Sossussa tutkitusti käyvät eniten yksinäiset miehet ja toisena ovat yksinhuoltajat.
Kela maksaa kaikille saman riippumatta siitä montako lasta on, jos siihen on tarvetta, samoin sossu, suhteessa tietenkin. Itseasiassa esim. asumistuessa ei oteta edes huomioon kuin 4 lasta. Useimmat todella isolapsiset perheet eivät saa sossulta mitään, sillä useimmiten perheessä on vain yksi tulonsaaja, joka tienaa niin paljon bruttona, että tuet ovat aika minimissään. Jos taas äiti on kotona eikä töissä hän saa luonnollisestikin minimi äitiyspäivärahan. Työttömätkin saavat enemmän. Lasten päiväkotihoito on aivan samanlaista sosiaaliapua, vain eri muodossa. En tiedä ketään joka maksaisi täysin lapsensa päivähoitokustannukset yhteiskunnalle. Päiväkotipaikka maksaa yhteiskunnalle minimissään 4000€/kk. Oikeastaan ainoa iso avustus isolapsisille perheille on lapsilisä (jonka saa jokainen lapsi), mutta toisaalta 10 lapsisen perheen ruokakulut ovat jo 1000€/kk, enemmänkin. Isolapsisissa perheissä itseasiassa maksetaan veroja huomattavasti enemmän välillisesti kuin pienilapsisissa perheissä. Ruuat, vaatteet, parturit, isompi auto, asunnon kulutustahti jne.jne.
Toisaalta taas saattaa olla, että terveydenhoitokustannuksia tulee enemmän, mutta toisaalta taas isoissa perheissä kulutetaan harvemmin muita tukimuotoja kuten ehkäisyneuvolat tai vaikkapa alkoholin aiheuttamat sairaudet ja niiden hoito. Samoin rikollisuus on hyvin minimiä.
Isolapsinen perhe on tänäpäivänä yhteiskunnalle siunaus, sillä työntekijöitä tarvitaan tulevaisuudessakin. Useimmiten isolapsisten perheiden lapset ovat ahkeria, tunnollisia työntekijöitä.
Naisista sitten. Mielestäni äiti tekee monella tapaan arvokasta työtä kun synnyttää, pääosin hoitaa lapsensa yhteiskuntakelpoisiksi. Olisiko yhteiskunnan kannalta arvokkaampaa työtä esim. nokian kännykkä-äänien luominen tms?
Toisaalta ihmeellistä on se, että 80% äideistä pääsee työelämään vielä kotiäitivuosien jälkeen ja kerkiää olla sielläkin jopa yli 20 vuotta. He tuntuvat myöskin olevan suosittuja työntekijöinä, sillä he ovat tottuneet organisoimaan, joustamaan jne.
Kaikenkaikkiaan tämä yleinen harhaluulo on ihmisillä, jotka kadehtivat. He, joilla on aivot ymmärtävät asian laidan yhteiskunnan kannalta erittäinkin kannattavaksi. Harmi vain, että näitä isoja perheitä on niin vähän, promilleissa.
yhteiskunnan tuillako
5
457
Vastaukset
- kyselijälle
siis tarkoitan yleisellä harhaluulolla sitä, että kuvitellaan, että isolapsinen perhe on yhteiskunnan tuen avulla elävä loinen.
- tämä viesti
tuonne suurperhe palstalle!
- pienilapsinen
palstalle, jossa keskustellaan kookkaista lapsista. Olisiko otsikolla "isolapsiset perheet". Vastaavasti löytyy varmaan myös otsikko "pienilapsiset perheet", eli perheet, joiden lapset ovat keskimääräistä pienikokoisempia.
- mielipide
Minusta viestiketju asialliseen kommentointiin on hyvä osoitus siitä, että totuuden kuuleminen kirpaisee-sittenkin. Omia kuvitelmiaan ei haluta särkeä, sillä niistä syntyy makeimmat juorut.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760