yksinäinen, seuran janoinen ihminen

minä en pelkää kellon lyövän
   vaan tiedän
jokaisen sen iskun sattuvan
   tähän aikaan yöstä
poden liikaa mennyttä
pedon kiimaista herkkyyttä

kello kahdelta
alitajuntani tahti käy viisareina
   siellä makaat
tipauttaen huntusi jalkoihini
   salamana säpsähtäen
saan vinkin ruumiini ylösnousemuksesta
uskoen iänkaikkiseen elämään
olet verhoiltuna vain katseeseeni

olen ylpeä siitä tavasta
jolla yössäni nouset ylleni

katselen snapsilaseja kaappiini päällä
   katostani roikkuvaa kuuta
sekä keittiössäni lymyävää leijonaa
nähden virneesi tyhjällä taulullani
   sen paljon kertovan totuuden
ja minun pois menevän

olen valehteleva juoppo
osallinen asioihin joita
eivät aiheuta haluni vaan tekoni
aamuisin en herää
kun öisin valvon niin myöhään
vartaloni on ylensyönyt
viiniä en käytä edes kohtuudella

meidän risteilymme
   oli minulle valohoito
voitto sellaisesta
   sisälläni olevasta puutteesta
mistä olen pienen elämäni kärsinyt
olen lopulta yksinäinen,
seuran janoinen ihminen

lasken yhdessä viettämiämme öitä
ja saan niiden määrästä
   ihollani kulkevan orgasmin
joka valtaa ajatukseni
kuin olisin saanut sinut kokonaan

olet poikittain aikaa kohti liitävä
      valonsäde
liekit sinun olkapäilläsi
tuoksuvat kämmenelläni virkeydelle
estelen suihkuun menoasi
kun luontainen tuoksusi virittää
eteeni kaikki taivaskanavat
joita pitkin surffaan
   aavan meresi ulappaan
kuin päihtyneenä vaivun sen syleilyyn
kun minun kainalooni asetut
olet joka kerta paikka tekemääni virheeseen
   elämäni eheyttäjä
ovi huomiseen tai kirves niskaan