Uupunut, väsynyt, mikä sitten onkin oikea sana kuvaamaan nykyistä, kylläkin jo muutaman kuukauden jatkunutta olotilaani.
Suurperhe, mies AINA töissä, muutaman vuoden hoitoputki kotona,( tietoinen valinta) vailla aikuiskontakteja, ellei lähisukua lasketa.
Nyt tuntuu, että on tullut korkea aika tehdä jotain muuta, alkaa olla niin pienet piirit ja pää hajoaa. Kärpäsestä tulee helposti härkänen jne.
Aivan varmasti olen miellyttävämpää seuraa, niin äitinä kuin puolisonakin, jos pääsen välillä tekemään muutakin!
Onhan ne arjen rutiinit tärkeitä lapselle, mutta minä en enää jaksa tätä ainaista piikomista.
Niille, joiden tekee mieli vastata: " mitäs hankitte niin monta lasta tai mikset mene töihin" vastaan jo nyt, että kaikki lapset ovat toivottuja ja osa pitkään "yritettyjäkin" ja todella nautinkin kotiäitinä olosta, aikani, mutta nyt on tilanne tämä. Monen asian summa.
Hermot on kuitenkin tässä vaiheessa jo niin loppu, etten enää tiedä mikä olisi viisain siirto.
Kouluun olen hakenut, ja ellen pääse, haen keväällä uudestaan.
Entiseen työhäni en halua palata, ja muutenkin mieluummin vaihtaisin alaa.
Tässä odotellessa, tuntuu, että päivä päivältä pinna lyhenee, tulee huudettua, pienimmätkin vastoinkäymiset tuntuvat ylitsepääsemättömiltä jne.
Ylilyöntejä, pahaa mieltä ja katumusta, yhtä vuoristorataa!
Ja joka aamu hiljainen lupaus itselleni että tänään kaikki muuttuu paremmaksi...
Masentunut on kuitenkin "väärä diagnoosi".
Puhuimme juuri vakavasti mieheni kanssa tilanteesta, ja mietimme, pyytäisinkö lääkäriltä jotain rauhoittavia tms. Ketään kohtalotovereita?
Miten auttaa? En haluaisi mitään lääkkeitä, mutta jotain on nyt tehtävä.
Toinen siirtoni, on varata aika perheneuvolaan ja lueskelin netistä tietoa stressinhallinta-koulutuksestakin.
Ei vika lapsissa ole, tiedostan kyllä tilanteen ja jotenkuten sen miten tähän on ajauduttu, mitä virheitä olemme vanhempina tehneet.
Oman kunnan lääkäriin en kuitenkaan haluaisi mennä reseptiä pyytämään, siis mitä tehdä?
En haluaisi soskujen tarkkailuun tms!
Suurperhe, mies AINA töissä, muutaman vuoden hoitoputki kotona,( tietoinen valinta) vailla aikuiskontakteja, ellei lähisukua lasketa.
Nyt tuntuu, että on tullut korkea aika tehdä jotain muuta, alkaa olla niin pienet piirit ja pää hajoaa. Kärpäsestä tulee helposti härkänen jne.
Aivan varmasti olen miellyttävämpää seuraa, niin äitinä kuin puolisonakin, jos pääsen välillä tekemään muutakin!
Onhan ne arjen rutiinit tärkeitä lapselle, mutta minä en enää jaksa tätä ainaista piikomista.
Niille, joiden tekee mieli vastata: " mitäs hankitte niin monta lasta tai mikset mene töihin" vastaan jo nyt, että kaikki lapset ovat toivottuja ja osa pitkään "yritettyjäkin" ja todella nautinkin kotiäitinä olosta, aikani, mutta nyt on tilanne tämä. Monen asian summa.
Hermot on kuitenkin tässä vaiheessa jo niin loppu, etten enää tiedä mikä olisi viisain siirto.
Kouluun olen hakenut, ja ellen pääse, haen keväällä uudestaan.
Entiseen työhäni en halua palata, ja muutenkin mieluummin vaihtaisin alaa.
Tässä odotellessa, tuntuu, että päivä päivältä pinna lyhenee, tulee huudettua, pienimmätkin vastoinkäymiset tuntuvat ylitsepääsemättömiltä jne.
Ylilyöntejä, pahaa mieltä ja katumusta, yhtä vuoristorataa!
Ja joka aamu hiljainen lupaus itselleni että tänään kaikki muuttuu paremmaksi...
Masentunut on kuitenkin "väärä diagnoosi".
Puhuimme juuri vakavasti mieheni kanssa tilanteesta, ja mietimme, pyytäisinkö lääkäriltä jotain rauhoittavia tms. Ketään kohtalotovereita?
Miten auttaa? En haluaisi mitään lääkkeitä, mutta jotain on nyt tehtävä.
Toinen siirtoni, on varata aika perheneuvolaan ja lueskelin netistä tietoa stressinhallinta-koulutuksestakin.
Ei vika lapsissa ole, tiedostan kyllä tilanteen ja jotenkuten sen miten tähän on ajauduttu, mitä virheitä olemme vanhempina tehneet.
Oman kunnan lääkäriin en kuitenkaan haluaisi mennä reseptiä pyytämään, siis mitä tehdä?
En haluaisi soskujen tarkkailuun tms!
Vastaukset 4
Vanhimmat
saat lähetteen mielentervsytoimistoon, sillä selvästi kärsit jonkunasteisesta uupumuksesta. voit saada kodinhoitajan avuksi silloin. yksin et ehkä jaksa vyyhteä selvittää. eikä se opiskelun aloittaminen uuupuneena mitään ratkaise, samat ongelmat ja työt odottavat koulunkin jälkeen, nyt vain on lisäksi kotitehtävät, läksyt, kokeet...
Hei uupunut!
Oletko uskaltanut/kehdannut pyytää keneltäkään käytännön apua esim apua lasten hoidossa tai että joku ottaa jonkun lapsista yökylään ym. Olis hyvä,että saisit jonkun vapaahetken, pääsisit vaikka kävelylle tai elokuviin tai vuorokaudeksi pariksi kylpylään. Pienikin hengähdystauko voi auttaa kummasti.
Ehkä voisit aloittaa vaikka lenkkeilyn jonkun kanssa, jos saisit lapsenvahdin.
Perusongelmaasi nämä ehdotukset eivät toki poista. Neuvo mennä perheneuvolaan puhumaan on ihan hyvä, tai jos sellaista ei ole , voit puhua vaikka seurakunnan diakoniatyöntekijälle tai perhetyöntekijälle.
Uupumus on tuttu juttu kai useimmille äideille. Tieto tästä ei sinänsä helpota, mutta ehkä se antaa rohkeutta puhua tilanteesta muiden kanssa.
kun tuntui että seinät kaatu päälle ja että tulee jo ihan sekopäiseksi varasin ajan hierontaan..Suosittelen lämpimästi!
on matalampi kynnys ja helpompi toteuttaa kuin kylpyläviikonloppu, reiluksi puoleksi tunniksi löytyy helpommin hoitaja lapsille, eikä hintakaan yleensä ole päätähuimaava. Itse saa hetkeksi aikuista seuraa ja kun lihasjännitys laukeaa, stressikin helpottaa.
Liikunta on lisäksi semmonen luonnon rauhoituslääke, joka ei aiheuta edes sivuvaikutuksia.. Lapsetkin ovat rauhallisempia kun saa energiaa purkaa ulkona.Tai sitten ystävän/sukulaisen kanssa säännöllisille iltalenkeille.. Pidä huolta itsestäsi, se on paras tapa huolehtia perheestä!
.. pidemmän päälle olosi luultavasti helpottuu kun saat selvitettyä mielessäsi ammatti/työasiasi.Kun saa jonkinlaista suuntaa ja toimintasuunnitelmaa pidemmän päälle, niin koko elämä ei kaadu lapsen maitomukin myötä..ainakin itse sain näin helpotusta samankuuloiseen tilanteeseen.
ps. Jos miehesi on todella aina töissä, valitse naishieroja tai vanhempi mies...