Olen tehnyt jo joitakin vuosia sitten eläkevakuutuksen, jota makselen vielä vuoden 2009 loppuun kuukausittain. Sijoituskohteita, joille kk-summani jyvitetään ei ole tarkistettu/muutettu sitten vakuutuksen ottamisen. Nyt ehdottavat, että vakuutussäästöjen sijoituskohde kannattaisi siirtää varainhoitorahastoon, joka puolestani seuraa osakkeiden ja korkorahastojen kehitystä. Ehdottavat, että muuttaisin sijoituskohteen Gyllenberg 80 varainhoitorahastoon. Tällä rahastolla on merkintäpalkkio 1%, lunastuspalkkio 1% ja vuosittainen hallinnointipalkkio 0,45% säästöistä. Kannattaako minun silti muuttaa sijoituskohteeni ao. rahastoon vai pitää roponi kiinni entisissä osakkeissa ja siis niissä, joita vakuutusmeklari aikoinaan suositti ?
Eläkevakuutus varainhoitorahastolla ?
9
1466
Vastaukset
- säästäjä seppo
Se on aivan tavallinen rahastojen rahasto. Varainhoito tässä yhteydessä on pikkuisen liioiteltua.
Hallinointikuluun tulevat lisäksi tietysti myös alarahastojen hallinnointikulut.
Ihan ok rahasto sinänsä ja gyllenberg talona on hyvä. Parempaa tuottoa toki saisit hiukan riskisemmällä kokonaisuudella ja hiukan aktiivisemmin toimimalla. Mutta kun näyttää siltä että et juurikaan itse allokaatiota muuttele tai seuraa, niin onhan se vaivaton vaihtoehto.- Onko järkeä ?
Kiitos vastauksestasi. Vielä mietityttää, että onkohan nuo kulut (merkintäpalkkio 1%, lunastuspalkkio 1%, hallinnointikulut 0,45%) tällaisissa rahastojen rahastoissa isompia kuin jos säästöni olisivat kiinni niissä aluperin valituissa osakkeissa ? Ja toinenkin huolenaihe, että pystyykö sitä edes tietämään, miten sitten lopulta laskuttavat kuluja ja verottaja verottaa kun summa raukeaa maksuun ? Vieläkä näihin osaat antaa neuvoa ?
- ....
Onko järkeä ? kirjoitti:

Kulut on vaikeasti löydettävissä. Kannattaa mielummin pysytellä sijoituskohteissa jotka
suunnilleen ymmärtää. Valitettavasti tämä ei
ole minun itseni keksimä viisaus. - säästäjä seppo
.... kirjoitti:
Kulut on vaikeasti löydettävissä. Kannattaa mielummin pysytellä sijoituskohteissa jotka
suunnilleen ymmärtää. Valitettavasti tämä ei
ole minun itseni keksimä viisaus.Merkintä ja lunastuspalkkiolla ei ole vakuutuksen kannalta mitään merkitystä. Mutta tuo hallinnointipalkkio on ylimääräinen.
Varsinkin kun mukana on jopa lyhyenkoron rahastoja joiden oma hallinnointipalkkio on jopa pienempi, niin saat varainhoitorahaston kautta niihin yli tuplakulut.
mutta kuten sanoin, jos on tarkoitus pitää homma helppona niin se ajaa asiansa.
kulut on helppo löytää kun ne seisoo niissä säännöissä. - idea
säästäjä seppo kirjoitti:
Merkintä ja lunastuspalkkiolla ei ole vakuutuksen kannalta mitään merkitystä. Mutta tuo hallinnointipalkkio on ylimääräinen.
Varsinkin kun mukana on jopa lyhyenkoron rahastoja joiden oma hallinnointipalkkio on jopa pienempi, niin saat varainhoitorahaston kautta niihin yli tuplakulut.
mutta kuten sanoin, jos on tarkoitus pitää homma helppona niin se ajaa asiansa.
kulut on helppo löytää kun ne seisoo niissä säännöissä.mielenkiintoísta nähdä negatiivisena kuluna,
varainhoitajan päätös keventää osakeriskiä.
(korkorahastot/hallinnointipalkkio)
Mielestäni juuri tästä asiakas on valmis maksamaakin. - katso historiaa
idea kirjoitti:
mielenkiintoísta nähdä negatiivisena kuluna,
varainhoitajan päätös keventää osakeriskiä.
(korkorahastot/hallinnointipalkkio)
Mielestäni juuri tästä asiakas on valmis maksamaakin.Korkorahastoon sijoittaminen nousuaikana vakuutuksen kautta ja vielä varainhoidon kulut päälle ei ole järkevää.
Onko se sitten yleensäkään järkevää pitää rahastoa erittäin passiivisena niinkuin 80 on ollut. Eli tuo hajautus korkorahastoon olisi järkevin hoitaa itse jos sitä haluaa ja vakuutuksen sisälle vain osakerahastoja.
Tämä olisi siis kulutehokkainta. Mutta todella jos ei itse seuraile, niin onhan se hyvä, että gyltsillä joku edes pikkuisen allokaatiota silloin tällöin muuttelee, ja pitää varmuuden vuoksi sen 20 % siellä rahamarkkinoilla. - Onko järkeä ?
katso historiaa kirjoitti:
Korkorahastoon sijoittaminen nousuaikana vakuutuksen kautta ja vielä varainhoidon kulut päälle ei ole järkevää.
Onko se sitten yleensäkään järkevää pitää rahastoa erittäin passiivisena niinkuin 80 on ollut. Eli tuo hajautus korkorahastoon olisi järkevin hoitaa itse jos sitä haluaa ja vakuutuksen sisälle vain osakerahastoja.
Tämä olisi siis kulutehokkainta. Mutta todella jos ei itse seuraile, niin onhan se hyvä, että gyltsillä joku edes pikkuisen allokaatiota silloin tällöin muuttelee, ja pitää varmuuden vuoksi sen 20 % siellä rahamarkkinoilla.Kiitokset vastauksista. Periaate kyllä valkeni, mutta tuskaa se ei lieventänyt... Jotenkin tulee mieleen, että oliko viisasta köyhän tällaisiin riesoihin lainkaan narahtaa, rahavarat eivät ainakaan näillä konstein taida kasvaa, joten toivoa pitää, että edes säilyisivät... Että saisi edes saman verran pois, kun on sijoittanutkin. Mutta summa summarum, taidan pyytää vakuutusasiamieheltäni muutaman täsmentävän kysymyksen ja pitää sitten ehkä lopulta pennoseni kiinni suorissa osakesijoituksissa, joita pyydän asiamieheni seuraamaan. Eikös se ole hänen tehtävänsä ? Tai ainakin kai pitäisi... jos ehtii... Ja viimekädessä pitää tietysti itsekin ryhdistäytyä ja alkaa seuraamaan kursseja tai edes opettelemaan.
- älä unta näe
Onko järkeä ? kirjoitti:
Kiitokset vastauksista. Periaate kyllä valkeni, mutta tuskaa se ei lieventänyt... Jotenkin tulee mieleen, että oliko viisasta köyhän tällaisiin riesoihin lainkaan narahtaa, rahavarat eivät ainakaan näillä konstein taida kasvaa, joten toivoa pitää, että edes säilyisivät... Että saisi edes saman verran pois, kun on sijoittanutkin. Mutta summa summarum, taidan pyytää vakuutusasiamieheltäni muutaman täsmentävän kysymyksen ja pitää sitten ehkä lopulta pennoseni kiinni suorissa osakesijoituksissa, joita pyydän asiamieheni seuraamaan. Eikös se ole hänen tehtävänsä ? Tai ainakin kai pitäisi... jos ehtii... Ja viimekädessä pitää tietysti itsekin ryhdistäytyä ja alkaa seuraamaan kursseja tai edes opettelemaan.
Ei sillä ole aikaa eikä kiinnostusta niitä seurata. Ja ei kai ne suorissa osakkeissa ole kiinni, vaan rahastoissa. Eli pistä vaan sinne gyltsiin. Se on helppoa.
Jos alat seuraamaan, niin voit antaa olla yksittäisissä rahastoissa. - kunkin tehtävänä oli
älä unta näe kirjoitti:
Ei sillä ole aikaa eikä kiinnostusta niitä seurata. Ja ei kai ne suorissa osakkeissa ole kiinni, vaan rahastoissa. Eli pistä vaan sinne gyltsiin. Se on helppoa.
Jos alat seuraamaan, niin voit antaa olla yksittäisissä rahastoissa.3 rahaston opetteleminen. Jotta niitä voi uskottavasti suositella asiakkaalle. Ei välttämättä tuota asiakkaalle mitään lisäarvoa.
Vaikea antaa asiantuntevia neuvoja jos ei ole
asiantuntemusta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770