sekaantunut myös musiikkibusinekseen.

    Hesan Koplan mallia esimerkkiä seuraten sielläkin erotellaan ihan alvariinsa porukkaa.

    Hesan Koplan konsultit ovat olleet asialla.

    Hesan Kopla, tuliko se nyt mainituksi vähintään 7 kertaa? Jos ei niin pistän kerran kiellon päälle.

    HESAN KOPLA

    Äänestä

  • Pinnan alla kuohuu kirjoitti:

    Hesan Koplan näennäisestä hiljaisolosto huolimatta Hesan Kopla työskentelee maanalla.

    Hesan Koplahan tämän kaiken takana on!

    Hesan Kopla on sekaantunut myös musiikkibusinekseen.

    Hesan Koplan mallia esimerkkiä seuraten sielläkin erotellaan ihan alvariinsa porukkaa.

    Hesan Koplan konsultit ovat olleet asialla.

    Hesan Kopla, tuliko se nyt mainituksi vähintään 7 kertaa? Jos ei niin pistän kerran kiellon päälle.

    HESAN KOPLA

    Näennäisestä närkästyneisyydesta huolimatta edellinen kirjoittaja on selvästikin Hesan Koplan jäsen. D)

    Äänestä

  • Lumi-Orvokki kirjoitti:

    Näennäisestä närkästyneisyydesta huolimatta edellinen kirjoittaja on selvästikin Hesan Koplan jäsen. D)

    Argentiilnalainen Koplan ulkojäsen on sotkenut Suomalaisen musiikkibisneksen. Raha ratkaisee, vaikka kaikki systeemit menisivät sitten sekaisin.

    Äänestä

  • Nightwish löylyt kirjoitti:

    Argentiilnalainen Koplan ulkojäsen on sotkenut Suomalaisen musiikkibisneksen. Raha ratkaisee, vaikka kaikki systeemit menisivät sitten sekaisin.

    On rahanahneita. Lienevätkö ottaneet oppia
    Fortumin optioherroista, Vai pelaavatko yhteen!?

    Äänestä

  • savolainen kirjoitti:

    On rahanahneita. Lienevätkö ottaneet oppia
    Fortumin optioherroista, Vai pelaavatko yhteen!?

    ...korppiparvea molemmat. Siksi silmät pysyvät ehjinä. ;)

    Äänestä

ja kovalla kädellä Kepun laittomuuksiin ja öykkäröintiin, jos muut eivät kerran uskalla!

Äänestä
  • Vaikka olisi minkälainen ämmä niskanpäällä. :D

    Äänestä

Onneksi kuuluisassa Uutisvuodossa ei näy housut. Siellä Vesa-Mattikin pärjää (jos kutsutaan). ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tulilinjalla kirjoitti:

Tämän palstan perusteella Suomen suurimmat ongelmat ovat: Saarakkalan housut, Soinin paita ja koulujen uskonnon tunnit.
Hetki sitten TV yhdessä päättyi Arto Nybergin ohjelma, jossa esiintyi Kim Vatanen, tuo kohuttu Ari Vatasen poika, joka kitui aikoinaan Englannin sisäoppilaitoksissa. Yllätys, yllätys! Kim Vatanen oli pukeutunut kuin Saarakkala: Liituraitapuvun takkiin ja farkkuihin. Onko Vesa-Matti siis loppujen lopuksi edellä aikaansa muodin sarallakin? Taitaa Vesa-Matista tulla vielä miesmannekiinikin, raketin lailla nousseen poliittisen uran jatkoksi. Ainakin Ähtärin äm...naiset ovat jo lääpällään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu