Raitisilmasuodatin kuinka usein vaihdetaan

Kuinka usein raitisilmasuodatin tulee vaihtaa. Kannattaako suodatin poistaa talveksi.
92530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vaihtotarve riippuu säilytyspaikasta ja tietysti ajo-olosuhteista.

Minulla oli ensimmäisenä vuona roskaa ja havuja puolisen litraa.
Toisena vuonna kun olosuhteet olivat erilaiset, oli suodatin lähes puhdas.

Jos on säästäväinen luonne, aina ei tarvitse vaihtaa, pelkkä roskien pois koputtelu riittää.
Pestäkin voi, jolloin tulee samanlainen puhdas/valkoinen kuin on ollut uutena.
Pitää kyllä ennen takaisinlaittoa hyvin kuivata.
Minulla on sama alkuperäinen vm. 2001, Astrassa jonka tänään katsastin jo toisen kerran.

Poisottaminenkin kiinnostaa minua.
Jos ottaa pois, sitä ei mitenkään ole helppo todeta, ei ilmamääriä, eikä ihme ja kumma tullut puolessa vuodessa roskia/tomua koelaudallekaan.

Golffissa asiaa testasin, siinä kun voi ottaa ja laittaa takaisin täysin käynnissä,
on aivan imuaukolla, moottoritilassa.
Mutta kun suodatin oli kuiva, se ei haitannut ilmankiertoa.
Suodatin on talvella usein kosteakin, ehkä silloin poisotto hieman helpottaa.
Mutta suodattimellakin pärjää aivan hyvin.

Äänestä

Uusi suodatin ei paljoa maksa vaikka vaihtaisi joka talveksi uuden, ja pysyy ikkunat kirkkaana talvella kun ei ole tukkoinen suodatin kesän jäljiltä..

Äänestä
  • Toisilla ei kaikki maksa, vaan on niin halpaa.
    Minulla taasen maksaa kaikki ja kaikki on kallista.

    Me ajattelemme kovin erilailla rahankäytöstä.

    New Yorkin matkammekin oli kallis viime kesänä,
    maksoi 430 menopaluu liput/henkilö.
    Hotellihuoneet maksoivat 14 vrk samanverran.
    Tämän kaiken sai kertoa viidellä.

    (anteek ku en hillinny itteeni ja kirjoitin asiatonta).

    Äänestä

vaihdetaan 30000km välein. -Ei tarvitse itse puuttua siihen.
Jos kuitenkin vanhemmissa autoissa huollot jää väliin, niin varmasti vähintään joka toinen vuosi kannattaa vaihtaa. Ei tosiaan ole iso investointi.

Äänestä

Ihan turha kapistusta on vaihtaa, jos ei se ole ihan pilallinen. Itse puhdistan paineilmalla kuukausittain. Kyllähän sen pestäkin voi, mutta ei hajustetulla pesuaineella. Itse pesin kerran mäntysuvalla. Vaikka huuhtelin hyvin, haisi koko auto mäntysuovalle. Alkoholi on hyvä pesuaine.

Jos suodatin on vähänkin märkä, höyrystyvät lasit.

Äänestä
  • Olihan sulla G-Astra? Ajattelin vaan, kun F-Astrassa suodatin oli sellaisessa paikassa, että keräsi moskaa enemmän ja kastuikin helpommin. Tosin oli kyllä helposti puhdistettavissakin.

    Äänestä

  • S.J. kirjoitti:

    Olihan sulla G-Astra? Ajattelin vaan, kun F-Astrassa suodatin oli sellaisessa paikassa, että keräsi moskaa enemmän ja kastuikin helpommin. Tosin oli kyllä helposti puhdistettavissakin.

    No, mulla on f-astra, ja on meillä b-vectrakin. Molempien raitisilmasuodattimia olen aina silloin tällöin siivoillut. On niin pieni homma. Pointtini vaan oli se, että siivoamisellakin pääsee pitkälle. Harvoin vehjettä tarvitsee vaihtaa. F-astrassa on se paha vika, että suodatin kastuu tosi helposti ja sitten on lasit hiessä. Kastuu ne joka autossa muttei yhtä helposti.

    Äänestä

  • S.J. kirjoitti:

    Olihan sulla G-Astra? Ajattelin vaan, kun F-Astrassa suodatin oli sellaisessa paikassa, että keräsi moskaa enemmän ja kastuikin helpommin. Tosin oli kyllä helposti puhdistettavissakin.

    Löytyi kyllä suodatin hanskalokeron takaa, mutta kertokaa millä kotelon klipsit saa helpoiten auki. Onko olemassa mitään työkalua siihen. Saako klipsit helposti paikalleen kun ne on irroittanut.

    Äänestä

  • Astra Comfort Wagon 1.6 8v -02 kirjoitti:

    Löytyi kyllä suodatin hanskalokeron takaa, mutta kertokaa millä kotelon klipsit saa helpoiten auki. Onko olemassa mitään työkalua siihen. Saako klipsit helposti paikalleen kun ne on irroittanut.

    paikalleen,,,vähän sorminäppäryyttä vaatii,,,äläkä tiputtele niitä sinne pahvien väliin. Lähteevät ihan sormilla nykimällä auki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Astra Comfort Wagon 1.6 8v -02 kirjoitti:

Kuinka usein raitisilmasuodatin tulee vaihtaa. Kannattaako suodatin poistaa talveksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu