Siis minkä lain nojalla muka on oikeutettua potkia Tarja pois omasta bändistään?
Ei musiikkimaailmassakaan päde viidakon lait, eli että joku kosketinsoittaja voi "määräenemmistön" päätöksellä junailla potkut ja kaapata oikeudet bändiin, jossa on sattunut soittamaan yhtenä muista.
Tässä on joku nyt olettanut, että oikeus on sen puolella, joka ensimmäisenä ehtii lempata toisen, siis puukottamaan toista selkään. Ei voi olla näin.
Tarjalla on kuitenkin kaikki immateriaalioikeudet omaan bändiinsä ja tuotantoonsa, joten näin jälkiviisastellen Tarjan se olisi pitänyt heivata koko orkesteri pellolle ja ottaa yhteistyökykyisemmät työntekijät instrumenttipuolta hoitamaan.
Eli perustakoon ja nimetköön Hietala, Vuorinen, rumpali ja se kosketinsoittaja keskenään uuden Kiteeläisbändinsä, ja Turunen puolestaan jatkakoon Nightwishin maailmanvalloitusta lojaalimman kokoonpanon turvin.
Toivon, että Tarjan uudet alaiset osaavat pysyä roolissaan, eli soittavat ja toimivat Tarjan käskyjen mukaan eivätkä ala kyseenalaistamaan Tarjan taiteellisia tai liiketaloudellisia tavoitteita. Bändi on meinaan aina korvattavissa, mutta bändin sielu ja koossa pitävä voima, keulahahmo itse, ei koskaan.
Tsemppiä Tarja, ja kaikkea hyvää bändillesi myös jatkossa!
Potkut olivat laittomat
38
5030
Vastaukset
- immateriaali
Eiköhän oikeudet materiaaliin omista A) säveltäjä B) sanoittaja C) sovittaja , kaikissa näissä tapauksissa oikeudet omistaa Tuomas Holopainen. Muuten mitä tulee siihen rahan tekemiseen niin ehdottomasti eniten NW:llä fyrkkaa on tehnyt Tuomas. Eiköhän mies ole miljonääri.
- oma sana
..että tarja ei perustanut bändiä? näin ollen bändi ei ole tarjan. enkä muutenkaan pidä ajatuksesta, että yksi ihminen voisi omistaa bändin. bändi koostuu jäsenistä, ja bändi on kaikkien näiden jäsenien yhteinen.
- jullis
bändistä?? Alunperin se nyt sattuu olemaan Tuomaksen bändi eikä Turusen mimmin jolle tais mennä hiukan menestys päähän.
- Jarpo
Voi kuule olla, että siinä oli se kosketinsoittaja ja joku sen kaveri perustamassa sitä bändiä alussa, mutta bändin immateriaalioikeudet siirtyivät Tarjalle kyllä viimeistään Oceanborn-albumin julkaisun myötä.
Se oli ja on meinaan aina ollut Tarja joka Nightwishille on luonut bändin persoonallisen soundin, mystiikan ja tulkinnan. Kymmenen vuotta vanhat perustamistoimet eivät siihen asiaan paljoa vaikuta! - ...
Jarpo kirjoitti:
Voi kuule olla, että siinä oli se kosketinsoittaja ja joku sen kaveri perustamassa sitä bändiä alussa, mutta bändin immateriaalioikeudet siirtyivät Tarjalle kyllä viimeistään Oceanborn-albumin julkaisun myötä.
Se oli ja on meinaan aina ollut Tarja joka Nightwishille on luonut bändin persoonallisen soundin, mystiikan ja tulkinnan. Kymmenen vuotta vanhat perustamistoimet eivät siihen asiaan paljoa vaikuta!Tuomas kerran kirjotti Nightwishin biisit, eli se se "pääpiru" nightwishin musiikin takana on eikä Tarja, joka vaan laulaa mitä käsketään.
- ---
Jarpo kirjoitti:
Voi kuule olla, että siinä oli se kosketinsoittaja ja joku sen kaveri perustamassa sitä bändiä alussa, mutta bändin immateriaalioikeudet siirtyivät Tarjalle kyllä viimeistään Oceanborn-albumin julkaisun myötä.
Se oli ja on meinaan aina ollut Tarja joka Nightwishille on luonut bändin persoonallisen soundin, mystiikan ja tulkinnan. Kymmenen vuotta vanhat perustamistoimet eivät siihen asiaan paljoa vaikuta!laki immateriaalioikeuksista. Luuletko, että ne siirty automaattisesti sille, joka antaa bändille kasvot. Jos minä teen bändilleni biisin, ei sen oikeudet siirry kenellekään, ellen minä niitä luovuta, eikä varsinkaan siitä syystä, että jonkun naama on omaani nätimpi. URPO!
- Kiteeläinen
Jarpo kirjoitti:
Voi kuule olla, että siinä oli se kosketinsoittaja ja joku sen kaveri perustamassa sitä bändiä alussa, mutta bändin immateriaalioikeudet siirtyivät Tarjalle kyllä viimeistään Oceanborn-albumin julkaisun myötä.
Se oli ja on meinaan aina ollut Tarja joka Nightwishille on luonut bändin persoonallisen soundin, mystiikan ja tulkinnan. Kymmenen vuotta vanhat perustamistoimet eivät siihen asiaan paljoa vaikuta!Tuomas perusti kavereidensa kanssa Nightwishin jo vuosia ennen Tarjan tuloa kuvioihin.
Tuomas vastaa Nightwishin musiikista täysin. Tarja lauloi vain mitä pyydettiin. Ei muuta.
Tuomas = Nightwish - Hyvä
--- kirjoitti:
laki immateriaalioikeuksista. Luuletko, että ne siirty automaattisesti sille, joka antaa bändille kasvot. Jos minä teen bändilleni biisin, ei sen oikeudet siirry kenellekään, ellen minä niitä luovuta, eikä varsinkaan siitä syystä, että jonkun naama on omaani nätimpi. URPO!
Juuri näin.
Osalle on vain hiukan vaikeaa ymmärtää millainen on bändi, kuka tekee ja mitä tekee ja miksi. - Jarpo
--- kirjoitti:
laki immateriaalioikeuksista. Luuletko, että ne siirty automaattisesti sille, joka antaa bändille kasvot. Jos minä teen bändilleni biisin, ei sen oikeudet siirry kenellekään, ellen minä niitä luovuta, eikä varsinkaan siitä syystä, että jonkun naama on omaani nätimpi. URPO!
Kuules URPO, se oli Tarja joka ne biisit tilasi siltä kosketinsoittajalta, eli Tarja kertoi mitä halusi ja miten halusi ja Tuomas sitten teki ne biisit käskystä. Ihan normaali asiakassuhde kyseessä.
Tarja tietenkin maksoi Tuomakselle kappaleista, pääasiassa siten että Tuomas sai osan bändin tuotosta ja mikä tärkeintä, näkyvyyttä bändin jäsenenä ja ilon kuulua tähän menestysryhmään. Holopaisen merkitys sinänsä bändin keikoilla yms. oli varsin mitätön kuten playback-kosketinsoittajilla yleensä on.
Ja vielä sitä, että sinä URPO taidat luulla, että jos firman työntekijänä teet työajallasi esim. tietokoneohjelman, oikeudet siihen kuuluvat sinulle. Ei, ei, ei. Oikeudet tuotokseen kuuluvat yrityksellesi eli työnantajallesi, sinulle kuuluu vain palkka ja muut vastaavat aineelliset korvaukset - Aivan kuten tuolle kosketinsoittajallekin! - Juristi.
Jarpo kirjoitti:
Voi kuule olla, että siinä oli se kosketinsoittaja ja joku sen kaveri perustamassa sitä bändiä alussa, mutta bändin immateriaalioikeudet siirtyivät Tarjalle kyllä viimeistään Oceanborn-albumin julkaisun myötä.
Se oli ja on meinaan aina ollut Tarja joka Nightwishille on luonut bändin persoonallisen soundin, mystiikan ja tulkinnan. Kymmenen vuotta vanhat perustamistoimet eivät siihen asiaan paljoa vaikuta!Immateriaalioikeudet eivät niin vain siirry bändin laulajalle. Laulun tekijällä on yksinoikeus tekemiinsä sävellyksiin. Turusella ei ole mitään oikeutta Nightwishin materiaaliin. Hän on ollut vain palkattu yhtyeen jäsen.
- Kiteeläinen
Jarpo kirjoitti:
Kuules URPO, se oli Tarja joka ne biisit tilasi siltä kosketinsoittajalta, eli Tarja kertoi mitä halusi ja miten halusi ja Tuomas sitten teki ne biisit käskystä. Ihan normaali asiakassuhde kyseessä.
Tarja tietenkin maksoi Tuomakselle kappaleista, pääasiassa siten että Tuomas sai osan bändin tuotosta ja mikä tärkeintä, näkyvyyttä bändin jäsenenä ja ilon kuulua tähän menestysryhmään. Holopaisen merkitys sinänsä bändin keikoilla yms. oli varsin mitätön kuten playback-kosketinsoittajilla yleensä on.
Ja vielä sitä, että sinä URPO taidat luulla, että jos firman työntekijänä teet työajallasi esim. tietokoneohjelman, oikeudet siihen kuuluvat sinulle. Ei, ei, ei. Oikeudet tuotokseen kuuluvat yrityksellesi eli työnantajallesi, sinulle kuuluu vain palkka ja muut vastaavat aineelliset korvaukset - Aivan kuten tuolle kosketinsoittajallekin!Tarja ei tilannut yhtikäs mitään, vaan Tuomas tekee sellaisia biisejä kuin tahtoo. Tarja hoiti vain laulamisen, josta hänelle maksettiin. Tuomas tekee biisit ja perusti Nightwishin jo kauan ennen Tarjaa. Se on faktaa.
- karikka
Jarpo kirjoitti:
Kuules URPO, se oli Tarja joka ne biisit tilasi siltä kosketinsoittajalta, eli Tarja kertoi mitä halusi ja miten halusi ja Tuomas sitten teki ne biisit käskystä. Ihan normaali asiakassuhde kyseessä.
Tarja tietenkin maksoi Tuomakselle kappaleista, pääasiassa siten että Tuomas sai osan bändin tuotosta ja mikä tärkeintä, näkyvyyttä bändin jäsenenä ja ilon kuulua tähän menestysryhmään. Holopaisen merkitys sinänsä bändin keikoilla yms. oli varsin mitätön kuten playback-kosketinsoittajilla yleensä on.
Ja vielä sitä, että sinä URPO taidat luulla, että jos firman työntekijänä teet työajallasi esim. tietokoneohjelman, oikeudet siihen kuuluvat sinulle. Ei, ei, ei. Oikeudet tuotokseen kuuluvat yrityksellesi eli työnantajallesi, sinulle kuuluu vain palkka ja muut vastaavat aineelliset korvaukset - Aivan kuten tuolle kosketinsoittajallekin!Jarpo hyvä!
Katso " End Of Innocencence", niin luulet vähemmän ja tiedät enemmän. - Jarpo
Juristi. kirjoitti:
Immateriaalioikeudet eivät niin vain siirry bändin laulajalle. Laulun tekijällä on yksinoikeus tekemiinsä sävellyksiin. Turusella ei ole mitään oikeutta Nightwishin materiaaliin. Hän on ollut vain palkattu yhtyeen jäsen.
Haiskahtaa petokselta!
Tarja on johtanut sävellys- ja sovitustyötä, palkannut Tuomaksen toteuttamaan sen mutta unohtanut samalla huolehtia nimen ja kappaleiden asianmukaisesta rekisteröinnistä!
Holopainen on salakavalasti vuosien aikana rekisteröinyt työnantajalleen eli Tarjalle kuuluneet oikeudet omiin nimiinsä, ja vieläpä sitä ennen lyönyt rekisteriin nimiinsä koko bändin nimen. Törkeää!
Tarja onkin kenties keskittynyt liikaa sekä taiteellisten että liiketaloudellisten seikkojen kokonaisvaltaiseen johtamiseen, ja tästä johtuen liian sokeasti luottanut alaistensa vilpittömään tahtoon hoitaa käytännön asiat bändin parhaaksi. Surkeaa... - jarpon
Jarpo kirjoitti:
Kuules URPO, se oli Tarja joka ne biisit tilasi siltä kosketinsoittajalta, eli Tarja kertoi mitä halusi ja miten halusi ja Tuomas sitten teki ne biisit käskystä. Ihan normaali asiakassuhde kyseessä.
Tarja tietenkin maksoi Tuomakselle kappaleista, pääasiassa siten että Tuomas sai osan bändin tuotosta ja mikä tärkeintä, näkyvyyttä bändin jäsenenä ja ilon kuulua tähän menestysryhmään. Holopaisen merkitys sinänsä bändin keikoilla yms. oli varsin mitätön kuten playback-kosketinsoittajilla yleensä on.
Ja vielä sitä, että sinä URPO taidat luulla, että jos firman työntekijänä teet työajallasi esim. tietokoneohjelman, oikeudet siihen kuuluvat sinulle. Ei, ei, ei. Oikeudet tuotokseen kuuluvat yrityksellesi eli työnantajallesi, sinulle kuuluu vain palkka ja muut vastaavat aineelliset korvaukset - Aivan kuten tuolle kosketinsoittajallekin!on pakko olla vaan joku trollaaja. Ei noin tyhmää tekstiä voi kukaan muuten suoltaa.
- Kiteeläinen
Jarpo kirjoitti:
Haiskahtaa petokselta!
Tarja on johtanut sävellys- ja sovitustyötä, palkannut Tuomaksen toteuttamaan sen mutta unohtanut samalla huolehtia nimen ja kappaleiden asianmukaisesta rekisteröinnistä!
Holopainen on salakavalasti vuosien aikana rekisteröinyt työnantajalleen eli Tarjalle kuuluneet oikeudet omiin nimiinsä, ja vieläpä sitä ennen lyönyt rekisteriin nimiinsä koko bändin nimen. Törkeää!
Tarja onkin kenties keskittynyt liikaa sekä taiteellisten että liiketaloudellisten seikkojen kokonaisvaltaiseen johtamiseen, ja tästä johtuen liian sokeasti luottanut alaistensa vilpittömään tahtoon hoitaa käytännön asiat bändin parhaaksi. Surkeaa...Tuomas on ollut aina Nightwishin pomo, ei Tarja.
- niinhän
Jarpo kirjoitti:
Kuules URPO, se oli Tarja joka ne biisit tilasi siltä kosketinsoittajalta, eli Tarja kertoi mitä halusi ja miten halusi ja Tuomas sitten teki ne biisit käskystä. Ihan normaali asiakassuhde kyseessä.
Tarja tietenkin maksoi Tuomakselle kappaleista, pääasiassa siten että Tuomas sai osan bändin tuotosta ja mikä tärkeintä, näkyvyyttä bändin jäsenenä ja ilon kuulua tähän menestysryhmään. Holopaisen merkitys sinänsä bändin keikoilla yms. oli varsin mitätön kuten playback-kosketinsoittajilla yleensä on.
Ja vielä sitä, että sinä URPO taidat luulla, että jos firman työntekijänä teet työajallasi esim. tietokoneohjelman, oikeudet siihen kuuluvat sinulle. Ei, ei, ei. Oikeudet tuotokseen kuuluvat yrityksellesi eli työnantajallesi, sinulle kuuluu vain palkka ja muut vastaavat aineelliset korvaukset - Aivan kuten tuolle kosketinsoittajallekin!se olikin, että Tarja oli vaan koko muun porukan työnantaja, ja siks sillä on oikeudet kaikkeen bändin tuotantoon. HALOO! Eikö ihmisen tyhmyydellä ole mitään rajaa. Tietämätön saa olla, mutta tyhmyyttä on jauhaa täyttä paskaa, ilman että on mitän tietoa asiasta, josta puhuu.
Tarja ei ole maksanut yhdestäkään biisistä, eikä niitä tilannut. Voi pyhä yksinkertaisuus! - olet
Jarpo kirjoitti:
Haiskahtaa petokselta!
Tarja on johtanut sävellys- ja sovitustyötä, palkannut Tuomaksen toteuttamaan sen mutta unohtanut samalla huolehtia nimen ja kappaleiden asianmukaisesta rekisteröinnistä!
Holopainen on salakavalasti vuosien aikana rekisteröinyt työnantajalleen eli Tarjalle kuuluneet oikeudet omiin nimiinsä, ja vieläpä sitä ennen lyönyt rekisteriin nimiinsä koko bändin nimen. Törkeää!
Tarja onkin kenties keskittynyt liikaa sekä taiteellisten että liiketaloudellisten seikkojen kokonaisvaltaiseen johtamiseen, ja tästä johtuen liian sokeasti luottanut alaistensa vilpittömään tahtoon hoitaa käytännön asiat bändin parhaaksi. Surkeaa...Jarpo saanut pieneen päähäsi, että Tarja olis palkannut yhtään ketään tai että se olisi yhdenkään jätkän työnantaja? Kai sulla on esittää jotain faktatietoa?
- *OceanSoul*
Anteeksi vain... Mutta Tuomas on bändin alulle pistänyt ja Tuomas siinä biisit tekee. Ei mikään Tarja Turunen. Tarjan himo on laulaa oopperaa, joten menis sitä nyt kiekumaan. (En tarkoita, että Tarjalla olisi huono ääni!) Aika paha. Tarja on itse sanonut jättävänsä Nightwishin seuraavan levyn jälkeen ja nyt se selittelee joka lehelle, miten järkyttynyt on potkuista!
- LilyDreamer
Kiteeläinen kirjoitti:
Tuomas perusti kavereidensa kanssa Nightwishin jo vuosia ennen Tarjan tuloa kuvioihin.
Tuomas vastaa Nightwishin musiikista täysin. Tarja lauloi vain mitä pyydettiin. Ei muuta.
Tuomas = NightwishNightwish ei pyöri tarjan mukaan. se ei ees perustanu sitä. oon itekkin kiteeltä, ja mielipiteeni on, että tarja laulo mitä pyydettiin, ja se on sanonu itsekkin että on nightwishissä vain vierailijana. vierailut ei oo elinikäisiä. Tuomas on nightwishin sydän. ja senkö siiten pitäis lähteä? ehei. en usko.
- itkeä vai nauraa?
Jarpo kirjoitti:
Kuules URPO, se oli Tarja joka ne biisit tilasi siltä kosketinsoittajalta, eli Tarja kertoi mitä halusi ja miten halusi ja Tuomas sitten teki ne biisit käskystä. Ihan normaali asiakassuhde kyseessä.
Tarja tietenkin maksoi Tuomakselle kappaleista, pääasiassa siten että Tuomas sai osan bändin tuotosta ja mikä tärkeintä, näkyvyyttä bändin jäsenenä ja ilon kuulua tähän menestysryhmään. Holopaisen merkitys sinänsä bändin keikoilla yms. oli varsin mitätön kuten playback-kosketinsoittajilla yleensä on.
Ja vielä sitä, että sinä URPO taidat luulla, että jos firman työntekijänä teet työajallasi esim. tietokoneohjelman, oikeudet siihen kuuluvat sinulle. Ei, ei, ei. Oikeudet tuotokseen kuuluvat yrityksellesi eli työnantajallesi, sinulle kuuluu vain palkka ja muut vastaavat aineelliset korvaukset - Aivan kuten tuolle kosketinsoittajallekin!Näkyvyyttä bändin jäsenenä ja "ilon kuulua tähän menestysryhmään."
Ei helvetti!!! Etkö ollenkan lukenut sitä kirjettä tai tiedä mitään muuta nightwishin taustoista?
A: Tuomas perusti bandin, joten oli melko huvittavaa
lukea tekstistäsi kohta: "ilon kuulua tähän menestysryhmään.", eikös Tuomaksella ole oikeus kuulua itse perustamaansa bandiin?
B: Tuomaksella on helvetti tottakai oikeudet itse tekemiinsä teksteihin!!!
C: Tuo kohta: jos firman työntekijänä teet työajallasi esim. tietokoneohjelman, oikeudet siihen kuuluvat sinulle. Ei, ei, ei. Oikeudet tuotokseen kuuluvat yrityksellesi eli työnantajallesi, sinulle kuuluu vain palkka ja muut vastaavat aineelliset korvaukset
Noin toimisi vain Roope Aku-Ankassa...... - LilyDreamer
Jarpo kirjoitti:
Kuules URPO, se oli Tarja joka ne biisit tilasi siltä kosketinsoittajalta, eli Tarja kertoi mitä halusi ja miten halusi ja Tuomas sitten teki ne biisit käskystä. Ihan normaali asiakassuhde kyseessä.
Tarja tietenkin maksoi Tuomakselle kappaleista, pääasiassa siten että Tuomas sai osan bändin tuotosta ja mikä tärkeintä, näkyvyyttä bändin jäsenenä ja ilon kuulua tähän menestysryhmään. Holopaisen merkitys sinänsä bändin keikoilla yms. oli varsin mitätön kuten playback-kosketinsoittajilla yleensä on.
Ja vielä sitä, että sinä URPO taidat luulla, että jos firman työntekijänä teet työajallasi esim. tietokoneohjelman, oikeudet siihen kuuluvat sinulle. Ei, ei, ei. Oikeudet tuotokseen kuuluvat yrityksellesi eli työnantajallesi, sinulle kuuluu vain palkka ja muut vastaavat aineelliset korvaukset - Aivan kuten tuolle kosketinsoittajallekin!sulla on kyllä maailman likaisin mielikuvitus. painu muualle, kun kerran haluat vääristellä asioita. tarjako muka "Tilas" biisit? et ees valehtele uskottavasti.
- Myrcc
itkeä vai nauraa? kirjoitti:
Näkyvyyttä bändin jäsenenä ja "ilon kuulua tähän menestysryhmään."
Ei helvetti!!! Etkö ollenkan lukenut sitä kirjettä tai tiedä mitään muuta nightwishin taustoista?
A: Tuomas perusti bandin, joten oli melko huvittavaa
lukea tekstistäsi kohta: "ilon kuulua tähän menestysryhmään.", eikös Tuomaksella ole oikeus kuulua itse perustamaansa bandiin?
B: Tuomaksella on helvetti tottakai oikeudet itse tekemiinsä teksteihin!!!
C: Tuo kohta: jos firman työntekijänä teet työajallasi esim. tietokoneohjelman, oikeudet siihen kuuluvat sinulle. Ei, ei, ei. Oikeudet tuotokseen kuuluvat yrityksellesi eli työnantajallesi, sinulle kuuluu vain palkka ja muut vastaavat aineelliset korvaukset
Noin toimisi vain Roope Aku-Ankassa......Puhut asiaa! En pysty käsittämään näitä apinoita,jotka todellakin luulevat bändin kuuluvan Tarjalle vain sillä perusteella, koska hän oli keulakuva. Uskomatonta dadaa! Tarja teki omat valintansa, ja maksaa niistä nyt...
On muutenkin täysin typerää ruveta mussuttamaan vajaavaisilla älynlahjoilla asioista mistä omaa vain iltapäivälehden kertomaa tietoa.
- hep
eihän tuo Tarja ollut "kuin" laulaja.
Maailmanluokan Bändi, maailmalta löytyy tasokkaita "vaikka oopperalaulajia" nuoria , tummia, varmasti tunteeella ja lämmöllä laulavia (vaikka Canadasta)- Jarpo
Kuules, voi olla että moni oopperahenkinen nuori kaunis nainen olisi ollut halukas siihen rooliin mikä Tarjalla on ollut bändissä nimeltä Nightwish.
Valitettavasti vaan aika harvaa sellaista naista kiinnostaa tuon julkaistun ala-arvoisen haukkumakirjeen jälkeen lähteä kailottamaan pienisieluisten Kiteeläispoikien poppooseen, mikä lie sen nimeksi nyt sitten tuleekaan.
- Heavysoul
,,, Että Tuomas ei ole Nightwishissa soittaja muiden joukossa. Koko bändin nimi tulee Tuomaksen biisistä nightwish. Ja BTW Tarja ei ole ensimmäinen bändistä ulos lentänyt henkilö,,, Tuomas on Tehnyt lähes Jokaikisen NW:n oman biisin. Olen täysin artisti Holopaisen puolella. Vaikka sympatiaa heruu myös Tarjalle, jolle toivon hyvää jatkoa. "Se vierailu on nyt ohitse" -Tuomas Holopainen
- No joo
Taitaa olla kuitenkin enemmän niin, että se bändi saattaa ehkä olla enemmän niiden kundien heiniä. Taitaa olla joku Tuomas Holopainen, joka tekee bändin biisit. Niin - ehkä Tarjakin olisi saattanut ne osata tehdä. Näin ei kuitenkaan käynyt noiden vuosien aikana.
Briteissä muuan Queen aloitti taas yhtyeenä - sun kannan mukaan Queenin nimi olisi pitänyt haudata Freddie Mercurin mukana...- zzzzzzzzz
Tuomas Holopainen omistaa virallisesti kaikki oikeudet Nightwishiin eli myös YKSINoikeuden käyttää Nightwish-nimeä. Tarja Turunen ei ole missään työsuhteessa bändiin, joten hänet voidaan potkia pois enemmistöpäätöksellä tai muuten vain.
Turha itkeä!
- Hyvä!
Hienoa, Jarpo. Olet sitten kauppiksen ekalla oppinut uuden sanan; Immateriaalioikeus.
Etsi vaikka googlettamalla Nw:n sanoituksia ja huomaat kuka omistaa oikeudet.- Jarpo
Ammattikorkeakoulussa. Olen siis Tradenomiopiskelija, ja kovin ylpeä siitä :)
- olla
Jarpo kirjoitti:
Ammattikorkeakoulussa. Olen siis Tradenomiopiskelija, ja kovin ylpeä siitä :)
teidän ammattikorkeakoulun maikat olla ajalta ennen suuria kivisateita. Kaannattaa ehkä istua toinenkin vuosi koulunpenkillä pohtimassa näitä immateriaalioikeusasioita.
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/tekoik/tekl.html
tossa sulle yks linkki, jota kannattaa tutkiskella.
- Jarpo
Tämä oli sitten kolmen vartin provo. Kiitokset kaikille keskusteluun osallistuneille, ja hauskaa illanjatkoa :)
- Nimetön
aivan selvä mutta kieltämättä myös aika rankka provo joka tuntuu myös purevan.Ehkä hehkutuksesi Tarjan puolesta menee jopa liiankin pitkälle ja muutkin lukijat alkavat huomaamaan että sinä provosoit tahallasi kun mollaat Tuomoa ja samalla ylistät Tarjaa kehumalla tämän taitoa tehdä/tilata mieleisiään kappaleita.Tarja on todella upea ilmestys laulajana ja mielestäni tulee olemaan todella vaikeaa korvata hänet toisella laulajattarella mutta niin vaikeaa kuin se tuleekin olemaan niin yhtä välttämätöntä se myöskin on.Solidaarisuus bändikavereita kohtaa merkitsee enemmän kuin mikään ellei mukaan lasketa oikeaa asennetta faneja kohtaan.Se Tarjalta taisi unohtua mikä on todella surullista sillä varmasti jokainen meistä olisi miellään nähnyt upean menetystarinan jatkuvan Tarjan keralla vielä pitkälle. Näin ei nyt tapahtunut mutta uskon ja toivon että Nightwish tulee löytämään vastaavanlaisen laulajattaren Tarjan tilalle ja menestystarina jatkuu.Se olisi nimenomaan fanien ja suomalaisen musiikin etu.
- pykälä
Niin, ainakaan julkisuuteen tulleet syyt eivät ole päteviä irtisanomiseen.
Riippuu tietysti siitä millaiset sopimukset heillä on. Työsuojelupiiriin kannattaa ottaa yhteyttä. - Joe...
Ei ole pakko kirjoittaa, jos ei asiasta tiedä tai ei ole sanottavaa.
Nightwishin on perustanut Tuomas, joten se on hänen bändi ja saa käyttää siinä valtaansa.
Toisena Tarja ei ole tehnyt yhtään biisiä, joten hänen on turha yrittää tehdä Nightwish musiikkia, biisit on tehnyt Tuomas. Tarja oli vain laulaja!
Joten ei kannata kuunnella aikuistenjuttuja, jos ei niistä ymmärrä mitään...- Jarpo
No niin, näinhän se on. Vitsi vanheni jo. Eiköhän jutella jotain henkevämpiä, tai tehdä jotain fiksumpaa kukin tahollamme. Luetaan vaikka jotain hyvää kirjaa :)
- ei kiitos
Jarpo kirjoitti:
No niin, näinhän se on. Vitsi vanheni jo. Eiköhän jutella jotain henkevämpiä, tai tehdä jotain fiksumpaa kukin tahollamme. Luetaan vaikka jotain hyvää kirjaa :)
Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.
jos kirjoitat nettiin jotain, niin varaudu siihen että sinulle vastataan.
Mutta ethän sinä URPO kestä mitään,
siksi nimesi onkin Jurpo.
- juupajaapa
"Bändi on meinaan aina korvattavissa, mutta bändin sielu ja koossa pitävä voima, keulahahmo itse, ei koskaan." niinkö meinaat?! arvaappa monesti vaikka Iron Maiden on vaihtanu laulajaa?! Ja hyvin niillä menee. Ja aivan varmasti nightwish pärjää ilman pissi päistä Tarjaaki!
- musta kyy
tuomas on säveltänyt kaikki nw:n biisit ja bändi on ollut hänelle elämäntyö jo 9 vuotta!Tarja on vain osakokonaisuutta.Tottakai hänen erottamisensa tuntui aluksi todella vaikealta uskoa mutta laulajia tulee ja laulajia menee sille ei mahda mitään!Kyllähän tarja jatkaa varmasti musiikin parissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1761989Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361705Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81332Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241155Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591153Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151020- 60933
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57922