Tätikin tykkää

Voin hyvin ymmärtää

Voin hyvinkin ymmärtää miksi bändin pojat tekivät näin. Viime kesänä lomalla rakkaassa Itä-Suomessa jo aisti sen että kaikki ei ollut kunnossa. Kiteellä kaupassa sanottiin että Tuomes voi tulla kylillä vastaan ja olla kaikesta huolimatta kuin kuka tahansa. Ei ole maailman maine noussut päähän. Tarjaa ei ollut nähnyt kukaan, oli unohtanut juurensa maailman maineeseen päästyään. Jossain sähköfirman lehdessä kertoi mökkielämästään, mutta eipä ollut Tarja kuitenkaan mökkeillyt muutamaan vuoteen.

Sitten Provinssissa muu bändi tuli reippaasti ja hyvissä ajoin keikalle ja jutteli fanienkin kanssa. Tarja tuli miehensä kanssa kymmentä minuttia ennen keikkaa huliskupterilla maailman tyyliin paikalle ja aviomies oli kuin kunnon henkivartia. Eikä varmaan morjeksia bändin poikien kanssa vaihdettu... Ja tämä ihan bäggäriltä nähtynä. En tosin tunne henk.koht. bändin jäseniä.

MM-kisojen avajaishaastattelussa Karjalaisessa Tarja vastasi johonkin Nightwish kysymykseen että eipä ole juuri bändin poikien kanssa jutellut - vähän ihmetytti...

Vielä lopuksi muistutan että kaikesta huolimatta bändi on jäsenten työpaikka ja jos joku työporukasta nousee tai nostaa itsensä muiden yläpuolelle on työpaikan henki pahasti pielessä. Mistään muusta ei ole niin paljon haittaa työilmapiirissä. Tuomas ja muut pojat ovat bändin luova voma. Huono ilmapiiri tasan tappaa luovuuden. Mistä teille sitten musiikkia?

Musiikin suhteen olen kaikkiruokainen; voin mennä katsommaan Tarja Turusta vaikka vielä oopperaankin - jos se lopettaa tuon diivailun. Nightwishin keikalle uskon ainakin varmasti meneväni - kyllä kohta 50 v:kin vielä nauttii musiikista! Kaikkea hyvää kaikille tahoillaan.

1

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • poika

      kaikíssa haastatteluissa joita olen nähnyt tv:ssä ja lukenut lehdistä olen saanut aivan päinvastaisen kuvan Nightwishin Tarjasta

      ...Perusvaatimaton tallaaja...

      Mutta pintapuolisesti katsottuna Tarja Turunen on aika hyvännäköinen

      veikkaan että, tilanne on samanlainen myös ilman meikkiä ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5815
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      3093
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      22
      2298
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2025
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1928
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1833
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1579
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1202
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1191
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      79
      1057
    Aihe