Tarja Halonen kertoo hänestä tehdyssä kirjassa
"kun olin ulkoministeri virkamiehet salasivat
minulta tietoa. Virkamiehet jopa kietäytyivät
luovuttamasta hallussa olevaa tietoa"
Toimivatko verolakeja valmistelevat virka-
miehet samalla tavalla ?
Ovatko verolakeja valmistelevat virkamiehet
EPÄPÄTEVIÄ ?
Toimivatko verolakeja valmistelevat virka-
miehet TAHALLAA / TARKOITUKSELLA siten että
RIKKAAT osinkotuloja saavat "puhalsivat" kan-
salta miljaardi euroa kierrättämällä osinko-
tulot ulkomaiden kautta!
KÖYHÄLTÄ OTETAAN JOKAINEN euro!!!!!
Epäpätevät virkamiehet / tahallisuus
Maksan joka markasta verot
2
89
Vastaukset
- se valtion sujeluksessa
Vapaamurarimafia on valtion erityisessä suojeluksessa. Se saa vapaasti rikkoa mm. verolakeja ja kukaan ei tee mitään, vaadi lakien noudattamista. Alkaako teille selvitä miksi Suomi on köyhä ja Suomessa on EU:n korkein työttömyys, huono asumisen taso ja heikko terveystilanne. Tämä eliitti on kaapannut valtion itselleen. Se näkyy mm. fortumin optioissa. Samaan aikaan kansalta viedään koko ajan palveluja ja työllistymismahdollisuuksia kiihtyvällä tahdilla.
- xxxx
Suomen kansa on tyhmä.
Minä olen yksi heistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751972Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361698Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81324Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241146Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59927
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57912