Tieto on kulkenut hiukan huonosti minulle tanne ulkomaille, joten kyselen siis etta onko bandi itse ilmoittanut ottavansa uuden laulajan Tarjan tilalle?
Ainakin minulle bandin ja Tarjan itsestaanselva seuraaja olisi Marco, jonka laulua jokainen fani ja vahemman fani on saanutkin jo todistaa. Tuskin kukaan voi myoskaan keltaa ettei hanessa olisi potentiaalia kyseista paikkaa tayttamaan. Mieslaulajan valinta tietenkin muuttaisi bandin tyylia dramaattisesti, mutta en usko sen olevan huono asia, silla jokaisellehan on itsestaan selvaa ettei bandi koskaan tule olemaan sama ilman Tarjaa. Siihen tuleeko se olemaan huonompi vai parempi en ota kantaa.
Olen siis kuitenki sita mielta etta ainoa keino Nightwishin nousta raunioista uuteen menestykseen on muuttua, eika yrittaa vakisin korvata Tarjaa uudella naisvokalistilla, jonka suuriosa faneista katsoisi olevan vain edeltajansa kalpea kopio.
Pojat kuitenkin osaavat soittaa ja heidan Tarjalle ja meille muille jattamansa kirjeen perusteella heilla edelleen on palava tahto tehda rakastamaansa tyota. Holopainen on loistava biisinikkari, eika se taito katoa minnekaan Tarjan lahdon myota. Suuren osan Nightwishin menestyksesta ovat luoneet nama maailmanlaajuiseen menestykseen nousseet hittibiisit, ei pelkka kaunis ja upea aaninen vokalisti ja taitavat soittajat, vaikka heilla tietenkin on suuri osansa siina.
Toivon siis pojilla olevan rohkeutta tehda radikaali muutos, eika juosta rahan perassa ja yrittaa korvata Tarjaa toisella samankaltaisella vokalistilla. Nightwishissa Suomi menettaisi eraan suosituimmista bandeistaan ikina, mika tietenkin olisi saali. Melko varmaa on etta Tarjan lahdon myota moni fani kaantaa selkansa bandille, mutta uskon vahvasti etta uusi tyyli toisi uusia ja erilaisia faneja bandille. Aika nayttaa. Itse toivon bandille kaikkea hyvaa ja yhta mahtavaa menestysta myos jatkossa. Samoin Tarjalle toivon kaikkea hyvaa hanen rakastamansa klassisen musiikin parissa tasta eteenpain, han on edelleen upea laulajatar, siita ei paase yli eika ympari.
Hmmm....Onko ilmoitettu?
Ihmettelija.
2
489
Vastaukset
- nonska
Siis kyllä se on ilmoitettu. Tuomas itse sanoi eräässä haastattelussa että he etsivät Naislaulajaa Tarjan tilalle.
- Gato!
En minä ainakaan aio jättää Nightwishia kuuntelematta vain sen takia että jollekin on se pissi päähän noussut... Kunhan eivät ala soittaa poppia. Sitä en kyllä kuuntele enkä kestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455220Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1291683Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511600Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151589- 141285
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41210No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171057Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771018Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60867