minä en pelkää kellon lyövän
vaan tiedän
jokaisen sen iskun sattuvan
tähän aikaan yöstä
poden liikaa mennyttä
pedon kiimaista herkkyyttä
kello kahdelta
alitajuntani tahti käy viisareina
siellä makaat
tipauttaen huntusi jalkoihini
salamana säpsähtäen
saan vinkin ruumiini ylösnousemuksesta
uskoen iänkaikkiseen elämään
olet verhoiltuna vain katseeseeni
olen ylpeä siitä tavasta
jolla yössäni nouset ylleni
katselen snapsilaseja kaappiini päällä
katostani roikkuvaa kuuta
sekä keittiössäni lymyävää leijonaa
nähden virneesi tyhjällä taulullani
sen paljon kertovan totuuden
ja minun pois menevän
olen valehteleva juoppo
osallinen asioihin joita
eivät aiheuta haluni vaan tekoni
aamuisin en herää
kun öisin valvon niin myöhään
vartaloni on ylensyönyt
viiniä en käytä edes kohtuudella
meidän risteilymme
oli minulle valohoito
voitto sellaisesta
sisälläni olevasta puutteesta
mistä olen pienen elämäni kärsinyt
olen lopulta yksinäinen,
seuran janoinen ihminen
lasken yhdessä viettämiämme öitä
ja saan niiden määrästä
ihollani kulkevan orgasmin
joka valtaa ajatukseni
kuin olisin saanut sinut kokonaan
olet poikittain aikaa kohti liitävä
valonsäde
liekit sinun olkapäilläsi
tuoksuvat kämmenelläni virkeydelle
estelen suihkuun menoasi
kun luontainen tuoksusi virittää
eteeni kaikki taivaskanavat
joita pitkin surffaan
aavan meresi ulappaan
kuin päihtyneenä vaivun sen syleilyyn
kun minun kainalooni asetut
olet joka kerta paikka tekemääni virheeseen
elämäni eheyttäjä
ovi huomiseen tai kirves niskaan
vaan tiedän
jokaisen sen iskun sattuvan
tähän aikaan yöstä
poden liikaa mennyttä
pedon kiimaista herkkyyttä
kello kahdelta
alitajuntani tahti käy viisareina
siellä makaat
tipauttaen huntusi jalkoihini
salamana säpsähtäen
saan vinkin ruumiini ylösnousemuksesta
uskoen iänkaikkiseen elämään
olet verhoiltuna vain katseeseeni
olen ylpeä siitä tavasta
jolla yössäni nouset ylleni
katselen snapsilaseja kaappiini päällä
katostani roikkuvaa kuuta
sekä keittiössäni lymyävää leijonaa
nähden virneesi tyhjällä taulullani
sen paljon kertovan totuuden
ja minun pois menevän
olen valehteleva juoppo
osallinen asioihin joita
eivät aiheuta haluni vaan tekoni
aamuisin en herää
kun öisin valvon niin myöhään
vartaloni on ylensyönyt
viiniä en käytä edes kohtuudella
meidän risteilymme
oli minulle valohoito
voitto sellaisesta
sisälläni olevasta puutteesta
mistä olen pienen elämäni kärsinyt
olen lopulta yksinäinen,
seuran janoinen ihminen
lasken yhdessä viettämiämme öitä
ja saan niiden määrästä
ihollani kulkevan orgasmin
joka valtaa ajatukseni
kuin olisin saanut sinut kokonaan
olet poikittain aikaa kohti liitävä
valonsäde
liekit sinun olkapäilläsi
tuoksuvat kämmenelläni virkeydelle
estelen suihkuun menoasi
kun luontainen tuoksusi virittää
eteeni kaikki taivaskanavat
joita pitkin surffaan
aavan meresi ulappaan
kuin päihtyneenä vaivun sen syleilyyn
kun minun kainalooni asetut
olet joka kerta paikka tekemääni virheeseen
elämäni eheyttäjä
ovi huomiseen tai kirves niskaan
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mielenkiintoisin sanakääntein kuvaat elämääsi. Kaikki runot todella hienoja!