Miksiköhän me porilaiset ollaan niin kateellisia ja ahdasmielisä mörköjä kaikkien muiden suomalaisten mielestä.
Koko satakunnassa on suomen vittumaisimmat ihmiset Jouko Turkan mukaan?
Osaisko kukaan sanoo mistä meidän maine paskamaisena porukkana johtuu, onko syynä sisäsiittoisuus ja siitä johtuva pieni osamäärä?
Yksi kyrpä
Koko satakunnassa on suomen vittumaisimmat ihmiset Jouko Turkan mukaan?
Osaisko kukaan sanoo mistä meidän maine paskamaisena porukkana johtuu, onko syynä sisäsiittoisuus ja siitä johtuva pieni osamäärä?
Yksi kyrpä
Vastaukset 29
Vanhimmat
Ihmiset ovat todella kateellisia ja pottumaisia toisilleen Porissa, muutan aivan kohta Helsinkiin, siellä on toisenlaista kuin täällä junttilan perämailla.
Ei täällä yksinkertaisesti voi elää, et ehkä huomaa koska olet jo menettänyt pelin....
Olette samanlaisia kuin suomenruotsalaiset. Erotuksena vain se, että te olette rahvasta ja ruotsinkieliset ovat ylväämpiä, herraskaisia.
Koska tervehtiminenkin on teille ongelmallista, lienee turhaa alkaa neuvoa käytössääntöjä koko maakunnalle. Oliskohan suolainen merituuli tehnyt jotain aivoille, surkastuttanut tai jotain...
On totta, että, jos Satakunnasta tapaa hyvin käyttäytyvän ihmisen, hän on tullut jostain muualta.
Paikalliset ihmiset osaavat olla rumasti käyttäytyviä ja moukkia, itsekkäitä ja vain keskenään toimeentulevia, mykkiä autistisia.
Luonnehäiriöisyys on kulttuurin muokkaama ilmiö, joten yksittäisten ihmisten ei kannata olla huolissaan.
"Ei se lehmän vika ole, jos on huono heinävuosi."
sinäkö olet sitten jotain parempaa rotua kuin muut?heh heh
Eipä taida olla ~80 000 muun ihmisen vika, että tämän topicin aloittajalla, ei liiku päässä muut, kuin silmät ja suu.
Näin se vain on PERSEREIKÄ siinä se ydin, ja siitä se kaikki johtuu !!
...on muualla Suomessa tosiasia, ei siitä mihinkään pääse. Itselläni on vierähtänyt täällä jo 20 vuotta, joista jälkeenpäin ajatellen noin kymmenen kului totutteluun. Sulkeutuneisuus, kankeapuheisuus ja pahansuopaisuus ei tietenkään ole kaikkien porilaisten ominaisuus, mutta tämmöinen on kuitenkin yleisilme. Työskentelen paljolti nuorten kanssa. Heissä porilaisuuden ja satakuntalaisuuden ikävimmät puolet eivät niinkään - vieläkö? - näy. Sama koskee korkeasti koulutettuja ihmisiä, joita tietysti on muokannut koulutuksen mukanaan tuoma ammatti sekä se, että on eletty muuallakin kuin täällä ja ymmärretty, miten ihmisten kanssa ollaan.
Itse olen jo tottunut, löydän Porista hyviäkin puolia. Muualta käsin vierailevat ystävät ja tuttavat kiinnittävät kyllä huomiota porilaiskäytökseen etenkin olleessan tekemisissä palveluiden kanssa. Asiakaspalvelu ja satakuntalainen jäykkyys eivät kyllä sovi yhteen, mikä ei tarkoita sitä, että Porissa olisi joka paikassa huono palvelu, eipä suinkaan.
tämä hlö, joka tuon lyhkäsen viestin laittoi, lukekaa muuten se kokonaan.
niin siitä selviää puoluekanta ja hieman muutakin...... jos osaatte rivien välejä tulkita?
Se on katsos siitä kiinni, kun satakuntalaiset olivat aikoinaan itseriittoista pärjäävää porukkaa, jotka pärjäsivät omillaan. Siitä on syntynyt tämänkaltainen vittumaisuus ja ylpeys; oli paljon maataloutta ja teollisuutta... Nyt asiat ovat toisin Porissa ja Satakunnassa ei niin paljoa teollisuutta löydy, maatalous on kuihtunut selvästi, mutta onneksi(?) asenne jäi.
Itsekin olen porilainen ja olenhan minä sen huomannut että olemme aika mörköjä. Täytyy kuitenkin myöntää että suomalaiset ovat mörköä kansaa. Ehkä tämä vittumaisuus on vain satakuntalainen perinne, kukaties?
Muut kuin porilaiset ovat neitejä. Siinä selitys.
Musta Pori on ihan kiva paikka. :))))))
Olen Turun seudulta kotoisin ja mielestäni Pori on mukava kaupunki. Uskoisin, että kaikki lieveilmiöt joita Porissa on johtuu siitä, että talous ei ole lähtenyt samalla tavalla liikkeelle kuin muissa kasvukeskuksissa. Uskoisin, että Porilaisten ja Turkulaisten ongelma on se, että ne eivät osaa lobata päättävissä elimissä yhtä hyvin kuin esim. itäsuomalaiset. Turkulaisten ja Porilaisten pitäisi tehdä enemmän yhteistyötä jotta saataisiin esim. Turku-Rauma-Pori rautatie näiden kaupunkien välille. Mielestäni se on uskomatonta, että sitä ei ole rakennettu vaikka populaa olisi varmasti riittävästi kannattavaan toimintaan.
"Osaisko kukaan sanoo mistä meidän maine paskamaisena porukkana johtuu"
Se johtuu varmaankin siitä, että olemmme paskamaisia.
kun katselet ympärillesi ja kuuntelet , et todellakaan voi olla muuta mieltä, vai mitä paskiaiset?
että tästä on vain suunta eteenpäin.
Vaikka yritätkin hakea joukkouhoa olemalla joukkosarkastinen ja itkuinen.
Yhyy...mehän ollaan...eikö ollakin ihan kusipäitä...yhyy...
Porilaisten tavaramerkki ?
Rekisteröikää ja äkkiä !
Kuuntelin lauantaina Porista Tampereelle menevässä junassa puhetta viereiseltä penkiltä.
Sairas 55 vuotias ulkopaikkakuntalainen, joka sairasti parkinson tautia, tärisi ja yritti jututtaa vieressä istuvaa nuorta miestä.
"Mihin olet menossa?"
Porilainen ei muka kuule, mutta kun ulkopaikkakuntalainen ei usko noin moukkaa olevan, kysyy saman uudelleen.
Porin pöljä viittaa vaan kädellään "eteenpäin". Eikä puhu mitään.
Ihme, jos paikkakunta ei saa pöljien mainetta.
Muualla Suomessa nääs puhumattomuus tulkitaan tyhmyydeksi ja moukkamaisuudeksi.
Naapurina porilainen on aina oikeassaoleva, aina hyviä kauppoja tekevä, kaikkitietävä, naapurin neuvoja, vaimonsa pomottaja, itsensä kehuja, kateellinen, kepufobiaa poteva, sielunelämältään täydellisen saavuttamaton, mukava kun on jotain lainaamassa, naapurisopua arvostamaton,...
tosi tyhmänsorttinen juntti...
eikä puhuessaan katso kuuntelijaa silmiin.
Porilaisten kanssa toimeentuleminen on samanlaista kuin sairastaisi jotain vakavaa sairautta...päivä kerrallaan.
Miksi pitääkin olla jatkuvasti vittumaisen töykeä...sitä olen ihmetellyt kohta kolmekymmentä vuotta. Mikä täällä on niin erinomaista!
Joka haluaa tavata perusvittumaisen porilaisen, niin suosittelen käyntiä Toejoen apteekissa tai Kirjurinluodon Mini-Golf- radalla.
Hah-hah-haaaaa....
kuulostaa todella kusipäiseltä käytökseltä, vaikka olenkin porilainen. Täytyy kuitenkin ilmoittaa, että Kokemäenjoen toisella puolella on se junttipuoli. Löytyyhän joen "oikealta" puolelta yhtä lailla niitä mulkkuja, mutta niihin fiksumpiinkin voi törmätä.
Porilaisen pitää saada dominoida. Jos se estetään, siitä tulee eläin.
Yhteistyökykyä ei ole missään asiassa eikä millään tasolla, perheessä, naapureiden kesken asuinyhteisössä, työpaikalla eikä politiikassa.
Samaa dominointia, egoistisuutta ja kehityksenvastustamista.
Porissa se on sitä peruskateutta varmaan ja juroutta kun ollaan sitä mieltä, että omat asiat eivät kuulu kenellekään, mutta kaikkien muitten asiat sitäkin enemmän. ;)
Massasta ei saa erottua!
No, onko tuo sitten paljoa erilailla muuallakaan, tiedä sitä. Kateus kun on kuulemma koko maata koskeva kansantauti Suomessa.
Joo joku umpimielisyys ja jurous kuuluu porilaisten luonteeseen.
Mitenköhän porilaisista on tullut SUomen vihatuimpia kaupounkeja.
Kiva paikka muuten, mutta porilaiset pilaavat sen.
Jostainhan se porilaisten nurjamielisyys ja tyytymättömyys johtuu.
Pitäiskö porilaiset kustantaa Helsinkiin lomalle kaupungin puolesta, vaikka joka toinen viikonloppu?
Työttömyys on syy !
Kun ei ole duunia minne mennä - niin ihminen katkeroituu !
Pitäisi perustaa kansallinen pelastakaa Satakunta projekti !
Siihen vain työttömiä ihmisiä ja valtion rahaa.
Onko kukaan nähnyt elokuvaa VETURIMIEHET HEILUTTAA ?
On sen tempo ja repliikit Porista ?
Miten todenperäinen on se kuvaus ?
Käsikirjoittaja on porilainen.
Voitti HS kirjoituskilpailun ja siksi filmatisoitiin.
Ei ollut kuin kulissit Porista, mutta näyttelijät tulivat itsekkin junalla !
Kun Porissa ei ole Yliopistoa - missä on kaikki tieto.
Suomi on siten hieman puolueellinen että kaikissa kaupungeissa ei ole Yliopistoa !
Porilaiset saavat kaiken tiedon - toisen käden kautta ?
ajan ja rahnan kanssa vielä kehkeytyy se yliopistokeskus...
Lukion jälkeen laitoin sukset jalkaan ja lähdin katselemaan kotimaata. Seitsemän vuoden aikana opiskelin aika monessa kaupungissa (Hki, Jkl, Kuo, Lpr, Roi) ja ihmettelen miten rauhassa sain olla joka paikassa. Vuosien aikana törmäsin muihin satakuntalaisiin ehkä kaksi kertaa, toinen niistä taisi olla Treen rautatieasemalla. No eihän satakuntalainen kauemmas uskallakaan lähteä...ehkä Turkuun. Joskus kyselin ihmisiltä tunteeko kukaan satakuntalaisia ihmisiä; ei kukaan ollut sellaiseen törmännyt. Porin Jazzeja kyllä kehuttiin.
Tavallaan Pori ja Satakunta ymmärrettiin eräänlaisena harmaana alueena kartalla josta ei oikein tiedetty mitään. Herranjestas, Porihan on yhtä iso kaupunki kuin Jyväskylä tai Kuopio! No joo, kotikulmilla tulee kyllä käytyä mutta Porissa en viitsi nykyään käydä lainkaan. Kyllä Satakunnassa asuu paljon mukaviakin ihmisiä mutta sanotaanko niin että välillä siellä on mukava käydä mutta en enää muuttaisi takaisin. Mukavaa jatkoa silti satakunnan kansalle joka tyynnä kyntää aurallansa. M-26.
Olet oikeassa.
Satakunta on ehkä ns tuntemattominta Suomea.
Kun ei ole kriisejä eikä mitään, niin ei pääse juuri valtakunnan verkkoon !
Joku Yyteri & Jazz & Dingo & Yö & Ässät tiedetään, mutta muuten ei juuri uutiskynnys ylity !