Porvari yhteistyö toimii.

kalle k.

Kepu ja Kok sättii toisiaan, ei haittaa. Mietin tässä vain.
Miksikähän Halosen leirissä naureskellaan?

4

119

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eetu

      Niin sanotun suomettuneisuuden aikoina Tehtaankadulla ja joskus Moskovassakin ravasi isompia ja pienempiä suomalaisia poliitikkoja paheksuen kertomassa, mitä epäystävällistä suomalaiset lehdet tai poliitikot taas olivat sanoneet tai kirjoittaneet Neuvostoliitosta. Joskus tieto meni eteenpäin ja pahaa puhunut leimattiin neuvostovastaiseksi. Samalla ilmiantajan ystävyyden aitous vahvistui.

      Ilkankin historian pahin kriisi sivuaa tällaista tapausta. Aaretti esitti epäilyn, ettei V.J. Sukselaisen vierailu Amerikassa virolaisten emigranttien pienessä juhlassa olisi nostattanut puheenjohtajavaalin kynnyksellä, monta kuukautta myöhemmin, paheksuvaa kirjoitusta Pravdassa, ellei asiaa olisi vauhditettu kotimaasta. Kuinka oli, koetan selvitellä vuoden päästä ilmestyvässä satavuotishistoriassa.

      Pahimmillaan tällainen väärin ymmärretty ystävyys kukoisti 70-luvun lopulla, mutta jatkui se 80-luvullakin. Taistolaiskommunistit olivat ahkerimpia, mutta poliitikkojen repertuaari ulottui kokoomuslaisiin saakka. En nyt viitsi muistutella, keihin esimerkiksi.

      Pahasta tavasta ei ole päästy vieläkään eroon, vain ilmansuunta on vaihtunut. Neuvostoliittoa ei ole, mutta uusi, yhtä herkkähipiäinen suurvalta on kasvanut sen tilalle.

      Ei ole salaisuus, että Suomessa Euroopan unioniin suhtaudutaan ainakin yhtä ristiriitaisesti kuin Neuvostoliittoon. Unionikaan ei sallisi itsestään puhuttavan pahaa, ainakaan pienissä uusissa jäsenmaissa, joita vanhat suuret ovat tottuneet katselemaan kuin alamaiskansoja ainakin.

      EU-vastaisuus ei vielä ole Suomessa yhtä suuri synti kuin neuvostovastaisuus 30 vuotta sitten, mutta kyllä leimakirves jo heiluu.

      Mediakin tarttuu sekä EU-vastaisuuden ilmenemiin että joskus - poikkeuksellisesti - sen paljastamiseenkin kärkkäästi.

      Esimerkin tarjoaa keskustelu, joka riehahti läpi lehdistön sen jälkeen kun uutiset kertoivat, että EU:n parlamentin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Elmar Brok ja itse konservatiiviryhmän johtaja Hans-Gert Pöttering, parlamentin tulevan puhemies, ärisivät uhkaavasti Suomen ulkoministerin kotimaisen haastattelun vuoksi. Tuomioja oli arvostellut EU:n parlamentin työtapoja. Sellainen ei parlamentin arvonsa tuntevalle johdolle sovi yhtään paremmin kuin Kremlin herroille kriittiset puheet neuvostotodellisuudesta.

      Mutta mistä herrat Brok ja Pöttering tiesivät, mitä Tuomioja Turun Sanomien haastattelussa oli sanonut?

      Ilmiannosta. Löytyi avulias EU-vastaisuuden paljastaja, kokoomukseen vaalien alla liittynyt alati hymyilevä Alexander Stubb, aateveli. Sitä en tiedä, kuinka tarkasti Tuomiojan - sinänsä ihan tavanomainen tokaisu parlamentista - oli saksannettu, mutta vaikutus oli toivottu.

      Pöttering uhkasi suoraan, että vaikeuksia tulee pian alkavalla puheenjohtajakaudella maalle, joka pitää EU-vastaista heppua ulkoministerinään. Jopa erovaatimus irtosi Pötteringiltä, ainakin ellei Tuomioja pyytäisi unionilta anteeksi. Vastaavaa "itsekritiikkiä" neukutkin edellyttivät, kuten esimerkiksi Väinö Leskisen tapauksesta muistamme.

      Pääministeri Vanhasen soitto rauhoitti saksalaisten möykän. Kai he olivat koko ristiretkelle lähteneet harkitsemattomasti, kaveriaan auttaakseen. Stubbin pikkunäppärä politikointi sai kaksi arvokasta saksalaista munaamaan itsensä, mikä on tietenkin harmi.

      Sen viisauden vanhoilta ajoilta muistan, että pienen kannattaa olla isojen kanssa sovussa.

      Hyvin moni on verrannut Stubbia takavuosien taistolaisiin. Vertaus osuu paikalleen paitsi toimintatapojen myös motiivin tähden.

      Luulen, että Brysselissä vuosia työskennellyt Stubb, jonka kokoomus ikään kuin pestasi itselleen mep-ehdokkaaksi "EU-asiantuntijana", samaistuukin enemmän unioniin kuin Suomeen. Sama se oli Moskovassa koulutetuilla kommunisteillakin, "ammattivallankumouksellisilla".

      Neuvostoliitonkin tavoitteena oli toisaalta muuttaa oman maan ihmiset neuvostoihmisiksi näiden kansallisuudesta riippumatta ja toisaalta velvoittaa kaikki maailman kommunistit pitämään isänmaanaan Neuvostoliittoa. Stubb edustaa sen euromuunnosta. Niiden määrä on takuulla lisääntymään päin.

      Mahtaako mep Stubb edes löytää toiminnassaan arveluttavaa. Isänmaansa asialla saattaa kokea olleensa.

      Media jakautui kahtia: selvästi pienempi osa moitti Tuomiojaa ja suurempi Stubbia. Tuulensuojaa antoivat lähinnä kokoomuksen lehdet.

      Mitä kokoomuksessa todella mietitään, on eri asia. En jaksa uskoa, että Kansallisessa Kokoomuksessa ainakaan kaikki meppinsä rähmäilyennätyksestä ilahtuivat. Presidenttiehdokkaan kommentteja en ole huomannut.

      Eero Heinäluoma sanoi aika osuvasti, että kokoomus ampuu nyt omaan jalkaansa.

      Huonosti kommunisteillekin kävi. Juuri samaistuminen Kremliin hajotti SKP:n ja murensi pahiten sen kannatusta.

      • Otsikossa hymiö

        ...


      • k-jooseppi

        "Mediakin tarttuu sekä EU-vastaisuuden ilmenemiin että joskus - poikkeuksellisesti - sen paljastamiseenkin kärkkäästi. "

        Kyllä. Varokaa julkista häpäisyä teennäisin keinoin. Se on nykyajan tyyli. On niin helppo tehdä "toisinajattelijat" naurunalaisiksi keksityillä jutuilla.


    • rökitetyille kok. johtajille

      siinä se yhteistyö

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      1976
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1702
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1326
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1150
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1145
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      931
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      914
    Aihe