voinko opettaa

Kun asun eri osoitteessa opetettavan kanssa, vaikka olen isä.
108994
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Asunto-osoitteen oltava sama vähintään puolivuotta, eli et voi.

Äänestä

Ainakin minun äitini opettaa minua, vaikka asumme eri osotteissa. Sanoivat poliisilaitoksella, että koska kyseessä on perheen jäsen, saa opetusluvalla opettaa vaikka ei asukkaan samassa osoitteessa. En sitten tiedä onko tässä paikkakuntakohtaisia eroja.

S

Äänestä
  • Ei tarvitse olla sukuakaan.
    "Ajoneuvohallintokeskus, Kaikki oikeudet pidätetään

    Opetuslupa
    Opetuslupaa haetaan asuinpaikan poliisilta, joka tutkii, ettei opetusluvan myöntämiselle ole
    esteitä. Poliisi ei myönnä opetuslupaa hakijalle, jota on pidettävä opetustehtävään sopimattomana
    liikennerikkomusten tai henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi. Opetuslupa on
    poliisin myöntämä maksullinen lupa.
    Opetusta ei saa aloittaa ennen opetusluvan myöntämistä.
    Hakeminen
    Ennen opetusluvan hakemista tulee opetusajoneuvo muutoskatsastaa katsastusasemalla ja
    opetusluvan hakijan tulee suorittaa hyväksytysti opetusluvan hakijan teoriakoe tutkinnon vastaanottajan
    palvelupisteessä. Ajoneuvon muutoskatsastuksesta ja teoriakokeesta tulee merkinnät
    opetuslupahakemukseen. Opetuslupahakemuksia on saatavilla poliisilta, tutkinnon
    vastaanottajilta ja katsastustoimipaikoilta. Opetuslupahakemus ja muut mahdolliset poliisin
    vaatimat asiakirjat tulee jättää asuinpaikan poliisille. Opetuslupa on oppilaskohtainen. Samalla
    opetusluvalla ei voi opettaa useampia henkilöitä.
    Asiakirjat:
    1) Opetuslupahakemus täytettynä, johon merkitään myös
    • kuljettajantutkinnon vastaanottajan merkintä opettajan hyväksytystä
    teoriakokeesta
    • katsastustoimipaikan merkintä muutoskatsastuksesta
    2) Opetusajoneuvon rekisteriote. Hakemukseen tulee liittää ajoneuvon
    omistajan suostumus, jos omistaja tai haltija ei ole perheenjäsen.
    3) Opettajan ajokortti
    4) Selvitys vähintään kolmen vuoden ajokokemuksesta opetusajoneuvon
    luokkaan kuuluvalla ajoneuvolla, esim. kahden henkilön allekirjoittama todistus.
    5) Oppilaan ajokorttilupahakemus, johon liitteeksi
    • 2 passivalokuvaa
    • nuorison terveystodistus (enintään viisi vuotta aikaisemmin annettu)
    tai lääkärintodistus ajokorttia varten (enintään kuusi kuukautta
    aikaisemmin annettu)
    Poliisilaitoksella oppilas täyttää myös lomakkeen, jossa kysytään, onko hänellä entuudestaan
    ajokortti ja onko hän ajokiellossa jossain EU- tai ETA-valtiossa. Lisätietoja asuinpaikan poliisilta
    tai osoitteesta www.poliisi.fi.
    Myöntäminen
    Lupahakemuksen käsittely kestää yleensä muutamia päiviä. Lupa voidaan myöntää aikaisintaan
    kuusi kuukautta ennen kuin oppilas täyttää 18 vuotta.
    Voimassaolo
    Opetuslupa on voimassa enintään 9 kuukautta ja se koskee ainoastaan ensimmäisen vaiheen
    kuljettajaopetusta. Opetuslupa on pidettävä aina opetusajossa mukana.
    Ajoneuvohallintokeskus, Kaikki oikeudet pidätetään
    4
    Peruuttaminen
    Poliisi voi peruuttaa opetusluvan, jos siihen on syytä. Luvan määräaikaisessa peruuttamisessa
    noudatetaan soveltuvin osin mitä tieliikennelain 76 ja 77 §:ssä säädetään lyhytaikaisesta
    ajokiellosta.
    Luvan jatkaminen
    Poliisi ei myönnä uutta lupaa ilman erityistä syytä. Lisätietoja antaa luvan myöntänyt poliisi.
    Siirtyminen autokouluun
    Jos opetus jää kesken, eikä poliisi myönnä jatkoa opetusluvalle, on oppilaan suoritettava Ivaiheen
    opetus kokonaisuudessaan autokoulussa.
    Opetusluvan hakijan teoriakoe
    Opetusalan tuntemusta tutkitaan Ajoneuvohallintokeskuksen kysymysaineistoa käyttäen.
    Opetusluvan hakijan on läpäistävä teoriakoe, joka koostuu kuljettajantutkinnon Bteoriakokeesta
    täydennettynä opetuslupaa koskevilla kysymyksillä. Opetuslupaa koskevissa
    kysymyksissä käsitellään keskeisiä ajo-opetukseen liittyviä asioita. Kokeen kolme osiota arvostellaan
    yhtenä kokonaisuutena. Yhden osion hylkääminen johtaa koko kokeen hylkäämiseen.
    Uuteen teoriakokeeseen voi tulla aikaisintaan kolmantena päivänä hylätyn kokeen jälkeen.
    Teoriakoe sisältää 50 kuvakysymystä (AV), 10 B-luokan sanallista kysymystä ja 10 opetuslupaa
    (OL) koskevaa sanallista kysymystä. Kuvakysymyksissä saa virheitä olla enintään 8 ja
    sanallisissa kysymyksissä enintään 3 virhettä. Kokeen voi tehdä suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.
    Hyväksytty teoriakoe on voimassa 2 vuotta. Kokeesta saa heti palautteen ja tuloksen.
    Ohjelma näyttää virheelliset vastaukset.
    Teoriakokeessa käytettävä kysymysmateriaali on tarkoitettu ainoastaan tutkintokäyttöön, eikä
    sitä voi ostaa mistään harjoittelukäyttöön.
    Lisätietoja teoriakokeen suorittamisesta löydät osoitteesta www.ake.fi
    Teoriakokeeseen valmistautuminen
    AKE ei tee opetus- eikä harjoittelumateriaalia. Alla lueteltu materiaali on saatettu tietoomme.
    Se ei ole kattava luettelo oppimateriaalista. Oppimateriaalin valmistaja vastaa tuottamastaan
    materiaalista.
    • Bilskolans lärobok, I skedet, Opetustarvike Oy
    • Autokoulun oppikirja, I-vaihe, Opetustarvike Oy, www.autokoululiitto.fi
    • Liikennekoulu, Oppi-kolmio Oy, www.oppikolmio.fi
    • Tieliikennekirja, Edita
    • Liikennesäännöt: http://www.mintc.fi
    • Liikennemerkit: www.autokoululiitto.fi, www.tiehallinto.fi
    • Ajokorttikoulu Liikennetaito LT, www.sompsa.fi
    • Tmi Karvatassu: www.opetuslupa.fi
    • Nettinikkarit, www.nettinikkarit.fi/liikennekoulu.htm
    • Liikenneturva, http://www.liikenneturva.fi
    Ajoneuvo
    B-luokan opetusajoneuvon tulee olla normaalirakenteinen vähintään neljälle henkilölle rekisteröity
    henkilöauto tai B-luokan pakettiauto.
    Ajokokeessa käytettävän ajoneuvon on täytettävä opetusajoneuvoja koskevat vaatimukset.
    Yleensä ajokokeessa käytetään samaa ajoneuvoa kuin ajo-opetuksessa. Tutkinnossa käytettävän
    ajoneuvon suurimman rakenteellisen nopeuden on oltava vähintään 100 km/h.
    Mikäli ajokokeessa käytetään automaattivaihteista autoa, tulee ajokorttilupa hakea automaattivaihteiselle
    autolle. Ajokorttiin tulee tästä merkintä ja ajo-oikeus rajoittuu automaattivaihteistolla
    varustettuun ajoneuvoon.
    Opetusajoneuvon varusteet
    B-luokan opetuslupa-ajoneuvossa on oltava seuraavat varusteet:
    • Erillinen jarrupoljin opettajalle. Polkimen sijoituksen tulee vastata normaalin auton jarrupolkimen
    sijoitusta. Jarrutehon tulee vastata auton omalla jarrujärjestelmällä kuljettajan
    paikalta aikaansaatavaa jarrutehoa. Tämä tarkastetaan muutoskatsastuksessa jarrudynamometrilla
    ja tarvittaessa koeajolla.
    • Turvavyöt opettajalle ja oppilaalle
    • Opetusajoneuvon tunnus on valkoinen tasasivuisen kolmion muotoinen kilpi, jonka sivun
    pituus on 16–25 cm. Tunnus on kiinnitettävä taakse ajoneuvon ulkopuolelle näkyvälle
    paikalle. Se ei saa peittää rekisterikilpeä eikä valoja.
    • Opettajalle ulkopuolinen taustapeili
    Lisäksi suosittelemme sisäpeiliä opettajalle".

    Äänestä

  • Kaarjaa kirjoitti:

    Ei tarvitse olla sukuakaan.

    Pitkästä aikaa hyvä ja perusteellinen vastaua. Jäin kuitenkin pohtimaan tilannetta, jossa kuljettajantutkinnossa hylätyksi tulleen kokelaan opetuslupa vanhenee ennen uusintakoetta. Poliisi ei myönnä jatkolupaa, kokelas ei saa ajo-oikeutta, tutvo määrää lisäopetusta X ajokertaa, niin pitääkä kokelaan suorittaa koko opetusohjelman mukainen kurssi autokoulussa ennen uusintakoetta. Toinen kysymys liittyy C- luokan opetuslupaan. Onko silloinkin voimassa mitä opetusajoneuvosta on maarätty ?

    Edellä on ansiokkaasti kopioitu viralliselta sivulta ne tiedot, joidenka perusteella lupaa voidaan HAKEA.Hakemuksessa ( AKE:n lomake E 501 3.04) kysytään kuitenkin (kohta E) PERUSTELUJA LUVAN MYÖNTÄMISEKSI. Tällaisia perusteita ovat mm. se että oppilas ja opetetava ovat saman perheen jäseniä ja taloudellinen tilanne. Sen vuoksi ko. kohdassa voidaan pyytää liitteenä selvitys hakijan taloudellisesta tilanteesta. Kysymyksessä ei ole mikään automaatti, vaan harkinnanvarainen hakemus, joka voidaan myöntää mikäli siihen on hyvät perusteet eikä ole varsinaisia esteitä( rangaistukset jne.)

    Äänestä

  • Nuorempi konstaapeli kirjoitti:

    Katso esim.http://www.opetuslupa.fi/
    KUINKA SAAN OPETUSLUVAN ?
    Poliisi myöntää opetusluvan, jos

    opettajan teoriakoe on suoritettu

    auto on muutoskatsastettu

    oppilas on oman perheen jäsen (myös muita syitä voi olla)

    opettaja on tehtävään sovelias (3 vuoden ajokokemus, ei vakavia liikennerikkomuksia)

    Eri osoitteessa asuvan lapsen opetusluvan myöntämisen yksi peruste on yhteishuoltajuus. Eli mikäli vanhemmilla on yhteishuoltajuus ei eri osoite ole este.

    Äänestä

Tietääkö joku mistä nettiosoitteesta voi tilata opetus-cd:n opettajalle (liikennemerkit, kysymyssarjat, jne...) kirjallista koetta varten?

Äänestä
  • www.indriving.com -osoitteesta voi ainakin tilata opetuspaketin. Itse en viitsinyt CD:tä tilata kun koneessani ei edes ole CD asemaa. CD:t on vanhanaikasia!!

    Äänestä

  • minna_44_ kirjoitti:

    www.indriving.com -osoitteesta voi ainakin tilata opetuspaketin. Itse en viitsinyt CD:tä tilata kun koneessani ei edes ole CD asemaa. CD:t on vanhanaikasia!!

    Jos ylläpidon uudistukset harmittaa, valita ylläpidolle, älä tänne...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

veskku kirjoitti:

Kun asun eri osoitteessa opetettavan kanssa, vaikka olen isä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu