Tyyli jonka NW ja tarja yhdessä loivat, ei tule katoamaan musiikkikartalta, Yhtään väheksymättä Holopaisen ja muiden osuutta musiikin teossa, niin kyllä bändi olisi ilman Turusta jäänyt kansallisen tason metallipumpuksi, joita Suomessa jo muutama onkin.
Itse aikoinaan löysin bändin nimenomaan Turusen äänen innostamana. Nyt sitten Tarjaa syytetään diivailusta, eiköhän kaikki suuret naislaulajat ole enemmän tai vähemmän jonkin sortin diivoja.
Naisille kiertueelämä on myös kuluttavampaa kuin miehille joilla vaan vuosien myötä maine ja mahdollisesti maha kasvaa. Varsinkin Turusen äänen kannalta se on rasittavaa.
Toivottavasti molemmat jatkavat musiikin parissa ja tuottaa kuulijoilleen mielihyvää.
PS: En muuten ole sitten mikään teinifani
Kunniaa molemmille....
5
1207
Vastaukset
- Moukka
Kerrankin joku osaa olla asiallinen
- kotiäiti05
voisitteko kertoa syyn miksi Tarja lähti? en saanut oikein selvää uutisissakaan? voisiko joku kertoa?
- Laydee-J
Tarjan mielipidettä asioihin ei ole vielä kuultu, hän pitää tiedotustilaisuuden marraskuun alussa. Holopaisen ja muun bändin mukaan syitä olivat muun muassa rahan ahneus ja muu tyyliin "kusi noussut päähän" -juttu. Kaiketi Tarjan aviomiehellä ollut jokseenkin suuri osuus Tarjan "muutokseen". Ei analysoida sen enempää, odotellaan marraskuuta ja Tarjan mielipidettä asioista, valitaan puolet vasta sen jälkeen. :>
- kotiäiti05
Laydee-J kirjoitti:
Tarjan mielipidettä asioihin ei ole vielä kuultu, hän pitää tiedotustilaisuuden marraskuun alussa. Holopaisen ja muun bändin mukaan syitä olivat muun muassa rahan ahneus ja muu tyyliin "kusi noussut päähän" -juttu. Kaiketi Tarjan aviomiehellä ollut jokseenkin suuri osuus Tarjan "muutokseen". Ei analysoida sen enempää, odotellaan marraskuuta ja Tarjan mielipidettä asioista, valitaan puolet vasta sen jälkeen. :>
Okei kiitos tiedosta.
voi tätä maailmata. :)
- Hanker
Tästäkin voidaan vetää toisenlainen mielipide. Yleensä Nightwishin tekee erilaiseksi tämä ns. "ooppera-hevi", ei mikään Tarja Turusen ääni. Laulussa oisi voinut olla kuka muu vain, kuka osaa vaan laulaa oopperalaulua ja on sitä harjoitellut, ja bändiä ylistettäisiin aivan samalla tavalla.
Jos pojat vaan onnistuvat löytämään (kuten uskottavaa on) yhtä hyvän laulajan, ellei paremman, niin mihinkäs tilanne siitä muuttuisi? Tarja ei musiikkia tehnyt, ainut erikoisuus mitä hän musiikkiin toi oli tuo oopperamainen laulu, jonka nyt olisi voinut tehdä kuka vaan, jos alussa olisi valittu tehtävään joku muu.
Itselleni tuolla nyt ei väliä, että menestyykö bändi vai. Tietysti olisi mukava että Suomi menestyisi tuolla maailmalla. Ja miksei se menestyisi, en näe tässä estettä.
Eikun pojille siitä vaan plussaa, että kuitenkin tiesivät mitä tekevät, miten suuri on riski, ja silti tekivät niinkun heistä parhaaksi tuntuu. Kuka sitä nyt väkisin huonoa pullaakaan syö?
Oopperalaulajia varmasti on ovet pullollaan, halukkaita luulisi tämänkokoiseen yhtyeeseen jo olevan. Kuhan lauluntekijä pysyy puikoissaan, niin tuskin hätää jos ihmiset vaan tajuavat sen eivätkä ole asenteella "ilman Tarjaa EI EI EI yksinkertaisesti ole NW:tä"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760