Millainen laitos Kela mielestäsi on. Entä virkailijat... Ovatko mielestäsi ihmisystävällisiä.. Minulle ainakin osui melkoinen äkäpussitantta kun vierailin ihan asiallisella asialla Hervannan Kelassa.
Kela !!
Kyselytutkimus *
10501
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei ole hääppönen laitos, harvoin sattuu kohdalle kohtelias ja palvelualtis henkilö, mutta onneksi niitäkin on.
Ei mitenkään mairittelevia kokemuksia ko. laitoksesta.
vaatimassa takaisin jos ovat maksaneet liikaa asumistukea mutta jos pitäisi takaisin maksaa niin se takkuilee .
Eipä voi tuon laitoksen kohdalla palvelusta ja ihmisystävällisyydestä puhua, vaan päin vastoin, kela-virkailijat tuntuvat tekevän kaikkensa jotta ihmiset eivät saisi heille lain mukaan kuuluvia etuuksia.
Varsinkin työmarkkinatuki-, asumistuki- ja opintotukiasioiden kanssa on saanut olla jatkuvasti sotajalalla, ja virkailijoiden tekemien virheiden vuoksi olen mm. joutunut maksamaan aiheettomasti opintokia takaisin, asumistuki on kerran lakkautettu ilman omaa syytäni, ja työmarkkinatukea leikattiin myös aiheettomasti. Se on varmaa, että virkailijoilta ei saa apua asioiden setvimiseen. Kovasti ollaan tukia leikkaamassa, mutta kun heidän pitäisi myöntää omat virheensä ja palauttaa tuet ennalleen, niin saa pahimmassa tapauksessa tapella kuukausien ajan ennen kuin viralliset valitukset ja oikaisupyynnöt tuottavat tulosta.
Virkailijoilta ei myöskään saa apua kaavakkeiden täyttämiseen, vaan sitäkin pitää hankaloittaa. Kun hain ensimmäisen kerran yleistä asumistukea, niin virkailija valehteli päin naamaa ja väitti kirkkain silmin että kaavake on oikea ja kaikki tarvittavat liitteet ovat mukana, mutta mitä vielä. Muutaman viikon päästä tuli hylkäävä päätös, koska kaavake oli väärä!
Kelavirkailijoilla ei ole myöskään juuri käytöstapoja, vaan asiakasta kohdellaan kuin paskakasaa. Heidän suhtaumisensa on aina joko halveksivaa tai välinpitämätöntä. Mikään mitä yrittää sanoa ei varmasti mene perille, koska kaikkitietävää viekailijaa ei kiinnosta kuunnella, sillä hänhän tietää kaiken paremmin. Kaikkeen löytyy aina vasta-argumentti, ja pahimmillaan asiakasta ei uskota, ja häntä syytetään valehtelijaksi. Keskustan kelassa on/oli töissä yksi nainen, joka lähes jokainen asiointikerta alkoi uhkailemaan oikeuteen haastamisella, koska hän oli varma että annan vääriä tietoja.
Eli summa summarum: kelavirkailijat ovat elämäänsä kyllästyneitä, ammattitaidottomia vanhojapiikoja vailla minkäänlaisia käytöstapoja, ja he tekevät kaikkensa jotta asiakkaan elämä muuttuisi mahdollisimman vaikeaksi.
Nyt kun on ilmennyt että jotkut epärehelliset käyttävät tukia väärin niin kelan tantat eivät usko enää rehellistäkään kansalaista vaan ottavat varmuuden vuoksi asumistuen pois löysin perustein. Kerrassaan pöyristyttävää, minne kannattaisi valittaa, kelan johtohenkilökunta kun ei ole milläskään asiasta.
Ehdotuksia.
Kelalla tiedetään asiat paremmin kuin edunhakija konsanaan. Tuet pois tyyliin siellä matamit suupielet alaspäin temmeltävät. Olen eläessäni nähnyt vain YHDEN kelan virkailijan joka on hymyillyt.
ja nuoremmat mukavat tilalle.
Paska mikä paska.
Hmm kun asenne on heti negatiivinen ja ei luottavainen en ihmettele että mielipide on noin negatiivinen. Itsellä ainakin on pelkästään hvyiä kokemuksia kelasta, toimisto on kylläkin pieni missä oon asioinu, mutta hymyä, ymmärrystä ja asiantuntevaa palvelua olen saanu!!
Minun kohdalleni on Hervannan Kelassa asioidessani sattunut pelkästään ystävällisiä, avuliaita ja kohteliaita työntekijöitä. Tämä on tietysti vain oma kokemukseni muutamien käyntikertojen perusteella, joten en halua yleistää. Varmasti siellä on niitä ikäviä ja töykeitäkin. Siellä muuten on ainakin ennen ollut palautelaatikko, johon on voinut jättää palautetta esim. saamastaan palvelusta.
Kela laitoksena on sitten ihan toinen juttu. Etuudet ovat ehdottomasti liian pieniä yms.