Emo hylännyt 4vko pentunsa. Kaipaan neuvoja.

Eli, ongelmana on se, kun mummuni kissa hylkäsi kolme neliviikkoista pentuaan. Emo kulkee vapaana ulkona ja nyt se ei enää hoida pentujaan.
Nyt kun pakkasetkin tulevat, niin pentuja ei voi enää pitää ulkona kissojenkopissa, kun emo ei ole niitä kantamassa sisään takaisin.
Pennut kyllä syövät penturuokaa ja juovat maitoa, mutta ongelmana on vain se, kun pennut eivät itse oikein pese itseään (oikeastaan pesevät, mutteivät kunnolla). Voisiko ihminen hoitaa sen niiden puolesta?
Ja muutenkin, kaikki apu on tervetullutta. Kun ei pentuja oikein voi vielä poiskaan luovuttaa, noin pieninä..
93303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

nopeasti emo ja pennut sisätiloihin. Emolla on varmaankin jo uusi kiima ja muuta ajateltavaa.. Ehkäpä pennut alkavat uudestaan kiinnostaa, kun ei ole muita houkutuksia tarjolla.

Älkää antako pennuille maitoa, se ei ole kissan ruokaa (ellei kyse ole korvikkeesta).

Äänestä
  • Kiitos neuvosta. Pienoisena ongelmana on vain se, kun emo on aina toisinaan vähän aikaa poissa, kun ulkona liikkuu eikä sitä voi sisällä pitää, kun ei ole sisäsiisti, mutta yritetään ainakin päivät pitää.

    Muutkin neuvot tarpeen, :)

    Äänestä

  • Kissojen ystävä kirjoitti:

    Kiitos neuvosta. Pienoisena ongelmana on vain se, kun emo on aina toisinaan vähän aikaa poissa, kun ulkona liikkuu eikä sitä voi sisällä pitää, kun ei ole sisäsiisti, mutta yritetään ainakin päivät pitää.

    Muutkin neuvot tarpeen, :)

    Minkä ikäinen emokissa on? Ettei ole saanut liian nuorena pentuja ja hylännyt niitä siksi..? Aivan, emonmaidonkorviketta massuun, ja pestä niitä voi vaikka VÄHÄN kostealla ja lämpimällä rätillä.

    Äänestä

  • *tyttönen* kirjoitti:

    Minkä ikäinen emokissa on? Ettei ole saanut liian nuorena pentuja ja hylännyt niitä siksi..? Aivan, emonmaidonkorviketta massuun, ja pestä niitä voi vaikka VÄHÄN kostealla ja lämpimällä rätillä.

    Emokissa on melko nuori vielä. Se syntyi viime vuoden alussa. Mutta en usko, että johtuu iästä, kun kissalla oli alkukesästä jo yhdet pennut. Ehkä tämäkin on siinä syynä. Jos emo ei vain jaksa hoitaa kaksia pentuja vuodessa ja muutenkin kun talvi on aluillaan, niin emon pitäisi pitää sekä itsensä että pentunsa lämpimänä.
    Mutta koitetaan nyt vielä saada emo ruokkimaan pentuja sisällä lämpimässä.
    Jos emo ei näitä pentuja nyt enää hoida, niin minkähän ikäisinä pennut pitäisi/saisi luovuttaa?

    Paljonko muuten leikkauttaminen maksaa? Kun tuo emokissa saa kuljeskella vapaana ulkona, kun pienessä kylässä asutaan, ja kollikissojakin täällä vilisee, niin pentuja kyllä tulee.

    Kissanpennut voi luovuttaa 12viikkoisena. Uudessa kodissa olisi hyvä olla aikuinen kissa kaverina (jos emo ei ala hoitamaan) niin pennut "oppisivat olemaan kissoja". Tulipas kummasti kirjoitettua..

    Emokissalla saattaa olla jo uudet pennut masussa, kun vapaana saa kulkea. Leikkaamattomuus saattaa aiheuttaa kohtutulehduksen (olikohan se sillä nimellä?). Leikkauksissa on paikkakuntaeroja. Meillä maksoi tyttökissalla 50euroa, mutta voi maksaa tuon kaksinkertaisenakin. Kannattaa kysellä eri paikoista.

    Äänestä

  • pöllö kirjoitti:

    Niin, tiedän, että tuo luovutusikä on 12 vko, mutta kun emo ei niitä kerran hoida, niin voipi varmaan vähän aikaisemmin luovuttaa, kun 10-12 viikon ikäisinähän niiden pitäisi oppia emoltaan kissana olemisesta, mutta jos emo/muu kissa ei niitä ole kasvattamassa, niin voi varmaankin vähän aikaisemmin luovuttaa. Vai?
    Tosin muitakin kissoja talossa on, josko nämä sitten vähän opettaisivat kissana olemista, :D

    Niin, ja vielä pitikin sanoa. Eli kun emo ei nyt kerta kaikkiaan hoida pentujaan, pennut vietiin vähäksi aikaa tätini tyttökissalle, jolla oli pennut vähän aikaa sitten. Se niitä rupesi heti hoitamaan, mutta ei se pentuja imetä, kun sen verran aikaa jo omista pennuista kuitenkin, mutta voipi olla, että maitoa alkaa uudelleen tulla, kun kolme pentua on hoidossa.

    Pennut kyllä saattavat palata mummuni luo vähän kasvettuaan (sitten kun osaavat itse pestä itseään ja eivät ole niin kömpelöitä). Mutta tämä tuskin sinällään ei haittaa pennun kehitystä, kun mummuni luona on näitä toisiakin kissoja, jotka eivät tosin suostuneet pentuja nyt hoitamaan lukuun ottamatta yhtä kissaa, joka on ainut kolli (vielä melko nuori). Se pesi pentuja, tai oikeastaan melkeinpä vain yhtä. Eniten itsensä väristä, :D

    En mene sanomaan mitään tuohon aikaisempaan luovutukseen, kun en itse ole pentuja koskaan ollut luovuttamassa :) Minun mielestäni kuitenkin tutussa ympäristössä sisarusten kanssa niin pitkään kuin mahdollista.

    Hyvä kun on löytynyt sijaisemo, jonka läheisyys on tärkeää vaikkei se imettäisikään :)

    Äänestä

meijän kiti jäi orvoksi 3vk ikäisenä ja otin sen huostaani heti. syötin sitä ruiskulla kun se ei ite osannu, ja pissatus oli se "kostea vanu" juttu. nyt se on 7 vk ikäinen ja osaa ihan kaikki mitä tarvii :D älyttömän energinen ja seurallinen :D oikea sylivauva :D vasta viime viikolla oppi hyppimään :D oli seki kyllä yö ku koko ajan kuulu ku kiti hyppäsi sängylle, ja taas alas -> sängylle, ja alas :D huhhuh :D

Äänestä
  • :) Varmaankin mukava tapaus, :D
    Nuo pennut osaavatkin jo syödä, juoda ja pissata/kakkia itse.

    Minun kissani oli huvittava, kun ensi kertaa vein ulos, kun oli lunta. Käveli vain sellaisilla kohdilla, missä ei ollut lunta ja sitten lumikohdissa meni niin pitkin askelin ja hitaasti, että, :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kissojen ystävä kirjoitti:

Eli, ongelmana on se, kun mummuni kissa hylkäsi kolme neliviikkoista pentuaan. Emo kulkee vapaana ulkona ja nyt se ei enää hoida pentujaan.
Nyt kun pakkasetkin tulevat, niin pentuja ei voi enää pitää ulkona kissojenkopissa, kun emo ei ole niitä kantamassa sisään takaisin.
Pennut kyllä syövät penturuokaa ja juovat maitoa, mutta ongelmana on vain se, kun pennut eivät itse oikein pese itseään (oikeastaan pesevät, mutteivät kunnolla). Voisiko ihminen hoitaa sen niiden puolesta?
Ja muutenkin, kaikki apu on tervetullutta. Kun ei pentuja oikein voi vielä poiskaan luovuttaa, noin pieninä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu