Minulla on kauhea lihomisen pelko raskausaikana. Olen ollut aina melko hoikka ilman että tarvitsee erityisesti nähdä vaiva sen eteen. Luontaisesti kuitenkin pidän vähärasvaisesta ja kevyestä, kasvispainotteisesta ruuasta.
Nyt raskausaikana minulle on tullut pelko, että lihon hallitsemattomasti. Syön edelleen terveellisesti, mutta nälän takia on pakko syödä määrällisesti enemmän. Syön aamiaisen, lounaan ja illallisen välipaloineen ja iltapaloineen. Raskausviikkoja on nyt 16. Kiloja on tullut kai puolitoista lisää, ei siis paljoa.
Olenko hullu lihomispelkoineni? Sokerin olen karsinut minimiin, herkuttelen vain viikonloppuisin. Pyrin myös liikkumaan päivittäin. Jotenkin nämä yhteiskunnan hoikkuusvaatimukset kummittelevat erityisesti raskausaikana.
Tärkeintä on kuitenkin vauva ja siksi syön aina niin paljon, että nälkä kunnolla lähtee. Harmittaa vain oma pinnallisuuteni.
Pelkään lihomista
9
1377
Vastaukset
- todellakin
pinnallinen!
Olisit miettinyt lihomispelkoasi ennen kuin raskaaksi aioit...
Toivottavasti lihomiskammostasi ei tule olemaan haittaa lapsen kehitykselle ja kasvulle!
Suosittelen, et juttelet asiasta neuvolassa!- varo vähän
Ei kauhean kauniisti sanottu ja on ihan hyvä, että huolehtii myös kiloista, jos huolehtii samalla myös siitä, että syö terveellisesti ja monipuolisesti, jotta lapsi kehittyy. Ei tarvi ruveta syöttöporsaaksi, vaikka onkin raskaana.
- hoikkeli
Tosiaankin täällä myös omalla tavalla pelkään että lihon aivan mahdottomasti...olen hieman pitemmällä kuin sinä ja kiloja tullut n,500g per vko,olen kyllä aina toivonut olevani pyöreämpi,mutta kuinkas käykään kun kiloja rupeaa tulemaa...
Todellakin olen ajatellut että nyt niitä kiloja saa tulla kyllä ne sitten aikanaan häviää...mutta mikäs se kumma lihomisen pelko tuolla kummittelee...onko se sitä että odottava äiti pelkää olevansa vähemmän viehättävä kiloineen miehen silmissä??
Noh koitetaan päästä näistä turhista peloista ja kerätään oikein kunnolla kiloja että vauva saa kunnon ravinnot kasvaakseen.
Minäkin muuten pidän terveellisestä ruuasta,mutta kyllä menee big mäkitkin,kunnon kotiruoka kyllä parasta,ja eikös sitä pidäkkin juuri raskaus aikana syödä terveellisesti,monipuolisesti,kasviksia ja hedelmiä ja tottakai kunnon ruokaa. - pelkuri
Mulla ollut aina lievää ylipainoa ja äidistä näkemäni kuvat on syöpynyt mieleen, turvotusta ja 25 kg raskaana. Työkaveri oli syönyt karkkia kuin leipää, tuloksena 30 kg. Olen pitänyt ton varoittavana esimerkkinä mielessä ja se on kyllä auttanut. Toisin kuin aikaisemmin, nyt syön enemmän ja joka päivä myös työpaikkalounaan, joka sairaalassa on terveellinen ja monipuolinen. Kiloja on tullut 12 (rvko 32), mutta enemmän kuin kiloja tuijotan omaa peilikuvaani: kaikki ylimääräinen läski kun näkyy mulla heti naamassa ja nyt kaikki paino on tullut mahaan, ei reisiin tai takapuoleen.
Kun syöt oikeaa ruokaa, paino ei nouse liikaa ja liikunta vielä on hyväksi ja auttaa myös painonhallinnassa. Loppujen lopuksihan sikiö ei tarvi hirveästi ylimääräistä energiaa eli kahden edestä ei tarvi syödä. Kuitenkaan nälkääkään ei tarvi nähdä eikä missään nimessä ruveta pudottamaan painoa, koska vauva saa istukan kautta kaikki kuona-aineet, jotka painonpudotuksessa vapautuvat äidin elimistöstä. Herkutellakin saa, kerta viikossa on varmasti juuri sopiva määrä myös ravintosuositusten puolesta. Sellaisella ei kukaan liho eikä laihdu, tärkeintä on se, mitä syöt muina viikonpäivinä.
Muista, että tasapainoinen keho ja mieli on parasta sekä sinulle että vauvallesi. Nipottamaan ei tarvitse ruveta, mutta ei myöskään syömään kuin syöttöporsas. Liikakiloja ei ole kiva ruveta pudottamaan synnytyksen jälkeen, jos niitä on kerännyt raskausaikana rutkasti.- Niinpä..
Ihan ensimmäiselle sanoisin, että kiitos vain kauniista sanoistasi. Tiedän itsekin olevani tämän asian suhteen pinnallinen, joten haukkumisesi meni siinä mielessä hukkaan. En usko, että aiheutan vauvalle vaaraa, koska syön koko ajan säännöllisesti ja monipuolisesti.
Kultaista keskitietä olen juurikin etsimässä. :) En itse haluaisi olla tämmöinen, nipottaa ruuista ja painosta. Ehkä asiaan vaikuttaa heikko itseluottamukseni. Olisi ihanaa kun pitäisi itsestään ja vartalostaan juuri sellaisena kuin se on. - äiti
Niinpä.. kirjoitti:
Ihan ensimmäiselle sanoisin, että kiitos vain kauniista sanoistasi. Tiedän itsekin olevani tämän asian suhteen pinnallinen, joten haukkumisesi meni siinä mielessä hukkaan. En usko, että aiheutan vauvalle vaaraa, koska syön koko ajan säännöllisesti ja monipuolisesti.
Kultaista keskitietä olen juurikin etsimässä. :) En itse haluaisi olla tämmöinen, nipottaa ruuista ja painosta. Ehkä asiaan vaikuttaa heikko itseluottamukseni. Olisi ihanaa kun pitäisi itsestään ja vartalostaan juuri sellaisena kuin se on.Ei kyllä kauheasti kannata miettiä tuota lihomista. Itse lihoin ekan kanssa 18 kiloa, ei mikään huippusuoritus sekään, nyt varon enemmän. Vauvan takia olisi kuitenkin vähintään 8 kiloa lihottava raskauden aikana, ettei tule mitään vaurioita, olen lukenut. 8-13 kiloa on ihan ok ja normaali, jotkut laihtuvat imettäessä, toiset vasta imetyksen lopetettuaan. Muista kuitenkin, ettei imetyksenkään aikana tulisi ehdoin tahdoin laihduttaa, etteivät rasvavarastoissa olleet ympäristömyrkyt joutuisi vauvan imemään äidinmaitoon.
- surakka
silti painoa on tullut jo 8 kiloa vaikka viikkoja on vasta 23. syön kevyesti ja liikun aika reippaasti mutta se vaan nousee.
- inka
Itsellä nyt ei mitään lihomisen pelkoa varsinaisesti ollut, mutta tuntui aika käsittämättömältä että toiset repsahtivat raskausaikana täysin ja saivat pari-kolmekymmentä lisäkiloa. Nyt kun olen itse viikolla 28, olen alkanut huolestua ennemmin siitä ettei paino nouse tarpeeksi (5 kg tähän mennessä, mikä kyllä on riittävästi).
Jos pidät kevyestä ja kasvispainotteisesta ruuasta ja liikutkin vielä, et voi edes lihoa hallitsemattomasti. Saat ihan hyvällä omallatunnolla syödä tarpeeksi, nälässä ei tosiaankaan saa olla! Kai tiedät että raskausajan painonnoususta suurin osa tulee mm. lapsivedestä, kohdun kasvusta, verimäärän lisääntymisestä, istukasta ja lapsesta itsestään, joten lihomiseksi sitä ei oikein voi sanoa! Kiloja on pakko tulla tai kaikki tuo otetaan mm. sinun lihaksistostasi ja luustostasi!
Raskauden edetessä ja lapsen tullessa konkreettisemmaksi todennäköisesti myös lihomispelkosi hälvenee. Itselleni ainakin tässä vaiheessa lihominen, raskausarvet ja suonikohjut tuntuvat aika vähäpätöisiltä uhkilta, vaikka ennen raskautta ne olivat kamalia asioita. Ympäristön suhtautuminenkin tietysti vaikuttaa. Oma mieheni (ja moni muukin) kehuu masuani kauniiksi ja tilaani naiselliseksi ja ihanaksi, joten itselläkin on helpompi suhtautua siihen niin. Jos ympäristö viestittäisi että raskaanakin on oltava hoikka, olo voisi olla vaikeampi. - minätäällävain
Voit hengittää ihan rauhassa. Kilot tulee ja menee. Anna vain painon nousta ja syö monipuolisesti, välillä myös eläinrasvatuotteita. Herkkuttele vaikka lauantaisin vaikka pienillä nameilla. Äläkä stressaa vaa.an kanssa.
Ylimääräiset kilot saa nopeasti pois kävelemällä vauvan kanssa nukuttamis hetkellä. Ja kaiken laiset muut hyötyliikunnat pidä mielessä. Mutta älä ota kiloja liian kevyellä ruokavaliolla.
Isosiskoni pelkäsi ensimmäisen raskauden aikana lihomista ja vähensi syömistään hedelmiin asti. kaiken maailman hedelmät ja vihannekset hän popsi napaansa ja sitten vauva syntyi keskosena ja oli koliikki vauva imetys ajan aikana.. Neuvolassa sanottiin sen johtuvan äidin alipainosta.
Sisko sai alkupainonsa takaisin (alipainoa sekin) ja toista lasta odottaessaan hän söikin monipuolisesti ja ei välittänyt kiloista.. vauvasta tuli kiltti kuin mikä ja nyt sisko näyttää normaalilta naiselta kun ei ole enää alipainoinen, vaan normaali painoinen!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762066Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361728Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101402Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291200Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591198Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161041- 60959
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58957