Olen 26-vuotias yliopisto-opiskelija, kaikin puolin fiksu ja muutenkin ikäiseni tasolla, paitsi ihastumisasioissa. En ole koskaan seurustellut paria kuukautta kauempaa, mutta minulla saattaa olla vuosiakin kestäviä "kaukorakkauksia" miehiin, joita en edes kunnolla tunne. Olen edelleenkin ihastunut mieheen, jonka näin viimeksi yli vuosi sitten enkä halua ketään toista. Ihastun myös julkkiksiin ihan niinkuin 13-vuotiaat, mikä on ikäiselleni todella noloa..Tällä hetkellä olen palavan ihastunut N´sync yhtyeen Lance Bassiin ja olen todella surumielinen, koska hänellä on nettitietojan mukaan uusi tyttöystävä (Tiedän kyllä miten tyhmältä tuo kuulostaa:) Onko muita ikäisiäni joilla on sama ongelma? Miksi en osaa ihastua oikeisiin miehiin vaan ainoastaan haavekuviin?
Epäkypsät ihastumiset
4
765
Vastaukset
- arvailija
Voiskohan olla niin, että pelkäät päästää ihmisiä lähelles. Kaukorakkaudet ja pinnalliset lyhyet suhteet on jotenkin turvallisempia, niissä ei voi niin syvästi satuttaa tai tulla satutetuksi. Luulen, että olin yli parikymppiseks samanlainen kuin sinä. Sitten osu onneksi kohdalle mies, jonka päästin lähelle ja kyllä on kannattanut. On lujasti riidelty ja lujasti rakastettu. Ehkö vielä joskus osuu sullakin kohdalle. Voithan toki myös koittaa muuttaa omia asenteitas, mutta siihen en osaa juuri neuvoja antaa. Muista kuitenki, että jos antaa paljon, voi myös saada paljon. Rohkeutta sulle!
- esztelle
Minäkin olen elänyt aivan mahtavan miehen kanssa avoliitossa kohta 7 vuotta ja kyllä, olen ihastunut tulenpalavasti lukuisiin eri julkisuuden henkilöihin ennen tätä suhdetta. Tosin olen edelleen taipuvainen ihastumaan herkästi, tälläkin hetkellä niin pirusti Evilän Tommiin, joka miestäni huvittaa suunnattomasti - mutta kun on tullut hiukan vanhemmaksi ja viisaammaksi, sitä osaa eritellä realiteetit kuvitelmista. Ei tule suru puseroon tyttöystävistä ym. kohteen privaattielämän kuvioista...turvallistahan se tietenkin on, kaukorakkaus ei satuta, ei petä, ei kohtele julmasti muutenkaan.
- minäkin 26v
Täällä yksi kohtalotoveri! Olen ikäisesi ja edelleen rakastun palavasti JULKISUUDEN henkilöihin, yleensä ulkomaalaisiin. Tälläkin hetkellä olen todella ihastunut, hyvin syvästi, erääseen artistiin ja haaveilen hänen tapaamisestaan jne. Eihän tämä voi olla normaalia tässä iässä? Mikä mua(kin) vaivaa? Pitääkö tässä tosiaan lähteä jonkun psykologin tai vastaavan juttusille. Eihän tällaista kehtaa edes kenellekään myöntää..
- kävi minulle aikoinaan
Minulla oli samoin lukuisia suhteita, tai haaveita ja 27 v menin lopulta naimisiin. Luin päiväkirjaani ja ihmettelin, kun aina käy samoin, jotenkin halusin kerran kokeilla pidempään, no nyt on oltu naimisissa kohta 15 vuotta ! Mutta ihastuinpa viime vuonna yhteen ruotsalaisbändin jäseneen, luulen, että kaipasin vaan sitä ihanaa ihastumisen tunnetta ja nyt ihastuin ihan äskettäin yhteen toiseen tyyppiin, jolla asialla ei mitään tulevaisuutta. Aion jatkaa tässä suhteessa, vaikka romnatiikkaa saakin taskulampulla etsiä... Kyllä se sinunkin kohdalla loksahtaa, olet jo ruvennut miettimään sitä..siinä on se mahdollisuus. Onnea sinulle rakkauselämässä !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475425Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612246Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181830Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1451761- 171555
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301467Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5135881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171107Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771078Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se213963